Tässä vastaus moniin kysymyksiin!

Kysytään miksi joukkuemäenkisan jälkeen oltiin niin myrtsinä, syy on se, että media odottaa ehkä pikkasen liikaa, ja urheilija on aina median hampaissa, jos ei mäki/yhdistetystä tule kultaa, sanoi urheilija suorituksen jälkeen mitä tahansa.

Manninen käyttäytyi hienosti yhdistetyn kisan jälkeen ja ei syytellyt mitään muuta kuin itseään ja sitäkin hillitysti. Ja mitä lukee seuraavana päivänä lehdessä! MANNINEN IHMEEN TYYTYVÄINEN. Eli siis Mannisen olisi pitänyt paiskoa suksia tai osoittaa pettymystä?

Ahonen sanoi idioottimaisesti kysyneelle toimittajalle, joka oli vielä väkisin tunkenut mikkiä Ahosen eteen, melko hiljaa että perseelleen meni ja vitutti, sama perseelleen meno luki ja mainittiin ihan televisiossa, eikä kukaan huomannut sitä. Ja Lööpeissä oli sitten, että AHOSEN KIROILU HÄTKÄHDYTTI.

Ne jotka paheksuvat Ahosta, niin kuvitelkaa tilanne joka vituttaisi yhtä paljon. Miettikää vaikka että olette opiskelleet jotain työtä varten 6 vuotta ja olette aina olleet paras opiskeluissa, sitten on pääsykoe jonka läpäisseet saavat ammatin, ja koko sukusi on varma että pääset, sitten kämmäät kokeen ja et pääse ammattiin, etkä saa edes uutta tilaisuutta. Sitten vielä tätisi tulee heti tuloksen kuultuasi kysymään ilkeitä kysymyksiä. Ja jos päästäisit siinä yhdenkin kirosanan sinut leimattaisiin lopullisesti ja ihmiset alkaisivat juoruilla sinusta. Olisiko se oikeudenmukaista?

Ja siihen vielä että tuskin Ahonenkaan olisi tehnyt niin järkyttävää tekoa, että olisi päästänyt peräti yhden kirosanan, jos koko Suomi ei olisi asettanut hänelle paineita ja vielä lajissa, joka on yksi maailman teknisimmistä, ja onnistuminen ei ole edes aina itsestä kiinni.

Ja itse luulen että syy miksi Ahosen kiroilusta on noussut juttu, on se, että ihmisiä harmittaa menestymättömyys, huusihan Matikainenkin "Havuja Perkele" paheksuttiinko sitä? Jos Ahonen olisi voittanut tupla olympiakultaa ja olisi sanonut: "Vittu että meni hyvin?" Niin olisitteko te tiukkapipot sitä mieltä edelleen että onpa hävytön mies?

Menkää itseenne.
0199
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

Nimetön kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu