Kastamme kaksostyttömme viikonloppuna
Lyde Yenninah
Neve Lovelei
Mitä mieltä olette nimistä? Halusimme tytöille hieman erilaiset nimet, ettei naapurissa ole aivan samanlaista. Olemme myös aika kansainvälinen perhe, koska mieheni vietti hienon vaihtarivuoden Australiassa ja käymme ainakin kerran vuodessa ulkomailla. Mun mielestä tosi pirtsakat ja kivat nimet, joissa on paljon energiaa!
Lyde Yenninah
Neve Lovelei
Mitä mieltä olette nimistä? Halusimme tytöille hieman erilaiset nimet, ettei naapurissa ole aivan samanlaista. Olemme myös aika kansainvälinen perhe, koska mieheni vietti hienon vaihtarivuoden Australiassa ja käymme ainakin kerran vuodessa ulkomailla. Mun mielestä tosi pirtsakat ja kivat nimet, joissa on paljon energiaa!
Vastaukset 21
Vanhimmat
kukaan ei kasta lapsia ton nimisiksi. Keräät huomiota. Mutta miksei näin:
Lyydi Jenniina
Neela Loviisa
jos luulette olevanne kansainvälisiä lastenne nimien avulla. kehoittaisin teitä osallistumaan jonnekin, näin kasvamme vanhemmiksi lapsillemme koulutukseen. muutaman kuukauden ilta koulutus varmaan auttaisi kasvavaan aikuiseksi.
suomi on holhous valtio, tässä sitä nyt tarvitaan.Että jotkut voivat olla noin vastuuttomia.Sukunimenne on kai Lahtinen tai Virtanen.
provo.
Mieti vielä tuota Neve-nimeä. Kaikista muista nimistä tulee uniikkeja. Siis myös Lyden etunimestä. Neveä ottaa myöhemmin pattiin, kun hän huomaa, että Lyde sai uniikkinimen ja hän tuollaisen massanimen, joita on olemassa jo VIISI ennen häntä. Nevestä ei tunnu mukavalta, kun joka käänteessä tulee kaima vastaa (voi aiheuttaa myös sekaannuksia esim. hiekkalaatikolla tai koulussa, kun kutsutaan Neveä, eikä ikinä tiedä, ketä lukuisista Neveistä tarkoitetaan).
Siispä neuvoni: Keksikää uniikkinimi myös toiselle tyttösellenne! Välttäkää jo käytössä olevaa! Tarkistakaa väestörekisterikeskuksesta!
Tämä tarina on kyllä tosi. Katsokaa parin viikon päästä Hesarista. Ikävä, ettette pitäneet nimistä. Ja tiedoksi, ei ole sukunimi -nen -päätteinen.
Nyt kyllä sanon kaiken sen, mitä ennenkin tämmöisissä tapauksissa. JOS ootte tosissanne, niin lapsiraukat! sun on pakko olla teini! tai sitten hyvin mitätön ihminen, että on pakko yrittää päteä lasten nimien kautta.
jos perusteluna kummallisille ja RUMILLE nimille on seuraavaa, niin heikko on esitys
>>halusimme tytöille hieman erilaiset nimet, ettei naapurissa ole aivan samanlaista.>> oikein hieman erilaiset, nimikammotukset suorastaan
>>Olemme myös aika kansainvälinen perhe, koska mieheni vietti hienon vaihtarivuoden Australiassa ja käymme ainakin kerran vuodessa ulkomailla.>> oikein keskivertosuomalaisperhe siinä kansainvälistyy. vaihtarivuosi australiassa. jippii. sen mukaan mä voisin kastaa tsing tsongiksi poikani, koska MUN VELJENI oli vuoden kiinassa töissä...
>>Mun mielestä tosi pirtsakat ja kivat nimet, joissa on paljon energiaa>> mutta mieti vielä minkälaista energiaa...
ja mieti ihan oikeasti, minkälaisen kuvan noi nimet antaa lapsen vanhemmista. tavoitellaanko tässä erikoisuutta hinnalla millä hyvänsä, vai mitä.
toivon yhä, että on provo.
kukaan ei yritä PÄTEÄ niillä nimillä, erikoisuudentavoittelu on ihan eri asia kuin päteminen (kumpikin negatiivisia, että en puolustele erikoisuudentavoittelua)!
Hitto vie, koko sana päteä pitäisi kieltää, se on niin raivostuttava!
Päteminen on sitä, kun joku jollain paremmalla ominaisuudella yrittää olla tai on paremmassa asemassa kuin toinen!
yrittää päteä LASTEN nimillä... ollaan erikoisia, ollaan hienoja, ollaan persoonallisia... jos tuo ei oo pätemistä, niin mikä on?
vanhemmille sanoisin, että muuttakaa oma nimenne kummalliseksi väännökseksi, jos pitää erikoinen olla, mutta jättäkää lapsenne rauhaan. kulje hetki itse loveleinä, niin huomaat, miten reagoidaan...
Ei muuta sanottavaa.
Älä välitä noista ilkeistä kommenteista. Mä tykkään tosi paljon Neve-nimestä, oon miettinyt sitä joskus omallekin lapselleni (jos niitä joskus siunaantuu), Lyde on tosi erikoinen, mutta hauska. Toisiksi nimiksi olisin ehkä valinnut jotkut vähän tavallisemmat, kun kerran etunimet ovat noinkin erikoiset. Esimerkiksi Neve Olivia ja Lyde Ilona
O´Brienin tytär on Neve.
Lydia olisi joustavampi kuin Lyde.
aivan hirveitä!!! Mitä pahaa lapset ovat tehneet jotta annatte tuollaiset "nimet"??? Voi lapsi parkoja, toivottavasti heillä on hyvä itsetunto.
Mitä kansainvälisyyttä on jos on ollut vuoden ulkomailla ja käytte silloin tällöin lomalla ulkomailla?? Hei haloo! Kansainvälisyys tarkoittaa aivan muuta kuin sinä olet kuvitellut. Aika hyvä provo viesti sulta :D
Eihän noissa enempää vikaa ole kun vaikka Pentissä tai Raijassa, itse en vaan pidä.
Mutta Lovelei? Täh? Mistä se tulee?
Mulle ei tule Hesaria, minä päivänä ilmoitus on siinä? Mä en nimittäin oikeasti vieläkään usko että nuo ei ole provoja, sen verran erikoisia ovat.
No ei kyllä ainakaan tule samanlaisia vastaan joka nurkan takana, siinä varmasti onnistuitte. Neve on kyllä oikeasti kaunis nimi. (Mutta että LOVELEI? Häh? Onko siinä kirjotusvirhe vai enkö mä vaan tajua?)
Älä masennu ilkeistä kommenteista, sinun tyttösi tässä ovat kyseessä, ja kiusaamiseen johtavat usein aivan muut syyt kuin nimi.
Tiedän kyllä nimen Lorelei, saksalainen nimi, mutta Lovelei ei kyllä kuullosta oikealta nimeltä.
varmastikkaan ihan naapurissa ole, eikä vielä seuraavassakaan.
Mielestäni Neve on oikein kaunis nimi:) Lyde kuulostaa ensi alkuun hieman oudolta mutta onpahan ainakin persoonallinen nimi jonka muokata omakseen:) Onnea teille!
sieltä hesarista, oliks tää provo? toivon mukaan oli. ei kukaan voi kirjoittaa tosissaan noi lapsellisesti... että oikeen kansainvälinen perhe...
vielä... tais olla provo. ei kai kukaan täysjärkinen tosissaan tommosia antaiskaan.
Minusta olivat kyllä tosi kauniit nimet, en ymmärrä mitä vikaa muka. Ainoa, mikä voi aiheuttaa hankaluuksia, on tuon Lovelein lausumismuoto. Lausutaanko se suomalaisittain, vai?
Hei!
Tuskimpa enää luet näin vanhoja keskusteluja, mutta halusin yrittää kertoa, että mielestäni lastenne nimet ovat kauniita. Älä välitä muiden mielipiteistä, teidän lapsennehan ne ovat! Mukavaa kevättä!