vaimoja on

Vaimoja on vain kahta lajia. Pahoja ja oikein pahoja!
Tälläisen totuuden laukoi vuosikymmeniä sitten vanha poikamiestimpuri.
Jostain syystä se jäi mieleen.
Nyt kolmen vaimon jälkeen täytyy masentuneena todeta, näin se vain on!
282485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Poikamiestimpuri opetti asian?

Jaa-a. Olen joutunut työni takia haastattelemaan tuhansia ihmisiä elämäni aikana. Usein tavatessani tietyntyyppisen ihmisen huvittelen ajatuksella, miten monta kertaa hän on eronnut. Yleensä arvaukseni osuu oikeaan. Kolme avioeroa on sellainen saavutus, jonka huomaa päältä ja puheista. Sellaiset henkilöt ovat aika tavalla samantyyppisiä keskenään.

Äänestä
  • puheitas.
    Mitähän yhtäläisyyttä minussa olis.
    Olen kotona viihtyvä, perhekeskeinen, koko aikuisiän töissä jokaisen lapsen syntymän välissä ollut nainen.
    Pari miestä on löytänyt salarakkaan ja olen heti hakenut eron ilman sen kummempia päivittelyjä.
    Kolmas liitto oli 20 vuoden maanpäällinen helvetti, luonto ei antanut periksi eroon ennenkuin sairaus vei voiton.
    Neljättä kertaa ei tule, eikä haittaa vaikka hyvä nainen menee hukkaan, vapaita naisia on enemmän kuin miehiä.

    Äänestä

Jos on kolmesti eronnut voisi syytä etsiä myös itsestään.
Tunnen kolmesti eronneen miehen ja hän puhuu juuri noin.
Harvoin kenelläkään on niin huonoa tuuria viimeistään sen kolmannen kerran pitäisi sanoa totuus.
Voit myös etsiä aina samantyyppisiä nisia vaimoksesi.

Äänestä

että kannattaisi kyllä tutkia omaa sisintään, löytyykö kolmen vaimon syndroomaan syitä sieltä päin.
Yhteiselämä on kompromisseja kaiken aikaa. Jos ei niihin sopeudu, niin silloin on paras taivaltaa yksin näitä elämän polkuja.
Ei ole tarkoitus lyödä lyötyä, mutta haluan näin puolustaa meitä vaimoja. 45v. on takana päin yhteiselämää. Mielestäni ne ovat olleet hyviä vuosia. Kun ukkoni samaa mieltä, niin tuskin voi sanoa, että on pahoja ja erittäin pahoja vaimoja.

Äänestä

siltä väliltä .4 päivä tulee 44 vuotta täyteen yhteiseloa.JOskus sitä täytyy näyttää missä kaappi seisoo,mutta se sovinto on sitä parempi.Yritä vielä kerran jospa 4 kerta onnistaisi.

Äänestä

En tiedä oleko paha vai se vielä pahempi. En uskaltaisi koskaan edes alkaa seurustella miehen kanssa, joka olisi eronnut aikaisemmin jo kaksi kertaa. Silloin pitäisi ehdottomasti kysyä edellisiltä vaimoilta mik oli eron syy.

Äänestä

Otit vielä kolmannen, miksi? Oli kuitenkin jompaa kumpaa lajia, koska ei vaihtoehtoja enempää ole.

Mitä meidän pitää ajatella noin laskutaidottomasta miehestä?

Äänestä
  • Naseva oli Mirjamarjan vastaus. :)
    En kyllä ikinä uskaltaisi kimppaan miehen kanssa, jos jo kaksi kertaa olisi avioliitosta eronnut, saati sitten kolme. Ei ole oppinut kerrassaan mitään mistään. Hyvin ja hellästi vaimoaan kohtelevasta miehestä ei yksinkertaisesti erota, that's it! Hyvin ja hellästi vaimoaan kohtelevaa miestä vaimokin ihan takuulla kohtelee rakastavasti. Siinä se on avioliiton perustus.

    Äänestä

...todistamaan pahuuttamme! Kolme on aika vähän maailman miljardeista naisista. En kyllä leimaisi tuolla perusteella vielä kaikkia naisia samaan kastiin.
Mitä niille kolmelle vaimollesi tapahtui? Hautasitko vai karkasivatko?

Äänestä
  • Eipäs haukuta niitä naisia aina ja jatkuvasti
    syypäiksi eroihin.Minä olen joutunut menemään
    itseeni ja tarkistamaan käytöstäni, sillä vaimollani
    olisi ollut syytä jättää minut. Nyt kuitenkin
    on jo 43-vuosi menossa ja vaimo eläköitymässä,
    kaikki on ainakin tällähetkellä ihan hyvin.Seksi
    pelaa ja on mahtavaa,vaimokin on innostunut uudestaan asiaan.Tämä antaa meille molemmille elinvoimaa sen lisäksi ,että meillä on ihanat
    lapset ja heillä lapsia jotka ovat silmäteriämme.

    Äänestä

Hyviä ovat siinä joukossa vain neidot.

Äänestä

ensimmäinen ei voi tietää, ja toinen ei ilmeisesti osaa itse valita - tai sitten hän ei osaa itse elää parisuhteessa niin, että se tuottaisi molemmille osapuolille suurta iloa ja tyydytystä.

Mielestäni mikään ei voi ylittää sellaista tilannetta, jossa paras ystävä on myös oma rakas, jonka kanssa saa jakaa kaikki elämän tarjoamat riemut ja arjen. Ilot moninkertaistuvat ja surut tuntuvat keveämmiltä yhdessä jakaen.

Tunnen muutamia ihania vaimoja ja muutamia upeita aviomiehiä, jotka eivät taatusti jakaisi teidän käsityksiä. Kurjia tapauksia on myös joskus tullut vastaan sekä miehissä että naisissa, onneksi ei ole tarvinnut lähemmin tutustua heihin. Kukaan ei ole sanonut minullekaan tai minusta, että olisin huono vaimo tai elämänkumppani - vaikka joskus olenkin valitettavasti joutunut jatkamaan matkaani.

Uskaltaisitko vielä yrittää?
Jos katsoisit peiliin, miettisit asioita ja käyttäisit myös yläpäätä valintatilanteessa, saattaisit onnistua hyvällä onnella löytämään aarteen. Kieltämättä sellaiset ovat harvinaisia, harvat osaavat niitä etsiä ja tunnistaa. Kaikki eivät koskaan kohtaa, vaikka osaisivatkin.

Jokainen on oman onnensa seppä.

Äänestä
  • Elämä on ihana kun sen oikein oivalta ,niin myös
    tässä avioelämän syöverissä.Kun sitä yli 40-vuosikymmentä harjoittaa sen lopulta oivaltaa.

    Äänestä

keskustelun aihe jolla varmaankin on tarkoitus saada muijat takajaloilleen, alku näyttää hyvältä, olet saannut hoopotettua muutaman "ansaasi", eihän siinä mitään pahaa ole, mukava noita kommentteja on lueskella kun muijat kiehahtelee.

Äänestä
  • Jos vaimot ovat mielestäsi noin pahoja, niin mitäpä jos opettelisit elämään ihan yksin. Kokeile ainakin.

    Äänestä

  • Eihän kukaan täysjärkinen vakavissaan tuollaista kirjoittele. - Tietysti on se vähäinen mahdollisuus, että hän kirjoittaa vakavissaan, mutta ei ole täysjärkinen.

    Äänestä

Elisabeth Taylorin lukemia? Oliko se 7 vai 8 virallista eroa?

Äänestä
  • Jos laskee kaikki joiden kanssa elänyt...
    Mutta opiksi otettu.
    Nainen piilottaa taitavasti pahimmat vikansa sen 3- 12kk alkuaikana. On oppinut. Sitten, kun olet jo koukussa alkaa selvitä, mikä on olojaan, mutta turhan myöhään!

    Äänestä

  • kahtalajia kirjoitti:

    Jos laskee kaikki joiden kanssa elänyt...
    Mutta opiksi otettu.
    Nainen piilottaa taitavasti pahimmat vikansa sen 3- 12kk alkuaikana. On oppinut. Sitten, kun olet jo koukussa alkaa selvitä, mikä on olojaan, mutta turhan myöhään!

    on silviisiin asianlaita.Ensimmäinen vuosi opetellaan kolmannen vuuenpäästä vähän riijellään seihtmännen vuuenpäästä tapellaan ja kymmennen vuuenpäästä opitaan elämään hiljaa ja hissukseen.

    Äänestä

  • poijat kirjoitti:

    on silviisiin asianlaita.Ensimmäinen vuosi opetellaan kolmannen vuuenpäästä vähän riijellään seihtmännen vuuenpäästä tapellaan ja kymmennen vuuenpäästä opitaan elämään hiljaa ja hissukseen.

    Hei! Minua jäi vaivaamaan yksi asia ??Kysynkin kuka oli paha ,et piti erota? Jättikö kaikki 3 vaimoa sinut?Jos tämä keskustelun aihe on tuulesta tempaistu niin o.k.mutta muuten minusta tuntuu ettet ole aviomies vaan "nyhverö".

    Äänestä

  • Bulsux kirjoitti:

    Hei! Minua jäi vaivaamaan yksi asia ??Kysynkin kuka oli paha ,et piti erota? Jättikö kaikki 3 vaimoa sinut?Jos tämä keskustelun aihe on tuulesta tempaistu niin o.k.mutta muuten minusta tuntuu ettet ole aviomies vaan "nyhverö".

    Arkirealismia!
    On toinenkin tapa. Mies heittäytyy kynnysmatoksi, tai jojoksi. Omat mielipiteet ilmenee, vaan kehon sairauksina.
    Vaimo kehuu (nimen omaan vaimo), kuinka hyvin on vuosikymmeniä mennyt, vai mitä vihtori!
    Suhteen alussa kannattaa ottaa varoitusmerkit todesta. Ne pätää myöhemmin enemmän, kuin hyvin!

    Äänestä

  • kahtalajia kirjoitti:

    Arkirealismia!
    On toinenkin tapa. Mies heittäytyy kynnysmatoksi, tai jojoksi. Omat mielipiteet ilmenee, vaan kehon sairauksina.
    Vaimo kehuu (nimen omaan vaimo), kuinka hyvin on vuosikymmeniä mennyt, vai mitä vihtori!
    Suhteen alussa kannattaa ottaa varoitusmerkit todesta. Ne pätää myöhemmin enemmän, kuin hyvin!

    minulle evästykseksi? Minä muuten järkähtämätön ja olooni täysin tyytyväinen leski-ihminen lienen nyt eksynyt ihastumaan kolme kertaa eronneeseen mieheen.

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    minulle evästykseksi? Minä muuten järkähtämätön ja olooni täysin tyytyväinen leski-ihminen lienen nyt eksynyt ihastumaan kolme kertaa eronneeseen mieheen.

    Ei siinä ole pahaa sanottavaa. Moneen kertaan eronneet ovat usein valloittavia persoonallisuuksia. Useimmiten he myös huolehtivat hyvin ulkonäöstään ja ovat hyviä seuramiehiä.

    Kolme kertaa eronneella on kuitenkin sellainen tausta, että varovaisuuteen kehottaisin. Kolme kertaa ei ole enää pelkkä sattuma tai huonoa onnea.

    Äänestä

  • ii-li kirjoitti:

    Ei siinä ole pahaa sanottavaa. Moneen kertaan eronneet ovat usein valloittavia persoonallisuuksia. Useimmiten he myös huolehtivat hyvin ulkonäöstään ja ovat hyviä seuramiehiä.

    Kolme kertaa eronneella on kuitenkin sellainen tausta, että varovaisuuteen kehottaisin. Kolme kertaa ei ole enää pelkkä sattuma tai huonoa onnea.

    Se kolme kertaahan tässä painaa. Valloittava on omalla tavallaan, hyvin kypsä ihminen, tämänhetkisen tuntemisen perusteella.
    Tällä järjelläni kuitenkin tuskin koskaan sitoudun.

    Äänestä

katsonut peiliin? Ehkä vikaa on sinussa itsessäsi? Meinaan että olet joko etsinyt ja löytänyt aina tälläisen pahan vaimon tietoisesti. Tai olet etsinyt sen vaimosi joka kolmen kerran samoista ympyröistä? Tai sitten vain itse aiheutat sen että ensin niin kiltistä tulee se paha vaimo? Kuitenkaan en suosittele yleistämään tuolla tavoin kaikkia vaimoja.

Äänestä

Mielipiteeni asiaan: Kolme eroa raastaa itsetuntoa.Nousu on ylivoimainen.
Syyllistä en etsi.

Kerta riitti.

Äänestä
  • Nythän on kaikki avoinna!

    Äänestä

joopa joo...mutta niin on miehiäki! Tosi pahoja ja tosi huonoja...vai sanoosko tosi surkeita. Näin on!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


kahta lajia kirjoitti:

Vaimoja on vain kahta lajia. Pahoja ja oikein pahoja!
Tälläisen totuuden laukoi vuosikymmeniä sitten vanha poikamiestimpuri.
Jostain syystä se jäi mieleen.
Nyt kolmen vaimon jälkeen täytyy masentuneena todeta, näin se vain on!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu