Aineen rajamailla aikakin oikuttelee
Alain Aspect kertookin kaihtelematta tunteneensa helpotusta, kun kvanttiteorian mullistanut havaintosarja toistettiin myöhemmin laajemmassa mittakaavassa.
Aspectin todentama maailmankaikkeuden perustavanlaatuisten aineosasten yhteistyö, joka rikkoi klassisen fysiikan aika-avaruuden sanelemia rajoituksia, havaittiin Innsbrukissa 400 metrin etäisyydeltä. Ja vuonna 1998 Genevessä hiukkaset korreloivat keskenään peräti kymmenen kilometrin etäisyydellä valokuitujen avulla tehdyssä koesarjassa.
Kokeellinen hyppäys uuteen mittakaavaan ei silti ole tuonut lisämielekkyyttä mikromaailman omituisiin käyttäytymissääntöihin.
Hiukkasten potentiaalisten tilojen, kvanttiaaltojen, pelkistymistä mittaustilanteessa yhdeksi havaittavaksi suureeksi kutsutaan aaltofunktion romahtamiseksi (réduction du paquet d'ondes).
Vaikeaselkoinen käsite onkin avannut ovia hermeettiseen 'ihmemaailmaan', missä ontuvat määritelmät tukevat matemaattista yhtälöhelinää. Mutta alkeishiukkasten tasolla fysiikka veljeilee pakostakin filosofisten katsomusten kanssa.
Joissakin kvanttifysiikan poikimissa aika-avaruus tulkinnoissa maailmankaikkeus monistuu multiversumeiksi tai « todellisuus » kutistuu aistiharhoiksi.
Jotkut teoreetikot ovat puolestaan hahmotelleet malleja rinnakkaisista maailmankaikkeuksista, jotka haarautuvat loputtomiin toteuttaessaan erilaisia vaihtoehtoketjuja.
Eräät fyysikot, kuten ranskalainen Olivier Costa de Beauregard uskovat hiukkasten keskinäisen "telepatian" todistavan paranormaalien ilmiöiden olemassaolon.
http://www.ranskanuutiset.com/article.php3?id_article=4 60
Mikrokosmoksesta löytyvät ratkaisut viellä sellaisiin ilmiöihin kuin gravitaation hallinta, kylmä fuusio,vapaa energia,supersäikeet,takyonit, nopea liikkuminen avaruudessa...
Viimeisemmät tutkimukset lähestyvät ajatusta että valon nopeus ei sittenkään ole mikään ehdoton absoluuttinen huippunopeus ? Tätähän monet pitävät mahdottomana, nykyisillä tieteen käsityksellä...
Ryhmä Ecole Polytechnique Fédérale de Lausanne (EPFL) -yliopiston tutkijoita on demonstroinut kuinka kaupallisia instrumentteja käyttäen on mahdollista nopeuttaa ja hidastaa valon nopeutta optisessa kuidussa.
Jo vuonna 2003 Rochesterin yliopiston tiedemiehet hidastivat valon etenemistä normaalissa huonelämpötilassa miltei pysähdykseen asti mutta se tapahtui tarkkaan muokatussa materiaalissa ja ympäristössä.
Nopeampaa liikkumista avaruudessa: Valoa nopeammin Alfa Centauriin
http://www.nasa.gov/centers/glenn/research/warp/scales.html
Tässä oli sitä "vakavampaa" tietellistä tietoa sylttytehtaasta...
Valoa nopeampi takyoni vahvistaa inflaatioteorian?
Hiukkanen pullisti universumin
Fyysikot etsivät hiukkasta, joka liikkuu valoa nopeammin, kiihdyttää vauhtia, kun sen energia vähenee, ja kulkee tulevaisuudesta menneisyyteen. Sitä ei ole koskaan havaittu, mutta sen olemassaolo auttaisi selittämään maailmankaikkeuden käytöksen.
Mikään hiukkanen ei voi liikkua valoa nopeammin. Tämän teesin esitti 1905 Albert Einstein suhteellisuusteoriassaan. Vaikka soraääniäkin kuului, pian tästä väitteestä ja yleensä suhteellisuusteoriasta tuli laajalti hyväksyttyjä ja valonnopeudesta eräänlainen kosminen haamuraja. Kaikki eivät silti pidä rajaa ylittämättömänä.
Fyysikot Olexa-Myron Bilaniuk, V. K. Deshpande ja George Sudarshan osoittivat 1962, että Einstein saattoi olla liian hätäinen päätelmissään. Heidän mukaansa yksikään tunnettu aine ei pysty ylittämään valonnopeutta, mutta teoriassa voidaan kuvitella olevan olemassa hiukkasia, jotka liikkuvat valoa nopeammin. Saksalaisfyysikko Gerald Feinberg antoi 1967 tällaisille teoreettisille hiukkasille nimen takyoni kreikan kielen nopeaa tarkoittavan tachys-sanan mukaan. Valonnopeus on itse asiassa alin mahdollinen nopeus, jolla takyonit voivat liikkua. Niistä tuli yleinen ilmiö tieteiskirjallisuudessa, mutta suurin osa fyysikoista ei oikein niellyt ajatusta takyoneista.
Jos takyoneja on olemassa, niillä pitäisi suhteellisuusteorian mukaan olla muitakin outoja ominaisuuksia kuin huima nopeus. Takyonit auttaisivat selittämään ns. antigravitaation, jolla on yritetty
perustella sitä, että maailmankaikkeus näyttää laajenevan jatkuvasti kiihtyvällä nopeudella. Ne voisivat selittää myös inflaatioksi kutsutun ilmiön, joka ehkä käynnisti maailmankaikkeuden laajenemisen alkuräjähdyksen jälkeen. Mm. näistä syistä takyoneja etsitään, vaikka niiden olemassaolosta ei ole todisteita.
Takyoni käyttäytyy nurinpäin
Valoa nopeammin liikkuminen sopii huonosti hyväksyttyihin fysiikan lakeihin. Suhteellisuusteorian mukaan tavallisen hiukkasen, kuten elektronin tai protonin, kiihdyttämiseen yli valonnopeuden tarvittaisiin äärettömän paljon energiaa. Hiukkasen massa kasvaisi loputtomiin, eikä edes koko maailmankaikkeuden sisältämä energia riittäisi kiihdyttämään sen nopeutta. Tämä aineen ominaisuus on osoitettu lukuisilla kiihdytyskokeilla eri puolilla maailmaa. Vaikka elektroneja tai protoneja kieputettaisiin hiukkaskiihdyttimissä miten vinhasti tahansa, ne eivät saavuta valonnopeutta.
Tavallisen aineen verkkaisuus ei sinänsä todista, ettei takyoneja voisi olla olemassa. Suhteellisuusteoria voidaan tulkita niin, että valonnopeus on ehdoton nopeusrajoitus vain sellaisille hiukkasille, joilla on massa. Takyonilla sen sijaan on ns. imaginaarinen massa, eli sen massan neliö on pienempi kuin nolla. Tällaista massaa ei tosin ole koskaan havaittu. Imaginaarinen massa tarkoittaisi mm. sitä, että takyoneja olisi hyvin vaikeaa tarkastella, sillä ne eivät olisi milloinkaan lepotilassa. Tavallisen massaltaan positiivisen hiukkasen nopeus hidastuu, kun se menettää energiaa. Takyoni taas käyttäytyisi juuri päinvastoin: mitä enemmän energiaa se menettäisi, sitä enemmän sen nopeus kasvaisi. Siinä vaiheessa, kun sen energia olisi nolla, sen nopeus olisi ääretön.
Paradoksaalinen aikapommi
Myös takyonin suhde aikaan olisi käänteinen muuhun aineeseen nähden. Suhteellisuusteorian mukaan aika kuluu kappaleeseen nähden sitä hitaammin, mitä lähempänä valonnopeutta kappale liikkuu. Edettäessä valoa nopeammin aika kulkisi normaalimaailmaan verrattuna takaperin. Tästä seuraa monia periaatteellisia paradokseja.
Takyonien takaperoisen ajankulun aiheuttamia ongelmia on havainnollistettu kertomuksella takyonilaukaisimella toimivasta aikapommista. Jos oletetaan, että kello 20 lähetetään pommille menneisyyteen viesti, joka saa pommin räjähtämään kello 19, tullaan pattitilanteeseen. Jos pommi räjähtää kello 19, se ei koskaan saa laukaisuviestiä. Jos taas pommi ei räjähdä, se osoittaa, että takyonit eivät kulje ajassa taaksepäin. Takyonien olemassaoloa epäileville aikapommitarinan paradoksi on osoitus valoa nopeammin liikkuvien hiukkasten periaatteellisesta mahdottomuudesta.
Takyoniteorian kannattajia se ei kuitenkaan lannista. He huomauttavat, että vastaavia näennäisiä ristiriitaisuuksia esiintyy myös yleisesti hyväksytyissä fysiikan laeissa.
Toisaalta suhteellisuusteoria ei hyväksy yli valonnopeudella liikkuvia hiukkasia, mutta toisaalta kvanttimekaniikassa pidetään mahdollisena, että kaukana toisistaan sijaitsevat hiukkaset vaikuttavat toisiinsa ilman viivettä. Äkkiseltään voi vaikuttaa siltä, että nämä modernin fysiikan lainalaisuudet kumoavat toisensa, ja siitä syystä Einsteinkin suhtautui epäilevästi kvanttimekaniikkaan.
Nykykäsityksen mukaan kvanttimekaniikan etävaikutus sopii suhteellisuusteoriaan. Sen sijaan informaation siirtäminen valoa nopeammin ei käy. Sitä pidetään myös kvanttimekaniikan lakien vastaisena. Aika-avaruuden eri puolilla olevat hiukkaset voivat olla kvanttimekaanisessa yhteydessä toisiinsa, mutta yhteys ei mahdollista informaation siirtymistä. Periaatteessa siis kvanttimekaniikasta ei ole apua, jos halutaan lähettää viestejä valoa nopeammin.
Shanghaissa Kiinassa toimivan astrofysiikan tutkimuskeskuksen johtaja professori Xin-zhou Li on vakuuttunut takyonien olemassaolosta. Hänen mukaansa ne ovat luonnollinen tulos modernista supersäieteoriasta, joka yhdistää suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan.
Supersäieteorian mukaan maailmankaikkeuden materia ja kaikki muu koostuvat mikroskooppisen pienistä säikeistä kymmenestä tai useammasta ulottuvuudesta koostuvassa aika-avaruudessa. Se, mitä yleensä pidetään hiukkasina, on säikeiden värähtelyä maailmankaikkeudessa, joka on moniulotteinen kalvo.
Nykyisellään supersäieteorialla voidaan selittää tunnettujen aineiden, luonnonvoimien ja aika-avaruuden olemassaolo. Samalla se kuitenkin edellyttää toistaiseksi havaitsemattomien tekijöiden olemassaoloa. Yksi niistä on erityinen supersäie, jolla näyttää olevan samat ominaisuudet kuin takyonilla.
Takyoni selittäisi antigravitaation
Takyonit ja supersäieteoria ratkaisisivat fyysikoita 20 vuotta kiusanneen ongelman. Vuonna 1980 fyysikko Alan Guth esitti, että maailmankaikkeus laajeni heti alkuräjähdyksen jälkeen sekunnin murto-osassa lähes tyhjästä galaksin kokoiseksi. Tämä ns. inflaatioteoria sai vahvistusta 1992, kun COBE-satelliitti kartoitti maailmankaikkeuden kosmisen taustasäteilyn. Guthin teoria on silti ongelmallinen, sillä maailmankaikkeuden räjähdysmäistä laajenemista ei ole voitu selittää millään tunnetulla luonnonvoimalla.
Takyonit voisivat olla inflaatioteorian edellyttämä luonnonvoima. Supersäieteorian mukaan maailmankaikkeuden laajenemisen alkuvaiheen jälkeen takyonien ulospäin suuntautuva negatiivinen vetovoima muuttui heikommaksi, mutta se oli silti suurempi kuin koko maailmankaikkeuden massan vetovoima.
Tästä negatiivisesta vetovoimasta saatiin viitteitä muutama vuosi sitten, kun tutkittiin kaukaisia supernovaräjähdyksiä. Supernovista kävi ilmi, että universumi laajenee aina vain nopeammin.
Tämä havainto oli fysiikan näkökulmasta mullistava. Yleisen käsityksen mukaan painovoima on ainoa voima, joka vaikuttaa maailmankaikkeudessa pitkien etäisyyksien päähän. Se kuitenkin hidastaisi laajenemista eikä suinkaan kiihdyttäisi sitä. Nyt etsitään luonnonvoimaa, joka saa kaikkeuden kasvamaan. Xin-zhou Li uskoo, että juuri takyonit ovat se tuntematon luonnonvoima, antigravitaatio, joka pääsi irti alkuräjähdyksessä.
Lähde: Dan Frederiksen / Tieteen Kuvalehti
Tosielämän käytännön paradokseja...
Richard Foster Haines on kokeellisen psykologian ja fysiologian fil. tohtori Michigan State -yliopistosta.
Haines on kirjoittanut seitsemän ufokirjaa, ja lausui ufoista seuraavaa jo vuonna 1979:
"Siitä huolimatta, ettei minulla vielä ole tarpeeksi tietoa ufojen luonteesta, jotta voisin vetää tieteellisen johtopäätöksen, uskon kuitenkin, että ilmiö objektiivisesti katsoen on todellinen. Tällä tarkoitan sitä, että ne tuhannet ihmiset, jotka ympäri maailmaa kokevat ufoilmiöitä, käyttäytyvät havaintohetkellä kuten kuka tahansa normaali ihminen, jolla on normaali havaintokyky. Ufojen raportoidut, jopa hyvin erilaiset ominaisuudet, viittaavat siihen, että kuvassa on myös mukana kognitiivinen komponentti. Tämä tuo mukanaan alitajuisia tai esitajuisia protosymboleja, jotka useimmilla ihmisillä on hyvin syvälle haudattuja. Uskon, että jonakin päivänä saamme tietää ufoilmiön oikean alkulähteen. Sillä hetkellä saamme varautua muutamaan suureen yllätykseen todellisuuden luonteesta ja siitä millaisissa lastenkengissä tieteemme vielä kävelee."
Haines on on toiminut useita vuosia tutkijana NASA:n Ames Research Centerin Life Sciencesissa. Hän on erikoistunut keräämään lentäjien ufohavaintoja ja tällä hetkellä hänellä lienee kokoelmassaan noin 3600 lentäjien antamaa uforaporttia.
Haines perusti vuonna 2000 raportointikeskuksen "National Aviation Reporting Center on Anomalous Phenomena" (=NARCAP), jonka tehtävänä on vastaanottaa ja tutkia lentäjien ufohavaintoja. Samana vuonna Haines julkaisi raportin "Aviation Safety in America - A Previously Neglected Factor", jossa luetellaan yli 100 lentäjien kohtaamisia ufojen, tai UAP:n (=Unidentified Aerial Phenomena) kanssa, ja jotka ovat
vaarantaneet lentoturvallisuutta. Raportissa luetellaan 56 kpl "läheltä piti" -tilannetta, joissa lentäjät ovat joutuneet tekemään väistöliikkeitä.
Haines, Richard F.: Project Delta: A Study of Multiple UFO / Björn Borg, 30.9.2005
Tähän kirjaan kannattasi uhrata aikaansa, jos nämä 473 lentäjien havainnot kiinnostavat...
Lopuksi taas "kerran" tuo Enrico Fermin paradoksi täydellisenä -
Jos maailmankaikkeudessa on kehittyneitä sivilisaatioita,
- niin miksi ne eivät jo ole täällä ?
Ja jos niitä ei ole,
- niin miksi ihmeessä me sitten ollemme olemassa täällä galaksin laidalla ?
Oleellisesti myös jälkimäinen ajatus kuuluu vahvasti tuohon asia yhteyteen.
Vetäkää se mietintämyssy vain päähänne...
- asiat eivät ole aivan kuin eräät luulevat täällä viellä olevan...
- kannattaa pitää silmät auki - niin kyllä sinäkin sen valon viellä kohtaat...
Maailmassa on viellä niin paljon "ihmeellistä" asiaa ( lue: selvittämätöntä )
Alain Aspect kertookin kaihtelematta tunteneensa helpotusta, kun kvanttiteorian mullistanut havaintosarja toistettiin myöhemmin laajemmassa mittakaavassa.
Aspectin todentama maailmankaikkeuden perustavanlaatuisten aineosasten yhteistyö, joka rikkoi klassisen fysiikan aika-avaruuden sanelemia rajoituksia, havaittiin Innsbrukissa 400 metrin etäisyydeltä. Ja vuonna 1998 Genevessä hiukkaset korreloivat keskenään peräti kymmenen kilometrin etäisyydellä valokuitujen avulla tehdyssä koesarjassa.
Kokeellinen hyppäys uuteen mittakaavaan ei silti ole tuonut lisämielekkyyttä mikromaailman omituisiin käyttäytymissääntöihin.
Hiukkasten potentiaalisten tilojen, kvanttiaaltojen, pelkistymistä mittaustilanteessa yhdeksi havaittavaksi suureeksi kutsutaan aaltofunktion romahtamiseksi (réduction du paquet d'ondes).
Vaikeaselkoinen käsite onkin avannut ovia hermeettiseen 'ihmemaailmaan', missä ontuvat määritelmät tukevat matemaattista yhtälöhelinää. Mutta alkeishiukkasten tasolla fysiikka veljeilee pakostakin filosofisten katsomusten kanssa.
Joissakin kvanttifysiikan poikimissa aika-avaruus tulkinnoissa maailmankaikkeus monistuu multiversumeiksi tai « todellisuus » kutistuu aistiharhoiksi.
Jotkut teoreetikot ovat puolestaan hahmotelleet malleja rinnakkaisista maailmankaikkeuksista, jotka haarautuvat loputtomiin toteuttaessaan erilaisia vaihtoehtoketjuja.
Eräät fyysikot, kuten ranskalainen Olivier Costa de Beauregard uskovat hiukkasten keskinäisen "telepatian" todistavan paranormaalien ilmiöiden olemassaolon.
http://www.ranskanuutiset.com/article.php3?id_article=4 60
Mikrokosmoksesta löytyvät ratkaisut viellä sellaisiin ilmiöihin kuin gravitaation hallinta, kylmä fuusio,vapaa energia,supersäikeet,takyonit, nopea liikkuminen avaruudessa...
Viimeisemmät tutkimukset lähestyvät ajatusta että valon nopeus ei sittenkään ole mikään ehdoton absoluuttinen huippunopeus ? Tätähän monet pitävät mahdottomana, nykyisillä tieteen käsityksellä...
Ryhmä Ecole Polytechnique Fédérale de Lausanne (EPFL) -yliopiston tutkijoita on demonstroinut kuinka kaupallisia instrumentteja käyttäen on mahdollista nopeuttaa ja hidastaa valon nopeutta optisessa kuidussa.
Jo vuonna 2003 Rochesterin yliopiston tiedemiehet hidastivat valon etenemistä normaalissa huonelämpötilassa miltei pysähdykseen asti mutta se tapahtui tarkkaan muokatussa materiaalissa ja ympäristössä.
Nopeampaa liikkumista avaruudessa: Valoa nopeammin Alfa Centauriin
http://www.nasa.gov/centers/glenn/research/warp/scales.html
Tässä oli sitä "vakavampaa" tietellistä tietoa sylttytehtaasta...
Valoa nopeampi takyoni vahvistaa inflaatioteorian?
Hiukkanen pullisti universumin
Fyysikot etsivät hiukkasta, joka liikkuu valoa nopeammin, kiihdyttää vauhtia, kun sen energia vähenee, ja kulkee tulevaisuudesta menneisyyteen. Sitä ei ole koskaan havaittu, mutta sen olemassaolo auttaisi selittämään maailmankaikkeuden käytöksen.
Mikään hiukkanen ei voi liikkua valoa nopeammin. Tämän teesin esitti 1905 Albert Einstein suhteellisuusteoriassaan. Vaikka soraääniäkin kuului, pian tästä väitteestä ja yleensä suhteellisuusteoriasta tuli laajalti hyväksyttyjä ja valonnopeudesta eräänlainen kosminen haamuraja. Kaikki eivät silti pidä rajaa ylittämättömänä.
Fyysikot Olexa-Myron Bilaniuk, V. K. Deshpande ja George Sudarshan osoittivat 1962, että Einstein saattoi olla liian hätäinen päätelmissään. Heidän mukaansa yksikään tunnettu aine ei pysty ylittämään valonnopeutta, mutta teoriassa voidaan kuvitella olevan olemassa hiukkasia, jotka liikkuvat valoa nopeammin. Saksalaisfyysikko Gerald Feinberg antoi 1967 tällaisille teoreettisille hiukkasille nimen takyoni kreikan kielen nopeaa tarkoittavan tachys-sanan mukaan. Valonnopeus on itse asiassa alin mahdollinen nopeus, jolla takyonit voivat liikkua. Niistä tuli yleinen ilmiö tieteiskirjallisuudessa, mutta suurin osa fyysikoista ei oikein niellyt ajatusta takyoneista.
Jos takyoneja on olemassa, niillä pitäisi suhteellisuusteorian mukaan olla muitakin outoja ominaisuuksia kuin huima nopeus. Takyonit auttaisivat selittämään ns. antigravitaation, jolla on yritetty
perustella sitä, että maailmankaikkeus näyttää laajenevan jatkuvasti kiihtyvällä nopeudella. Ne voisivat selittää myös inflaatioksi kutsutun ilmiön, joka ehkä käynnisti maailmankaikkeuden laajenemisen alkuräjähdyksen jälkeen. Mm. näistä syistä takyoneja etsitään, vaikka niiden olemassaolosta ei ole todisteita.
Takyoni käyttäytyy nurinpäin
Valoa nopeammin liikkuminen sopii huonosti hyväksyttyihin fysiikan lakeihin. Suhteellisuusteorian mukaan tavallisen hiukkasen, kuten elektronin tai protonin, kiihdyttämiseen yli valonnopeuden tarvittaisiin äärettömän paljon energiaa. Hiukkasen massa kasvaisi loputtomiin, eikä edes koko maailmankaikkeuden sisältämä energia riittäisi kiihdyttämään sen nopeutta. Tämä aineen ominaisuus on osoitettu lukuisilla kiihdytyskokeilla eri puolilla maailmaa. Vaikka elektroneja tai protoneja kieputettaisiin hiukkaskiihdyttimissä miten vinhasti tahansa, ne eivät saavuta valonnopeutta.
Tavallisen aineen verkkaisuus ei sinänsä todista, ettei takyoneja voisi olla olemassa. Suhteellisuusteoria voidaan tulkita niin, että valonnopeus on ehdoton nopeusrajoitus vain sellaisille hiukkasille, joilla on massa. Takyonilla sen sijaan on ns. imaginaarinen massa, eli sen massan neliö on pienempi kuin nolla. Tällaista massaa ei tosin ole koskaan havaittu. Imaginaarinen massa tarkoittaisi mm. sitä, että takyoneja olisi hyvin vaikeaa tarkastella, sillä ne eivät olisi milloinkaan lepotilassa. Tavallisen massaltaan positiivisen hiukkasen nopeus hidastuu, kun se menettää energiaa. Takyoni taas käyttäytyisi juuri päinvastoin: mitä enemmän energiaa se menettäisi, sitä enemmän sen nopeus kasvaisi. Siinä vaiheessa, kun sen energia olisi nolla, sen nopeus olisi ääretön.
Paradoksaalinen aikapommi
Myös takyonin suhde aikaan olisi käänteinen muuhun aineeseen nähden. Suhteellisuusteorian mukaan aika kuluu kappaleeseen nähden sitä hitaammin, mitä lähempänä valonnopeutta kappale liikkuu. Edettäessä valoa nopeammin aika kulkisi normaalimaailmaan verrattuna takaperin. Tästä seuraa monia periaatteellisia paradokseja.
Takyonien takaperoisen ajankulun aiheuttamia ongelmia on havainnollistettu kertomuksella takyonilaukaisimella toimivasta aikapommista. Jos oletetaan, että kello 20 lähetetään pommille menneisyyteen viesti, joka saa pommin räjähtämään kello 19, tullaan pattitilanteeseen. Jos pommi räjähtää kello 19, se ei koskaan saa laukaisuviestiä. Jos taas pommi ei räjähdä, se osoittaa, että takyonit eivät kulje ajassa taaksepäin. Takyonien olemassaoloa epäileville aikapommitarinan paradoksi on osoitus valoa nopeammin liikkuvien hiukkasten periaatteellisesta mahdottomuudesta.
Takyoniteorian kannattajia se ei kuitenkaan lannista. He huomauttavat, että vastaavia näennäisiä ristiriitaisuuksia esiintyy myös yleisesti hyväksytyissä fysiikan laeissa.
Toisaalta suhteellisuusteoria ei hyväksy yli valonnopeudella liikkuvia hiukkasia, mutta toisaalta kvanttimekaniikassa pidetään mahdollisena, että kaukana toisistaan sijaitsevat hiukkaset vaikuttavat toisiinsa ilman viivettä. Äkkiseltään voi vaikuttaa siltä, että nämä modernin fysiikan lainalaisuudet kumoavat toisensa, ja siitä syystä Einsteinkin suhtautui epäilevästi kvanttimekaniikkaan.
Nykykäsityksen mukaan kvanttimekaniikan etävaikutus sopii suhteellisuusteoriaan. Sen sijaan informaation siirtäminen valoa nopeammin ei käy. Sitä pidetään myös kvanttimekaniikan lakien vastaisena. Aika-avaruuden eri puolilla olevat hiukkaset voivat olla kvanttimekaanisessa yhteydessä toisiinsa, mutta yhteys ei mahdollista informaation siirtymistä. Periaatteessa siis kvanttimekaniikasta ei ole apua, jos halutaan lähettää viestejä valoa nopeammin.
Shanghaissa Kiinassa toimivan astrofysiikan tutkimuskeskuksen johtaja professori Xin-zhou Li on vakuuttunut takyonien olemassaolosta. Hänen mukaansa ne ovat luonnollinen tulos modernista supersäieteoriasta, joka yhdistää suhteellisuusteorian ja kvanttimekaniikan.
Supersäieteorian mukaan maailmankaikkeuden materia ja kaikki muu koostuvat mikroskooppisen pienistä säikeistä kymmenestä tai useammasta ulottuvuudesta koostuvassa aika-avaruudessa. Se, mitä yleensä pidetään hiukkasina, on säikeiden värähtelyä maailmankaikkeudessa, joka on moniulotteinen kalvo.
Nykyisellään supersäieteorialla voidaan selittää tunnettujen aineiden, luonnonvoimien ja aika-avaruuden olemassaolo. Samalla se kuitenkin edellyttää toistaiseksi havaitsemattomien tekijöiden olemassaoloa. Yksi niistä on erityinen supersäie, jolla näyttää olevan samat ominaisuudet kuin takyonilla.
Takyoni selittäisi antigravitaation
Takyonit ja supersäieteoria ratkaisisivat fyysikoita 20 vuotta kiusanneen ongelman. Vuonna 1980 fyysikko Alan Guth esitti, että maailmankaikkeus laajeni heti alkuräjähdyksen jälkeen sekunnin murto-osassa lähes tyhjästä galaksin kokoiseksi. Tämä ns. inflaatioteoria sai vahvistusta 1992, kun COBE-satelliitti kartoitti maailmankaikkeuden kosmisen taustasäteilyn. Guthin teoria on silti ongelmallinen, sillä maailmankaikkeuden räjähdysmäistä laajenemista ei ole voitu selittää millään tunnetulla luonnonvoimalla.
Takyonit voisivat olla inflaatioteorian edellyttämä luonnonvoima. Supersäieteorian mukaan maailmankaikkeuden laajenemisen alkuvaiheen jälkeen takyonien ulospäin suuntautuva negatiivinen vetovoima muuttui heikommaksi, mutta se oli silti suurempi kuin koko maailmankaikkeuden massan vetovoima.
Tästä negatiivisesta vetovoimasta saatiin viitteitä muutama vuosi sitten, kun tutkittiin kaukaisia supernovaräjähdyksiä. Supernovista kävi ilmi, että universumi laajenee aina vain nopeammin.
Tämä havainto oli fysiikan näkökulmasta mullistava. Yleisen käsityksen mukaan painovoima on ainoa voima, joka vaikuttaa maailmankaikkeudessa pitkien etäisyyksien päähän. Se kuitenkin hidastaisi laajenemista eikä suinkaan kiihdyttäisi sitä. Nyt etsitään luonnonvoimaa, joka saa kaikkeuden kasvamaan. Xin-zhou Li uskoo, että juuri takyonit ovat se tuntematon luonnonvoima, antigravitaatio, joka pääsi irti alkuräjähdyksessä.
Lähde: Dan Frederiksen / Tieteen Kuvalehti
Tosielämän käytännön paradokseja...
Richard Foster Haines on kokeellisen psykologian ja fysiologian fil. tohtori Michigan State -yliopistosta.
Haines on kirjoittanut seitsemän ufokirjaa, ja lausui ufoista seuraavaa jo vuonna 1979:
"Siitä huolimatta, ettei minulla vielä ole tarpeeksi tietoa ufojen luonteesta, jotta voisin vetää tieteellisen johtopäätöksen, uskon kuitenkin, että ilmiö objektiivisesti katsoen on todellinen. Tällä tarkoitan sitä, että ne tuhannet ihmiset, jotka ympäri maailmaa kokevat ufoilmiöitä, käyttäytyvät havaintohetkellä kuten kuka tahansa normaali ihminen, jolla on normaali havaintokyky. Ufojen raportoidut, jopa hyvin erilaiset ominaisuudet, viittaavat siihen, että kuvassa on myös mukana kognitiivinen komponentti. Tämä tuo mukanaan alitajuisia tai esitajuisia protosymboleja, jotka useimmilla ihmisillä on hyvin syvälle haudattuja. Uskon, että jonakin päivänä saamme tietää ufoilmiön oikean alkulähteen. Sillä hetkellä saamme varautua muutamaan suureen yllätykseen todellisuuden luonteesta ja siitä millaisissa lastenkengissä tieteemme vielä kävelee."
Haines on on toiminut useita vuosia tutkijana NASA:n Ames Research Centerin Life Sciencesissa. Hän on erikoistunut keräämään lentäjien ufohavaintoja ja tällä hetkellä hänellä lienee kokoelmassaan noin 3600 lentäjien antamaa uforaporttia.
Haines perusti vuonna 2000 raportointikeskuksen "National Aviation Reporting Center on Anomalous Phenomena" (=NARCAP), jonka tehtävänä on vastaanottaa ja tutkia lentäjien ufohavaintoja. Samana vuonna Haines julkaisi raportin "Aviation Safety in America - A Previously Neglected Factor", jossa luetellaan yli 100 lentäjien kohtaamisia ufojen, tai UAP:n (=Unidentified Aerial Phenomena) kanssa, ja jotka ovat
vaarantaneet lentoturvallisuutta. Raportissa luetellaan 56 kpl "läheltä piti" -tilannetta, joissa lentäjät ovat joutuneet tekemään väistöliikkeitä.
Haines, Richard F.: Project Delta: A Study of Multiple UFO / Björn Borg, 30.9.2005
Tähän kirjaan kannattasi uhrata aikaansa, jos nämä 473 lentäjien havainnot kiinnostavat...
Lopuksi taas "kerran" tuo Enrico Fermin paradoksi täydellisenä -
Jos maailmankaikkeudessa on kehittyneitä sivilisaatioita,
- niin miksi ne eivät jo ole täällä ?
Ja jos niitä ei ole,
- niin miksi ihmeessä me sitten ollemme olemassa täällä galaksin laidalla ?
Oleellisesti myös jälkimäinen ajatus kuuluu vahvasti tuohon asia yhteyteen.
Vetäkää se mietintämyssy vain päähänne...
- asiat eivät ole aivan kuin eräät luulevat täällä viellä olevan...
- kannattaa pitää silmät auki - niin kyllä sinäkin sen valon viellä kohtaat...
Maailmassa on viellä niin paljon "ihmeellistä" asiaa ( lue: selvittämätöntä )
Vastaukset 9
Vanhimmat
http://www.ranskanuutiset.com/article.php3?id_article=460
Sori! - kun jäi tuo loppu numerot pois linkistä, Vatasella ei ole näihin asioihin osuutta....
niin no eihän tästä ole kuin reilu kuukausi kun tämän saman jutun tänne postasit.
Toivottavasti huomioit myös sen että "kokosin" tähän aihepiiriin monta asiaan liityvää juttua. Mielestäni ne täydentävät toisiaan erittäin hyvin. Näyttää tälläinen "toisto" olevan muillakin käytössä, kannattaa myös pitää mielessä että täällä on aina noita "uusia" lukijoita ja kirjoittajia mukan...
ps: Todennäköisesti nämäkään asiat eivät sinulle täysin selviä, niinkuin monelle muullekaan...
- tieto tuo tuskaa - sanotaan - hienoa kun asiat viellä, siitä huolimatta kiinnostaa sinuakin.
Borgin kirjassa ' Ufot ja tiedemiehet' kerrotaan Fermin paradoksista ja siitä missä ja milloin Fermi oikeastaan olisi lausunut kuuluisan paradoksinsa.
Käsitys tästä näyttää kovasti vaihtelevan. Borgin kirjassa on kokonaista 17 eri viitettä eri lähteisiin ja lopuksi siinä kerrotaan että tähtitieteilijä Carl Sagan on todennut että ilmeisesti kyseessä on pelkkä tarina.
Mutta sehän ei muuta sitä tosiasiaa että
'Fermin' kysymys on hyvä.
Joskus ajattelen, että olemme yksin .
Joskus ajattelen, ettemme ole.
Kummassakin tapauksessa ajatus on järkyttävä.
- Buckminster Fuller -
Los Alamosin fyysikko Eric Jonesin salapoliisityön ansiosta tiedämme nyt Fermin paradoksin synnyn.
Vuoden 1950 keväällä ja kesällä New Yorkin sanomalehdet pohtivat pientä mysteeriä: julkisten roskapönttöjen katoamista. Tuona vuonna myös raportit lentävistä lautasista olivat huipussaan, mikä oli toinen palstoja täyttävä aihe. Toukokuun 20. päivänä 1950 The New Yorker julkaisi Alan Dunnin pilapiiroksen, joka viittasi huvittavalla tavalla kumpaankin tarinaan.
Fermi oli Los Alamosissa vuoden 1950 kesällä. Eräänä päivänä hän jutteli Edward Tellerin ja Helbert Yorkin kanssa heidän kävelessä lounaalle Fuller Lodgeen. Keskustelun aiheena oli äskettäinen havaintotulva lentävistä lautasista.
Emil Konopinski liittyi heihin ja kertoi heille Dunnin pilapiirroksesta. Fermi huomautti iroonisesti , että Dunnin teoria oli järkevä, koska se selitti kaksi erillistä ilmiötä, roskapönttöjen katoamisen ja raportit lentävistä lautasista. Fermin vitsin jälkeen seurasi vakava keskustelu, voisivatko lentävät lautaset ylittää valon nopeuden. Fermi kysyi Telleriltä, miten todennäköisesti tämän mielestä saataisiin todisteita ylivalonnopeudella liikkumisesta vuoteen 1960 mennessä. Fermi sanoi, että Tellerin arvio yksi miljoonasta oli liian pieni; Fermin mielestä se oli pikemminkin yksi kymmenestä.
Neljä miestä istuutui luonaalle, ja keskustelu kääntyi maallisempiin asioihin. Sitten kesken keskustelun kuin salama kirkaalta taivaalta Fermi kysyi: "Missä kaikki ovat?". Hänen luonasseuralaisensa Teller, York ja Konopinski ymmärsivät välittömästi, että hän puhui Maan ulkopuolisista vierailijoista. Ja koska tämä oli Fermi, he ehkä tajusivat, että kysymys oli kiusallisempi ja syvällisempi kuin miltä aluksi vaikutti. York muistaa, että Fermi teki sarjan nopeita laskutoimituksia ja päätteli , että meillä olisi pitänyt käydä vierailijoita jo monta kertaa.
Vaikka sen enempää Fermi kuin kukaan muistakaan ei koskaan julkaissut mitään näitä laskelmista, voimme esittää järkevän arvauksen hänen ajattelustaan. Hänen on täytynyt ensin arvioida Linnunradan eksosivilisaatioiden lukumäärä, ja sen voimme arvioida itsekkin. Loppujen lopuksi kysymys "kuinka monta edistynyttä kommunikoivaa Maan ulkopuolista sivilisaatiota on Linnunradassa" on tyypillinen Fermin kysymys !
Lähde: Stephen Webb - Missä kaikki ovat?
Ps: Kirja on ollut pöydälläni ja luettavana jo eräitä viikkoja, suosittelen kaikille jotka pohtivat asiaa pintaa syvällisemmin...mielenkiintoisia vaihtoehtoja kirja täynnä. Ja se on varma että yksi ratkaisu sieltä on oikein...
Minulla ei ole sellaista tietoa että voisin varmuudella sanoa onko Fermi lausunut noin ja milloin vai ei. Voin vain viitata aikaisemmin mainittuun Borgin kirjaan jossa luetellaan 17 eri lähdettä tässä asiassa.
Näiden lähteiden mukaan Fermi on lausunut paradoksinsa:
-1940-luvulla
-1950
-1943
-1940
-1946
Paikka jossa paradoksi lausuttiin oli:
-lounaalla Los Alamosin National Laboratoryssa
-lounaalla Edward Tellerin kanssa
-lounaalla
Ja kuten sanottua Carl Sagan on myös tutkinut asiaa ja oletti että kyseessä oli vain tarina.
Kuka sitten on oikeassa tässä asiassa ei kai ole niinkään selvää. Luulisi että etenkin Sagan on tutkinut asiaa ennenkuin sanoi jotakin.
vielä tuosta galaksin laidalla olemisesta, mitä lähemmäksi galaksien keskustaa edetään, sitä tukalammat on oltavat minkäänlaiselle elämälle, galaksien keskustoista tulevan gamma- ja röntgensäteilypommituksen takia. Joka taas johtuu massiivisista mustista aukoista sekä kvasaareista.
Eli mikäs täällä on köllötellessä :)
http://www.sarkanniemi.fi/oppimateriaali/tahtiakatemia/mustauk/kvasaarit.htm
tästä höikäsen pölähdystä, mutta onkos sillä nyt suurta väliäkään.
Mutta haluan tuoda esille sen, jonka näin omin silmin tälle talvea pari kertaa.
Kerroin sen jo aikaisemmin, mutta kukaan ei sitä kommentoinut. Meni kait höperyyden piikkiin se selitys.
Mutta, kun luin hieman noita teorioita aikajatkumoista ja mustista aukoista, niin joku voisi minulle selittää ystävällisesti mikä oli se ilmiö, jonka näin.
Me olemme täällä revontuli alueella ja ufoja olen omasta mielestäni nähnyt ja luulen, että tuo omituinen ilmiö liittyy niihin ufoihin jotenkin.
Eli olen nähnyt tavallisuudesta poikkeavia revontulia. Kerron nyt siitä erikoisemmasta.
Se oli revontulikaari, ikäänkuin sateenkaari.
Liekehdintä oli poikkiviivaista, ei pysty kuten tavallisesti. Tämä kaari ja ne muut ovat olleet hyvin paikallisia ja harvinaisen matalalla olevia revontulia. Aivan talon nurkalla oli yksi kaari.
Näitä on ollut nyt tälle talvea ainakin viisi samankaltaista hyvin selkeää teräväpiirteistä kaarta.
Se kaari, jonka näin ja seurasin sen liekehdintää aika pitkään kesti noin tunnin ajan samanlaisena ilmiönä kunnes katkesi keskeltä kahtia.
Kaaren toisessa päässä oli musta rengas.
Näytti aluksi hyvin mustalta pilveltä, mutta tarkasteltuani sitä kiikarilla, se olikin rengas, joka pyöri vinhaa vauhtia revintulikaaren ympärillä. Ja näin siinä kaaressa sähköistä kipinöintiä. Kipinät kulkivat älyttömän nopeasti vastavirtaliikennettä kaarta pitkin. Ja rengas pysytteli koko ajan samassa paikassa pyörien koko ajan.
Sitten kaari katkesi keskeltä ja se pää jossa ei ollut rengasta jäi leijumaan ja hajoamaan hitaasti. Mutta se rengaan puoleinen pää imeytyi siihen rengaaseen ja katosi. Jotenkin näytti siltä, että se musta pyörivä rengas söi sen valon ja sähkön sisälleen.
Olisi mukava, jos jollakin olisi selitys tälle ilmiölle.
Minulle tuli vaan mieleen niin vanhanaikaista kuin "tähtiportti" tai "taivaanportti".
Kannattaa tutustua niin vanhempiin kuin uusimpiin teorioihin - Einsteinin - kuin kvanttimekaniikkaan.
http://www.phys.jyu.fi/opetus/Tutkielmat/2005_Matti_Leppanen.pdf
Mielestäni muutamista kaaviokuvista selviää hyvin asioiden vuorovaikutukset toisiinsa...
Suosittelen asian selkeydestä ja "lyhykäisyydestä" johtuen. Hyvä gradu !
ps: tästä voimme päätellä kuinka suht´nuorta fyysikkojen tieto atomitasolla on,
paljon voi viellä muuttua varsinkin tuon anti-ja gravitaatiovoimien suhteen noissa "laissa"...