ilmoittautua työkkäriin työttömäksi työnhakijaksi? Otin lopputilin työpaikastani viime marraskuun lopussa, avomieheni on kelan työmarkkinatuella. Hän on saanut ruhtinaalliset n.227e/kk tukea minun suurten (palkkani oli 1657e/kk) tulojeni takia. Nyt kela ei usko millään ilveellä että minä en ole enää työssä, enkä aio menna työkkäriin. Aikomukseni on pitää "omaa lomaa" puolisen vuotta, ja en todellakaan rupee juoksemaan työkkärissä tänä aikana. Onko se totta että yhteiskunta pakottaa menemään työkkäriin, jotta saadaan sieltä kelalle todistus siitä että minä olen ns. työtön. Kommentteja, kokemuksia pliis.
Onko pakko
aih65
96153
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
ihan itse saat päättää menetkö työkkäriin vai et, kukaan ei siihen voi pakottaa.
Ei ole pakko, ellet halua rahaa joka on kelan päätösten takana.
Eli kelan kannalta et ole työtön, ellet käy työvoimatoimistossa. Tästä on ihan selvät pykälät.
vaan tuolle ukolleni olisin halunnut sen täyden työmarkkinatuen. Siis häntä rangaistaan siitä että minä olen tämmöisen päätöksen tehnyt. Kerropa mistä tuommiset pykälät löytyy, kiitos jo etukäteen.
vain ilmoittaa kelalle perheen tuloissa tapahtuneen muutoksen ja hänen työmarkkinatukensa lasketaan uudelleen.
Sinun täytyy ilmottautua työvoimatoimistossa, jos haluat saada työttömyyskorvauksia kelata tai oman ammattiliiton työttömyyskassasta.
Mitään tuollaisia pykäliä ei ole, eikä Kela sellaisia noudata. Kelan kannalta olet työtön, jos et ole työssä. Työnhakija et tietenkään ole, koska et hae työtä. Olettaisin Kelan vain haluavan tietää, ettet tosiaankaan tällä hetkellä tienaa mitään, joka siis vaikuttaisi miehesi työttömyysturvaan.
Olen varma, että asia selviää menemällä keskustelemaan Kelaan. Miehelläsi voisi olla mukana vaikka sinun kirjoittama lyhyt selvitys, että tarkoituksesi on olla hakematta työtä ja viettää vain lomaa ja ilmoitat heti asiasta, jos tulet menemään myöhemmin työhön.
Työnhakijaksi ei kuulu ilmoittautua, ellei hae työtä. Olet siis toiminut juuri oikein. Väärin toimisit, jos ilmoittautuisit työnhakijaksi, vaikket työtä nyt haekaan.
että se käy noin helposti. Toimitimme kelalle jo joulukuussa saamani työtodistuksen, josta käy ilmi koska olen työt lopettanut. Nyt noita lappusia on viety sinne jo kolme kappaletta, mutta kun eivät vaan usko etten ole työssä, enkä aio mennä työkkäriin koska en juuri nyt hae työtä.
mutta kela ei. Tulla tupsahti taas uusi selvityspyyntö: Olette hakenut työmarkkinatukenne tarkistusta 1.12.2005 alkaen. Hakemuksenne käsittelyä varten pyydämme teitä toimittamaan
- selvityksen puolisonne tuloista 1.12.2005 lukien, koska hänellähän lienee oikeus työttömyyskassan maksamaan ansiopäivärahaan
Pyydämme teitä palauttamaan... Elikkäs kela ei todellakaan hyväksy sitä että minä en ilmoittaudu työnhakijaksi, enkä aio hakea ansiopäivärahaa, jota en saisikaan ainakaan kolmeen kuukauteen karenssin takia. On se s...tana ettei ihminen saa pitää vapaata, kun hänellä on siihen mahdollisuus. Kaipa se on marssittava sinne työkkäriin, ilmoittauduttava ja sanottava etten todellakaan halua työtä, saanpahan ainakin ikuisen karenssin ja todistuksen työttömyydestäni.
kuusi kuukautta kun olet työvoimien ulkopuolella, niin päästäksesi sen jälkeen työttömyyskorvausten piiriin sinulle tulee ensin 2-3 kuukauden karenssi.
ja jos on kuusi kuukautta pois työelämstä ilman pätevää syytä, ei saa enää liiton korvauksia ennenkuin on ollut taas 10 kuukautta työssä.