miltäs tämä kuulostaa...
Isäni oli siskojensa ja äitinsä kanssa keräämässä hilloja/lakkoja läheiseltä suolta ja kotiinpalatessa(kävellen), he huomasivat yhdessä puussa mustan olion(kuin ahma tms.) jolla oli sarvi päässä(keskellä otsaa), sieltä se seurasi heidän menoaan ja lähti seuraamaan heitä,hyppimällä puusta puuhun. Lasten äiti katsoi sitä kerran ja ärjäisi jälkikasvulle että: "juoskaa niin lujaa kuin ikinä pääsette,ettei se saa meitä kiinni!". olio seurasi melkein kotipihaan asti, kunnes se yht'äkkiä katosi.
Samanlainen otus ilmestyy aina välillä jollekin isän puolen sukulaiselle. myös minä ja mun veljet ollaan se nähty,jokin vaisto käskee pakenemaan sitä, on se sen verran karmiva tilanne. Monta kertaa sitä on lähtenyt metsästysmiehet etsimään,mutta tuloksetta.
Isän kertoman mukaan,minun "esi-isä" eli isovaari olisi kironnut koko suvun ja noitunut sen olion vainoamaan meitä.
Ite tapasin sen eri muodossa kuin muut,mutta sama sukupiru se oli...

Vastaukset 6
Vanhimmat
"miten on", kirjoittanut "henkinen tasapaino" (28.2.2006 klo 15.48)
Ei leikitä kotipsykologeja ja sohvapsykiatreja, kun sellaisia emme kuitenkaan ole. Toisen henkisen tilan arvioiminen vaatii koulutusta, joten jätetään se ammattilaisille. Jatkossakin tällaiset loukkaavat viestit tullaan poistamaan.
Ellu
Tämän palstan keskustelun taso on mennyt kokoajan alaspäin.Aiemmin täällä oli paljon mielenkiintoisia juttuja ja keskustelua. Nyt tänne ei kukaan enää paljon kirjoittele,kun joku on heti hulluksi tai sairaaksi haukkumassa.
Pelko pois.. Lähesty sitä, ota selvää mikä se on ja mitä haluaa? Mistä on ja mikä hätänä?Toi vois olla aika tyhjentävää jos ootte tollasta kokeneet. WOIMAA:)
Tässä myös musta olento:
Vuosia sitten vierailin isovanhemmillani, heidän kesäpaikassaan. Se oli ollut heidän maatilansa, mutta pellot oli pantu pakettiin jo aikapäiviä sitten, ja siitä oli tullut kesänviettopaikka.
Maatila oli kuulunut Isoisän vanhemmille 1900-luvun alusta alkaen.
Oli syyskuu ja tuli maaten menon aika. Nukuin ison kammarin lattialla patjalla, seurani kissa. Kun sammutin valot, oli niin pimeää kuin maalla vain voi olla. Olin juuri nukahtanut kun yht'äkkiä heräsinkin, ja avasin silmäni: edessäni seisoi musta olento olento, joka oli mustempi kuin syyskuun yö. Sillä oli pistävät silmät, pituutta noin metri, ja se oli kananmunan muotoinen. Raajoja tai muita yksityskohtia en erottanut. Se huokui pahuutta. Pomppasin kauhusta jäykkänä ylös ja sytytin huoneeseen valon. Kissa katsoi minua rauhallisesti, tiesin että se oli nähnyt saman, muttei pelännyt tippaakaan.
Mielessäni olen ajatellut se oli suvun itsensä luoma olento, pahojen tekojen ja ajattelun seurausta. Kirouskin voisi olla mahdollista, tuntien suvun negatiivisuuden.
Voisiko joku kummitus-asiantuntija kommentoida.
tunsitko mitään kylmyyksiä?
kuvaile silmiä tarkemmin. eihän ollut vain pelkkä varjon luoma kuvatus silmissä?
Vaikea sanoa noista kylmän tuntemuksista. Syykin on yksinkertainen, talo oli vanha maalaistalo ja joka huoneessa oli puilla lämmitettävä pystyuuni. Ison kammarinkin uunia oli lämmitetty tuona päivänä. Samoin lattian rajassa kun nukkuu, tuntee helposti viileyttä.
Noista silmistä voisi sanoa että ne eivät olleet ihmisen silmät, vaan pikemminkin eläimen. Pistävät ja läpitunkevat kuin pöllöllä.
Kaikista karmeinta oli se että näkee pimeässä yössä olennon, joka on pimeämpi kuin ympäröivä pimeys. Siis kuinka ylipäätään pimeässä voi mitään nähdä. Mutta jos jokin on vielä pimeämpää, niin kyllä siinä tukka nousee pystyyn.