Täällä näköjään kovasti keskustellaan koulusta ja opettajista, hyvä niin. Mutta voisitteko hyvä vanhemmat kirjoittaa, minkälainen on mielestänne hyvä koulu ja hyvä opettaja. Näitä palstoja lukee moni opettaja, ja voisi olla ihan hyväksi lukea ajatuksianne asiasta, positiivisessa hengessä.
Jos on oikeita kokemuksia, mihin olette olleet tyytyväisiä, niin kertokaa niistä.
Jos on oikeita kokemuksia, mihin olette olleet tyytyväisiä, niin kertokaa niistä.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ihan ensimmäiseksi olisi hienoa, jos luokkakoot olisivat PALJON pienempiä kuin nykyään.
On paha mennä syyttämään opettajaa siitä, että hänellä ei ole aikaa ottaa huomioon lasten yksilöllisiä tarpeita ja ominaisuuksia kun luokassa saattaa olla lähemmäs 40 oppilasta. Siihen ei yksinkertaisesti yksi ihminen pysty vaikka haluaisikin. Avustaja luokassa ei vielä paljon lohduta vaikka avuksi onkin varsinkin niiden oppilaien kohdalla joilla on ongelmia oppimisessa.
Resurssipulasta johtuen on siis myös turha nykyisin odottaa, että koulun opetus olisi muuta kuin tasapäistävää.
Ikävintä tuhlausta on varsinkin luovuuden vähäinen arvostaminen. Osa oppilaista on niitä, joille tasapää aineet kuten matematiikka, vieraat kielet jne ns. tärkeiksi mielletyt aineet ovat vaikeita mutta toisaalta näiden oppilaiden vahvuutena saattaa olla esim. kuvaamataito, käsityö, liikunta, musiikki, reaalit jne.
Näille aloilla suunntautuneet lahjakkuudet jäävät usein pimentoon ja ilman kannustusta (tarkoitan todellista kannustusta).
Koulusta jää yleensä käteen, että jos et ole menestynyt aineissa joita tarvitaan lukiossa ja korkeakouluopinnoissa niin evääsi eivät ole kovin hääppöiset.
Taiteellista lahjakkuutta arvostetaan vain kylkiäisenä; mukavana bonuksena jos oppilas on muutenkin kaikin puolin säihkyvä oppilas.
Erityisluokille siirretään usein lahjakkaita ja älykkäitä oppilaita vain siitä syystä, että koululaitos ei pysty joustamaan opetusohjelmassaan.
Ja ikävä kyllä erityisluokkalaisille vielä edelleenkin jää leima 'erityisyydestään'.
Taitaa olla pelkkää utopiaa, että jonain päivänä koulu olisi hyvä paikka elämää varten myös muille kuin kilteille lukupään omaaville tytöille (joista monista muuten taitaa tulla peräti opettajia..)
Luinpa jostain, että suuryritykset nykyisin saattavat sanella mitä kouluissa opetetaan jotta niiden työntekijätarve olisi turvattu tulevaisuudessa. Raha ja markkinavoimat siis pitävät valtaa koulumaailmassakin kovilla arvoillaan. Yritä siinä kasvaa oikeasti sivistyneeksi ihmiseksi..
Minä kun en usko tuohon. Moni tänne kirjoittava tuntuu omaavan juuri tuota asennetta. Luepa jo nuo tähän mennessä tulleet muutamat kirjoitukset, sitä on paljon hyvää ja hyviä kouluja/luokkia/opettajia. Siksi mielestäni onkin tärkeätä, että ihmiset kirjoittavat tänne vuorostaan hyvistä kokemuksistaan, sillä niitä on pakko olla enemmänkin.
Aivan. Omista kokemuksista minäkin kirjoitin.
Puhuinkin saman kokeneiden puolesta koska meitäkin on paljon vaikka on myös kouluun tyytyväisiä!
Mutta juttuni taustalla olikin oppilaat jotka poikkeavat keskiverrosta ja siitä miten he usein ovat väliinputoajia nykyisessä koulusysteemissä.
Siihen, että voidaan ottaa huomioon lapsi lapsena, sellaisena kuin on. Ja koulussakin arvostaa juuri hänen saavutuksiaan, eikä niiden tarvitse olla aina keskivertoa parempia, sillä muutoinhan aina puolet ovat paitsiossa.
Siis voinko päätellä, että olet sitä mieltä, että hyvän opettajan tuntomerkkeihin luetaan se, että hän osaa hyväksyä ja arvostaa kaikkia lapsia ja löytää kunkn erityiset vahvuudet ja auttaa niiden avulla lastakin saamaan itselleen itseluottamusta?
Kyllä. Tottakai on pitkälti kyse opettajan empaattisuudesta mutta kuten mainitsin, niin ongelmana on liian suuret luokkakoot joissa opettaja ei voi toimia kuten haluaisi koska ei yksinkertaisesti ehdi.
Lähdin tässä syyttämään ennenkaikea koululaitoksen säästöjä ja joustamattomuutta, en opettajia ollenkaan. He hoitavat työnsä pääsääntöisesti niin hyvin kuin voivat/ jaksavat.
Meillä on ollut onni ja ilo saada aivan mahtava ope ekaluokkalaisellemme. Tuntuu, että hänellä riittää uskomattoman paljon energiaa ja kärsivällisyyttä, ja jaksaa jopa ottaa yksilöinä kaikki oppilaat huomioon. Luokalla on 18 oppilasta, ja ope on itsekkin sanonut että on upeeta, kun saa kerrankin opettaa näin pientä luokkaa. Lisäksi tämä luokka tekee rinnakkaisluokan kanssa paljon yhteistyötä, niin sitä kautta tulee lapset tutuiksi toisilleen.
Pidän myös siitä, että opettaja antaa realistista palautetta lapsestamme. Kritiikkiä silloin kun siihen aihetta on, ja kehuja silloin kun kehuttavaa on. Yhteistyö on kodin ja koulun välillä sujunut hyvin.
Olen myös ollut koko kouluun tyytyväinen. On usein "teemajuttuja" ja retkiä. Eikä retket välttämättä kohdistu sen pitemmälle kuin lähimetsään, mutta kun siihen on keksitty joku "juju" mukaan, niin ainakin meidän lapsi on innoissaan. Lisäksi kiusaamiseen ja luokassa häiriköintiin on puututtu tehokkaasti. Ainoa kritiikki minkä lapsemme on esittänyt on se, että "koulun ruuassa on aina chiliä" :) En ole saanut selville mistä mausteesta tms. on oikeasti kyse, tokkopa se chiliä on, mutta kaikkeen muuhun on oltu enemmän kuin tyytyväisiä.
kuulostaa hyvältä. Hieno juttu. Eli siis aika vähän tarvitaan, lopulta. Hyvä ja pätevä opettaja.
Jos lapsemme lähtee kouluun mielellään ja oppii siellä sen mitä kuuluukin oppia, niin silloin koulu on hyvä. Muuta ei tarvita, mutta että noin on, siihen tarvitaankin sitten aika paljon. Omien lasteni kohdalla on ilo sanoa, että molemmilla on hyvä koulu näillä kriteereillä, toinen ala- ja toinen yläkoulussa
Tilanne on hyvä, kun se on juuri noin, mutta kysele vaikka lapsiltasi, miksi näin on? Miksi kouluun on hyvä mennä.
että lapsesi viihtyvät koulussa. He viihtyvät koulussa, koska olet kasvattajana pitänyt kiinni rajoista ja antanut rakkautta. Tekstistäsi voi aistia myös positiivisuuden ja koulumyönteisyyden. Asenteet koulua kohtaan opitaan kotona. Voit katsoa tyytyväisenä kasvattajana peiliin ja todeta, että olet tehnyt loistavaa työtä äitinä.
Juuri näin. Positiivinen asenne kotona. Rakkaus ja hyvä olo, niin tottahan lapsella on hyvä olla, missä ikänä hän liikkuukin.
Koulussa lapsella on turvallista olla kaikin tavoin. Yhteistyö kodin ja koulun välillä toimii sovitusti eli kumpikin taho pysyy ajan tasalla asioissa lapsen eduksi. Opettaja on kykenevä tekemään työtään eli luokassa on työrauha ja opella on taito opettaa.
Koulussa voi olla opettajasta johtuen aivan eri tilanne eri luokilla joten aina ei kannata tuijottaa vain kouluun vaan siihen kansankynttilään..
