TOM CRUISE-Hyvä vai huono

TOM CRUISE -fani

Pari uutista Tom Cruisesta:

21

1278

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "historian värinää"

      Mielenkiinnolla odotamme miten T.Cruise noteerataan elokuvahistoriassa esim. 50-60 vuoden päästä. Silloin vasta nähdään historian opettamana mikä on T.Cruisen todellinen arvo. Yleensä kuitenkin noin vahvasti ihmisiä jakavat ihmiset, joita noteerataa vain ja ainoastaan "tunnepohjalta" jäävät niminä sekä kasvoina sinne historian kirjoihin. Sen sijaan ihmiset joihin yleisesti suhtaudutaan puhtaasti älyn pohjalta unohtuvat yleisesti aina nopeasti..

      • Homppa Ruise

        Tomppa Kruise tullaan muistamaan yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana miesnäyttelijänä yhdessä Sylvester Stallonen, Arnold Swartzeneekerin ja Steve Seagallin kanssa. Myös Claude Van Damned on varteenotettava ehdokas tähän kuuluisaan ja lahjakkaaseen ryhmään.

        Tomppa on todella muuntautumiskykyinen näyttelijä, joka pystyy uskottaviin suorituksiin niin psykologisissa trillereissä, hauskoissa komedioissa, vertahyytävissä kauhuelokuvissa kuin dramaattisissa draamaelokuvissakin. Hän on todella muuntautumiskykyinen ja joustava näyttelijä, joka pystyy tasan sillä yhdellä kasvonilmeellään näyttelemään samaan aikaan useata eri mielentilaa mm. hämmästynyttä, iloista, surullista, kauhistunutta, turhaantunutta, suuttunutta, tyhmää ym. Hän on niin ovela näyttelijä, että hän osaa hyvin harhauttaa katselijoita, jotka menevät lankaan luullessaan Tompan kasvonilmeiden perusteella hänen näyttelevän esim. surullista niin hän näytteleekin siinä tilanteessa iloista veikkoa.

        Tomppa on kyllä kingi ja osaava näyttelijä joka suhteessa ja ehdottomasti kaiken saamansa kehujen arvoinen.

      • TOM CRUISE-fani
        Homppa Ruise kirjoitti:

        ..itse nautin Tompan leffoista, ja sen positiivisesta olemuksesta.

        Just muutama tunti sitten muuten tajusin tuon asian, aika kumma, koska juuri nyt se on sopivav vastaus viestiin.

        :)

      • dilamma
        Homppa Ruise kirjoitti:

        Tomppa Kruise tullaan muistamaan yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana miesnäyttelijänä yhdessä Sylvester Stallonen, Arnold Swartzeneekerin ja Steve Seagallin kanssa. Myös Claude Van Damned on varteenotettava ehdokas tähän kuuluisaan ja lahjakkaaseen ryhmään.

        Tomppa on todella muuntautumiskykyinen näyttelijä, joka pystyy uskottaviin suorituksiin niin psykologisissa trillereissä, hauskoissa komedioissa, vertahyytävissä kauhuelokuvissa kuin dramaattisissa draamaelokuvissakin. Hän on todella muuntautumiskykyinen ja joustava näyttelijä, joka pystyy tasan sillä yhdellä kasvonilmeellään näyttelemään samaan aikaan useata eri mielentilaa mm. hämmästynyttä, iloista, surullista, kauhistunutta, turhaantunutta, suuttunutta, tyhmää ym. Hän on niin ovela näyttelijä, että hän osaa hyvin harhauttaa katselijoita, jotka menevät lankaan luullessaan Tompan kasvonilmeiden perusteella hänen näyttelevän esim. surullista niin hän näytteleekin siinä tilanteessa iloista veikkoa.

        Tomppa on kyllä kingi ja osaava näyttelijä joka suhteessa ja ehdottomasti kaiken saamansa kehujen arvoinen.

        Tom Crusella vähän on semmoisata "tappajahai dilemmaa" kuten noilla toisillakin mitkä tuossa mainitset. Eli: kun miehellä on vain ja ainostaan yksi kasvonilme niin jää vain ja ainoastaan katsojen pääteltäväksi mikä tunnetila on ja elokuvasemioottisessa mielessähän tuollainen näyttelijän naamari on mitä monimutkaisin tutkimuksen kohde. Siis: se mitä emme nää paljaalla silmällä se jää meihin itseemme ikään kuin ratkaisemattomaksi arvoitukseksi johon jääkin sitten sellainen maagillinen tunneside, joka on vähän kuin se tappajahain aiheuttama jännite, joka purkaantuu ensimmäisen kerran vasta sitten kun se hai tulee näkyviin. Tom Cruisen kasvojen ilmeestä sitä paljantusta ei tosin sitten tulekaan, joka jättää jotakin mätää sinne perimmäiseen hampaankoloon ja aiheuttaa alkukantaisen oloista ajattelua tyyliin "T.Cruise on hyvä" taikka "T.Cruise on huono". Ja itse itsessäänhän on tämä kaksijakoinen ihmisten jakaantuminen kaikessa mustavalkoisuudessaankin toisaalta hyvinkin rantouttavaa..

      • TOM CRUISE-fani
        dilamma kirjoitti:

        HEI,DILAMMA:Lopeta arvostelu ja ennen kuin katsot esim.seuraavat leffat(tai jonkun noista):

        RAINMAN,
        EYES WIDE SHUT,
        JERRY McGUIRE,
        MAGNOLIA,
        RISKY BUSINESS,

        En koe jutussasi olevan totuutta ollenkaan.
        onko tarkoitus vain jotenkin haukkua TOM CRUISEa.
        Tuskinpa maailman parhaiten palkattu näyttelijä voi olla antamasi arvostelun tasoinen.

        Tosin Clintin on sanottu omaavan vain yhden ilmeen, Bruce Willis kaksi(?). mutta ei kai elokuvastaran kuulu olla aina joku Jim Carreyn
        kaltainen naamanvääntely-mestari, ja se on sitten "huippu-näyttelijä" .

        esim. jos ajatellaan elokuvan kertovan ja kuvaavan todellisuutta, niin montakos Jim carreyn lailla huhtovaa ja virnistelevää tyyppiä on Helsingin katukuvassa esim. kun menet ulos katselemaan?

      • dilamma
        TOM CRUISE-fani kirjoitti:

        Ymmärsitkö täysin päinvastoin vai etkö lukenut mitään mitä edelliseen kirjoitin???? En siis Tom Cruisea arvostellut vaan pohdin Cruisen näyttelemistä ja sen arvoituksellisuutta siis sitä miksi Cruise jakaa paljon mielipiteitä..

      • joopa joo.

        ja onhan toi otsikko - hyvä vai huono.

        Ei tomppaa huonoksi tosiaankaan voi sanoa.

        Aika outoa noi nimitykset.
        tai toihan on kai huumoripitoinen kilpailu....

        ..ja taitaa olla Tomin elokuvien ulkopuolella tapahtuneet asiat vaikuttaneet niihin.

      • tom cruise
        joopa joo. kirjoitti:

        ja onhan toi otsikko - hyvä vai huono.

        Ei tomppaa huonoksi tosiaankaan voi sanoa.

        Aika outoa noi nimitykset.
        tai toihan on kai huumoripitoinen kilpailu....

        ..ja taitaa olla Tomin elokuvien ulkopuolella tapahtuneet asiat vaikuttaneet niihin.

        Saat anteeksi tämän kerran, kunhan luovutat ja nostat suosiolla kätesi pystyyn sekä lopetat tom cruisen ilkikurisen äkkiväärän mollaamisesi!!!!

      • nuohan
        Homppa Ruise kirjoitti:

        Tomppa Kruise tullaan muistamaan yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana miesnäyttelijänä yhdessä Sylvester Stallonen, Arnold Swartzeneekerin ja Steve Seagallin kanssa. Myös Claude Van Damned on varteenotettava ehdokas tähän kuuluisaan ja lahjakkaaseen ryhmään.

        Tomppa on todella muuntautumiskykyinen näyttelijä, joka pystyy uskottaviin suorituksiin niin psykologisissa trillereissä, hauskoissa komedioissa, vertahyytävissä kauhuelokuvissa kuin dramaattisissa draamaelokuvissakin. Hän on todella muuntautumiskykyinen ja joustava näyttelijä, joka pystyy tasan sillä yhdellä kasvonilmeellään näyttelemään samaan aikaan useata eri mielentilaa mm. hämmästynyttä, iloista, surullista, kauhistunutta, turhaantunutta, suuttunutta, tyhmää ym. Hän on niin ovela näyttelijä, että hän osaa hyvin harhauttaa katselijoita, jotka menevät lankaan luullessaan Tompan kasvonilmeiden perusteella hänen näyttelevän esim. surullista niin hän näytteleekin siinä tilanteessa iloista veikkoa.

        Tomppa on kyllä kingi ja osaava näyttelijä joka suhteessa ja ehdottomasti kaiken saamansa kehujen arvoinen.

        on kaikki vanhoja väsyneitä B-luokan näyttelijöitä, eikä todellakaan mitään parhaita! Ja mitä v##tua Seagal tekee tos listas ? sehän on ihan C-luokan näyttelijä. xD

        Noh Schwarzenegger on kyllä ihan ok.

      • MI 4
        nuohan kirjoitti:

        on kaikki vanhoja väsyneitä B-luokan näyttelijöitä, eikä todellakaan mitään parhaita! Ja mitä v##tua Seagal tekee tos listas ? sehän on ihan C-luokan näyttelijä. xD

        Noh Schwarzenegger on kyllä ihan ok.

        Joo schwarzenegger se on huippu-näyttelijä,

        varsin moni-ilmeinen..

        hehe..

        nimimerkki:Tom Cruise on paras!

    • Tane....

      Mä olen aina tykänny Tompan näyttelemisestä varsinkin nyt kun hän on saanut parempia rooleja. Se "ilmeettömyys" on ihan hyvä kun näyttelijä ja ohjaaja osaa ottaa siitä parhaan irti (James Dean kunnostautui sillä saralla samoin hyvin pitkälle Marlon Brando). Ylinäytteleminen on pahempi juttu.

      Nuo erilaiset palkinnot ovat ihan huuhaata ja hyvin enneustettavissa kuka mitäkin saa. Jokainen tietää itse mikä on hyvää ja huonoa, toinen tykkää äidistä ja toinen tyttärestä... Tomppa on mun mielestä hyvä sanoi kuka muu mitä tahansa.

    • suorastaan

      Suorastaan surkea.

      • ilmeen`

        ´näyttelijä, jolla on todella surkea refluxi-
        ääni. Tom oli parhaimmillaan 80-luvun leffoissaan
        Voin olla jäävi haukkumaan tämän enempää, koska
        harva hänen elokuvansa jää elämään = lentelyä
        sinne tänne, saa tuhat kertaa luodin ruhoon, mutta nousee uljaana uuteen taistoon.Täyttä
        shittiä kaikki tyyni.

    • niin se on

      Tomppa Cruise on wittu paras.

      • ei..

        kyllä tule yhtäkään hyvää Cruisen leffaa mieleen, mahtaakohan noita olla olemassakaan?..
        Mielestäni yliarvostettu B-luokan näyttelijä.

      • lisäisin
        ei.. kirjoitti:

        vielä sen verran että Cruise todellakin ansaitsisi tuon "väsyneimmän lööppijulkkikksen" tittelin, ärsyttävä tyyppi kaikkine Katie Holmes/Scientologi juttuineen yms.

      • muuten just

        tsiikasin MI3-

        on tosi kova!!!!

      • top gun ...
        ei.. kirjoitti:

        kyllä tule yhtäkään hyvää Cruisen leffaa mieleen, mahtaakohan noita olla olemassakaan?..
        Mielestäni yliarvostettu B-luokan näyttelijä.

        joo,

        ei helposti muistu kuin muutama..:

        Mieletön rakkaus (Endless Love, 1981)
        Henkeen ja vereen (Taps, 1981)
        Outsiders - kolmen jengi (The Outsiders, 1983)
        Riskibisnes (Risky Business, 1983)
        Kovaa peliä (All the Right Moves, 1983)
        Legenda (Legend, 1985)
        Top Gun - lentäjistä parhaat (Top Gun, 1986)
        Suuret setelit (The Color of Money, 1986)
        Cocktail (1988)
        Nuoret sankarit (Young Guns, 1988)
        Sademies (Rain Man, 1988)
        Syntynyt 4. heinäkuuta (Born on the Fourth of July, 1989)
        Days of Thunder - Ukkosta radalla (Days of Thunder, 1990)
        Kaukainen maa (Far and Away, 1992)
        Kunnian miehiä (A Few Good Men, 1992)
        Firma (The Firm, 1993)
        Veren vangit (Interview with the Vampire, 1994)
        Vaarallinen tehtävä (Mission: Impossible, 1996)
        Jerry Maguire - elämä on peliä (Jerry Maguire, 1996)
        Eyes Wide Shut (1999)
        Magnolia (1999)
        Vaarallinen tehtävä 2 (Mission: Impossible II, 2000)
        Vanilla Sky (2001)
        Minority Report (2002)
        Viimeinen samurai (The Last Samurai, 2003)
        Collateral - väärä aika, väärä paikka (Collateral, 2004)
        Maailmojen sota (War of the Worlds, 2005)

        http://www.all2know.com/fi/wikipedia/t/to/tom_cruise.html

    • juupa

      Miks Tom Cruise on niin suosittu, mutta hän ei ole kertaakaan voittanut oscaria, tai hirveesti muita palkintoja (vai onko?) ? Yleisö tykkää, mutta kriitikot ei?

    • anti-tomppa

      Elokuvissaan sitä samaa roolia leffasta toiseen, samaan tapaan kuin jollain Bruce Willisillä, Kevin Costnerilla, Jim Carreyllä ja jopa Harrison Fordillakin. Tasapaksua ja tappavan tylsää.

      Tom Cruise näyttelee enemmän valkokankaan ulkopuolella kuin valkokankaalla...

    • Anonyymi

      Vanha ketju, mutta ?? Tom Cruisehan ei ole näyttelijä ensinkään, vaan lähinnä elokuvantapaisissa mukanaolija. Onkohan kommentoinnin arvoinen. Jos olisin joku Hollywood-ohjaaja, en palkkaisi Cruisea edes studion siivoojaksi. Ei se osais kumminkaan. Oon ihmetellyt monen muunkin amerikkalaisnäyttelijän kohdalla, miksi ovat niin arvostettuja. Ja mistä ovat maineensa keränneet. Heipä hei ja hoipa hoi. Tussu Turhapuroksi sopiva tuo Kruisi. Höpö äijä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      127
      1790
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      970
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      154
      822
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      756
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      617
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      606
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      585
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      120
      552
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      510
    12. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      51
      490
    13. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      488
    14. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      487
    16. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      476
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      449
    20. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      140
      441
    Aihe