Double push luisteluhiihdossa

Oottekos tekniikan hiojat samaa mieltä, että esim. mollessa painonsiirtojen (liukuvaa suksea vaihdettaessa)alussa ennen lantion ojentumista, tulee...ainakin työntöpuolelle, niinsanottu sisäpuristus, jolloin suksi on ehkä jopa ulkokantillaan lumessa?
31141
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

olla muute oikeessa..tollee äkkiä aatellessa..pitääpäs miettiä lisää..

Äänestä

Kesällä rullaluistelua harrastavana olen hiihtokauden alussa aina hieman vaikeuksissa. Rullaluistelussa luistin tuodaan alle ulkosyrjälle ja painopiste menee hetkeksi luistimen yli.
Hiihdossa painopisteen meneminen sivulle yli suksen aiheuttaa (ainakin minulla) pahan horjahduksen, koska tasapainoa ei voi suksea kääntämällä korjata kuten rullaluistelussa.

Äänestä

mielenkiintoinen kysymys. Minä olen miettinyt tuota asiaa tuotekehittelyn kannalta sillä tapaa, että kun kuitenkin aika monet aloittelevat luisteluhiihtäjät käyttävät ilmeisesti aika paljon sisäkanttia tai ainakin sisäsyrjää luisteluun, niin entäpä jos tehtäisiinkin jonkin verran V:n muotoinen pohjaprofiili. Yhdistettäisiin tavallaan kantti ja pohjan puolikas. Olas jäisi pois tai suuntautuisi tavallaan ulospäin kölimäisesti. Olisiko ne sitten enemmän jo luistimet, sillä sellaisiin olisi vaikea kuvitella laitettavan tai saatavan jalkavuutta, mutta toimisivatko sellaiset lumella?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


???? kirjoitti:

Oottekos tekniikan hiojat samaa mieltä, että esim. mollessa painonsiirtojen (liukuvaa suksea vaihdettaessa)alussa ennen lantion ojentumista, tulee...ainakin työntöpuolelle, niinsanottu sisäpuristus, jolloin suksi on ehkä jopa ulkokantillaan lumessa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu