Vinkkinä...

Kannattaa tehdä niinkuin sydän käskee, ei niinkuin järki. Mä seurustelin ensirakkauteni (tästä eteenpäin E) kanssa tyytyväisenä, oltiin jo oltu yhdessä jotain puol v., kun sitten kerran näin erään ennen täysin tuntemattoman (tästä eteenpäin T) henkilön, ja sen jälkeen aloin haaveilemaan hänestä.
No en tietenkään laittanut poikki, ajattelin etteihän hän voisi olla minusta kiinnostunut, ja olin kuitenkin onnellinen tämän E:n kanssa. Mutta täysin onnellinen olisin vain ollut, jos en olisi ikinä nähnyt tätä T:tä, tai sitten vaihtoehtona, olisin hänen kanssa.
Siinä meni sitten aikaa, odotin aina näkeväni tämän T:n jossain, ja aina välillä näinkin. Samassa bussissa kun kuljettiin ja samassa suunnassa asuttiin. Kerran kaupungilla E:n kanssa ollessamme, oli tämä T myös siellä. Toivoin kokoajan, etten joutuisi pitämään E:n kädestä, koska tämä T katseli meitä kohti. Meinasin jo lähteä aikaisemmalla bussilla pois, kun huomasin tämän T:n olevan menossa siihen. Ajattelin antaa tämän T:n huomata, että olen kiinnostunut hänestä. Mutta en sitten mennyt, ja samassa tein varmaan jonkinlaisen päätöksen, että en edes harkitse enää sitä vaihtoehtoa.
Siitä sitten joku reilut puol vuotta eteenpäin, oltiin edelleen onnellisesti yhdessä E:n kanssa, ehkä T jo aika hyvin unohdettu, muttei kuitenkaan kokonaan. E löysi uuden aivan yllättäen, siis se oli vaan yks ilta loppu. Oltin oltu yhdessä n. 1v 4kk. Olin surullinen, mutta kuukauden päästä sitten, erinäisten mutkien kautta tämä T sai tietää olevani kiinnostuneen hänestä.
Sitten se, mikä edelleen ottaa päähän, ja kun ei voi syyttää kuin itseään.... Hän oli jo varattu silloin 2v sitten, ja on edelleen saman kanssa. Mutta kaikista pahin juttu on varmaan se, että tämä T kertoi mulle olleensa silloin talvella kiinnostunut minusta. Mutta kun olin silloin varattu, ei viisaana ja hyvänä ihmisenä kertonu mitään.
Edelleenkään en ole saanut tätä T:tä pois mielestä. Oon toki seurustellu muutamien kanssa, mutta kaikki loppunut lyhyeen. Aina vain palaa tämä "T" mieleen, ja jonkinlainen kaipuu.
Että sellaista... Tarinan opetus. Ole rehellinen tunteitten kanssa. Uskoisin?
Ps. Toivottavasti ei ollu liian sekava, tai pitkä.
1243
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kyllä, sydämmensä kanssa on turhaa olla miestä ja vielä vähemmän järkevä...mulla sydän sanois et mun pitäis vielä yrittää saada exä takaisin, kun välillä tuntuu että se on edelleen kiinnostunut mutta järki ja kunnia sanoo toista! tässähän sitä ollaan sydän verellä ja astellaan päivä kerrallaan eteenpäin...ehkä se armollisin lääke, unohdus, paljastaa vielä olemassa olonsa! Hyvät syksyt ja pärjäilyt!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Dorka kirjoitti:

Kannattaa tehdä niinkuin sydän käskee, ei niinkuin järki. Mä seurustelin ensirakkauteni (tästä eteenpäin E) kanssa tyytyväisenä, oltiin jo oltu yhdessä jotain puol v., kun sitten kerran näin erään ennen täysin tuntemattoman (tästä eteenpäin T) henkilön, ja sen jälkeen aloin haaveilemaan hänestä.
No en tietenkään laittanut poikki, ajattelin etteihän hän voisi olla minusta kiinnostunut, ja olin kuitenkin onnellinen tämän E:n kanssa. Mutta täysin onnellinen olisin vain ollut, jos en olisi ikinä nähnyt tätä T:tä, tai sitten vaihtoehtona, olisin hänen kanssa.
Siinä meni sitten aikaa, odotin aina näkeväni tämän T:n jossain, ja aina välillä näinkin. Samassa bussissa kun kuljettiin ja samassa suunnassa asuttiin. Kerran kaupungilla E:n kanssa ollessamme, oli tämä T myös siellä. Toivoin kokoajan, etten joutuisi pitämään E:n kädestä, koska tämä T katseli meitä kohti. Meinasin jo lähteä aikaisemmalla bussilla pois, kun huomasin tämän T:n olevan menossa siihen. Ajattelin antaa tämän T:n huomata, että olen kiinnostunut hänestä. Mutta en sitten mennyt, ja samassa tein varmaan jonkinlaisen päätöksen, että en edes harkitse enää sitä vaihtoehtoa.
Siitä sitten joku reilut puol vuotta eteenpäin, oltiin edelleen onnellisesti yhdessä E:n kanssa, ehkä T jo aika hyvin unohdettu, muttei kuitenkaan kokonaan. E löysi uuden aivan yllättäen, siis se oli vaan yks ilta loppu. Oltin oltu yhdessä n. 1v 4kk. Olin surullinen, mutta kuukauden päästä sitten, erinäisten mutkien kautta tämä T sai tietää olevani kiinnostuneen hänestä.
Sitten se, mikä edelleen ottaa päähän, ja kun ei voi syyttää kuin itseään.... Hän oli jo varattu silloin 2v sitten, ja on edelleen saman kanssa. Mutta kaikista pahin juttu on varmaan se, että tämä T kertoi mulle olleensa silloin talvella kiinnostunut minusta. Mutta kun olin silloin varattu, ei viisaana ja hyvänä ihmisenä kertonu mitään.
Edelleenkään en ole saanut tätä T:tä pois mielestä. Oon toki seurustellu muutamien kanssa, mutta kaikki loppunut lyhyeen. Aina vain palaa tämä "T" mieleen, ja jonkinlainen kaipuu.
Että sellaista... Tarinan opetus. Ole rehellinen tunteitten kanssa. Uskoisin?
Ps. Toivottavasti ei ollu liian sekava, tai pitkä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu