Oppeli on

Itse asiassa ensinnäkin ottaen huomioon nykyisen
tilanteen, toiseksi
vallitsevat olosuhteet ja kolmanneksi tarkkaan
seulotun tilaston sekä
asiayhteyden kukuun ottamatta suhteutettua
aineistoa kaiken kaikkiaan
mahdollisesti rajoittavia tekijöitä, myöskään
irrottamatta katsettamme
alustuksesta siihen mitään lisäämättä tai pois
jättämättä niin pitemmittä
puheitta voi suoraan sanoa kyseessäolevan
aineiston perusteella, että kuten on
sanottu, nythän on niin, että aluksi yrityksen ja
erehdyksen kautta havaittiin
elintärkeiden intressien aiheuttavan silloin
tuntemattomista syistä salaperäistä
tapahtumista ja nykyään perinteiden velvoitettua
tukeutumaan teorioihin on
havaittu, että yhteiskunnallista taustaa vasten
tarkasteltuna nuo yllämainitut
motiivit eivät olleetkaan tapahtumisen syitä vaan
seuraus siitä, jotan
tapahtumien syy on siitä huolimatta edelleen
epätavallisen tietämättömyyden
verhoama, mitsä seuraa, että koska tästä
nimenomaisesta julkisen sektorin
vastuun pakoilusta johtuu nimitäin tarkallen
näin, ja kun ruohonjuuritasolta
nähtynä on ja ei ylittämättä sovittua kiintiötä,
niin täytyy olla siten, että
tilanteenvakiinnuttua, ristiriitaisten
mielipiteiden muututtua ja vaikeasti
ennustettavissa olevan ajan kuluttua siitä seuraa
siksi, eikä asia näin ollen
kehity suuntaan tai toiseen, mutta kylläkin
kenties ennen pitkää kolmanteen,
mikä meidän täytyy tämän vuoksi ehdottomasti
selvittää, joten oletettavasti
suhteellisen lyhyen ajan kuluttua vastaavanlaisen
oheismateriaalin valmistuessa
ja tullessa tietoomme, lähestymme ongelmaa
kliinisistä syistä
kokonaisvaltaisesti toivoen selvittävämme
ilmeisen merkittävän tapahtuman syyn
tällä kertaa keskeisen pulmakysymyksen ollessa
löytäminen yllämainittuun
todisteluun uusia, ennennäkemättömiä renkaita,
jotka liittävät käsitellyt asiat
yhteen organisoiden näin selvästi nähtävän
matalaprofiilisen kokonaisuuden, joka
toimii soittain kirjoimellisesti ja ei,
selvittäen näin merkitsevästi onglemaa
joka pitää ratkaista, mikä olikin todistettava,
vaikka vakavasti otettavia
irrationaalisia tosiasioita on selvästikin
nähtävissä mikäli kaiken asteiset ja
niistä riippumattomat syyt valtaavat alaa
antamatta aikaa realistiseen kantapään
kautta kokemusken hankkimiseen, mikäli edustetaan
oikeaa tai väärää asiaa,
niinkuin jo muinaisessa Suomessa oli tapana, niin
Opelit on vähäjärkisten kulkuneuvoja ja näin
ollen aivan paskoja laitteita!
1274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Arkadianmäellä, vai kuinka ;-)

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lada kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu