Lueskelin näitä kirjoituksia ja tulipa mieleeni niin kirkkaasti 5. ja 6. luokka ja osa yläasteesta..
Varsinkin nuo 2 ensin mainitsemaani luokkaa olivat suorastaan helvetillisiä.
Koulu jota kävin oli pieni ja oppilaita vähän. Jostain syystä luokallani ei ollut yhtään tyttöä joka olisi halunnut olla ystäväni. Tarkoitan aitoa sellasta..Välillä minut otettiin mukaan ja taas sysättiin sivuun..Haukuttiin, kuiskittiin ja muutenkin annettiin ymmärtää etten ole tervetullut mihinkään mitä he tekivät. Ainoa syy minkä tiedostin että oli se miksi minua pilkattiin..Hevoset. Olen harrastanut ratsastusta 7 vuotiaasta. "paskan" haju kuulemma leijui mukanani..Kuinkahan tämä kun talli ja kouluvaatteet olivat ja ovat edelleenkin täysin omansa. Osaan huolehtia hygieniasta.
Ehkä se oli vain tekosyy..
Kuudennen luokan lopussa sitten yksi tyttö ilmeisesti kyllästyi tähän..Hän alkoi viettämään aikaa minunkin kanssani koulussa. Silti hänen oli aika ajoin palattava muiden joukkoon, tietysti saman kohtalon pelossa jossa minä elin.
Ylä-asteella sitten asiat olivan hieman toisin. Sain ystäviä vanhemmista tytöistä. Luokkia oli enemmän ja tämä ala-asteen aikainen porukka hajosi osittain. Vielä kuitenkin oli muutamia jotka jaksoivat jatkaa tätä huutelua ja piikittelemistä ja saivat tietysti joitakin mukaansa..
En oikein tarkalleen muista missä vaiheessa kiusaaminen loppui kokonaan. Moni sanoo että sen unohtaa kun vain ikää tulee lisää..Minä olen jo 25 v enkä tosiaankaan ole unohtanut tuota. Kuoreni on kovempi kuin tuolloin mutta silti sisälläni jyllää vieläkin toisinaan nuo samat pelokkaat tunteet. En oikein uskalla luottaa ihmisiin ja olen arka tutustumaan ja avautumaan.
En kanna kaunaa kiusaajilleni..Olisin vain toivonut heidän kokevan joskus saman. Tietäisivät ainakin mitä tekivät.
Tässä on minun tarinani lyhyesti..Kumpa vain kiusaaminen joskus loppuisi, ei siitä seuraa kenellekkään mitään hyvää.Kiusaaja voi unohtaa tapahtumat mutta kiusatun ei ole helppoa unohtaa..Se saattaa jättää ikuiset arvet.
Varsinkin nuo 2 ensin mainitsemaani luokkaa olivat suorastaan helvetillisiä.
Koulu jota kävin oli pieni ja oppilaita vähän. Jostain syystä luokallani ei ollut yhtään tyttöä joka olisi halunnut olla ystäväni. Tarkoitan aitoa sellasta..Välillä minut otettiin mukaan ja taas sysättiin sivuun..Haukuttiin, kuiskittiin ja muutenkin annettiin ymmärtää etten ole tervetullut mihinkään mitä he tekivät. Ainoa syy minkä tiedostin että oli se miksi minua pilkattiin..Hevoset. Olen harrastanut ratsastusta 7 vuotiaasta. "paskan" haju kuulemma leijui mukanani..Kuinkahan tämä kun talli ja kouluvaatteet olivat ja ovat edelleenkin täysin omansa. Osaan huolehtia hygieniasta.
Ehkä se oli vain tekosyy..
Kuudennen luokan lopussa sitten yksi tyttö ilmeisesti kyllästyi tähän..Hän alkoi viettämään aikaa minunkin kanssani koulussa. Silti hänen oli aika ajoin palattava muiden joukkoon, tietysti saman kohtalon pelossa jossa minä elin.
Ylä-asteella sitten asiat olivan hieman toisin. Sain ystäviä vanhemmista tytöistä. Luokkia oli enemmän ja tämä ala-asteen aikainen porukka hajosi osittain. Vielä kuitenkin oli muutamia jotka jaksoivat jatkaa tätä huutelua ja piikittelemistä ja saivat tietysti joitakin mukaansa..
En oikein tarkalleen muista missä vaiheessa kiusaaminen loppui kokonaan. Moni sanoo että sen unohtaa kun vain ikää tulee lisää..Minä olen jo 25 v enkä tosiaankaan ole unohtanut tuota. Kuoreni on kovempi kuin tuolloin mutta silti sisälläni jyllää vieläkin toisinaan nuo samat pelokkaat tunteet. En oikein uskalla luottaa ihmisiin ja olen arka tutustumaan ja avautumaan.
En kanna kaunaa kiusaajilleni..Olisin vain toivonut heidän kokevan joskus saman. Tietäisivät ainakin mitä tekivät.
Tässä on minun tarinani lyhyesti..Kumpa vain kiusaaminen joskus loppuisi, ei siitä seuraa kenellekkään mitään hyvää.Kiusaaja voi unohtaa tapahtumat mutta kiusatun ei ole helppoa unohtaa..Se saattaa jättää ikuiset arvet.
Vastaukset 16
Vanhimmat
..Luottaisitko..minuun..? =)
*halii*
ja se EI unohdu koskaan - lopullisesti, ellet koe muistinmenetystä!
meikäläisellä ikää yli 40v. ja tietyissä tilanteissa paniikki/pelko pukkaa päälle, kun kipeät muistot karkaa jostain sielun syövereistä esiin!
jospa nekin paskiaiset, jotka aikanaan jaksoivat haaskata aikaansa ja energiaansa siihen, että miettivät, miten mm. meikäläistä pahiten piinaisi, tietäisivät, millaiset seuraukset sillä pahimmillaan on ... voisivat edes kerran kokea omakohtaisesti, jättäisivätköhän tekemättä?!
itsetunto on mennyttä ja vaikka sitä (tilapäisesti ainakin!) onnistuu paikkaamaan, jokin perusluottamus toisiin ihmisiin on mennyttä ... tulee olo kun ois koiranpentu, joka lähestyy toisia häntä heiluen ja kun ekan kerran tulee potku kylkeen, seuraavalla kerralla miettii, kumpaa seuraa: silitys vai potku, mutt ku on idiootti (?), niin aina sillon tällön kokeileen uudelleen ..
asiat vaan ei oikeen muutu! millähän ne sais muuttumaan?
Tuo kirjotuksesi oli kuin minulta...En osaa enää luottaa. Tai sitten luotan ja petyn ja mietin taas että mitä helv...
Jotenkin sitä vain on niin hukassa kokoajan..Puhumattakaan siitä pelosta joka seuraa joka paikkaan..
Unohtaa ei voi mutta anteeksi voi antaa..Minä tein sen.. En tiedä miksi mutta en vain jaksa vihata ja kantaa kaunaa. Senkin taakka on niin painava.
..poikkeaisitte vastaanotollani..?
sinnikäs tohtori =)
Missähän tohtori pitää vastaanottoaan..Taidat olla vähän niinkuin "jokapaikanhöylä" kun tunnut tarjoavan apuasi joka ongelmaan...=)
..taidan olla eräänlainen "jokapaikan h ö y n ä ..." :(
Mulla oli kaveri, joka tykkäs yli kaiken hepoista. Sitä kiusattiin myös ainakin yläasteella, jolloin olimme samalla luokalla. Samaten kaikille muillekin "heppahöperöille" huudeltiin, mutta ehkä kaverini oli siitä joukosta arin, eikä halunnut aina vastata pilkkaajille. En ole koskaan ymmärtänyt, että kiusaajat voivat pitää eläimiä niin eriarvoisina, että hevosten takia kiusataan, mutta koiraihmiset saavat olla ihan rauhassa. TÄMÄ EI TODELLAKAAN TARKOITA, ETTÄ KOIRAIHMISIÄ PITÄISI KIUSATA!!!!!
Itseäni kiusattiin puhevian takia, jolle en mitään voinut. Ala-asteella opin kaikki kirjaimet, mutta kiusaaminen jatkui vielä ainakin 6 vuotta senkin jälkeen, eivätkä silloin enää suurin osa luultavasti edes tiennyt, miksi juuri siten minulle huutelivat.
..Käyttäytymistä..
Joskus tuntui että kumpa vain pääsisi hetkeksi näiden tyyppien pään sisään ja vähän tutkimaan että mikä siellä mättää..Miksi pitää käyttäytyä tuollalailla..
Kuinkahan moni kiusaajistani olisi muuten uskaltanut itse käsitellä hevosta. Epäilempä vain ettei yksikään.
Sinun pitää vain olla ylpeä hienosta ratsastusharrastuksestasi. On se fiksumpaa, kuin polttaa röökiä nuorisotalon nurkalla. Kiusaajat ovat hyvistä perheistä ja kenties heidän on annettu ymmärtää olevansa parempia, kuin muut. Tuskin mitkään mielenterveysongelmat juurikaan aiheuttavat kiusaamista.
Näin minäkin on ajatellut asian olevan. Harrastan muuten vieläkin..En lannistunut. =) Kiitos sinulle!
Niinpä jos vaikka olisivat olleet kateellisia sinulle harrastuksestasi, koska se ei mikään halpa ja aika monen tytön unelma.
Se miksi alkoi jatkuva kiusaaminen oli kyllä heidän typeryyttä..ei ole mitään syytä mikä oikeuttaa kiusaamisen, ei koskaan.
Monet eivät tosiaankan ymmärrä miten syvälle haavat jäävät ja pysyvät.
Kuitenkin nuorena sitä "harjoittelee luottamaan yhteiskuntaan" ja siinä lähellä oleviin toisiin nuoriin.
Jaksamista sinulle ja ei koskaan tiedä kokevatko he saman erilaisessa muodossa, sitä en toivo...mielummin että vanhempana miettivät ja muistavat sinut ajatellen Miksi kiusasimme? , silloin hekin kärsivät sisäisesti.
Kuulostaa ehkä typerätlä mutta kukapa kuitenkaan tahtoisi toisen kokevan kiusaamista kaikesta huolimatta kenellekkään.
He joita lyödään samalla, siihen tekisi mieli ajatella, kokisivat saman asian, mutta se ei auta mitään, mielummin toivon että joutuvat kantamaan vastuun päässään ja kauan ajan myötä, kun muistot yx kax tulevat mieleen.
Jaksamista sinulle vaikeina päivinä eli niinä kun muistot tulevat esiin , ja onneksi sinulle on muodostunut ystäviä, heissä paljon taikaa :=)
Ei kannata välittää. Jos ei kiinnitä huomiota, se loppuu. : )
Ei lopu. Se jatkuu ja jatkuu, kunnes koulu loppuu tai muuttaa toiselle paikkakunnalle tai kiusattu luovuttaa.
Jouduin kestämään kiusaamista 9 vuotta...
Näin on! Oma rääkkini loppui juurikin kun muutin toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Kyllä sitä 6 vuotta kestikin. Mutta, saihan siinä semmoisen mukavan koulutuksen että ei elämässä kaiken tarvitsekkaan mennä hyvin ja nyt kestää sitten paremmin arjen pikku murheet, kun on joskus kestänyt paljon pahempaakin. Esimerkiksi pitkäaikaisesta tyttöystävästäni (4v seurustelua) eroaminen ei juurikaan herättänyt minussa negatiivisia tunteita (varmuuden vuoksi pidin itseni humalatilassa viikon putkeen sen jälkeen).