aamun hesarista lainattua: Elatusavuille tulossa syksyllä valtakunnalliset ohjearvot
Julkaistu: 27.2.2006 22:10:01
Lasten elatusavuille ollaan laatimassa yhteisiä, koko maata koskevia ohjearvoja. Nykyisin elatusapujen määrittelyssä on suuria kuntakohtaisia eroja.
Joissakin kunnissa on lähdetty vain maksajan nettotuloista, vaikka huomioon pitäisi ottaa molempien vanhempien tulot. Myös molempien osapuolten asumismenojen huomioon ottamisessa on merkittäviä eroja.
Oikeusministeriön ja sosiaali- ja terveysministeriön yhteisen työryhmän tarkoitus on saattaa erolapset ja -vanhemmat taloudellisesti tasavertaisempaan asemaan riippumatta siitä, missä kunnassa he asuvat. Työryhmässä on mukana ministeriöiden virkamiesten lisäksi käräjäoikeuden tuomari, asianajaja ja sosiaalityöntekijä.
Työryhmä saa alustavan ehdotuksena valmiiksi toukokuun loppuun mennessä. Sen jälkeen ehdotus lähtee laajalle lausuntokierrokselle sosiaalivirastoille, tuomioistuimille, etujärjestöille ja esimerkiksi asianajajaliitolle kesän ajaksi. Kun lausunnot on saatu, ohjeistus on tarkoitus saada aikaiseksi loppusyksyn aikana.
"Jos elatusavun suuruuden ennustettavuus lisääntyy, niin riitely käräjäoikeuksissa vähenee", työryhmän puheenjohtajana oleva lainsäädäntöneuvos Markku Helin oikeusministeriöstä ennakoi.
Käräjäoikeuksissa tai sosiaalitoimistoissa tehdään vuosittain noin 30 000 elatusapupäätöstä tai -sopimusta. Elatusavuista on myös Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksiä, mutta niissä on otettu kantaa vain osatekijöihin.
Toivoa sopii, että kyseinen malli toimisi, eikä se ken "parhaiten osaa" vedättää, voittaisi. Samoin lastenvalvojat pääsisivät/joutuisivat tekemään oikeanlaisia, vain lapsen etuja puolustavia ratkaisuehdotuksia.

Vastaukset 6
Vanhimmat
Elatusmaksu pitäisi tarkastaa samalla tavalla menneen vuoden tuloista kuin asumistukikin. Verottaja seuloisi pistokokein "maksukyvyttömien" tienestit ja elatusmaksut kuntien maksettaviksi jättävien työkuviot työkkärien ja kelan yksityisetsivien tarkempaan tarkasteluun. Elatusvelvollisesta joka jättää ruokkonsa maksamatta pitää tehdä yhteiskunnan hyljeksimä lusmuilija. Alkoholisoituneet luuserit jotka maksattavat kunnalla ruokkonsa laitettava työsiirtolaan, jossa tapahtuisi automaattinen raitistuminen ja sen jälkeen palauttaminen työelämään.
Jos nainen hankkii lapsen yksinään, eikä voi saattaa isän nimeä viranomaisten tietoon elatusmaksujen perintää varten, hän ei myöskään saisi yhteiskunnalta mitään mutta laskennallinen elatusmaksu otetaan huomioon etuisuuksia haettaessa.
Voitaisiin mennä jopa niin pitkälle että edellisen vuoden kesken kauden muuttunut tulotaso vaikuttaisi seuraavan vuoden elareihin. Ja elareista saisi mätkyjä ja palautuksia kuten muistakin tuloista. Silloin isät ja äidit olisivat tasapuolisessa asemassa.
Yhden tai kahden konttoristin palkkaaminen kuntaan maksaisi valtiolle tai kunnalle vähemmän kuin nyt perinnässä olevat elarit ja lakituvassa taisteltavat elatusmaksujupakat. Ja olisipa joku viranomainen joka katsoisi vain paperista eikä naamataulusta maksujen suuruutta.
Hyvä että "toteumiskelpoisia" ehdotuksia esitetään, mutta rienaamisella rajansa. Taidat kuulua siihen kategoriaan, kellä elatusmaksut alenevat, jos/kun uusi laskentamalli tulee käyttöön, ymmärrettävää toki. Kyllä hiirtäkin "hatuttaa2, kun juuston sijasta joutuu nakertamanaa homeista korppua.
Sekä YH:lta peritään maksettuja elareita pois jos isä hoitaa lastaan yhtäkään päivää kuussa enemmän kuin sopimuksessa oli, Yh linnaan jos 'unohtaa' kertoa perhesuhteiden muutoksista..kärjistetään nyt kunnolla sitten , kun aloitit..
Ja jos lasta ei ole tehty avioliitossa niin miehen ei tarvitsisi maksaa elatusmaksuja eikä lapsella olisi perintö oikeutta.
Teiniraskaudet ja muutkin ei toivotut raskaudet vähenisivät.
ja mies joka menee pökkäämään teinin tai epävirallisen naisensa paksuksi kastroitaisiin
hieno juttu isättömien lasten määrän vähentämiseksi
amen
Herättää keskustelua liian laveaan tulkintaan määritellessä elatusmaksuja, sekä valitettavati puolueellisten latenvalvojien saattamisesta "ruotuun" = alkuperäinen tehtävä.