Ensinnäkin olen oikeastaan jo aikuinen (hurjat 23 vuotta) mutta päätin kirjoittaa tänne kun en parempaakaan keksinyt. Kaippa se tämäkin jostain itseterapiasta käy.
Toisekseen olen mies. Tämä ihan nyt siksi ettei kellekkään jäisi epäselväksi. Olen myös ylioppilas ja nykyään jatko-opiskelen. Armeijan olen myös käynyt.
Sitten itse asiaan:
Eli en tarkkaan tiedä mistä johtuu se, että olen edelleenkin yksin.
Vaikka tarkkaa tietoa ei minulla asiasta olekkaan niin jotain olen onnistunut viimeisten 23 vuoden kokemusten perusteella päättelemään.
-Kun saavun johonkin julkiseen tilaan esim. baariin jossa on naisia saa läsnä oloni naiset kaikkoamaan. Tämä pätee riippumatta siitä avaanko suuni vaiko en.
-Olen suhteellisen ruma ja vihaan peilikuvaani mutten usko että se on ainoa seikka joka asiaan vaikuttaa.
-En ole tavannut vielä kertaakaan naista joka ei mieluummin nussisi veristä ruiskua kuin minua.
EI en ole neitsyt. Ne muutamat naiset joiden kanssa olen ollut ovat kaikki olleet enemmän tai vähemmän mielenterveys ongelmaisia joskin kukaan heistä ei ole viihtynyt kanssani viikkoa kauempaa. Käsittääkseni kenenkään naisen itsekunnioitus ei kestä sitä kolausta mikä seuraa siitä kun alentuu minun kaltaiseni tasolle. Eräskin tyttö keskeytti opiskelun ja vaihtoi oppilaitosta kun oli kännissä mennyt sekaantumaan minuun. Kuvaavaa on myös se ettei kukaan näistä nais-ihmisistä ole halunnut pitää minuun jälkeenpäin minkäänlaisia yhteyksiä.
- En ole koskaan ollut kanssaihmisilleni ilkeä enkä esineellistä naisia vaan pyrin ottamaan heidät huomioon.
- En ole rikas.
- Kanssaihmisteni nuiva suhtautuminen ei ole minulle mikään uusi ilmiö vaan se on ollut kiinteä osa elämääni jo tarhasta asti. Riippumatta mitenkään siitä tunsivatko ihmiset minua entuudestaan vaiko eivät.
- Varsinaisia kavereita minulla on aina ollut vähän ja heiltäkään en ole saanut edes auttavaa selitystä sille miksi suurin osa ihmisistä karttelee minua.
- En ole ikinä alkanut harrastamaan mitään koska ne harvat harrastukset jotka ikinä ovat minua kiinnostaneet ovat sellaisia joihin minulla ei joko ole taloudellisia edellytyksiä tai sitten minulle on ilmoitettu etten ole tervetullut kyseisiin piireihin.
-Muutama kaverini saa tyttöystävältään helpommin luvan lähteä kanssani baariin kuin että lähtisi kene tahansa muun kanssa koska minun seurani takaa sen ettei siippa pääse pettämään.
- En ole erityisen epäsosiaalinen ihminen joskaan en myöskään ole mitenkään tungettelevakaan. Osaan yleisesti ottaen tulla ihmisten kanssa toimeen mikäli se liittyy opiskeluun, työhön tai pakollisiin tilanteisiin. Nykyään minulla on asian kanssa jokseenkin helpompaa koska ihmiset joiden kanssa joudun työskentelemään ovat iän myötä oppineet sietämään läsnäoloani vähän niinkuin välttämätöntä pahaa. Useimmiten elämäni on kaikesta edellämainitusta huolimatta siedettävää, mikä lähinnä johtuu kai siitä että olen tottunut tähän.
-Edellä mainituista syistä johtuen vietän vapaa aikani pääsääntöisesti joko harvojen ystävieni kanssa tai yksin.
- Mikä minussa on ja voiko siihen jotenkin vaikuttaa. Sitä en tiedä eikä sitä tunnu edes ne harvat ystävänikään tietävän. Kaikkiin ulkoisiin seikkoihin olen kokeillut vaikuttaa mutta tulos on ollut yhtä tyhjän kanssa.
Toisekseen olen mies. Tämä ihan nyt siksi ettei kellekkään jäisi epäselväksi. Olen myös ylioppilas ja nykyään jatko-opiskelen. Armeijan olen myös käynyt.
Sitten itse asiaan:
Eli en tarkkaan tiedä mistä johtuu se, että olen edelleenkin yksin.
Vaikka tarkkaa tietoa ei minulla asiasta olekkaan niin jotain olen onnistunut viimeisten 23 vuoden kokemusten perusteella päättelemään.
-Kun saavun johonkin julkiseen tilaan esim. baariin jossa on naisia saa läsnä oloni naiset kaikkoamaan. Tämä pätee riippumatta siitä avaanko suuni vaiko en.
-Olen suhteellisen ruma ja vihaan peilikuvaani mutten usko että se on ainoa seikka joka asiaan vaikuttaa.
-En ole tavannut vielä kertaakaan naista joka ei mieluummin nussisi veristä ruiskua kuin minua.
EI en ole neitsyt. Ne muutamat naiset joiden kanssa olen ollut ovat kaikki olleet enemmän tai vähemmän mielenterveys ongelmaisia joskin kukaan heistä ei ole viihtynyt kanssani viikkoa kauempaa. Käsittääkseni kenenkään naisen itsekunnioitus ei kestä sitä kolausta mikä seuraa siitä kun alentuu minun kaltaiseni tasolle. Eräskin tyttö keskeytti opiskelun ja vaihtoi oppilaitosta kun oli kännissä mennyt sekaantumaan minuun. Kuvaavaa on myös se ettei kukaan näistä nais-ihmisistä ole halunnut pitää minuun jälkeenpäin minkäänlaisia yhteyksiä.
- En ole koskaan ollut kanssaihmisilleni ilkeä enkä esineellistä naisia vaan pyrin ottamaan heidät huomioon.
- En ole rikas.
- Kanssaihmisteni nuiva suhtautuminen ei ole minulle mikään uusi ilmiö vaan se on ollut kiinteä osa elämääni jo tarhasta asti. Riippumatta mitenkään siitä tunsivatko ihmiset minua entuudestaan vaiko eivät.
- Varsinaisia kavereita minulla on aina ollut vähän ja heiltäkään en ole saanut edes auttavaa selitystä sille miksi suurin osa ihmisistä karttelee minua.
- En ole ikinä alkanut harrastamaan mitään koska ne harvat harrastukset jotka ikinä ovat minua kiinnostaneet ovat sellaisia joihin minulla ei joko ole taloudellisia edellytyksiä tai sitten minulle on ilmoitettu etten ole tervetullut kyseisiin piireihin.
-Muutama kaverini saa tyttöystävältään helpommin luvan lähteä kanssani baariin kuin että lähtisi kene tahansa muun kanssa koska minun seurani takaa sen ettei siippa pääse pettämään.
- En ole erityisen epäsosiaalinen ihminen joskaan en myöskään ole mitenkään tungettelevakaan. Osaan yleisesti ottaen tulla ihmisten kanssa toimeen mikäli se liittyy opiskeluun, työhön tai pakollisiin tilanteisiin. Nykyään minulla on asian kanssa jokseenkin helpompaa koska ihmiset joiden kanssa joudun työskentelemään ovat iän myötä oppineet sietämään läsnäoloani vähän niinkuin välttämätöntä pahaa. Useimmiten elämäni on kaikesta edellämainitusta huolimatta siedettävää, mikä lähinnä johtuu kai siitä että olen tottunut tähän.
-Edellä mainituista syistä johtuen vietän vapaa aikani pääsääntöisesti joko harvojen ystävieni kanssa tai yksin.
- Mikä minussa on ja voiko siihen jotenkin vaikuttaa. Sitä en tiedä eikä sitä tunnu edes ne harvat ystävänikään tietävän. Kaikkiin ulkoisiin seikkoihin olen kokeillut vaikuttaa mutta tulos on ollut yhtä tyhjän kanssa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
no hei. tuota jos nyt et keskittyis siihen mitä muut susta ajattelevat vaan mitä itsestäs ajattelet. siis ensinäkin: onko kukaan tullut sulle sanomaan, että "siedän seuraasi vain koska minun täytyy"? sitten ei kannata yrittää lukea muiden ajatuksia, sillä kukaan ei voi tietää mitä toinen ajattelee.
musta olis kumminkin tärkeää, että oppisit vähän rakastamaan itseäsi. jos haluat, että muut kunniottavat sinua, täytyy sinun kunnioittaa itseäsi. sama pätee rakkauteen ja yleisesti ystävien saantiin. ja sit noi baari-keikat; naiset kyllä huomaavat milloin miehellä ei ole itsetunto kohdallaan, ja kaikkihan tietävät, että naiset rakastuvat hyvän itsetunnon omaaviin miehiin.
itsensä rakastaminen ei tapahu päivässä. i know, koska olin itse muinoin masennus-tapaus. tee lista siitä mistä itsestäsi pidät. ei sen tarvi olla ulkonäöstä...siis aivan mistä hyvänsä. jos et keksi mitään, tee lista mistä et pidä itsestäsi. ja sit perustele miksi et pidä ja puntaroi tarkkan, että ovatko nämä asiat minun kuvittelemiani vai onko joku konkreettisesti niin sanonut.
toivon tosiaan, että autoin edes vähän. jos en, niin kyllä suomesta löytyy tuhansia mua pätevämpiä immeisiä auttamaan. tsemppiä.
