Olen selaillut netissä ulkomaisia hypnoterapia- ja seksuaaliterapiasivuja ja niiden mukaan joihinkin seksielämään liittyviin häiriöihin voisi saada apua hypnoterapiasta. Tapauksessani on kysymys jo liiassa määrin parisuhdetta rassaavasta ongelmasta, nimittäin naisen orgasmivaikeuksista. Nämä asiathan ovat suuressa määrin korvien välissä, joten kuvittelisin että rentoutumisella ja hypnoosin kautta tapahtuvalla alitajuntaan vaikuttamisella voisi saada posiitiivista tulosta. Naisilla, joilta kliimaksiin pääseminen ei tapahdu helposti, on usein suorittamispaineita ja pelkoja siitä, ettei taaskaan onnistu tai että ainakin siihen menee liian kauan, ja tämähän on tietysti suunnattoman turhauttavaa. Olisiko hypnoosin avulla mahdollista herkistyä enemmän ja siten päästä helpommin lähelle laukeamishetkeä ? Onko pääkaupunkiseudulla seksuaaliterapiaan perehtyneitä hypnoterapeutteja? Kyseessähän on potilaan intiimeintä aluetta, joten terapeutin tulee olla tietenkin luotettava ja asiantunteva. Voiko kenet tahansa hypnotisoida, siis edellyttäen että henkilö haluaa tulla hypnotisoiduksi? Muistan että eräs lääkäri yritti sitä minuun kerran 20 v sitten, mutta se ei silloin onnistunut. Paljonko kertaveloitus hypnoterapeutilla on per käynti ? Hienoa että olette pystyttäneet tällaiset sivut, näistä on varmasti apua monelle hypnoosihoidoista kiinnostuneille.
Tyttö Hesasta
Tyttö Hesasta
Vastaukset 3
Vanhimmat
Katso www.shy.fi --> terapia--> uusimaa-->Maija Kuokkanen.
Hän on pätevä seksologi / sugestoterapeutti.
Kiitos tiedosta..
oman ajattelukykysi