Kertokaapa...

Olen ottamassa nyt uutta lemmikkiä itselleni ja aiemmin minulla on ollut rottia,viimeksi yksi äärimmäisen vilkas ja seurallinen tyttörotta.Nyt olen täältä lukenut,että rottia ei tulisi ottaa yhtä kerrallaan ja en tiedä kuinka asiaan suhtautua.Varmaksi voin sanoa,että rottani ei ollut yksinäinen,mutta silti mietin,että kuinka tulevaisuudessa? Eihän sitä ikinä tiedä.Ihmettelen myös,miksi minulle ei ole sanottu koskaan aiheesta eläinkaupassa?Kuitenkin rottia minulla on ollut jo kolme,kaikki asustaneet yksin.Minulla siis on häkki,suhteellisen isokin,mutta minkä kokoinen sen tulisi olla kahdelle rotalle?Entä tuleeko rotasta yhtä seurallinen ihmisiä kohtaan kun niitä ottaa kaksi vai viihtyykö ne suurimman osan ajasta vain kahdestaan?Täytyy harkita nyt asiaa,joten lyhyet ja asialliset mielipiteet kelpaavat, kiitos jo etukäteen vastanneille!=)
10835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

"Rotta on erittäin sosiaalinen laumaeläin. Ihminen ei pysty korvaamaan rotalle toisen rotan seuraa, vaikka leikkisi ja seurustelisi rotan kanssa tunteja päivittäin.

Eläinsuojeluasetukseen   saatiin 90-luvun puolessavälissä SKeY:n suositus pitää rottia AINA samaa sukupuolta olevan lajikumppanin/ -kumppanien seurassa.

Yksinäinen rotta ei kesyynny paremmin tai helpommin kuin 2 tai 3. Yhden rotan hankkiminen on ihmiseltä kovin itsekästä: jos et voi ottaa vähintään kahta rottaa, älä ota yhtään rottaa.

------------------
Minkä kokoinen häkki on rotille hyvä?    

Mahdollisimman suuri. Eläinsuojelulain mukaan kahdelle rotalle minimissään esim. 60 x 40cm, korkeus 30cm (esim siksi, että laki ilmoittaa tilavuuden, eli häkin pohja voisi olla eri muotoinenkin, vaikkapa 50x50cm). Tämän kokoisessa "purkissa" rotalla ei kuitenkaan ole tilaa juuri muuhun kuin nukkumiseen, syömiseen ja kakkimiseen. Jos lattiatilaa ei ole käytettävissä paljon, hanki korkea häkki, jossa on useita kerroksia kasvattamassa pinta-alaa. Suuret fretti- ja papukaijahäkit ovat rotille sopivia, nuorten poikasten kanssa pitää kuitenkin olla tarkkana, etteivät ne livahda omille teilleen liian suurista pinnaväleistä. Häkki on rotalle sopivampi asunto kuin terraario, jossa rotat ovat aikalailla eristyksissä muusta maailmasta. Lisäksi häkissä ilma vaihtuu paljon paremmin kuin terraariossa. "

lähde:
http://koti.mbnet.fi/mustafs/faq.html

Eläinkauppojen myyjät eivät ole (valitettavasti) useinkaan kovin päteviä. Heiltä on siis turha odottaa asiantuntevia neuvoja, joten kannattaa ottaa asioista itse selvää ennen lemmikin ottamista.

Äänestä
  • Paremmin ei olisi kukaan voinut vastata.
    Eli sanon minäkin mielipiteen että varmistut asiasta.

    ÄLÄ ota yhtä rottaa koskaan. Vaikka rotta näyttäisi iloiselta ja viihtyvän hyvin se ei silti osaa kertoa sinulle niin että ymmärtäisit että se haluaa rottaystävän.

    Kai haluat antaa rotallesi ihanan elämän ostamalla sille rottakaverin.

    Äänestä

  • Kyllä mullakin on ollut yksi rotta eikä se siitä kärsinyt.Toihan on ihan tyhmää,pitäiskö muka koiria ja kissojakin ottaa sitten aina kaks kappaletta?Jotkut kissat esim.ei käy ulkona,ne ei siis välttämät nää ikinä muita kissoja.Kärsiikös se?No ei hemmettissä!Parempi ois ottaa kaks rottaa,mut se on vaan suositus.Kyllä se rotta pärjää yksinkin,eikä siitä kärsi.

    Äänestä

  • Mä vaan kirjoitti:

    Kyllä mullakin on ollut yksi rotta eikä se siitä kärsinyt.Toihan on ihan tyhmää,pitäiskö muka koiria ja kissojakin ottaa sitten aina kaks kappaletta?Jotkut kissat esim.ei käy ulkona,ne ei siis välttämät nää ikinä muita kissoja.Kärsiikös se?No ei hemmettissä!Parempi ois ottaa kaks rottaa,mut se on vaan suositus.Kyllä se rotta pärjää yksinkin,eikä siitä kärsi.

    Mikä ihme siinä on, että rottia verrataan aina kissoihin ja koiriin? Rotta ei ole kissa eikä koira. Nisäkkäitä (mammalia) toki kaikki ovat, mutta rotta kuuluu jyrsijöihin (rodentia), koira ja kissa eivät. Näitä lajeja on turha verrata toisiinsa.

    Rotta on laumaeläin ja kärsii yksinolosta. Näetkö sinä sitä? Et. Kun olet rotan kanssa, se tietenkin takertuu sinuun kun ei muitakaan ole. Osa rotista reagoi toisin -> masentuvat, mutta ilmeisesti rottasi on ihmiseentakertuja -tyyppiä etkä siten ymmärrä sen kärsivän.

    Jos joku sanoo, että hänellä on aikaa rotalleen 5 h/päivä, ajatelkoon käänteisesti; rotta joutuu olemaan 19 tuntia aivan yksin.

    Ihminen ei koskaan voi korvata lajitoveria. Rottien ääntelyä ihminen ei kuule, koska se tapahtuu ultraäänin, saati voisi vastata. Ihminen ei pysty hoitamaan rotan niskaturkkia kuten toinen rotta - silittämään pystyy mutta ei puhdistamaan. Ihminen ei käperry rotan kylkeen häkkiin nukkumaan. Ihminen ei paini rotan kanssa kuten toinen rotta.

    Ihmisellä on mahdollisuus oppia rottien elekieltä, kun rotta on toisen rotan seurassa - sitä kiehtovampaa asiaa harrastuksessa saa hakea! Kun ihminen on poissa, rotilla on seuraa toisistaan. Kaksi rottaa kiintyy ihmiseensä voimakkaasti. Toisessa laumassani on tällä hetkellä neljä naarasta ja ne kaikki haluavat tulla syliini! Ihminen on rotalle oivallinen kiipeilyteline, ruoanjakaja ja lepertelijä, toinen rotta huolehtii rotan lajinomaisista tarpeista. Kahdesta rotasta on moninkertainen ilo, yhdestä ei yleensä sitäkään. Tämän sanon reilun kuuden vuoden rottakokemuksella, johon on mahtunut myös yksi hetken aikaa yksinasunut uros (oli ylimacho, aikuisena kämppiksistään erotettu). Rotta ei vaikuttanut "kärsivän", mutta silti huomasin selvästi, ettei sen elämä ollut täyttä rotanelämää. Onnelliseen rotanelämään kuuluu aina, ehdottomasti ja poikkeuksetta toinen rotta.

    Äänestä

  • UPDATE_6942330 kirjoitti:

    Anteeksi Rotta-Leena oli aivan pakko sanoa tämä.
    Liikutuin kirjoituksestasi se oli niin kaunis ja ihana mutta silti puhuit täyttä asiaa. :)

    Äänestä

  • PinkkiEnkeIi kirjoitti:

    Anteeksi Rotta-Leena oli aivan pakko sanoa tämä.
    Liikutuin kirjoituksestasi se oli niin kaunis ja ihana mutta silti puhuit täyttä asiaa. :)

    Kiitos palautteesta, kiva kuulla että kirjoitus on rottaihmisen mielestä hyvä :) Toivottavasti auttaa edes jotakuta huomaamaan, että rotta todellakin on onnellinen lajitoverin kanssa.

    Äänestä

kaksin aina kivempaa ja porukassa riemu kasvaa

itselläni on kaksi tyttöä, siskoksia, ja en kyllä niitä yksinään raaskisi pitää... en millään pystyisi pitämään yhdelle rotalle niin paljon seuraa, eli seurustelemaan sen kanssa aina kun olen kotona tai hereillä, kuin se siskoltaan nyt saa.. nukkuvatkin vierekkäin ja välillä vähän nahistelevatkin :) ja on joku joka ymmärtää rottakieltä, kun itse en sitä vielä täysin ymmärrä ;) ja kaveri antaa turvaa.

Joten toivottavasti kukaan ei osta ainoastaan yhtä rottaa.. Ei kahta ole sen vaikeampi hoitaa kuin yhtä, ja saapahan kaksin verroin riemua sekä omistaja ja rotta! Tunnolliset kasvattajatkaan eivät myy rottia kuin väh. pareittain tai toisen rotan kaveriksi, ja kasvattajat kuitenkin ovat melko tietäväisiä näissä asioissa. En väitä etteikö yksinään elävä rotta olisi onnellinen, mutta varmasti vielä onnellisempi on se, joka saa jakaa elämänsä toisen rottasen kanssa.

Et kai itsekään haluaisi viettää koko elämääsi tapaamatta muita ihmisiä?

Ja vielä niistä muista eläimistä... yksinään elävät koirat/kissat, jotka eivät vaikka näekään muita lajinsa edustajia, saavat olla ihmisen läheisyydessä aina kun ihminen on kotona, koska saavat olla vapaana talossa. Rotat ovat kuitenkin yleensä häkissä suurimman osan päivästä, ja eivät pääse hääräilemään ihmisen mukana. Eiväthän koko päivän yksinään ulkohäkeissä/naruissa haukkuvat koiratkaan kovin onnellisilta vaikuta...

Äänestä

Jos et saisi tavata muita ihmisiä, mutta rotta pitäisi sinulle seuraa vaikkapa 5 tuntia päivässä, olisitko onnellinen? Kokisitko eläväsi täysipainoista elämää?

Äänestä

Kiitos kaikille vastanneille,yleinen mielipide aiheeseen oli melkoisen yksimielinen muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta!En taida enää pystyä ottamaan vain yhtä rottaa,muuten takaraivossa kalvaisi kokoajan epäilys siitä,onko lemmikkini yksinäinen...Enpä taida pystyä ottamaan sitä omalle tunnolleni ja nyt hieman harmittaa edellisten tähden.En haluaisi ajatella itseäni eläinrääkkääjäksi...=(

Jos joku vielä viitsisi kertoa,tulevatko kaikki rotat keskenään toimeen?Mitä kannattaisi siis huomioida kun olen ostamassa näitä ystäviä? Ja miten on käynyt sitten kun aika jättää toisen rotan?Entäpä (ja tämä kysymys kuulostaa VARMASTI tyhmältä,mutta...)miten olette saaneet rottanne olemaan purematta johtoja?Meillä johdot on peitetty sellaiseen putkeen ja olen yrittänyt vahtia koko ajan rotan ulkoilua,mutta...Entinen rottani oli nopea kuin rasvattu salama ja ehti joka paikkaan ja nakersi kaikkea mitä näki ohimennessään.Hänelle ei tämä tapa aiheuttanut mitään,mutta itse sain sellaisen sähköiskun,että sain lähes rytmihäiriön! Onko siis muita keinoja kuin jatkuva valvonta? Kiitos todella paljon kaikille vastanneille,tästä on suunnattomasti apua tulevaisuuteen!

Äänestä
  • Kirjoitin tän vastauksen yöllä, katkoksen takia en saanutkaan lähetettyä. Sori epäselvyys ;)

    Hyvä juttu, että päädyit kahteen kämppikseen. Varmasti loistoratkaisu :) Aloitin rottailun viitisentoista vuotta sitten, ja tuntuu, että silloin asiaan ei kiinnitetty eläinkaupoissa eikä käsiini saamassa varsin vähäisessä kirjallisuudessakaan niin kovasti huomiota. Ikävä kyllä en sitten tajunnutkaan ekojen kohdalla, mistä jäivätkään paitsi :(

    Mutta, asiaan. Kaikkein paras tilanne on se, että otat siskokset tai veljekset. Ovat tottuneet toisiinsa jo nakkeina, joten hyvin harvoin tulee kähinöitä myöhemminkään. Muutenkin samanikäiset (ja mielellään kokoiset) lienee aika mutkattomia muodostamaan ystävyyssuhteita. Ainahan on mahdollista, että myöhemmällä iällä alkaa kurmotusta esiintymään alkuasetelmasta huolimatta, mutta harvinaista sekin. Keskinäinen rakkaus kukoistaa ja hellyyshetkiä on mitä suloisinta seuratakin :)

    Mutta niin... Aikanaan toinen jää yksin, niinpä. Vaihtoehtoja on muutamia, kannattaakin mietiskellä alustavasti jo valmiiksi. Omia kokemuksia mulle on kertynyt viime vuosina aika laajalla skaalalla aiheesta.

    Pari kertaa rottapari pääsi kulkemaan niin pitkän aikaa yhteistä tietä, että en ottanut jäljellejääneelle vanhukselle enää uutta kaveria, sillä harkitsin sen stressaavan k.o. yksilöitä liian paljon. Tein siis parhaani näiden seniorien läsnäolijana kaikin puolin - tietäen toki, että en korvannut mennyttä karvakaveria läheskään. Ihan tyytyväisiltä kuitenkin vaikuttivat, jatkoivat omia projektejaan ja näyttivät säilyttävän ilonsa kunhan sopeutuivat siihen, että häkki tuntui kovin tyhjältä.

    Jonkin aikaa sitten otin luokseni pojan, josta omistaja katsoi parhaaksi luopua siksi, että ei tahtonut sen jäävän yksin kun kaveri joutui piikille. Jäljelle jäänyt uros osoittautuikin machoilijaksi ja on tutkimusteni mukaan vähintäänkin hyvin huonokuuloinen. Varovaisesta totuttelusta huolimatta se ei ikävä kyllä sopeutunut kahden muun poikani laumaan. Liekö kommunikaatiossa niin pahoja häikkiä - paha mennä sanomaan. Yksin asustelee siis sekin. Vaihtoehtona joku kehotti viemään tyypin piikille, joka tietysti sekin on yksi ratkaisu... Näkisin kuitenkin tuon olevan niin tarmokas ja puuhaileva, että yksinjääminen ei tunnu ollenkaan riittävältä syyltä lopettamiseen.

    Toinen äsken mainitsemistani 'muista pojista' jäi hiljattain yksin. Se on jo parivuotias sekin, mutta niin virkeä ja hellä tapaus, että en hennonnut ajatella sen joutuvan tempautuneeksi yksinäisyyteen. Samana päivänä kun sen veli kuoli, hain kaksi melko nuorta rottapoikaa kotiini. Yleensä suositellaan niin, että jos vanhan seuraksi ottaa uusia, olis hyvä pyrkiä ihan luovutusikäisiin jolloin ristiriidat on pienempiä laumajärjestyksen ollessa itsestäänselvempi. Itse päädyin nelikuisiin erinäisistä syistä, ja laumaa muodostellaan yhä. Parin viikon tulokset alkaa olla jo rohkaisevat, ja tällä hetkellä samassa häkissä myllää kolme toisiaan kunnioittavaa herrasmiestä, jotka eivät ihan vielä hellyyttä jakele kuitenkaan.

    Kannattaa ajatella vähän valmiiksi, haluaako rotallisen elämän jatkuvan siinä vaiheessa, kun häkki alkaa tyhjentyä... Jos ajatus tuntuu hyvältä, kannattaa uudet kaverit ottaa nopeasti. Kauan yksinolleen on vaikeampi totuttautua uusiin. Ja niin, kannattaa ottaa uusiakin kerralla (ainakin) kaksi, ettei hetikohta ole taas saman pähkäilyn ja totuttamisen edessä, kun vanhimmastakin aika jättää.

    Siinä jotain ajatuksia. En tiedä helpottiko vai sekoittiko lisää :S Ei oikein taho ajatus kulkea kun tähän aikaan vielä innostuin suu vaahdossa elämöimään ;)

    Omien kokemusteni mukaan osa siimiksistä vaan tuntee vetoa johtoihin, osa puuhun jne... Jonkun verran saattaa auttaa se, että johdot (tai muu suojeltava) eivät ole rotan kulkureitillä. 'Jos se on tiellä, se pitää syyä siitä poies ni pääsee kulukemahan'. Teillä asia lienee sitämyöten kunnossa, tosta putkesta päätellen. Seinään kiinni teippaaminen (jos siis tuo putki on lattialla ja näin ollen mahdollisesti 'polulla') saattaa auttaa vähän.

    Jostain mausteiden ripottelusta olen kuullut... mutta tämän probleeman ratkaisusta varmaan joku muu osaa kertoa paremmin.

    Onnea matkaan, ja iloa roppakaupalla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

~Tiina~ kirjoitti:

Olen ottamassa nyt uutta lemmikkiä itselleni ja aiemmin minulla on ollut rottia,viimeksi yksi äärimmäisen vilkas ja seurallinen tyttörotta.Nyt olen täältä lukenut,että rottia ei tulisi ottaa yhtä kerrallaan ja en tiedä kuinka asiaan suhtautua.Varmaksi voin sanoa,että rottani ei ollut yksinäinen,mutta silti mietin,että kuinka tulevaisuudessa? Eihän sitä ikinä tiedä.Ihmettelen myös,miksi minulle ei ole sanottu koskaan aiheesta eläinkaupassa?Kuitenkin rottia minulla on ollut jo kolme,kaikki asustaneet yksin.Minulla siis on häkki,suhteellisen isokin,mutta minkä kokoinen sen tulisi olla kahdelle rotalle?Entä tuleeko rotasta yhtä seurallinen ihmisiä kohtaan kun niitä ottaa kaksi vai viihtyykö ne suurimman osan ajasta vain kahdestaan?Täytyy harkita nyt asiaa,joten lyhyet ja asialliset mielipiteet kelpaavat, kiitos jo etukäteen vastanneille!=)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu