Olen olut etä-äitinä nyt vajaan vuoden.Olen hakenut vartaistukea samassa tilanteessa olevista,mutten ole löytänyt mitään yhdistystä tai ryhmää,joa olisi suunnattu etä-äideille.
En ole etä-äitinä alkoholin tms.syyn vuoksi vaan käytännön ratkaisujen vuoksi toistaiseksi.
Etä-äitinä olo on raskasta ja vaikeaa.Jatkuva ikävä ja syyllisyys painavat.Myös ympäristön tuomitseminen,sillä eihän kukaan ymmärrä ,mikseivät lapset asu äidin luona. Etä-äidit: ilmoitelkaa itsestänne.Tiedän,etten ole ainoa etä-äiti tässä maassa...
En ole etä-äitinä alkoholin tms.syyn vuoksi vaan käytännön ratkaisujen vuoksi toistaiseksi.
Etä-äitinä olo on raskasta ja vaikeaa.Jatkuva ikävä ja syyllisyys painavat.Myös ympäristön tuomitseminen,sillä eihän kukaan ymmärrä ,mikseivät lapset asu äidin luona. Etä-äidit: ilmoitelkaa itsestänne.Tiedän,etten ole ainoa etä-äiti tässä maassa...
Vastaukset 84
Vanhimmat
Yksi nainen, joka tietää miltä tuhansilta suomalaisilta miehiltä tuntuu. Vau.
Hei olen etä-äiti ja ymmärrän tuntemuksesi. Tosin olen etä-äiti jokatoinen viikko.
Yksinäisyys ahdistaa toisinaan..enkä tiedä mitä tekisin ilman lapsiani.
Tilannetta jatkunut neljä vuotta. En asu kenenkään kanssa, ei ole löytynyt ketään, johon voisin luottaa, koska luottamukseni on tuhottu exäni taholta niin perusteellisesti.
Syyllisyys tekee minusta luuserin itsenikin silmissä. Toisaalta asioilla on monta puolta, lapset saavat elää arkea isänsä kanssa, itselläni ei ole koskaan ollut isää, siksi arvostan isä suhdetta.
On monia ihmisiä, jostka eivät tiedä tilannetta...en ole katsonut asiakseni valistaa heitä. Tuskin asiani edes kiinnostaisivatkaan.
Nyt olen debiksessä, mutta perjantaina tilanne taas muuttuu, kun lapset tulevat kotiin.
Aurinkoista kevättä, et ole yksin tilanteessasi!
löytyy etä-äiti, jo reilut 5v. sitten erossa ratkaistiin lasten jääminen isälleen. Helppoa ei ollut alkuaikoina, mutta lasten kannalta ratkaisu oli parempi. Meilläkään ei ollut ns. ongelmia alkoholin tms. osalta, eniten painoi lasten oma mielipide jäädä isälleen tutun koulun, kavereiden ja isovanhempienkin takia. Asian kanssa oppii ajan myötä elämään. Ympäristö tosin on ollut pahin, ihmiset kun ajattelevat, että äidissä on vikaa, koska "hylkää" lapsensa. Kyselijöille ja arvostelijoille olen vain vastannut, että lasten kannalta näin oli parasta. Jaksamista sinulle!
jos loukkaan, mutta minä en voi ymmärtää minkäänlaista käytännön ratkaisua, että äiti jättää lapsensa isälleen. tai voin, jos lapset ovat jo murkkuikäisiä ja tosiaan itse osaavat päättää ja haluavat jäädä isälleen. ja silloinkin ihmettelen kovasti, millainen on äiti, kenen luo he eivät halua (kummallista, jos kaverit, koulu, koti, isovanhemmat painavat kupissa enemmän kuin OMA ÄITI).
minä en voisi koskaa jättää lapsiani, sellaista elämäntilannetta ei voi tulla. tai ehkä vakava sairaus voisi olla sellainen, mutta ei muu. miehen voisin jättää koska vain, mutta ikinä en lapsiani.
kaikki tietämistäni näistä käytännön syistä ovat olleet aika itsekkäitä äidin puolelta (uusi mies-uusi perhe, opiskelu, muutto... eli ei mitään ylipääsemätöntä. jos teillä on parempia, kertokaa.
haluaisin ymmärtää etä-äitejä, mutta en voi, semmoisia faktoja en ole vielä kuullut. ehkä nyt kuulen...
..että tätä syyllistämistä tuli sitten tällekin keskustelulle mitä alkup. kirjoittaja ei varmaan toivonut.
Sinun ei tarvitsekaan ymmärtää, me etä-äidit kyllä ymmärrämme toisiamme.
Minäkin erosin 3 vuotta sitten ja jätin lapset isälle koska olivat ikänsä asuneet samassa talossa, oli kaverit ja koulu ja missään vaiheessa en kyseenalaista isän luona asumista, isähän on yhtä turvallinen ja hyvä kuin äitikin.
Lapset ovat luonani joka vkl ja lomat ja välillä viikollakin koska matka ei ole pitkä.
Elät varmaan kuvitelmissa kaikkivoipaisesta ja korvaamattomasta äitiydestäsi, SINÄ et pysty irtaantumaan lapsistasi, ikäänkuin heidät omistaisit. Elämä tuo tilanteita jolloin täytyy punnita ihan kaikki. Olisinhan minä voinut itsekkäästi ottaa lapset mukaani ja erottaa heidät tutusta ympäristöstä mutta miksi ihmeessä niin olisin tehnyt?
Isä ja äiti ovat lapsen vanhempina tasavertaisia ja lapset rakastavat kumpaakin ihan yhtä paljon.
sitä tekstiä, mitä arvelinkin. Kummallista on joidenkin äitien ajattelu omasta erityisyydestään verrattuna isään. Tuskimpa se, että olet raskausajan lasta kantanut, sen jälkeen synnyttänyt ja imettänyt - tekisi sinusta ihmeellisemmän kuin lapsen isä. Päinvastoin, koen ainakin omalta osaltani olevani tasapuolinen isää kohtaan. Tämä tasapuolisuus on myös kunnioitusta toista vanhempaa kohtaan, erotilanteesta huolimatta. Se, että kirjoitat "en voisi koskaan jättää lapsiani" on aika itsekästä. Millä tavoin äitinä koet olevasi "ylitse muiden"? Olisi mielenkiintoista kuulla vastaus...
Äitiys on myös luopumista, ei vain saamista, joillekin vahvoille äideille tämä saattaa olla ajankohtaisempaa aiemmin kuin muille.
Tuon mielipiteen taustalla lienee ajatus, että eron sattuessa MINÄMINÄMINÄ olen TÄYSIN korvaamaton lapsille. Erossa pitäisi ajatella LASTEN parasta. Äiti on tietysti tärkeä asia, mutta niin on isäkin. Ja isovanhemmat. Ja kaverit. Ja tuttu ympäristö. Ja niin edelleen. Ihmisten ratkaisut ovat yksilöllisiä, jos sinä et äitinä voi ajatella luopuvasi lapsistasi se ei tarkoita etteikö olisi tilanteita joissa se on paras ratkaisu lasten kannalta.
Nostan hattua niille etä-äideille joilla on ollut rohkeutta kyseenalaistaa pyhä äitimyytti ja miettiä ihan oikeasti lasten parasta.
Salud!
Et jättäisi lapsiasi ISÄLLEEN???
Kuvittelet ilmeisesti olevasi lapsillesi tärkeämpi, kuin heidän isänsä, millähän ihmeen perusteella??? Toisaalta, aika moni äiti näyttää kuvittelevan niin...
Eiköhän se isä ole lapselle ihan yhtä rakas ja tärkeä, kuin äitikin, joten suru ja ikävä on ihan YHTÄ SUURI, joutuu lapsi sitten eroon äidistään tai isästään.
yksi jos toinen hyökkää heti, jos vähän kysellään, että miksi... ei isät tuolla lailla käyttäydy.
taitaa lapsensa isälle jättäneet äidit potea aikamoista syyllisyyttä...
ja tuntisin minäkin, jos omat lapseni HALUAISIVAT jäädä isälle eikä minulle. tulee väkisinkin mieleen, että mikäs siinä äipässä onkaan vikana...
Vastaatko siihenkin? :)
Sun mielestä on luonnolista että saat omia lapset, miehestä viis? Mies ei koe lapsia kuten nainen, nainen kun on ûbervanhempi? :)
suurempi hoivaamis- ja pesävietti on naisella, ei siitä mihinkään pääse. voipi tietty olla uranainen, joka on häipynyt takas työelämään heti kun on saanut vauvan ulos sisuksistaan ja pehmoinen koti-isä on hoitanut loput. Mutta ei näitä montaa ole.
