Ihan vaan tuli mieleen, että kuinka monia teistä on kiusattu, tai kuinka moni teistä on ollut kiusaaja?
Minua kiusattiin tarhasta ammattikoulun loppuun asti. Ala-asteella sain kuulla olevani HUORA, KUSIPÄÄ, IDIOOTTI, jne. Minä, silloin 12-vuotias, olin huora, vaikken koskaan ollut edes poikaa pussannut. Luokan rääväsuut saivat nk. koko 600 oppilaan koulun mukaan huoritteluun. Opettajat tiesivät, mitään eivät tehneet.
Yläasteella sain olla rauhassa, sillä muutin toiselle paikkakunnalle. Mutta voi ei, ammattikoulussa kokkilinjalla, ne kolme vuotta elämästäni olivat yhtä helvettiä. Joka päivä sain kuulla kuinka ääliö olin. Sanoin asiasta opettjalle, opettaja kuunteli, piti puhuttelun kiusaajille.
Mutta se vain vaikeutti asiaa. Kiusaaminen jatkui läsnäollessani kuiskutellen, kävellessäni kiusaajien ohi kuulin "Vitun kusipäähuora!"-huutoja, vaikken IKINÄ ollut mitään pahaa ko. ihmisistä sanonut. Se vaan on niin kivaa kiusata sitä, joka ei asunut normaalissa ydinperheessä ja pukeutunut muodin mukaan ja kuunnellut Güntheriä tms. poppia. Ja sen lisäksi, yksissä bileissä kiusausporukan pomo tuli sanomaan minulle "Me vihataan sua ja halutaan että sä kuolet!"
Ai kun kivaa.
Tänä päivänä, on kulunut melkein vuosi siitä kun valmistuin ja pääsin pois. En enää ikinä halua kohdata ketään niistä ihmisistä, jotka ovat minua tarhassa/ala-asteella/ammattikoulussa kiusanneet.
Kiusaaminen on jättänyt arpia, enkä aio jatkaa koulunkäyntiä enää. En ellei sitä pysty suorittamaan täydellisenä etäopiskeluna, jolloin ei tarvitsisi koskaan kohdata opiskelutovereita. En enää jaksa aloittaa innolla koulua, kun tiedän, että taas joudun kiusatuksi ja kouluun ei ole kiva mennä.
Vuoden päästä olisi ala-asteen luokkakokous, en varmaan saa kutsua sinne, kun ei minulla kavereita ala-asteella ollut. Mitä väliä, en menisi vaikka kutsun saisin. Minä en halua nähdä niitä ihmisiä.
Olen vahva, mutta kiusaaminen on satuttanut. Katkeruutta on, ketäpä koulukiusaaminen ei satuttaisi?
Tämä nyt oli tämmöinen purkaus, minun tarinani.
Kiusaajat ovat pohjasakkaa. Kuolkaa.
Minua kiusattiin tarhasta ammattikoulun loppuun asti. Ala-asteella sain kuulla olevani HUORA, KUSIPÄÄ, IDIOOTTI, jne. Minä, silloin 12-vuotias, olin huora, vaikken koskaan ollut edes poikaa pussannut. Luokan rääväsuut saivat nk. koko 600 oppilaan koulun mukaan huoritteluun. Opettajat tiesivät, mitään eivät tehneet.
Yläasteella sain olla rauhassa, sillä muutin toiselle paikkakunnalle. Mutta voi ei, ammattikoulussa kokkilinjalla, ne kolme vuotta elämästäni olivat yhtä helvettiä. Joka päivä sain kuulla kuinka ääliö olin. Sanoin asiasta opettjalle, opettaja kuunteli, piti puhuttelun kiusaajille.
Mutta se vain vaikeutti asiaa. Kiusaaminen jatkui läsnäollessani kuiskutellen, kävellessäni kiusaajien ohi kuulin "Vitun kusipäähuora!"-huutoja, vaikken IKINÄ ollut mitään pahaa ko. ihmisistä sanonut. Se vaan on niin kivaa kiusata sitä, joka ei asunut normaalissa ydinperheessä ja pukeutunut muodin mukaan ja kuunnellut Güntheriä tms. poppia. Ja sen lisäksi, yksissä bileissä kiusausporukan pomo tuli sanomaan minulle "Me vihataan sua ja halutaan että sä kuolet!"
Ai kun kivaa.
Tänä päivänä, on kulunut melkein vuosi siitä kun valmistuin ja pääsin pois. En enää ikinä halua kohdata ketään niistä ihmisistä, jotka ovat minua tarhassa/ala-asteella/ammattikoulussa kiusanneet.
Kiusaaminen on jättänyt arpia, enkä aio jatkaa koulunkäyntiä enää. En ellei sitä pysty suorittamaan täydellisenä etäopiskeluna, jolloin ei tarvitsisi koskaan kohdata opiskelutovereita. En enää jaksa aloittaa innolla koulua, kun tiedän, että taas joudun kiusatuksi ja kouluun ei ole kiva mennä.
Vuoden päästä olisi ala-asteen luokkakokous, en varmaan saa kutsua sinne, kun ei minulla kavereita ala-asteella ollut. Mitä väliä, en menisi vaikka kutsun saisin. Minä en halua nähdä niitä ihmisiä.
Olen vahva, mutta kiusaaminen on satuttanut. Katkeruutta on, ketäpä koulukiusaaminen ei satuttaisi?
Tämä nyt oli tämmöinen purkaus, minun tarinani.
Kiusaajat ovat pohjasakkaa. Kuolkaa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Itseäni kiusattiin myös yläasteen ajan jatkuvasti, lukiossa se loppui kuin seinään.
surullista :( mä en ole koskaan pystynyt käsittämään kiusaajien ajatusmaailmaa, koska itse en ole sitä koskaan harrastanut...itseäni on lievästi kiusattu ala-asteella vielä omien "kavereiden" toimesta, joka oli ajoittaista, sitten yläasteella hieman kahtena ekana vuotena, mutta siellä se keskittyi erääseen toiseen samalla luokalla olleeseen tyttöön joten muut jäivät useasti rauhaan.
Oman pahan olon purku johonkin syyttömään on todella alhaista. Mä en tunne mitään myötätuntoa näitä kiusaajia kohtaan, he useasti tekevät helvettiä kohteensa elämästä. Ja kaiken lisäksi siitä todella jää pitkäaikaiset traumat.
Kaikkein kurjinta on ollut huomata että tämä kuvio ei koskaan lopu. Se alkaa jo tarhassa ja jatkuu työelämään saakka! Kiusaamisen laatu/toteuttaminen vain hieman vaihtaa väriä, mutta on vahvasti esillä kuitenkin! Saa lukea kuinka ihmiset jäävät töistäkin sairaslomalle henkisen uupumisen takia, kiusaaminen voi olla tällaisessa yhteisössä vielä karumpaa kuin koulussa, silloin ovat jo isommat asiat pelissä.
Itse sain kärsiä puoli vuotta työpaikalla seksuaalisesta häirinnästä toisen pomoni toimesta, joka sekin lasketaan kiusaamiseksi. Poikkesin muusta työyhteisöstä ikäni takia ja tämä ilmeisesti yllytti jatkuvaan naljailuun. Toinen tyttö (saman ikäinen kuin minä), jonka kanssa vuorottelin työvuoroja, kärsi samasta ongelmasta saman pomon toimesta. Puolen vuoden jälkeen pääsin luojan kiitos irtautumaan kyseisestä paikasta ja toisiin töihin. Tuo jakso elämästäni kummittelee ajoittain vieläkin ja laski itsetuntoani hirveän paljon!
Kiusaaminen satuttaa jokaista joka sen joutuu kokemaan ja vaikka sitä ehkä onkin vaikea ajatella, niin kiusaajakin useasti kärsii ja purkaa sen juuri tällä kiusaamisella... mikä ei kylläkään ole oikeutettua. Mä haluan toivottaa sulle tsemppiä tulevaisuutta varten ja rohkeutta ehkä joskus vielä astumaan koulun penkille!!! Me ollaan kaikki samanarvoisia ihania ihmisiä ja kyllä säkin vielä löydät sen voiman itsellesi :)
Tuo piristi hirmuisesti! :)
Ehkä sitten joskus jatkan koulua, on siihen muitakin esteitä kuin opiskelutoverikammo, ei taloudellinen tilanne ole niin hyvä että voisi opiskelemaan ryhtyä. :)
Mutta ehkä sitten joskus, tässä on koko loppuelämä aikaa opiskella. :)
mutta en jaksa välittää asiasta. Opiskelen ns.aikuisopiskelijoiden kanssa ja päivittäin saan varsinkin eräältä minua muutaman vuoden nuoremmalta rouvalta kuulla inhottavia ja ivallisia huomautuksia, liittyen opintoihin sekä mollaamista siitä, että taidan olla miehetön nainen. Pidän yksityiselämän ja koulun erillään toisistaan enkä lähde siihen kanamaiseen kotkotukseen mukaan, jossa kerrotaan suunnilleen kaikki sänkyasiosta lähtien. Ärsytän muutamaa opiskelukaveriani suunnattomasti itsenäisyydelläni ja sillä, että olen heidän mielestään salaperäinen, mutta kaikki tavallaan. Ei se silti oikeuta nakkeleen kaikkea paskaa päälleni, vaikka erilainen kuin he olenkin. Olen vahva luonne enkä jaksa edes noteerata jos vittuillaan, mutta silti se joskus vaivaa ja ärsyttää, mutta ei enää kauaa ja pääsen heistä eroon. Niin ja koulu on mennyt hyvin, mutta ei erinomaisesti ja siinä taitaa syy ollakin mollaamiselle, koska en jaksa kaikkia vapaa-aikoja tuhlata lukemiseen enkä pyri kiitettäviä saamaan, vaan hyvä riittää.
Minua kiusattiin. 1987-1990 vuosina.
nyttemin luulen syyn olleen sen että kiusaajani 3 poikaa ovat kaikki homoseksuaaleja ja purkivat ahdistuneisuuttaan minuun..
Kliseiselta tama sinusta varmasti tuntuu, ja tiedat aivan varmasti asian laidan: Kiusaajat ovat huonolla itsetunnolla varustettuja ihmisia. Heikkoja ihmisia joilla tavallisesti on paskainen elama. Ala siis provosoidu, ala masennu liikaa, OLE VOIMAKAS. Sun taytyy olla vahva, ja ajatella etta kanssaihmisia loytyy todella paljon. Ja useat kanssakiusatuista ovat ns. hyvia ihmisia. Kulje omaa polkuasi, ole rohkeasti sopivasti asosiaalinen, ja muista etta aina satunnaisesti tormaat mukaviin ihmisiin joista kannattaa PITAA KIINNI. TSEMPPIA!
Sorry aakkoset, olen reissussa.