Olen täydellinen vastakohtasi, enkä itsekään tiedä miksi :)
En yleensäkään pidä kamalasti ihmisistä, en haluaisi viettää aikaani porukoissa, en pidä kahvittelusta, en jaksa aina juoruta, haluan omaa aikaa ja olla yksin.
- Eläimet ja lapset palvovat mua. Sunnuntaina kirpputorilla vieras koira kirjaimellisesti hyppäsi syliini ja alkoi nuolemaan. Uikutti, kun omistaja veti sen pois. Eikä tuo ole mitenkään harvinaista. Töissä vaahtosammuttimet jämähtävät "toimistoni" ovelle ja hymyilevät suloisesti, vaikka selvästi näkevät, että mulla on kiireitä. Toki pidän lapsista ja eläimistä itsekin, mutta liika on välillä liikaa. Kuten se kerta, kun messuilla jonkun tuntemattoman henkilön muka villi ja kiukkuinen elukka nukahti mun syliin, enkä päässyt kiertelemään :(
- Jotkut ihmiset yrittävät liikaa olla ystäviäni. Mua ei oikeasti huvittaisi esim. koulussa keskustella kenenkään kanssa, siksi ehkä vetäydyn kauemmaksi luen kirjaa. Miksi pitää tulla siihen kylkeen?! Auttaisiko, jos alkaisin murista?
- Olen tyttö. Yleensä baareissa (joissa käyn todella harvoin) saan viisi vanhaa rumaa äijää norkoamaan lähistölle (tai jonkun nörtin tai jotain muita vastaavia mutta yhtä pahoja) ja niiden LISÄKSI lähes poikkeuksetta mummon.
- En tajua noita mummoja!? Yksi ilta meni pilalle sen takia, että joku tuntematon mummo hyökkäsi mun kimppuun ja halasi väkisin mua kadulla ja vielä siihen päälle pakotti mut saattamaan sen kotiin. Kaverini olisi tarjoutunut siihen hommaan, mutta vain minä kelpasin mummolle. Eikä se ollut ainoa mummo, joka on poikittain astunut tielleni.
Olen kyllä sosiaalinen (joskus) ja seurakin kelpaa (silloin tällöin), mutta tarviiko aina mennä noin överiksi? Enkä tiedä ollenkaan, mikä mussa tuon massamyötätunnon aiheuttaa. En ole erityisen iloinen (koska mua vainotaan tarkoituksella), enkä hymyile jokaiselle vastaantulijalle. Olen tosin nätti, mutta ei muita nättejä tyttöjä vainota tällä tavalla. Sinkkuiluaikoinani, kun en tahtonut vakavaa suhdetta, en löytänyt _yhtään_ miestä, joka olisi halunnut olla vain yhden illan keikka. KAIKKI halusivat suhteen! Siis oikeasti.. Sitten löysin yhden jätkän, jonka luulin haihtuvan unholaan seuraavana aamuna, mutta ei, tässä vielä vuosien jälkeenkin ollaan sen kanssa. Tosin sitä en kyllä valita ;)
Joten varo, mitä toivot. Oikeasti.
ihmisellä on itsellä elämäniloa kuin se mitä hänestä ajatellaan. Samapa se, vaikka olisi maailman suosituin tyyppi, mutta jos ei osaa itse nauttia siitä, niin... niin se on vähän voi-voi. Jokainen voi itse vaikutttaa omalla asenteellaan päivittäisen elämänsä laatuun. Tietenkin on eri asia, jos on työpaikka/koulukiusattu tai jos on jokin vakava, jokapäiväistä elämää haittaava sairaus tai näkee nälkää tai jotain muuta. Mutta muuten tuo pitää kyllä paikkaansa. 'Eivät ne saavutukset, vaan se itse asenne'.