Niinpä, olen kuullut, kuinka jollakin opettajalla on aina ne kamalat luokat ja jollakin aina ne mukavat luokat...... Ja toisaalta, joku aivan mahdoton luokka onkin yht´äkkíä mukava luokka, kun ope vaihtuu.. tai päinvastoin.
Ja tosiaan, kyllä samaan kouluunkin mahtuu monenkirjavaa opettajaa. Toki sitten, mitä enemmän on hyviä opettajia samassa koulussa, sen parempi kait on myös koko koulu.
toisaalta kyllähän koulun maine vetää opettajia puoleensa.. Joillakin kouluilla on vähän enemmän ylijäämäsakkia ja toisille opet toivoo siirtoa. Myös avointen paikkojen haussa juttu tulee esiin..
Koulussa jossa on hyvä henki on myös aika vaikea olla itse jotakin muuta eli kyllä seura tekee kaltaisekseenkin. Sama pätee tietysti kaikkiin työympäristöihin! Yhtä koulua olen seurannut sikäli että siellä on vain yksi luokka kutakin alkouluvuotta, pieni koulu siis. Koululla oli hyvä maine ja se oli haluttu paikka, kaikki viihtyivät ja toiminta oli aktiivista niin vanhempainyhdistyksessä kuin asukasyhdistyksenkin kanssa, tapahtumia järjestettiin yhdessä. Koulun suosituin ope lähti, toinen sellainen tavallinen oli jo lähtenyt sitä ennen molemmat ei ammatillisista syistä. Sijaiset olivat sitten mitä sattuu ja toimintaan sitoutumattomia, muutenkin virkaheittoja sukupuolen ja tietyn taidon mukaan valittu. Muutamassa vuodessa koulun tilanne ja luonne oli muuttunut täysin ja nyt on mahdollista että koko koulu lakkautetaan eikä kukaan saa kasattua edes adressia sen puolesta kunnan säästöjä vastaan!! Ei taida ketään juuri haitata...
Toinen lähtijöistä on palannut työhön, mutta toiseen kouluun ja sen henki on alkanut nousta, siellä järjestetään kaikkea ja yhteistoiminta on aktivoitunut, ihan kuin joskus jossain.. yksikin voi siis olla se liikkeelle paneva voima tai se joka romahduttaa lintukodon? Toisaalta sanovat ettei yksi pääsky kesää tee??
onneksi ei meilläpäin. Meillä opet uskovat mitä vanhemmat sanovat, ja meillä keskustellaan asioista, ei opet yksin päätä lasta koskevia juttuja. Huonot opet heitetään pellolle, ja hyvät ja kuuliaset jäävät ja saavat pitää paikkansa ja palkkansa.
Mutta edellyttää hyvää käytöstä lapsia kohtaan, kaikki lapset ovat samanarvoiset ja vanhempien sana on laki. Pari opea ollaan jo pistetty huililomalle. Open on turha alkaa hyppiä silmille.
Koulua emme voi muuttaa, mutta voimme puuttua opettajien käytöksiin, ja täten pitää meilläpäin tasokkaan ja hyvin laadukkaan perusopetuksen. Vanhempainyhdistys on hieno tapa päivittää kuulumiset, ja lapset ovat aina ykköset.
Olet näköjään herännyt talviunestasi. Oletkos sinäkin ollut pienellä huililomalla? Koulufantasiasi ovat aika utopistisia. Uskotko itse juttuihisi? Sinä itse taidat olla tällä palstalla ainoa, joka nielee tuollaiset soopapuheet...
pitäis ittensä päästä opettamaan, meinaan vanhempien, niin jopa olis hyvää se perusopetus. Harmi kun monesti kuitenkin kysellään muodollisen pätevyyden perään, niinkun sillä mitää merkitystä olis. Hienoa että jossain saadaan opet pihalle koulusta kun se ei osaa jarkkoannelia oikein opettaa.
Kappas vaan, olet siis monista asioista kuitenkin samaa mieltä kuin minä, tulihan se sieltä, jos luulet etten olisi kirjoitellut päivittäin... joten voisit siistiä sun kieltä ensiksi... eli olet vain huviksesi eri mieltäkuin muutt..hah..