Kyllä teitä joku riivaa, kun oikein yhdistystä ootta kaipaamassa, kun niin ahdistaa ja syyllisyys ja ikävä painaa...
äiti on lasten luonnollinen hoitaja. kyllä isäkin tietysit kelpaa, mutta eiköhän se lapsi sen äidin yleensä valitse, jos valita saa.
mikäs sussa oli vikana, kun et lapsilles kelvannut. vai etkö ite niitä halunnut?
ollut sen verran rankka menneisyys, ettei osaa rakastaa koska ei ole rakkautta koskaan saanut? Ei vaan yksinkertaisesti ymmärrä mitä sille lapselle pitäisi tehdä? Ja jos isä selviää siitä hommasta paremmin.
Juuri sinun tavallasi ajattelevat osoittavat olevansa itsekkäitä ihmisiä: vain minä kykenen huoltajaksi, ei lasten isä.
Oliskohan tuollaiset tiukkatantat juuri syynäkin siihen että joutuvat jossain vaiheessa miestensä pettämiksi/jättämiksi/lastensa haukkumiksi marttyyreiksi?
Hoivaamis- ja pesävietti on naisen oma sisäinen ominaisuus, naisen itseensä kohdistuva tarve.
Koti-isän ei tarvitsekaan olla pehmoinen, miehen logiikka ja isänvaistotkin riittävät yllin kyllin.
"Kyllä teitä joku riivaa, kun oikein yhdistystä ootta kaipaamassa, kun niin ahdistaa ja syyllisyys ja ikävä painaa... "
Niin, naisethan tässä on perustamassa yhdistystä.
"äiti on lasten luonnollinen hoitaja. kyllä isäkin tietysit kelpaa, mutta eiköhän se lapsi sen äidin yleensä valitse, jos valita saa. "
Nyt puhutaan ilmeisesti varsin nuorista lapsista, jotka eivät ole vielä pystyneet luomaan isiinsä yhtä vahvaa sidettä kuin äitiinsä (imetyksen jne takia)?
"mikäs sussa oli vikana, kun et lapsilles kelvannut. vai etkö ite niitä halunnut?"
Mistä tämä, täysin hukasta tuleva kommentti?
keksi kommentiksi kuin puppu-juttu ja sitten lainailtuja lauseita.
ja toi viimene. miten niin hukasta tuleva kommentti. jos ei äiti lapsilleen kelpaa, jo on kumma. tai sitten äiti on minäminäminä ihminen...
esittänyt, että miksi lapsesi jätit isälle. etkös jaksanutkaan olla huoltaja enää yksin.
hehehheheh....
Täällä kans yks etä-äiskä ilmottautuu.Meidänkään tilanteessa ei lapsi kenenkään ongelmien vuoksi isälleen muuttanut vaan ihan muut olivat syyt että näin päätettiin yhteistuumin.Enkä ole lastani "hylännyt"niinkuin tuossa joku kirjoittaja näyttää asian näkevän jos lapsi asuu isällään,aika mustavalkoista ajattelua moinen!
Hei.Luin näitä ihania vastauksianne.Toki tiesin,että syyllistäjiä ja arvostelijoitakin mukaan tulee.Lapseni ovat kaikki murrosikäisiä ja olen heille nykyisin jopa vielä läheisempi kuin ennen kun asuimme kaikki saman katon alla.Heillä on hyvä ja kunnollinen isä samoin äiti.Yhdessä huolehdimme,että heillä on kaikki hyvin. He asuvat samassa idyllisessä omakotitalossa, missä ennenkin. Olen jopa joskus viikonloppuisin heidän kanssaan siellä,kun ex-mieheni on uuden naisystävänsä luona.
Aikoinaan eräs työkaverini muutti toiselle paikkakunnalle ja lapset jäivät isänsä luokse asumaan.Tuolloin pojat olivat 3 ja 5 vuotiaita.Ajattelin tuolloin yhtä mustavalkoisesti etten koskaan pystyisi siihen,mutta elämä ei mene aina kuten suunnittelee.Uskon,että tämä kirjoittaja,joka otti kantaa siitä,ettei kukaan äiti voi lapsiaan jättää, on vielä kovin nuori ja elämää ja varsinkin elämänkokemusta ei vielä ole tarpeeksi ymmärtää asioita, mitä joskus voi eteen tulla ja jotka eivät välttämättä ole "moraalisesti" oikein.
Soittelen lasteni kanssa vähintään 2-3 kertaa päivässä ja olen läsnä omalla tavallaan myös heidän arjessaan. Tapaamme aina kun voimme ja olemme lähellä ja vietämme 100% aikaa yhdessä.
Rakastan lapsiani niin paljon,että välillä ihan fyysisesti sattuu.
Olen koko heidän olemassaolon ajan (11-15v) ollut tiiviisti heidän kanssaan.Ennen eroa pisin aika ,jonka kerran olen ollut poissa,oli 4 päivää.Joten uskon luoneeni heille kuitenkin tässä ajassa vahvan perusturvallisuuden tunteen.
En ole hylännyt lapsiani, olen edelleen heille todella tärkeä ihminen ja haluan sitä olla enemmän kuin koskaan.
Syylisyydelle ,ikävälle ei voi mitään, se kulkee koko ajan mukana.Yritän oppia sen kanssa elämään. Meidän ratkaisu ei ole mitenkään lopullinen,vaan odotellaan,että vanhin käy yläasteensa loppuun ja kun muutenkin on edessä koulun vaihto,todennäköisesti hän tulee silloin luokseni asumaan.Samoin nuoremmat, nuorimmalla vielä vuosi ala-astetta jäljellä.
Kaikki lapset ovat sanoneet,että asuisivat luonani,jos ei tarvitsisi mennä uudessa paikassa kouluun.Eli sen vaihtaminen heillä suurin kynnys.
Odotan ,että joku päivä perustetaan etä-äidille oma vertaisyhdistys.Sitä tarvittaisiin todella kipeästi. Tokihan voisin itse olla liikkeellepanija ja jätän asian hautumaan.Tässä tilanteessa kaipaa todella paljon toisen tukea,sillä yleinen mielipide tuomitsee ja syyllistää. On täytynyt asettautua vain sen yläpuolelle,vaikka se loukkaakin välillä. Ihmisen pitää vain käydä elämänkoulua ja oppia ymmärtämään elämää paljon enemmän, ennenkuin tuomitsee ja laukoo mielipiteitään tuntematta asioiden oikeaa kulkua enempää.
Näillä vastauksilla yhtä lukuunottamatta saan voimaa jaksaa tätä arkea paljon paremmin.
Matti Vanhasen erotessa muuten myös lapset jäivät isälleen asumaan,joten emme tosiaan ole ainoita etä-äitejä.
Ei täällä teitä arvosteltu. Joku vain oli kiinnostunut tietämään syistä, joiden takia äiti on valmis jättämään lapsensa isälleen. Syitä ei tullut, vaan kauhea vastavyörytys, miten heitä ei ymmärretä... alan myös uskoa, että niitä syitä ei olekaan.
Vai onko niin, että jos äiti alkaa miettimään, että miksi lapset jäikään isälleen, se kuulostaakin niin pikkumaiselta paperilla...
Moni toitotti, että myös äidin pitää pystyä luopumaan lapsistaan. Se onkin ihan okei, jos lapset tosiaan haluavat jäädä isälle. Mutta onko aina näin. Kyllä nämä vastanneet äidit ovat sitä MINÄMINÄMINÄ-luokkaa. Kaikki itselle ja heti. Ja jos joku vähänkin epäilee, tämä on ymmärtämätön moukka.
Minä myös ymmärrän, jos murkkuikäiset muksut jäävät esim vanhaan kotitaloonsa tuttuun koulupiiriin ja kavereiden luo. Mutta että nuoremmatkin. Kyllä joka perheessä, minkä minä tunnen, on lapsille se äiti tärkein. Kun yöllä pelottaa, huudetaan äitiä, kun ollaan sairas, lapsi haluaa äidin hoitajakseen ja vaikka mitä.
Ei ole mitään äitimyytin korostamista, totuus on vain se, että isä on lapselle se toissijainen hoitaja, ainakin lapsen mielestä. Ja ellei näin ole, on sille äidille ehkä ollutkin muut asiat tärkeämpiä kuin lapset ja isä on joutunut ottamaan äidin roolin.
Turha nostaa maitoja. Kumotkaa ASIALLISILLA vastauksilla mietteeni. En jaksa lukea edellisen kaltaisia, ei varmaan muutkaan.
Vai onko niin, että kun oikein mietit syitä, ne kirjoitettuna näyttävätkin pikkuisilta ja itsekkäiltä?
vaikkei asia koskekaan mua, naurattaa kirjotukses. Toivottavasti urasi ei ole esim. käräjäoikeudessa tai lastenvalvojana. Hyvänen aika, sittenhän kaikki lapset asuisivat äidillään ja isähän on se toissijainen vain..
Toivottavasti olet nainen,sillä en usko, että miehenä vastaavaa kirjoittaisit. Isä on vanhempana ihan samanarvoinen äidin kanssa.Ainoa asia ,mitä isä ei voi tehdä,on synnyttää ja imettää.
Kirjoittamisestasi päätellen sinulla ei ole lapsia vaan olet tyypillinen totuudentorven soittaja,jota asia ei kosketa ollenkaan.
Itse olen ehjän perheen isä ja puolustan kyllä miestä huoltajana.Itse kykenisin lapseni huolehtimaan,jos sellainen tilanne tulisi eteen.
Perheellisenä ja maailmaa vähän jo seuranneena ymmärrän erinlaisia ratkaisuja,mitä elämä voi tuoda tullessaan. Ehkä asia on niin,että ihmiset,joilla kaikki on ns.näennäisesti hyvin, ovat vain niin peloissaan,että heille voi jotakin vastaavaa sattua, joten on helppo osoittaa toisia sormella. Suvaitsevaisuutta tarvitaan ja myös näissä kipeissä asioissa.
Itse olen aikanaan lasten ollessa vauvaikäisiä pitänyt vaimon ollessa töissä vanhempainlomaa,koska halusin osallistua vauvaaikaan enemmän kuin olisin pystynyt,jos olisin ollut työelämässä.
Tapahtuipa viime yönä: Tyttö, 2 v heräsi puolilta öin, olisiko ollut paha uni vai mikä. Ja mitä sieltä kuuluikaan: IIISÄÄÄÄÄÄ!!!! No, pari yötä sitten vastaava huuto oli ÄÄÄIIIITIIIIII!!!!!
Iltaisin nukkumaanmennessä tuntuu siltä että porukalla olohuoneen sohvalla luetun iltasadun jälkeen kun sanotaan "Nyt nukkumaan" menee aika tasan vastaukset "Äiti vie!" ja "Isi vie!".
En silti suostu uskomaan että äiskä on huono äiti tai että lapsi on epänormaali. Mitenkäs teillä on asiat menneet?
Syitä? Miksi lapsi jäisi isälleen? Ei taida ollakaan...
Syitä on varmasti paljon.Esim.edellisissä mainittuja:entinen koulu,kaverit,koti jne.
Varsinkin vanhemmilla lapsilla on sananvalta näissä asioissa eikä se todellakaan tarkoita,ettei välitä äidistä/isästä ,jos ei jommankumman mukaan heti lähde.
Myös isällä on oikeutensa lapsiin. Miksi sinä olisit parempi lähivanhempana kuin lasten isä?? Kerro sinä vuorostaan perustelut sille.
Jos vanhemmat molemmat tavallisia ,kunnollisia ihmisiä(ei alkoholi,huume,rikollista taustaa),niin mikä tekee äidistä paremman lähihuoltajan.Nyt odotetaan Haperolta perusteluita
Sinä pyysit kyllä alunperin kumoamaan mietteitäsi. Aiempi kirjoitukseni oli vastaus tähän mietteeseen:
"Kyllä joka perheessä, minkä minä tunnen, on lapsille se äiti tärkein. Kun yöllä pelottaa, huudetaan äitiä, kun ollaan sairas, lapsi haluaa äidin hoitajakseen ja vaikka mitä."
Eli sanopa sinä nyt olemmeko epänormaali perhe, onko äiti epäkelpo?
äiti jää äitiyslomalle, äiti hoitaa sairaan lapsen, äiti jää hoitovapaalle... jo on kumma ellei sille lapselle kehity syvempi suhde äitiin. Voi toki olla esimerkillisiä isiä, joilta myös kaikki em sujuu, mutta minun tuttavapiiristäni ei juurikaan löydy. Tai löytyi entisistä tuttavista. Toisessa äidillä oli niin kiire luoda uraa ja omaa aikaa, että vei puolivuotiaan lapsen hoitoon ja iskä taisi olla se tärkeämpi siinä perheessä. Ja erossa lapsi jäi ja halusi jäädä isälle. Toisessa äiti myös vietti uraelämää, löysi uuden miehen ja lapset jäivät isälleen erossa, kun eivät uuteen elämään mahtuneet kokopäiväisesti.
Se, että lapset jäävät isälle on aika erikoinen ratkaisu suomalaisesta näkökulmasta. 95 % taitaa kumminkin jäädä äidille.
Mutta lienee turha pyytää syitä ratkaisuun, koska niitä ei näy tulevan. Tulee vain seuraavaa: "ole hiljaa,kun et mistään mitään tiedä" ja "miksi isä ei voisi olla se huoltaja?" Miksi ei voisikaan olla, mutta miksi joissakin tapauksissa on?
Ne syyt, mitä löytyy, kuulostavat pikkumaisilta täällä: äiti opiskeli, ei jaksanut yksin lasten kanssa, löysi uuden miehen.... onko edes muita?
Etkö ole lukenut kaikkia asiaan liityviä viestejä. Eräs kertoi,että lapset eivät halunneet vaihtaa koulua ja äiti kunnioitti lastensa tahtoa.Juuri murrosikäisillä lapsilla on kaveripiiri todella tärkeää.Siinä yksi syy...ei siinä,että äiti olisi lapsille jotenkin vähempiarvoisempi kuin isä.
Usein isä on myös hyvätuloisempi ja voi pitää entisen kodin ja tästäkin syystä äiti on se,joka sieltä lähtee.Ja jos lapset eivät halua muuttaa kodistaan pois, äitikin on siihen voimaton.
Itse olen pitänyt oven avoimena lapsille koko ajan.He tietävät,että vaikka "huomenna" saavat muuttaa äidin luokse.En vain voi heitä siihen pakottaa,vaan haluan pitää välit lämpiminä heihin ,vaikka emme nyt saman katon alla asu.
Vai syyllistätkö nyt lapset sillä,ettettekö te rakasta äitiänne ,kun ette muuta hänen luokseen. Kertakaikkiaan putkinäköisyyttä.
Pliis, mieti nyt hetki ennenkuin lauot syylistäviä kommentteja sekä äidin,isän ja lasten suuntaan
Minä en puhunutkaan murrosikäisistä, jotka todellakin jo itse osaavat päättää, jäävätkö esim entiseen kotiinsa isän luo. Minä puhuin PIENISTÄ lapsista, alle 10-vuotiaista, joille YLEENSÄ se äiti on tärkein. Tärkeämpi kuin koulu tai kaverit tai maallinen mammona. Ja jos ei ole, niin miksiköhän?
Ja mielestäni en ole syyllistänyt. Olen yrittänyt miettiä syitä miksi? Yksikään pienten lasten äiti ei ole vastannut. Eikö kantti riitä?
Eron myötä jompikumpi vanhempi tulee olemaan lähivanhempi. Tarvitaanko joku erityinen syy että äidistä tulisi lähivanhempi - entä toisinpäin? Olosuhteet ym ratkaisevat mikä on lapsille paras ratkaisu. Syitä miksi jompikumpi joutuu tyytymään etävanhemman rooliin on mm:
- vanhempien työtilanne (esim vuorotyö voi olla este lähivanhemmuudelle)
- toisen vanhemman halu lähivanhemmaksi, vaatii rohkeutta ja suurta sydäntä luopua lähivanhemmuudesta
- lapselle jää tutut ympyrät (päiväkoti, koulu jne)
- toisella vanhemmalla paremmat taloudelliset edellytykset
- toinen vanhempi hoitaa paremmin etävanhemman roolia - ja sillä tavalla saadaan molemmat vanhemmat jäämään lapsen elämään
Onneksi yhä yleisempää on että lapsi saa eron jälkeen elää sekä äidin että isän kanssa. Koko etä/lähirakennelma on p:stä ja keinotekoinen viritelmä.
Eräs ystäväni jätti parivuotiaan lapsen isälle, koska huomasi, ettei äitiys ollutkaan häntä varten. Muutti viereiseen taloon asumaan ja lapsi on lähes puolet viikosta hänen luonaan.
Entäs sitten?
miksi ihmeessä sulle pitää perustella?
Syitä jo tuli jonkun verran.
Aloittaja etsi etä-äitejä, sinä et sellainen ole.
Miksi sitten mesoat siinä?
Olisin mielelläni jäänyt etä-äidiksi jos lasteni isä olisi yhtään hallinnut arkielämää ja sitoutunut lapsiin. Mielestäni hän miehenä olisi ollut erttäin tärkeä roolimalli pojilleen.
Lasten isä surukseni hylkäsi lapsensa ja tapaa heitä enää satunnaisesti noin tunnin kerrallaan. Kun ensimmäinen hankaluus tulee vastaan heidät palautetaan luokseni. Huh miten väsyttävää...
Hapero sua, oletko sellainen tavallinen "provo" tällä palstalla vai ns. se koira älähtää, johon kalikka kalahtaa? Perustelusi ovat lapsellisia, joten voidaan päätellä monenlaista.
ei esitetty syitä, paitsi masennus (mikä on vakava sairaus, ja sikäli ymmärrettävä). Vain murrkuikäisten vanhemmat ovat vastanneet.
Yhteenvetoni onkin, että olette itsekkäitä oman ajan ja edun tavoittelijoita. Äitiä on kiva leikkiä aina silloin tällöin, muttei missään nimessä kokoaikaisesti. Äidillä kun pitää olla sitä laatuaikaa. Ei tarvi vastata tähän, ette vastanneet edellisiinkään.
Ja olen muuten yksinhuoltaja. Ex-mieheni olisi halunnut lapset itselleen kokopäiväisesti, mutta lapset eivät halunneet. Hei eivät voineet kuvitellakaan, että äiti, eli minä, asuisi muualla, kuin heidän kanssaan. Me asumme todella pienessä kämpässä rahanpuutteen vuoksi, mutta kukaan ei vaihtaisi osaansa.
selvisi, taidat olla katkera nykyisestä tilanteestsi "rahanpuutteesta" ja "pienestä kämpästä". Taidat kadehtia etä-äitejä, hehän pääsevät mielestäsi niin helpolla..
Kyllä Haperon pohdinnat ja kommentit olivat ihan asiallisia. Mikä meitä etä-äitejä vaivaa, kun emme osaa ottaa niitä oikein? Podemmeko sittenkin syyllisyyttä, kun olemme "jättäneet" lapset isälle ja jos joku kehtaa vain KYSELLÄ, ammutaan täyslaidallisella takaisin.
Minä myönnän, että en halunnut lapsia luokseni. Olin eron jälkeen niin väsynyt ja sekaisin, etten jaksanut ajatella. Mitään järkevää syytä ei ollut. Lapset eivät olleet vielä koulussa, joten mitään koulu-kaveri-sidonnaisuuksia ei ollut päässyt syntymään. Minä en vain jaksanut.
Tottakai rakastan lapsiani, minulla on heitä ikävä. Ja kyllä sydäntä raastoi jättää pienet, syyllisyys vaivasi, sen voin nyt myöntää, kuinka moni teistä tohtii? Lapset itkivät minun perääni, äitinsä, olisivat halunneet luokseni ja minä kielsin. Oli parempi, että tulivat vain viikonloppuisin.
Nyt on tilanne toinen. Olen selviytynyt erosta ja pystyisin taas huolehtimaan heistä. Mutta erottaako heidät nyt siitä tutusta ympäristöstä? koulusta? Kavereista? Vai jatkaako tämän kauhean syyllisyyden kanssa?
Olen katsonut monta kertaa peiliin, enkä ole pitänyt näkemästäni. Olen nähnyt siellä naisen, jotka jätti lapsensa. Pari vuotta sitten olisin vastannut Haperolle samoin, kuin monet muut nyt. Nyt olen kasvanut ja pystynyt myöntämään heikkouteni.
Katsokaa tekin peiliin. Ja miettikää. Kyllä sekin aika tulee, että joudutte myöntämään totuuden.
Eiköhän ole niin,ettei ole kahta samanlaista tapausta ja syyt ovat usein niin moninaiset.Joka tapauksessa harvoin kuitenkaan äiti asettautuu etä-äidiksi ja kertoo ,ettei pennin vertaa ole väliä,miten lapsilla menee.Uskoisin ,että on päinvastoin.
Uskon,että joka äidillä on vahva tunneside lapsiinsa, mutta käytännön syyt pakottavat erilaisiin tilanteisiin.
Jotenkin viestistäsi välittyy kuitenkin lastesi isän välittäminen lapsistaan,koska olisi halunnut lapset itselleen. Pääasia on,että molemmat vanhemmat pysyvät lasten elämässä vahvasti ja luovat lapsille turvallisuutta ja normaalia kehitysmahdollisuutta,vaikka toinen vanhemmista ei asukaan samassa taloudessa.
Lähivanhempikaan ei saa lähteä "omistuslinjalle", vaan antaa lapsille mahdollisuuden olla myös toisen vanhemman kanssa niin paljon kuin mahdollista.
Harvoin kukaan jättää lapsiaan kuten joissakin viesteissä niin annettiin ymmärtää.
Minun aiheeni koski lähinnä hyvää etäisyyttä ja pakotettua etä-äitiyttä ja sen merkitystä synnyttäneen naisen psyykkeelle.
Tämä viestini on ensimmäinen tässä ketjussa. Pitäisikö sinun miettiä kahdesti suhtautumistasi virtuaaliin, jos keskustelupalstan tarkoitus on sinulle vain pohtia nimimerkkien takana kirjoittavien ihmisten statusta eikä aihetta joka on tapetilla?
Voitkin kertoa tähän alle mielipiteesi poliittisin perustein valittujen viranomaisten henkilökohtaisesta vastuusta ja moraalista antaessaan lausuntoja ja päätöksiä pienten lasten ja normaalin äidin pakkoerottamisesta väkivalloin.
"Mesoat?" Sinulla on outo käsitys keskustelupalstasta, jos ymmärrät mielipiteet mesoamiseksi.
Perheessä voi olla eri-ikäisiä lapsia, on julmaa erottaa sisarukset toisistaan jos nuoremmat lapset lähteekin äidin mukaan.
Syitä jäädä isälle?
No, entäpä SYITÄ jäädä äidille?
Kerroppa, miten se äiti on niin paljon parempi?
"Vai onko niin, että kun oikein mietit syitä, ne kirjoitettuna näyttävätkin pikkuisilta ja itsekkäiltä?"
Myös sinun väittämäsi osittivat sinun olevan itsekäs kun et voi hyväksyä muita elämisenmalleja kuin omasi.
Koska niin hanakasti vastustat etä-äiti ratkaisua työ-opiskelu-löysi uuden syillä niin miksi hyväksyt ne samat syyt mieheltä, joka jättää lapset?
Tulihan siinä ne syyt mielipiteidesi tiukkuuteen: asutte ahtaasti, olet yhä ex-miehellesi katkera ja puhut lastesi suulla väittämällä, ettei muka heillekään tulisi mieleenkään asua isällään...
Meillä ei ole mitään syytä uskoa sinun väitteitäsi lastesi mielipiteistä. Voit yllättyä jos sallisit jonkun ulkopuolisen kyselevän heiltä, mitä mieltä he oikeasti ovat. Mutta se ei kai sovi maailmankuvaasi, joka on katkeran kuuloinen jo nyt!
Sinun kaltaistesi tuomareiden takia pienten lasten äidit eivät koe jaksavansa lukea tällaisia keskusteluja, joissa heitä tuntemattomien taholta syyllistetään imien katkerien erojen johdosta, jollaisen olet ilmeisesti kokenut.
Kehtaatkos sanoa paljonko sulla on painoa?
Minä peräsin vain syitä. Itse te tämän syyllistämisenä otatte. Pienten lasten äitinä en minäkään näitä pystyisi lukemaan, jos meinaan olisin lasteni luota lähtenyt.
Katkera ero? Ei ollut katkera. Riitainen oli, mutta niin kai muutkin erot. Nyt on ihan ok välit exään.
Painoa??? Mitäs se tähän liittyy. Voin sanoa että painoa on pituuteen nähden sopivasti. Voin vastata tarkemminkin, mikäli kerrot, mitä se tosiaan tähän liittyy?
Kukahan siellä katkera on? Ja tuntee syyllisyyttä?
Kyllä me lasten ja sossujen kanssa käsiteltiin erossa kuka minnekin haluaa. Lapset ei halunneet isälleen. Syykin oli selvä. Minä heidät olin huoltanut,isä oli lähinnä harrastuskaveri. Hyvät välit isäänsä toki ovat, ovat joka toinen viikonloppu isällään. Lisäksi joudumme jopa exän kanssa yhdessä viemään viikonloppuisin urheilukilpailuihin, kun siellä tarvitaan kahta huoltajaa... kuulostaako kovin katkeralta.
Jos minun lapseni pitävät äitiä tärkemämpänä kuin sinun, älä tänne hauku. Katso peiliin.
Etkä sinäkään niitä syitä löytänyt. Onkohan edes muita kuin äidin itsekkyys ja pikkumaisuus?
etten hyväksy. Haluaisin ymmärtää, mutten voi, kun kukaan ei ole esittänyt yhtäkään syytä. Ja huom puhun nyt pienistä lapsista, en murkkuikäisistä.
Etpä sinäkään löytänyt kerrottavaa. Taitaa olla ne syysi itsekkäitä ja pikkumaisia.
Voi teitä raukkoja. Riudutte syyllisyydessänne, anelette ymmärrystä... mahta teillä olla paha olla.
"Kyllä joka perheessä, minkä minä tunnen, on lapsille se äiti tärkein. Kun yöllä pelottaa, huudetaan äitiä, kun ollaan sairas, lapsi haluaa äidin hoitajakseen ja vaikka mitä."
Tuo lause itseasiassa todistaa vain sitä, että sinun tuttavapiirisi on erittäin suppea. Siihen ei sisälly vuorotyötä tekeviä perheitä, joissa äiti on vuoro- tai matkatöissä. Ilman niitä naisia ei Suomi pysyisi pystyssä. On useita ammatteja, jotka ovat naisvaltaisia miesten kieltäytymisen takia....
Ja ammatteja, joihin on opiskeltava monta vuotta (vaikkapa lääkärit).
Mikäli nyt alat esittämään, että niin kauan kun lapset ovat pieniä, on äitien pysyttävä kotona, syyllistät jälleen lisää! Opiskelleet naiset ovat siis ryhtyessään opiskelemaan opintovelan turvin jo oikeastaan tehneet valinnan: olen huono äiti sillä joudun palaamaan mahdollisimman pian työelämään.
Toinen vaihtoehto olisi sellaisen maailmankuvan mukaan, että jos on nuorena päättänyt opiskella itselleen ammatin (lääkäri, tuomari, arkkitehti tai muu korkeastikoulutettu), ei ole oikeutettu lasten tekoon ja nimittämään itseään äidiksi.
Lauseesi halventaa myös sitä kotonaolevaa isää mutta sehän johtuukin suppeasta tuttavapiiristäsi, kuten jo kävikin ilmi.
Mutta todettu on. Ainoastaan kehuvat ja ylistävät kirjoitukset sallitaan. Kaikki muu on hyökkäämistä ja syyllistämistä. Olette sittenkin niitä itsekkäitä oman navan tuijottajia.
Ja olit väärässä; kyllä minun tuttavapiiriini kuuluu vaikka minkä alan ammattilaisia. Jopa kotona olevia isejä. Ja silti joka perheessä se äiti tuntuu olevan lapselle tärkein. Ja se, että lapselle äiti on tärkein, ei tarkoita ettei isä olisi.
Ei se, että äiti opiskelee, tarkoita sitä, ettei lastaan tarvisi huoltaa. Tuskin sinäkään sitä tarkoitit. Tuo kirjoituksesi loppu oli hieman asiayhteydestä irrallaan.
Mutta sama tuo. Te olette jumalaisia, tärkeitä, ihania olentoja. Kuka kätensä nostaa teitä vastaan saa kärsiä...
"Ja olit väärässä; kyllä minun tuttavapiiriini kuuluu vaikka minkä alan ammattilaisia. Jopa kotona olevia isejä. Ja silti joka perheessä se äiti tuntuu olevan lapselle tärkein. Ja se, että lapselle äiti on tärkein, ei tarkoita ettei isä olisi."
Vai kuuluu. Ja silti oma maailmankatsomuksesi on jäänyt suppeaksi. No, paljon on sinullakin opittavaa vielä...
Niin kauan et voi toteennäyttää, että jokaiselle lapselle se äiti on tärkein, olet vankina omassa suppeassa katsomuksessasi.
Siihen seikkaan puutuin kirjoituksessani sillä vuoro- tai matkatöissä työskentelevä äiti jää väistämättä kakkoseksi kotona olevan isän ollessa se nro 1. Joten asiayhteys on, mutta suppea näkemykssei taisi senkin estää näkymästä.
"Mutta sama tuo. Te olette jumalaisia, tärkeitä, ihania olentoja. Kuka kätensä nostaa teitä vastaan saa kärsiä..."
Kukas nyt suutttui kun ei omat argumentit enää riittäneetkään asiaperäisiin vastauksiin joita olet saanut mutta et osaa ajatuksella lukea?
Mitähän tekisit jos omien lastesi tulevissa perheissä joku tekisi etä-äiti ratkaisun? Jos et siihen mennessäkään ole oppinut suvaitsevammaksi, menetät varmasti lähisukulaisiasi.
Taas osoitit olevasi lukutaidoton! Missä kirjoituksessani mainitsin olevani etä-äiti? Vai miksi minun tulisi tuntea syyllisyyttä?
Lankesit loveen tuossa jo aiemminkin koska et LUE tai YMMÄRRÄ saamiasi vastauksia. Kyseessä näyttää olevan yh, johon kuuluu MINÄMINÄMINÄ-mentaliteetti ja MINUNMINUNMINUN-lapseni, isä työnnetty historiaan ja alistettu hupikeisariksi harrastustoiminnan vetäjäksi ilman mahdollisuutta osoittaa isyyttä.
Olet mitä ilmeisimmin omien ahtaiden mielipiteidesi ansiosta karkoittanut exäsi. Sellainen äitiys ei ole sankarillista vaan marttyyriytta.
"Lisäksi joudumme jopa exän kanssa yhdessä viemään viikonloppuisin urheilukilpailuihin, kun siellä tarvitaan kahta huoltajaa... kuulostaako kovin katkeralta."
Käytät sanaa JOUDUMME. Voi sua raasua...Tasapainoinen olisi kirjoittanut ihan eri sanoin tuonkin.
"Onkohan edes muita kuin äidin itsekkyys ja pikkumaisuus?"
Kova on syytös. Jos olisit nenätysten kanssani, saattaisin sylkäistä vasten kasvojasi.
Ex-vaimoani ei millään tavalla voisi syyttää itsekkääksi. Vastuuntuntoinen, jep, sitähän hän on ja oli. Mielestäni liikaakin mutta on alkanut jo ymmärtää ettei hänkään riitä kaikeen ja kaikkia ei voi auttaa.
Pikkumainen? Mitähän se sekin tarkoittaa? Hyvin harvaan ihmiseen se ominaisuus taitaa lopultakaan sopia...Ehken sinuun?
mukava lukea etä meitä on todella muitakin.
meidän perheessä on lapsi asunut reilun kolme vuotta isällään, ja vieläkin on kova ikävä sekä kaipaus kun en lasta näe.
elämäntilanne oli päätöstä tehdessä vaikea, tässäkään tapauksessa ei ollut kyseessä alkoholi tai huumeet vaan ihan rehellinen masennus. joten näin parhaaksi että lapsi saa turvallisen ja vakaan kodin isänsä luota. sairauteni on kuitenkin jo takanapäin, mutta miksi järkyttää lapsen elämää taas? siksi että olisin itserakas joka haluaa vain omaa parastaan eikä ajattele lasta ja lapsen elämää.
koskaan ei voi kenellekkään kertoa täysin tunteistaan miltä tälläinen elämä tuntuu, jos toinen ei ole kokenut samanlailla. ja ihmettelyjä/kyselyitä kuulee aina kun kertoo elämäntilanteesta.
miksi ihmiset eivät ymmärrä että isäkin on aivan samalla tavalla hyvä huoltaja kuin äitikin?
Itse asun Tampereella, olisi mukava tavata/vaihtaa ajatuksia samassa tilanteessa olevien äitien kanssa
Täälläkin yks etä-äiti. Mielenkiinnolla olen lukenut keskustelua etä-äitiydestä..Kaikilla meillä on oma tarinansa..
viime aikaisia viestejä. Tähän asti olen luullut olevani yksin, mutta hieno juttu, en ole. Olisiko tarvetta tosiaankin järjestää omaa yhdistystä etä-äideille? Jos koet olevasi yksin, olen valmis tätä ajatusta jatkamaan käytännön tasolle asti. tv: etä-äiti jo 6-vuotta
Olen ketjun aloittaja ja mielelläni lähtisin mukaan jonkinlaisen yhdistyksen perustamiseen.Voimme vielä katsoa, tuleeko muita halukkaita,koska kuitenkin koen avanneeni keskustelun kipeästä aiheesta.Etä-äiti Tampereelta olisi mielellään myös yhteydessä muiden samassa tlanteessa olevien kanssa,joten jos seuraat tätä keskustelua,niin pysy kanavilla.
Vertaisryhmä olisi etä-äideille tarpeen, sillä uskon,että on vaikeaa aivan samaistua etä-äidin tuntemuksiin,jos ei niitä ole itse kokenut. Kiitän jo nyt myös niitä vastaajia,jotka ovat vastauksillaan tukeneet meitä viestillään,vaikka itse eivät olekaan vastaavassa tilanteessa. Se osoittaa lämmintä empatiakykyä ja ymmärrystä.
Hienoa, jos saatte perustettua yhdistyksen tai alkuun vaikka mailiringin, josta on hyvä aloittaa asioiden ajaminen ja vertaistuen hakeminen.
Suosittelen nimimerkin rekisteröimistä ja sähköpostiosoitteiden vaihtoa sitä kautta.
Olen tyytyväinen jos etä-äiti-keskustelu on tullut jäädäkseen yh-palstalle, koska laji on lisääntymässä. Jonkin verran provoilevan aloitukseni aihe viime viikolla oli lähinnä nimenomaan halu herättää keskutselua etä-äidin kasvusta ja henkisestä hyvinvoinnista kun pienten lasten huoltajuus jää isälle mistä tahansa syystä.
Toivottavasti kerrotte eteneekö asia ja miten, koska lähipiiriini kuuluu muutama etä-äiti, jotka ovat myös vertaistuen tarpeessa.
vertaistuki ryhmälle olisi todellakin tarvetta. tämä etä-äitiys on kuitenkin vielä sen verran suuri tabu.
"pehmeämmin" suhtaudutkin äitiyteen ja lapsen riistoon "hänen rinnoiltaan" ?????????????
Pehmeämmin? Lue uudelleen miksi nämä naiset, etä-äidit vertaistukea tarvitsevat. Suurin syy on se sisäinen risaisuus, joka kalvaa. Se kalvaa siitä huolimatta, vaikka järki selittäisi asian toisin. Äitiys, se on naisen geeneissä, eikä sen olemassa oloa voi millään tuhota.
Joko alat ymmärtää?
Tämän enempää en ala itsestäänselvyyksiä jankkaamaan. Tajusit tai et, se on sinun ongelmasi ja jonain päivänä saamme lukea tieteellisen tutkimuksen asiasta. Silloin minullakin on joku osoite, millä todentaa sinunlaisillesi elämän peruskysymyksiä, kun et muuten näy niitä ymmärtävän.
Sitäkö tarkoitat?
Äiti ei ole isää parempi, kuten tuossa aiemmin väitit.
Ei ole lapsen eikä miehen vika, että nainen rakentaa persoonansa lapsiinsa. Tiettyä etäisyyttä tarvitaan lapsenkasvatukseen, se löytyy miehiltä.
Äidin geeneille kukaan ei voi mitään, mutta geeneeihin on turha vedota vanhemmuuteen ja lapsen oikeuksiin liittyvissä asioissa. Jos vetoat geeneihin poljet lapsen oikeuksia, vaikket niin valitettavasti usko tekeväsi.
tuossa olikin jo laittanut nimimerkki mm76 meidän yhteisön osoitteen. Se on suljettu yhteisö ja hyväksymme jokaisen hakijan erikseen. Jos hakija ei osallistu keskusteluihin niin hänet skipataan pois. Tämä siksi että emme halua sinne henkilöitä lukemaan toisten asioita.
Meillä on tällä hetkellä ollut siellä hiljaista ja kiva onkin saada uutta keskustelua aikaiseksi. Meitä oli alunperin 4 jotka "tapasimme" täällä palstalla yli vuosi sitten ja myöhemmin on tullut mukaan uusia etä-äitejä. Eli jos sinulla oli etä-äiti ystäviä jotka tarvitsevat vertaistukea niin pyydä heitä liittymään:)
hei
olisiko teillä tietoa missä saisi vertais tukeä etä-äitinä olemiseen ...olen niin yksin asian kanssa
Msn:llä on yhteisö etä-äideille http://groups.msn.com/etaaidityhteiso/_homepage.msnw?
Tilastojen mukaan jos isä lähtee hakemaan lähi-vanhemmuutta,niin isille myönnetään lähivanhemmuus yhtä usein kuin äideillekin,koska vanhemmat ovat ihan tasavertoisia vanhempia.
Meilläkin kävi niin että kynsin hampain molemmat piti lapsista kiinni ja ei luovuttanut,kunnes oikeus katsoi parhaimmaksi jättää lapset isälle tuttuun ympäristöön,muutin paikkakuntaa (tosin viereiselle paikkakunnalle).
Mitään muuta syytä ei ollut,olemme ihan tavallisia vanhempia molemmat ilman alkoholi,huume tai mielenterveysongelmia.
Niin ja jopa sisarukset erotettiin koska minulla 14 v.tyttö,jonka yksinhuoltaja olen,että silleen!!!!
Mutta rakastan lapsiani ihan yhtä paljon kuin ennenkin ja itse asiassa olen heidän kanssaan joka kuukausi 12-14 vuorokautta aivan täysipainoisesti,en ole niinä päivinä töissä,eli olen tuntimääräisesti enemmän heidän kanssa,kuin lähi-isä,joka käy töissä ja lapset ovat tarhassa,että asioissa on monia puolia ja monia juttuja....joita ei ehkä heti kaikki ota huomioon ...
Tule eroperhe.nettiin, siellä meitä etä-äitejä on paljon, ehkä juuri siksi, että keskustelu ei ole syyllistävää.
Eroperhe.netissä on meneillään Hyvän erovanhemmuuden nettityöpaja, jossa on monta etä-äitiä. Siihen ryhmään ei enää pääse, mutta eiköhän uusi ryhmä aloita viimeistään syksyllä.
Jaettu vanhemmuus -yhdistyksessäkin on useita etä-äitejä, heidän nettisivunsa löytyvät osoitteesta http://www.jaettuvanhemmuus.net
Näin ihan ensalkuun todettakoon että enpä varmaan ole paras asiantuntija, mutta sen verran olen elämään nähnyt että luulen nyt ainakin elämästä jotain tietäväni. Toivottavasti Etä-äitiys antaa sinulle mahdollisuuden ottaa osaa lapsesi elämään niin hyvin kuin omat voimasi riittävät. Jos näin on, niin sinulla ei voi olla mitään syytä tuntea syyllisyyttä.
Ja miksi olisikaan koska ei kukaan ihminen oli se sitten lapsi tai aikuinen voi vaatia toiselta enempää kuin että yrittää aidosti ja oikeasti omien voimavarojensa mukaan elää tätä elämää. Kukaan ei ole sinulle tietty luvannut että ratkaisusi tulisi olemaan helppo eikä niin kukaan voi luvatakkaan.
Mutta jos toimit omien voimavarojesi mukaan ja muistat että ei sitä tunnepuolellakaan kukaan voi tehdä toista ihmistä onnelliseksi oli kyse lapsesta tai miehestä ... ellei itse nyt ainakin jollain tasolla ole onnellinen ihan omista lähtökohdistasi käsin.
Mikäli pystyt ajattelemaan että et nyt ole kuitenkaan tehnyt välttämättä mitään lopullista ratkaisua, koska kullähän lapsen ja vanhemman suhde muuttuu ajan myötä ja sinun mahdollisuudet ja voimavaratkin saattavat muuttua( jos pyrit pitämää huolta myös omasta elämästäsi). Mikä estää sinua kannustamasta omaa lastasi elämässä eteenpäin niin kauankuin sulla sokeri suussa sulaa.( Anteeksi vaan hieman korni lause, no toivottavasti se sulaa vielä kauan !! :))
Ai niin siitä ympäristön tuomitsemisesta... Mulla on itellä sellainen pieni elämän tuoma opittu salaisuus ... Mikäli susta alkaa edes teoriassa tuntumaan siltä että joku voisi tuomita sun valinnan niin kokeileppa ajatella näistä kivien alla asuvista "toisen- elämän -tuntijoista" että : "Tehkää perässä ja eläkää sama elämä kuin minä ja testatkaa sitten mielipiteitänne... " Harva näistä tuomitsijoista muutoinkaan vastaa sun elämästä, toivottavasti ei kukaan... :) eli Dont worry !!
T. F (M40, Hki.)
Kiitos erittäin hienosta puheenvuorostasi.Sinussa vaikuttaisi olevan suurta elämänviisautta,joka yleensä kasvaa iän myötä,mutta jota joillakin on syntymälahjana.
Olen sitä mieltä,että vaikka kuinka jokainen piirrämme elämämme valmiiksi etukäteen,niin kuitenkaan se ei tule vastaamaan todellisuutta. Minäkin menin aikoinaan vasta 29-vuotiaana naimisiin vankassa uskossa siihen,että liitto kestää loppuelämäni.
Oli käyty koulut ja menty naimisiin ja kohta odotetut kolme lasta ja perhe valmis.Hankittiin omakotitalo ja aineellinen hyvinvointi eikä huomattu kuinka tärkein pilari,joka kaiken pitää koossa ,lähti murenemaan.Eli parisuhde.Kaikki oli kuten olin mielikuvissani haaveillut. Jossakin vaiheessa elämää on naiivi ja niin raakile vielä ymmärtämään,mitä elämä oikein on.Se on täynnä yllättäviä käänteitä,usein´itsestä johtumattomia tai hitaasti muutoksia aiheuttavia.Joten olen vaikeuksien kautta oppinut piirtämään omaa elämäni piirrustusta päivä kerrallaan. Ja vaikka vaikeuksia on ollut,olen erittäin kiitollinen siitä,ettei minun tarvitse tuomita enää ketään.
Jokainen elää elämänsä ja on vastuussa siitä.Minäkin nyt ja kannan sitä pää pystyssä.Itse sisälläni tiedän,etten ole lapsiani hylännyt ja myös he sen tietävät. Silti se ei poista sitä kipua,joka aiheutuu,etten ole aina heille fyysisesti läsnä.Sen kanssa on tosiaan elettävä ja tilanne elää koko ajan.Eihän kukaan meistä halua jäädä pysähtyneisyyteen.
Taidatpa olla itsekkin hieman oppinut elämästä ja vaikutat fiksulta naiselta :)
"Silti se ei poista sitä kipua,joka aiheutuu,etten ole aina heille fyysisesti läsnä."- Herrätti hieman ajatuksia. Kuinka moni vanhempi voi yleensäkään olla aina... läsnä fyysisesti lapsensa elämässä ?
Terv. . F. ( M40, Hki. )
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000005&conference=4500000000001507&posting=22000000014576736
Terveisin: F. (M40, hki)
Minun työni oli aikoinaan sen lajin kaksivuorotyötä, että siinä olin tien päällä joko päivävuoron 12 tuntia tai sitten yövuoron, joka oli kutakuinkin samanmittainen. Lapset olivat tuolloin 6 ja 5 vuotiaita. Ex-mieheni oli säännöllisessä päivätyössä 8-16 ja hän oli parempipalkkainenkin kuin minä vaikka minullakin oli silloin erittäin hyvä palkka.
Jos olisin vaatinut lasten elatusta itselleni, olisin ollut pakotettu vaihtamaan työni ja kuulunut taatusti siihen vähävaraisten yh-naisten ryhmään, joiden voimavarat olisivat totaalisesti sitoutuneet jokapäiväisen leivän hankintaan ja olisi eletty ilman mukavuuksia. Ehkä olisin tullut katkeraksi? Olisikohan ollut siinä tapauksessa edes hyvä äiti?
Niinpä teimme tuolloin, ajalle hyvin radikaalin ratkaisun, eli minusta tuli elatusvelvollinen äiti.
Asiasta puhuttiin lapsille kesän ajan sillä muutto- ym. erotoimenpiteet veivät kolmisen kuukautta. Heistä tilanteessa ei ollut mitään outoa, olivathan he jo tottuneet siihen, että isä se enemmän kotona oli.
Silloin, 80-luvulla, sain muilta ihmisiltä niin jyrkän tuomion otsaani, että se jos mikä masensi! Hulluinta tilanteessa oli se, että se oli kyllä ex-mieheni joka heilasteli uuden naisen kanssa ja halusi eron... Suhde ei kyllä päässyt alkua pidemmälle sillä se toinen nainen olikin halunnut vain miehen (hän oli itse yh-äiti) mutta ei tämän mukana tulevia lapsia.
Mutta... elatusvelvollinen nainen oli niin outo ja uusi ilmiö sen ajan Suomessa, että minuthan siinä leimattiin. Täytyi olla jotenkin huono nainen...
Se teki minusta sellaisen nurkkia pitkin kulkevan varjon. Puheissani olin erittäin varovainen, vieraille (lähinnä yritykseni asiakkaille) en maininnut koskaan olevani edes äiti. Jos jossain tilanteessa puhuttiin lapsista, minä olin se joka pyrki vaihtamaan puheenaiheen hyvin nopeasti.
Ex-mieheltäni kuulin, että häneltä etenkin naiset kyselivät heti hänen huoltajuudestaan kuultuaan, että "oliks se sun muijas jokin lunttu vai kun ei sille lapsia annettu? Vai dokasko se liikaa?"
Kun mies oli perustellut että ei suinkaan, kyseessä on yrittäjänainen jonka työajat olivat huonot ja päivähoitopaikat kiven alla, niin minut oli siltikin tuomittu:"Kyllä siinä jotain vikaa täytyy olla sillä kunnon äiti ei luovuta lapsiaan!"
Miesparka oli aina liian kiltti eikä osannut koskaan oikein puolustautua edes tuollaisissa tilanteissa sillä tuollaisia sanomalla häntä loukattiin enemmän kuin minua! Hänen taitonsa ja kykynsä isyyteen siinä kyseenalaistettiin.
Tarhassa ja sittemmin koulussa naisopettajat vaikuttivat pyrkivän tilanteisiin, joissa pääsisivät haukkumaan poikamme toimintaa. Väitettiin, että poika on levoton koko ajan, kaipaa todennäköisesti (?) äitiä koska ei suostu askartelemaankaan muiden lasten mukana. Pojan aggressiivisuus oli kuulemma näkyvää, sillä hän halusi jatkuvasti leikkiä sotaleikkejä tai rosvoa ja poliisia. Meidät alistettiin sellaisille neuvolapsykologeille asiakkaiksi lausunnoin, että olemme "poikkeuksellisesti käyttäytynyt perhe."
Onneksi tuolloin ilmestyi psykiatri Jari Sinkkosen teos "Pienistä pojista kunnon miehiä" sillä sehän se meidät taisi auttaa pälkähästä. Suomalaisten naisopettajien ja muidenkin pedagogien oli aika hyväksyä se seikka, että pojat tarvitsevat eri leikit kuin tytöt ja eritoten heidän kehityksensä vaatisi noita "hyvän ja pahan" taistelutilanteita.
Neuvolaväki ilmoitti hastattelujen ja pojan leikkejä seuraten parin kuukauden ajalta, että kyseessä on erittäin älykäs poika, joka ratkoo koulussakin tehtävät niin nopeasti, ettei malta enää istua aloillaan kun aivot jo tarvitsisivat lisätehtäviä! (Kyseinen poika on nyt aikamies ja valmistuu matemaattis-fysikaaliselta linjalta Otaniemestä).
Kauppoihin alkoi taas ilmestyä sotalelujakin eikä He-Mania enää julistettu lapsille vaaralliseksi toimintamallileluksi. Tarzan-filmejäkin sai esittää uusintoina TV:ssä...
Mutta..Vieläkin minuun vaikuttavat ihmisten sanomiset. Se sattuu mutta onneksi vain pikkuisen enää. Mikäli aikuiset lapseni eivät itse olisi paras osoitus siitä, että heillä oli lähikasvattajana erittäin hyvä isä ja ohessa (yhteishuoltaja) äiti, vaikkakin kiireinen, huolehtimassa heidän tarpeistaan, en ehkä kirjoittelisi tässä. Kanssaihmisten tuomiot voivat olla tajuttoman julmia. Väkivaltaisempia kuin mikään fyysinen isku.
Onneksi ajat ovat muuttuneet ja nykyisin ymmärretään helpommin, että miehet voivat olla erinomaisia kasvattajia! Ja etä-äidit parempia äiteinä kuin LOPPUUNPALANUT yh-äiti (tällä tarkoitan siis nimenomaista loppuunpalaneiden ryhmää, en kaikkia yh-äitejä!).
Kiitos erittäin hyvästä puheenvuorostasi. Olen seurannut nyt tätä ketjua,jonka aloittajana minä toimin. Huomaan päivä päivältä,että meitä on enemmän kuin kukaan uskoisikaan. Ja on hyvä ,että asia herättää keskustelua,sillä eihän muuten kukaan ymmärtäisi,millaista on olla etä-äiti.
On vaatinut paljon asettautua yleisen mielipiteen yläpuolelle ja olla välittämättä kaikista tuomioista ,mitä etä-äitejä kohtaan osoitetaan. Kuten jossakin vaiheessa kerroin,ainakin oma rakkauteni lapsiani kohtaan vain syvenee koko ajan. Ei ole päivää etten ole heihin yhteydessä.Aamulla soittelemme huomenet, päivällä koulun loputtua kuulumiset ja illalla vielä hyvän yön -toivotukset.
Koen tilanteesta huolimatta olevani erittäin hyvä äiti lapsilleni.Ja voidaan sanoa,että on myös äitejä,jotka ovat lastensa elämässä fyysisesti läsnä,mutta henkisesti lapset eivät saa äidiltään yhtään mitään.Tiedän tapauksia.
Tiesin aloittaessani tämän keskustelun,että tulee myös niitä tuomitsevia kommentteja,mutta aloitteeni koski kuitenkin sitä,että hain vertaisryhmää ja samassa tilanteessa olevia. On ollut myös hienoa lukea asiallisia viestejä ihmisiltä,joilla ymmärrys riittää ja saada myös miehisiä kommentteja asiasta.
kunnollisesta vastauksesta. Näitä toivoin. Vain yksi kykeni siihen.
Kuten sanoin haluaisin ymmärtää ja tämmöisen jälkeen ehkä voinkin.
Etä-äitiys on oma taiteenlaji. Äitiys on edelleen pyhä asia ja sitä ei pyyhkäise pois vaikka isä-aktivistit hurraisivatkin itsensä pyörryksiin tai ydinperheelliset tai muut sitä kummeksuisivatkin.
Äitiyden voi säilyttää jos siitä pitää itse huolen. Ja moni äiti onnistuukin siinä. Rakkaus ei katoa mihinkään on vain välimatka joka estää halaamasta heti tai ei voi tulla korjaamaan koululäksyjä heti.
En ole minäkään hullu enkä juoppo. Olen aikoinani vaikean eron yhteydessä tehnyt valintaa lasten kanssa lapsen oman tahdon perusteella. Se on kipeä asia. Ja on varmasti niin isille kuin äideille.
Et ole maailmassa ainoa etä-äiti. Koitahan jaksaa ((((voimahali))))
Teitä ei ilmeisesti saa arvostella, ei kyseenalaistaa. Vain kehua, miten hienosti te jaksatte ja miten te olette jaloja, kun ajattelette lasta, ette suinkaan itseänne.
Kun pari on kehdannut kysellä syitä etä-äitiyteen, tulee vastaan kauhea ryöppy entässinäitsesitten ja mitäsesullekuuluu -tyylillä. Pari asiallista kommenttia löysin.
Ettekö te pysty asialliseen ajatustenvaihtoon? Miksi heti oletatte että teitä vastaan hyökätään? Minä ainakin koin esitetyt kysymykset asiallisiksi. Nythän teillä olisi ollut oiva tilaisuus kumota väärinkäsityksiä ym. Mutta ei teistä siihen ollut.
Tämä ketju on hyvä esimerkki siitä, miten äitiys ja isyys määrittyvät eri tavoin. Tutkijat puhuvat "kaksoisstandardista". Etä-äitiyteen pitäisi olla jokin erityinen syy, mutta etäisyys on "normaali" olotila.
Etä-äidit ovat kolmasti kirottuja, vaikka todellisuudessa heidän olemassaolonsa ja lisääntymisensä tuottavat uudenlaista mallia eroliitoista - mallia, joka lisää mahdollisuuksia tasa-arvoon.
Minä nostan hattua jokaikiselle etä-äidille jo pelkästään siksi, että he ovat valinneet tienraivaajan osan, joka ei ole helppo.
(Ja siltä varalta, että joku pösilö lukisi taas tätä alemmalla silmällään: tarkoitan tietenkin niitä äitejä, jotka eivät ole kykenemättömiä lastensa (lähi)vanhemmiksi.)
Meillä eroperhe.netissä tosiaan on paljon etävanhempia, etä-äitejä ja uskon, että nyt toimiva Hyvän erovanhemmuuden nettityöpaja jatkaa omana ryhmänään, jossa etät ja lähit voivat pienemmässä vertaisryhmässä tukea toisiaan vanhemmuudessa.
Syksyllä alkaa uusi Nettityöpaja.
Olikohan freudian slip, tarkoitin tietenkin etä-isyys enkä etäisyys.
Etä-äitiyteen ei liitetty yhtään selkeää mielipiteetöntä kysymystä. Lue koko viestiketju.
Mikäli kysyjä ei osaa esittää kyselyään objektiiviseksi, on kestettävä vastahyökkäys.
Miksi ylipäätään nykymaailmassa jokin ihmisryhmä joutuu näin tarmokkaasti "selittelemään" muille päätöksiään? Etä-äitiyden vastustajat ovat kuin entisajan inkvisiittorit, jotka ovat antavinaan tasa-arvoisen kyselyn mutta tuomitsevat toisen kuitenkin. Se on läpinäkyvää.
Miksi samat inkvisiittorit eivät kyseenalaista etä-isyyttä? Siksikö, että se on jo yleisesti hyväksyttyä? Mikä siitä hyväksyttävämän tekee? Ei kai tenavaikäisten kyseessä ollessa enää imetys?
asiallista kysymystä. Juuri kukaan ei osannut kertoa, mitkä olivat ne syyt, mitkä saivat pienten lasten äidin valitsemaan etä-äitiyden. Syytöksiä syytösten perään kyllä näille kysyjille löytyi. He olivat muka pikkumaisia, suppeita elämänkatsomukseltaan ja vaikka mitä. Etä-äitien päälle nostettiin suurinpiirtein sädekehä...
Ja miksi selitellä etä-äitiyttä? Eikö olisi parempi kertoa asiallisia syitä, kuin antaa tuntemattomien tuomita ilman niitä? Jos äitiys on myytti ja etä-äitejä syyllistetään, eikö tässä olisi ollut oiva tilaisuus selittää ratkaisujaan? Mutta jos kerran katsotte olevanne arvostelun yläpuolella, niin ok... minä ja monet muut vedämme tästä omat johtopäätöksemme.
miksi pitäisi perustella mitään? Kuka kysyy etä-isyyttä, mistä se johtuu? Vanhanaikaisia ovat mielipiteet vieläkin naisten tasa-arvoisuudesta riippumatta...
koska näköjään perusteita ei ole muita kuin äitien mukavuudenhalu ja "elämäntilanteesta" johtuva päätös. Se ja sama sitten onko se elämäntilanne juoppous, laiskuus, opiskelu, uusi mies...
Tuli selväksi. Etä-äidit eivät halua muuta, kuin pääsisilityksiä ja kehuja...
Löysin tämän ketjun äsken ja en jaksa millään lukea kaikkia vastauksia ja kysymyksiä.
Eli sinulle vastaisin: En ole etä-äiti omasta tahdostani. Lapset asuivat eron jälkeen alkuvuodet luonani ja myöhemmin isä halusi heidät luokseen. Olivat siinä vaiheessa varhaisteinejä. Isäkin osaa käyttäytyä samalla tavalla kuin joku nainen josta saa lukea etä-isien palstoilla eli manipuloida, ajatella vain rahaa jne. Se oli kamalaa aikaa ja en jaksa selitellä ihmisille miksi olen etä-äiti. Siksi jokainen vetää omat johtopäätökset. Olen tavallinen työssä käyvä nainen, en käytä alkoholia enkä ole raahannut vieraita miehiä koskaan lasteni eteen. Ja koska en edes näytä ed.mainituilta asioilta ihmiset varmaan luulevat että olen piessyt lapsiani..
Prosessi oli pitkä ja lopulta luovutin koska siinä kärsivät jo lapset ja oma henkinen terveys.
Ikävöin lapsiani koko ajan ja tiedän miltä tuntuu monista etä-isistä joiden ex-vaimot häiritsee tapaamisia/estävät tapaamiset.
Jokaisella on varmaan syynsä olla etä-äiti ja en lähtisi ketään syyllistämään omien mustavalkoisten ajatusten takia.
löysin tämän ketjun...
olen kohta etä äiti ja kun näitä luki niin tuli kyl paha mieli.
mulla on masista ym...
isä jaksaa paremmin ja six lapset jää isälleen.
tuntuu tämä koko ero sairaan pahalta,
mutta toivon että kaikki järjestyy.
mies sanoi et saan nähdä lapsia usein käydä katsomassa ja sit tietty yöx joskus.
mut pelottaa sekin jos joskus sanookin että ei nyt tarvi täälä kokoajan rampata.
ja tuntuu yksinäiseltä jo valmiix.
siltä kuin en olisi sitten enää oikea äiti ollenkaan joku tilapaisäiskä.
ettei mulla enää ole perhettä tai jotain. :(