ihastun ihmisessä, on yksinkertaisesti päänuppi! Se, että joku tietää aivan mahdottoman paljon asioista, sekä sen lisäksi on myös mielikuvituksellinen, kärsivällinen, ystävällinen, tunteellinen ja älykäs. Oikea gentlemanni siis. Mielenkiintoinen gentlemanni. Ulkonäöllä ei yleensä ole kovin suurta osuutta asiaan, jos huomaa jossakin tuonkaltaisen tyypin. Korjaus: siis jos huomaa jossakin tuollaiselta vaikuttavan tyypin
(eihän kukaan ole täydellinen? ;) Tai no, eihän tuo mikään täydellinen vielä ole, mutta liian hyvä ollakseen tosi ;))
Mutta joka tapauksessa, sinun ei tarvitse olla ulkonäöltäsi mikään Teemu Selänne että voisit olla ylpeä itsestäsi. Kun ihmiseen rakastuu, hänet näkee mitä täydellisímpänä ihmisenä maailmassa juuri sellaisena kuin hän oikeasti on. Sitä on RAKKAUS. Tuttua lässytystä, jo ala-asteelta kuultua, mutta se on TOTTA. Niinpä kysynkin sinulta... Oletko koskaan vielä rakastunut kehenkään (eri asia kuin ihastuminen)? Voisi kuvitella että et, koska kohdallesi on sattunut tähän mennessä melko huono tuuri (et ole tavannut vielä mukavaa neitoa..). Mutta toivon, että jonain päivänä rakastut ja sinuun tullaan rakastumaan, jolloin ymmärrät että tekstissäsi ei ole järjen hiventäkään. Kun sinulla on vakituinen naisystävä, tulet huomaamaan että sinua tarvitaan varsin paljon. Tosin tarvitaan sinua nytkin, mutta silloin vasta voit ITSE kokea sen, kuinka tärkeä ja arvokas olet! Ikävää, ettet näköjään pysty sitä ennen tuntemaan niin :(
Oli miten oli, vaikutat tekstisi perusteella hyvin herkältä ja ehkä jotenkin ainutlaatuiseltakin tyypiltä (noin herkät miehet ovat harvassa). En muuta sano.
Ite olen ruma. (Akne-iho ja semmost..) Mut sit tajusin jutun "jujun"... Rupesin vaa hymyilemään kaikille ihmisille ja ajattelin, että oon kaunis ja tollein.. Vaik en vielkää omasta ulkonäöstä pidä, mut jos kuvittelee olevansa kaunis, muuttuu kai sit jotenki helpommin lähestyttäväks tai jotain.. Ku vähän ajan pääst huomasin, et ihmiset hymyiliki mulle takas ja sain uusia tuttavuuksia ja oon ny löytäny poikaystävänki!! =)
Ajattelin ennen, etten mä yhtään ketään saisi. Sen verran vaatimattomankin näkönen olen... Mutta eikös vaan, jouluna tapasin aivan ihanan naisen ja hänkin kiinnostui musta. Ja nyt sit ollaan seurusteltu sellainen kolmisen kuukautta. Eli hyvin menee =)
P.S: nainen on SELVÄSTI mua paremman näköinen..
Uskon, että minulla voisi olla sinulle yhtä jos toista, viisastakin, sanottavaa. Enkä tarkoita pääntaputteluja ja keittiöpsykologiaa. Vaihtaisin mielelläni ajatuksia aiheesta, joten jos tahtoa riittää, osoitteeni on [email protected].
Ja muuten, sanottakoon vielä, että olen nainen, 22-vuotias, ja melko lailla samassa tilanteessa kuin sinäkin.
Mun elämän tarina :
Mä en ole erityisen kaunis, enkä laiha, enkä viisas, tai iloinen, tai sosiaalinen ihminen mutta minulla on paljon kavereita ja ystäviäkin muutama.
Tykkään olla paljon itsekseni mutta silti mulla on aina ollu paljon kavereita, että mun ei oo koskaan tarvinnu olla yksin tai mitään.
Se että mulla yleensä on kavereita johtuu just tästä kaivatusta itsetunnosta. Mä tiedän olevani ihan hyvä ihminen, parempi kun moni :D Ja mä oon tyytyväinen itteeni vaikka voisin olla laihempi ja isotissisempi, mä silti tykkään musta ja annan sen näkyä. Mä en tutustu ihmisiin helposti mutta kun mä tutustun niin sitten yleensä pidetäänkin yhteyttä.
Mä oon kai aika reilu ihminen myös, ihmiset jotka tuntee mut niin ne tietää etten mä petä niitä, ja että multa voi pyytää apua ongelmissa.
Ja mun muutamat tyttökaverit sanoo että mussa on enemmän munaa kun koko muussa kylässä yhteensä olla oma itteni.
Niin mä oon oma itteni ja siihen ihan tyytyväinen.
Eli mun neuvo sulle on että Olet se mitä olet etkä yritä muuttua jonkun takia tai mukautua jokaiseen tilaisuuteen, ajattele että olen tämännäköinen kuin olen enkä sille mitään voi joten pakko on olla onnellinen tässä kun pois ei pääse. Alat ajatella että jos sinä et halua tutustua muhun niin se on sun menetys, jäit patsi hyvästä ystävästä, ois voinu olla kivaa mutta ei sitten jos ei kiinnosta, mut mä oon ihan ok. Alat vaan huomaamattas kerätä sitä itsetuntoo se näkyy ulospäin. Kyllä sen ainakin joku huomaa :D
TSEMPPIÄ!