Heipä hei kaikille!
Tänään todettiin mussukallani välilevytyrä =( Spanieli siis 9-vuotias ja oireet huomattiin aika nopeasti, eilen kaikki alkoi, tänään eläinlääkäriin ja sieltä lähetteen kanssa neurologille. Oireina siis on takajalkojen kumma heilahtelu, takajalat eivät kanna (kakkaa melkein istuen), ei pysty hyppimään mihinkään. Ruokahalu hyvä ja ulostaminen sujuu. Kipujakin on ollut ja saatiin kipulääkettä, jollaisia annetaan vain kun on tosi tuskainen olo. Neurologi määräsi häkkilevon ja ilman mitään tutkimuksia (ei edes koskettanut koiraa, ainoastaan katsoi kävelytyyliä) sanoi diagnoosin. Kertoi hinnaksi varjo-ainekuvaus = 650€ ja leikkaus = 1500€. Tämä ihmetyttää kyllä. Kummasti koiraa katsomatta sanoi ääneen, mikä vaivasi. Ei siinä mitään, koira on kyllä tosi herkkis, ei annakaan koskaan kenenkään eläinlääkärin tutkia itseään (kokeiltu on), haukkuu, puree, kuonokoppaa ei saa millään ilveellä päähän. Hoidettu on aina nukutuksen alaisena, jos esim. korvien putsaamista ja kynsien leikkuuta (ei anna myöskään omistajan tehdä!). No anyway... lääkäri ei siis kertonut mitään muita hoitomahdollisuuksia, vaan melkeinpä suoraan ohjasi leikkaukseen. Totesi kuitenkin, että hyvä kun koira pystyy kävelemään itse. Huomenna soittelen eri paikkoihin kysymään hintoja, ja kysäsenkin nyt täällä (huh! nyt päästiin itse asiaan), että onko kellään kokemusta välilevytyrän leikkauksen ja kuvauttamisen hinnoista? Asustelen siis pääkaupunkiseudulla, ja mieluummin Helsinki/Vantaa -alueen eläinlääkäreitä hakisin. Lisäksi, jos jollain on kotikonsteja ja/tai omia kokemuksia vastaavasta ja siitä miten koiran oloa voi helpottaa, ottaisin vinkkejä mielelläni vastaan.
Kiitos jo etukäteen!

Vastaukset 2
Vanhimmat
ei ole, mutta tuttuni jenkiltä leikattiin vastaava Hesassa. Tulokset olivat erittäin hyvät.
meidän 12v kääpiömäyräkoiralle tuli aikoinaan juuri tuo sama, eteni sitten halvaukseksi asti eikä ollut mitään tehtävissä. Alkoi juuri siten että kävely huteraa ja lopulta ei takajalat toimineet ollenkaan. Häkkilepoa meillekin sanottiin heti, parissa viikossa olisi pitänyt näkyy muutosta mutta meni vain huonommaksi. Koira oli niin vanha ja sydänvikainen että lääkäri ei suositellut leikkausta suurien riskien vuoksi. Röntgenkuvat otettiin ja niistä näky että huono oli tilanne.
Tarkoituksenani ei mitenkään ollut kauhistuttaa tai peloitella sinua, toivon että koirasi paranee täysin ja elää vielä vuosia!! Tämä vain oli minun tarinani.