Kannattaa tehdä niinkuin sydän käskee, ei niinkuin järki. Mä seurustelin ensirakkauteni (tästä eteenpäin E) kanssa tyytyväisenä, oltiin jo oltu yhdessä jotain puol v., kun sitten kerran näin erään ennen täysin tuntemattoman (tästä eteenpäin T) henkilön, ja sen jälkeen aloin haaveilemaan hänestä.
No en tietenkään laittanut poikki, ajattelin etteihän hän voisi olla minusta kiinnostunut, ja olin kuitenkin onnellinen tämän E:n kanssa. Mutta täysin onnellinen olisin vain ollut, jos en olisi ikinä nähnyt tätä T:tä, tai sitten vaihtoehtona, olisin hänen kanssa.
Siinä meni sitten aikaa, odotin aina näkeväni tämän T:n jossain, ja aina välillä näinkin. Samassa bussissa kun kuljettiin ja samassa suunnassa asuttiin. Kerran kaupungilla E:n kanssa ollessamme, oli tämä T myös siellä. Toivoin kokoajan, etten joutuisi pitämään E:n kädestä, koska tämä T katseli meitä kohti. Meinasin jo lähteä aikaisemmalla bussilla pois, kun huomasin tämän T:n olevan menossa siihen. Ajattelin antaa tämän T:n huomata, että olen kiinnostunut hänestä. Mutta en sitten mennyt, ja samassa tein varmaan jonkinlaisen päätöksen, että en edes harkitse enää sitä vaihtoehtoa.
Siitä sitten joku reilut puol vuotta eteenpäin, oltiin edelleen onnellisesti yhdessä E:n kanssa, ehkä T jo aika hyvin unohdettu, muttei kuitenkaan kokonaan. E löysi uuden aivan yllättäen, siis se oli vaan yks ilta loppu. Oltin oltu yhdessä n. 1v 4kk. Olin surullinen, mutta kuukauden päästä sitten, erinäisten mutkien kautta tämä T sai tietää olevani kiinnostuneen hänestä.
Sitten se, mikä edelleen ottaa päähän, ja kun ei voi syyttää kuin itseään.... Hän oli jo varattu silloin 2v sitten, ja on edelleen saman kanssa. Mutta kaikista pahin juttu on varmaan se, että tämä T kertoi mulle olleensa silloin talvella kiinnostunut minusta. Mutta kun olin silloin varattu, ei viisaana ja hyvänä ihmisenä kertonu mitään.
Edelleenkään en ole saanut tätä T:tä pois mielestä. Oon toki seurustellu muutamien kanssa, mutta kaikki loppunut lyhyeen. Aina vain palaa tämä "T" mieleen, ja jonkinlainen kaipuu.
Että sellaista... Tarinan opetus. Ole rehellinen tunteitten kanssa. Uskoisin?
Ps. Toivottavasti ei ollu liian sekava, tai pitkä.
No en tietenkään laittanut poikki, ajattelin etteihän hän voisi olla minusta kiinnostunut, ja olin kuitenkin onnellinen tämän E:n kanssa. Mutta täysin onnellinen olisin vain ollut, jos en olisi ikinä nähnyt tätä T:tä, tai sitten vaihtoehtona, olisin hänen kanssa.
Siinä meni sitten aikaa, odotin aina näkeväni tämän T:n jossain, ja aina välillä näinkin. Samassa bussissa kun kuljettiin ja samassa suunnassa asuttiin. Kerran kaupungilla E:n kanssa ollessamme, oli tämä T myös siellä. Toivoin kokoajan, etten joutuisi pitämään E:n kädestä, koska tämä T katseli meitä kohti. Meinasin jo lähteä aikaisemmalla bussilla pois, kun huomasin tämän T:n olevan menossa siihen. Ajattelin antaa tämän T:n huomata, että olen kiinnostunut hänestä. Mutta en sitten mennyt, ja samassa tein varmaan jonkinlaisen päätöksen, että en edes harkitse enää sitä vaihtoehtoa.
Siitä sitten joku reilut puol vuotta eteenpäin, oltiin edelleen onnellisesti yhdessä E:n kanssa, ehkä T jo aika hyvin unohdettu, muttei kuitenkaan kokonaan. E löysi uuden aivan yllättäen, siis se oli vaan yks ilta loppu. Oltin oltu yhdessä n. 1v 4kk. Olin surullinen, mutta kuukauden päästä sitten, erinäisten mutkien kautta tämä T sai tietää olevani kiinnostuneen hänestä.
Sitten se, mikä edelleen ottaa päähän, ja kun ei voi syyttää kuin itseään.... Hän oli jo varattu silloin 2v sitten, ja on edelleen saman kanssa. Mutta kaikista pahin juttu on varmaan se, että tämä T kertoi mulle olleensa silloin talvella kiinnostunut minusta. Mutta kun olin silloin varattu, ei viisaana ja hyvänä ihmisenä kertonu mitään.
Edelleenkään en ole saanut tätä T:tä pois mielestä. Oon toki seurustellu muutamien kanssa, mutta kaikki loppunut lyhyeen. Aina vain palaa tämä "T" mieleen, ja jonkinlainen kaipuu.
Että sellaista... Tarinan opetus. Ole rehellinen tunteitten kanssa. Uskoisin?
Ps. Toivottavasti ei ollu liian sekava, tai pitkä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä, sydämmensä kanssa on turhaa olla miestä ja vielä vähemmän järkevä...mulla sydän sanois et mun pitäis vielä yrittää saada exä takaisin, kun välillä tuntuu että se on edelleen kiinnostunut mutta järki ja kunnia sanoo toista! tässähän sitä ollaan sydän verellä ja astellaan päivä kerrallaan eteenpäin...ehkä se armollisin lääke, unohdus, paljastaa vielä olemassa olonsa! Hyvät syksyt ja pärjäilyt!