Magnesium

Mikähän noista magnesium-valmisteista sitten olisi sitä "parhaiten" imeytyvää, kun sitä on montaa sorttia: magnesiumsitraatti, magnesiumoksidi ja sitten oli vielä joku kolmas.

Jokaisen purkin kyljessä kyllä mainostetaan että on hyvin imeytyvää, mutta ota siittä sitten selkoa, kun eihän niitä ole varmaankaan "lääketieteellisesti" tutkittu.
2819709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Niin tässäkin asiassa. Ihmiselle syötetään joka suunnasta informaatiota faktatietona, ja erittele siinä sitten, mikä on todellista tietoa, ja mikä paisuteltua mainospotaskaa.
Ajamatta kenenkään etua, sen tiedän, että apteekkeissa myytävät tuotteet ovat läpäisseet viralliset tutkimukset, mutta luontaistuotteilla ei sellaista nimenomaan virallista tutkimuspakkoa ole. Niistäkin esitetään "tutkimustuloksia" joka lähtöön, mutta niiden pätevyydestä ei tavallinen ihminen voi sanoa muuta, kuin että monesti epäilyttää.
Itsekin olen monia luontaistuotteita käyttänyt, mutta muutaman ikävän kokemuksen jälkeen olen siirtynyt aivan apteekkilinjalle.
Toivotaan, että joku viisaampi esittää vakavasti otettavien tutkimuksien lähteitä imeytyvyydestä, mutta se ei mielestäni magnesiumin kohdalla ole kynnyskysymys. Magnesium yliannostettuna luustoon varastoituvana voi johtaa totaaliseen väsymykseen, kun pyrkimys on päinvastainen.
Meikäläisellä magnesium auttoi lihaskuntoon, ja mielestäni korjasi pumppuni rytmihäiriöt.

Äänestä

Minusta magnesiumista paras on Kelasin -magnesium. Siitä ei vatsa mene kuralle. Sanotaan, että magnesium on imeytynyt silloin parhaiten, kun vatsa pysyy normaalina. Emgesanista (apteekin valmisteesta) saan kamalan sydämen tykytyksen ja se häiritsee unta. Otan magnesiumin yöksi. Jos syö magnesiumia, niin kalsiumin saannista kannattaa huolehtia. Magnesium ja kalsium pitäisi olla tasapainossa elimistössä, muuten voi tulla ongelmia, kuten liikaa väsyneisyyttä tai muuta sellaista. Minusta Diasporal -magnesium pusseissa on liian vahvaa, koska se väsyttää aamuisin kamalasti. Varmaankin heittää kalsium-magnesium tasapainon pyllylleen. Aina ei kannatta noudattaa purkkien annostusta, koska pinemmätkin määrät voivat riittää. Minä otan esim. Kelasinia vain 1-2tbl iltaisin.

Äänestä

Määrästä en osaa sanoa, mutta minulla hävisi makeanhimo lähes kokonaan kun aloin syömään magnesiumia sisältävää kalkkivalmistetta :).

Äänestä

"Calcia 800"-valmiste. Ei mene vatsa kuralle eikä väsytä aamuisin, vaan väsyttää iltaisin.
Siinä on magnesiumia 350 mg ja kalsiumia 800 mg. Annostelu: 2 kpl iltaisin ja joskus riittää yksikin.

Äänestä
  • Eri firmat koettavat markkinoida tuotteitaan väittämällä että juuri heidän tuotteensa imeytyy parhaiten. Muistan lukeneeni professori Heikki Karppasen sanoneen, ettei valmisteilla ole todellisuudessa mitään merkittäviä eroja, kaikki magnesiumin suolat imeytyvät hyvin. Imeytymistä säätää enemmän elimistön tarve: Mitä suurempi puute, sitä enemmän imeytyy ja päinvastoin.
    Psykiatri Mauno Rauramo kuuluu suosittavan potilailleen magnesiumoksidia, jossa on mukana B-vitamiineja. Oksidi on ainakin halpaa ja ilmeisesti myös tehokasta yhdessä B-vitamiinien kanssa

    Äänestä

  • Magnus kirjoitti:

    Eri firmat koettavat markkinoida tuotteitaan väittämällä että juuri heidän tuotteensa imeytyy parhaiten. Muistan lukeneeni professori Heikki Karppasen sanoneen, ettei valmisteilla ole todellisuudessa mitään merkittäviä eroja, kaikki magnesiumin suolat imeytyvät hyvin. Imeytymistä säätää enemmän elimistön tarve: Mitä suurempi puute, sitä enemmän imeytyy ja päinvastoin.
    Psykiatri Mauno Rauramo kuuluu suosittavan potilailleen magnesiumoksidia, jossa on mukana B-vitamiineja. Oksidi on ainakin halpaa ja ilmeisesti myös tehokasta yhdessä B-vitamiinien kanssa

    Oli pakko korjata tämä osittain virheellinen viesti. Magnesiumin pitää olla liuenneessa muodossa imeytyäkseen. Liukoisuus siis ratkaisee magnesiumin imeytymisen ohutsuolesta. Jos tutkitaan eri mg-suolamuotojen liukoisuuksia huomataan pian että orgaaniset magnesiumsuolat liukenevat huomattavasti paremmin kuin epäorgaaniset suolamuodot. Magnesiumsitraatti on yksi maailmalla eniten käytetyistä ja myös parhaiten imeytyvistä orgaanisista magnesiumsuoloista. Yleisesti käytetty magnesiumoksidi on hygroskooppinen ja muuttuu veden läsnäollessa magnesiumhydroksidiksi, joka on veteen hyvin niukkaliukoinen. Magnesiumoksidi ja magnesiumhydroksidi eivät siis ole kovin hyviä magnesiumlisiä. B6-vitamiinin puutostilassa magnesiumin erittyminen munuaisten kautta voi lisääntyä.

    Äänestä

Kyllä monet pitävät sitraattimuotoista parhaiten imeytyvänä. Esim. Hankintatukulla on sellainen valmiste. Hinta on kallimmpi mutta käytössä tulee jopa edullisemmaksi koska imeytyminen on arvioiden mukaan 7-27 kertaa tehokkaampaa.

Äänestä
  • Hieman oikaisisin tuota "kallen" kirjoitusta siitä, että kaikki apteekissa myytävät vitamiinit olisi jotenkin erikoisesti tutkittu. Näinhän ei ole, ellei kyseessä ole vaikuttavalta aineeltaan niin voimakas valmiste joka luokitellaan lääkkeeksi.

    Apteekissa myytävät luontaistuotteet ovat ihan samoja kuin muidenkin myymät. Kaikkia ei siis tutkita sen kummemmin. Sitten on olemassa sellaisia valmisteita joita saa vain apteekista, mutta eivät ne sen parempia ole kuin muutkaan. Lisäksi ne ovat usein synteettisesti tuotettuja, joten uskon että tunnetun valmistajan valikoimasta löydät luontaistuotekaupastakin oikein laadukkaan tuotteen.

    Äänestä

  • farmaseutti kirjoitti:

    Hieman oikaisisin tuota "kallen" kirjoitusta siitä, että kaikki apteekissa myytävät vitamiinit olisi jotenkin erikoisesti tutkittu. Näinhän ei ole, ellei kyseessä ole vaikuttavalta aineeltaan niin voimakas valmiste joka luokitellaan lääkkeeksi.

    Apteekissa myytävät luontaistuotteet ovat ihan samoja kuin muidenkin myymät. Kaikkia ei siis tutkita sen kummemmin. Sitten on olemassa sellaisia valmisteita joita saa vain apteekista, mutta eivät ne sen parempia ole kuin muutkaan. Lisäksi ne ovat usein synteettisesti tuotettuja, joten uskon että tunnetun valmistajan valikoimasta löydät luontaistuotekaupastakin oikein laadukkaan tuotteen.

    Vielä sen verran, että magnesiumhan ei ole luontaistuote. On kyettävä erottamaan mikä on vitamiini, hivenaine, ravintolisä vai luontaistuote.

    Nämä ovat kaikki eri asioita.

    Äänestä

on ruusunmarja 100mg/100g ja kaikki imeytyy.

Äänestä

söi kaden viikon ajan 1400g magnesiumia kun jalat kramppas koko ajan ...nyt on kaikki vaivat parantunu ja muutenkin on paremoi olo ku ennen ja meni vatsa kuralle vaan ekoina päivinä söin myös kalsiumia ja d-vitamiinia

Äänestä

Teki mieli vastata tähän vanhaan viestiketjuun, koska tuntuu että kukaan ei ole vastannut vieläkään kunnolla alkuperäiseen kysymykseen. Eli hyvin imeytyvästä magnesiumista voidaan puhua vain silloin, kun kyseessä on orgaaninen magnesiumyhdiste. Jos tuote sisältää magnesiumoksidia tai magnesiumhydroksidia, niin silloin ei voida puhua hyvin imeytyvästä magnesiumvalmisteesta. Silläkään ei ole kovin suurta merkitystä, onko kyse pore, annosjauhe tai tablettimuodosta.

Ionimuodossa magnesiumista imeytyy nykytiedon mukaan pääasiassa passiivisella diffuusiolla fysiologisesta tilasta riippuen noin 20—40 % (Pharmacassa erään tuotteen osalta puhutaan magnesiumista imeytyvän 30—50 %). Magnesiumin pitää kuitenkin liueta ensin, jotta se olisi ionimuodossa.


Suomessa on nykyään myös hyviä magnesiumvalmisteita tarjolla. Enää ei tarvitse hankkia niitä USA:sta saadakseen rahoilleen vastinetta. Pikkuisen tutkimalla asioita voi huomata, että mm. magnesiumsitraateista on olemassa edullisiakin versioita

Äänestä
  • Piti vielä lisätä, että tuo Pharmacan (lääketietokanta) tieto siis johtaa harhaan, koska 30—50 % tarkoittaa magnesiumin ionimuodon imeytymistä, mutta ei siis ko valmisteesta imeytyvää magnesiumin määrää.

    Parhaiten liukenevat muodot ovat orgaanisia, kuten magnesiumlaktaatti, magnesiumasetaatti tai magnesiumsitraatti. Magnesiumkloridi liukenisi epäorgaanisista myös hyvin, mutta sitä ei voida kloorin takia suositella magnesiumlisänä.

    1Äänestä

  • Viidakosta kirjoitti:

    Piti vielä lisätä, että tuo Pharmacan (lääketietokanta) tieto siis johtaa harhaan, koska 30—50 % tarkoittaa magnesiumin ionimuodon imeytymistä, mutta ei siis ko valmisteesta imeytyvää magnesiumin määrää.

    Parhaiten liukenevat muodot ovat orgaanisia, kuten magnesiumlaktaatti, magnesiumasetaatti tai magnesiumsitraatti. Magnesiumkloridi liukenisi epäorgaanisista myös hyvin, mutta sitä ei voida kloorin takia suositella magnesiumlisänä.

    Tässä on todettu magnesiumsitraatin olevan 12 kertaa paremmin imeytyvän kuin magnesiumoksidin:

    http://www.ehow.com/facts_5911101_difference-magnesium-oxide-magnesium-citrate.html

    Magnesiumsitraatin liukoisuus veteen on 200 g/L
    Magnesiumoksidin 0,086 g/L
    Magnesiumhydroksidin 0,012 g/L

    Ja imeytyäkseen magnesiumin pitää ensin liueta, jotta se voi imeytyä ionimuodossa. Eli hyvin imeytyvästä voidaan puhua vain näiden kohdalla magnesiumsitraatista. Valmisteessa ei siis saa olla magnesiumoksidia tai hydroksidia, jos haluaa sen imeytyvän. Purkista pitäisi kyllä löytyä mitä tuote sisältää!

    Äänestä

Magnesiumvalmisteita löytyy useina eri yhdisteinä. Parhaiten imeytyvien joukkoon kuuluvat: Mg-aminohappokelaatti, Mg-sitraatti ja niiden jälkeen keskinkertaisesti imeytyvä Mg-karbonaatti sekä kaikkein huonoimmin imeytyvänä Mg-oksidi.


Itse ostan hankintatukun magneisum sitraattia. Tabut liukenee myös nesteeseen, joten laitan smoothien joukkoon.

Äänestä

Kokeile uutta magnecittia, kidevedettömänä sitraattina se liukenee vielä helpommin. Tosin siitä liuottamisesta ei ole enää juurikaan lisähyötyä, koska tabu hajoaa jokatapauksessa tosi hyvin. On halvempi vielä kuin hankkarin kama.

Äänestä
  • Vastaava valmiste EBN magnesiumsitraatti B6 100 tabl. on 2 1 tarjouksessa EBN.fi verkkokaupassa eli 19,80 eur 300 tablettia!!

    Äänestä

3-TehoMagnesium toiminut itselläni ylivoimaisesti parhaiten. Sisältää nimensä mukaisesti kolme eri magnesiummuotoa (sitraatti, sulfaatti ja aspartaatti). Yleisesti parhaana magnesiummuotona pidetty sitraatti yksinään ei itselläni tuntunut toimivan ollenkaan, enkä ollut kovin tyytyväinen yhteenkään muuhunkaan valmisteeseen.

Ensimmäinen valmiste, jolla itse voin sanoa olevan kunnollisen vaikutuksen, jonka todella huomaa, on tuo FinnMaxin 3-TehoMagnesium. Kaiken muun lisäksi tuote on jauhemainen, mikä nyt jo lähtökohtana on ehdoton edellytys tehokkaalle imeytymiselle. Eli kaikenlaiset tabletit kannattaa unohtaa suoraan, jos tavoitteena on tuotteen hyvä imeytyminen.

Äänestä

Oman kokemuksen mukaan magnesiumoksidia sisältävien lisien käyttö on yhtä tyhjän kanssa, ei vaikuta mihinkään. Sitraatti toimii paremmin.

Äänestä

Minä aloitin aikoinaan magnesiumin käytön suonenvetoihin ja levottomiin yöuniin.
Lähes kaikki merkit käytyäni läpi, osuin Magnecit tuotteeseen.

2 kpl illalla noin kello 22 vesilasillisen kera.

hyvä yöuni 7-8 h tuli ja jokapäiväiset ja öiset suonenvedot jaloista katosi. Huomasin, että silmien elohiiretkin häipyi.

suosittelen Magnecit.
https://www.yliopistonapteekki.fi/ magnecit 16,72e 200 kpl

Äänestä

Kärsin aikoinaan rajuista suonenvedoista pohkeissa öisin. Apteekissa tai k-kaupassa oli magnesiumia tarjolla ohuissa lyijykynän paksyuisissa putkiloissa kerta-annoksina. Muistan kun otin sellaista ainetta eka kerran joen rannassa poltellen sikaria (Hofnar). En ole sen koommin kärsinyt krampeista jotka olivat todella kivuliaita. Pohjelihas jähmettyi kivikovaksi
ja oli valtavan tuskallinen. En enää muista kuinka sain sellaisen helpottumaan siihen aikaan.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Eve 37 kirjoitti:

Mikähän noista magnesium-valmisteista sitten olisi sitä "parhaiten" imeytyvää, kun sitä on montaa sorttia: magnesiumsitraatti, magnesiumoksidi ja sitten oli vielä joku kolmas.

Jokaisen purkin kyljessä kyllä mainostetaan että on hyvin imeytyvää, mutta ota siittä sitten selkoa, kun eihän niitä ole varmaankaan "lääketieteellisesti" tutkittu.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu