Vihdoinkin, kuinka paljon odotusta,
kuinka monta pimeään ojennettua
sormea yksinäisyyttä
vuotavin haavoin.
Vihdoinkin, kuin suuri levoton silmä
lakkaisi hetken läikkyen räpyttelemästä.
On puu jota ei voi nähdä, sen lehvät
suojaavat vain rakastavia. On niitty
jolla ei voi kävellä mutta joka on
pakko ylittää. On kukka joka on vain
tuoksua jota kukaan ei voi yksin poimia.
Vihdoinkin, miten paljon odotusta,
miten monta haavaa tarvitaankaan ennen
kuin kaksi ihmistä voi hipaista toisiansa
kuin latvukset kovassa tuulessa, kietoutua
nopeaan kukintaan. Eikä mikään ole liikaa
kun kivet alkavat visertää.
Levoton silmä hetken puoleksi ummessa
uniensa perillä mihinkään kiirehtimättä.
kuinka monta pimeään ojennettua
sormea yksinäisyyttä
vuotavin haavoin.
Vihdoinkin, kuin suuri levoton silmä
lakkaisi hetken läikkyen räpyttelemästä.
On puu jota ei voi nähdä, sen lehvät
suojaavat vain rakastavia. On niitty
jolla ei voi kävellä mutta joka on
pakko ylittää. On kukka joka on vain
tuoksua jota kukaan ei voi yksin poimia.
Vihdoinkin, miten paljon odotusta,
miten monta haavaa tarvitaankaan ennen
kuin kaksi ihmistä voi hipaista toisiansa
kuin latvukset kovassa tuulessa, kietoutua
nopeaan kukintaan. Eikä mikään ole liikaa
kun kivet alkavat visertää.
Levoton silmä hetken puoleksi ummessa
uniensa perillä mihinkään kiirehtimättä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
koskettaa...
runoista.