Hei!
Täällä palstalla pyörineenä olen huomannut, että suuri osa biovanhemmista tuumaa huostaanoton alkujaan tapahtuneen väärin perustein.
Vielä suurempi osa vanhemmista on sitä mieltä että ainakin nyt lapsen paikka olisi jo omien vanhempien luona.
Olen tehnyt oman asiani vuoksi paljon tutkimusta siitä, mitä laki sanoo ja miten käytännössä asiat menee.
Sen voin sanoa, että lastensuojelulaki ei tunne muissa huostaanottoa koskevissa asioissa kuin kiireellisen huostaanoton voimassaolossa ja h.oton täytäntöönpanossa aikarajat.
Muissa asioissa laki ei aikarajoja aseta. Tämä mahdollistaa sen, että sos.tt voi viivyttää purkuhakemuksen tutkintaa ja sitä kautta sos.lautakunnan päätöksen saamista. Ja vasta tästä päätöksestä pääsee valittamaan hallinto-oikeuteen.
Vaikka laki ei muita aikarajoja tunne, voidaan nyrkkisääntönä myös sanoa, että lapsen asuttua kaksi vuotta sijaisperheessä, purku vaikeutuu merkittävästi, sos.toimi vetoaa lapsen kiinnittyneen sijaisperheeseen liian hyvin ja väittää näin purun olevan lain tarkoittamalla tavalla lapsen edun vastaista.
Jos(kun) asiastaan joutuu oikeuteen, on syytä pitää huolta, että asianajaja on tämän alan tuntija, sillä alkuperäisten syiden virheellisyyteen vetoaminen ei auta.
Vanhemman täytyy perustella, miksi huostaanotto tulisi purkaa, sos.toimen ei tarvitse perustella miksi jatkaa.
Huoltosuunitelmaneuvotteluissa tulisi puhua myös vanhemman tuesta ja kuntoutuksesta. Vanhemmalla kuuluu olla myös oma kuntoutussuunnitelmansa, jonka hän tekee oman sos.tt.nsä kanssa.
Ja jos alusta asti tajuaa purkua hakea, muistakaa, että oma sos.tt mukaan myös huoltosuunnitteluihin!
Näissä neuvotteluissa tulisi myös tarkastella sijoituksen kestoa ja tarvetta, mutta näinhän ei tehdä, ellei vanhempi sitä tiedä vaatia.
Ylipäätään voidaan sanoa, että sos.toimi ei tee mitään huostaanoton lopettamiseen tähtäävää, ellei vanhempi sitä osaa vaatia.
Ja näin päästäänkin aisan ytimeen: sos.tt:t rikkovat näissä asioissa hyvin usein lakeja ja säädöksiä ja toimivat hyvän tavan vastaisesti.
Tähän asiaan takertuminen vaan ei valitettavasti huostassapitoa lopeta, joten suosittelen, että jos huomaa puutteita huoltosuunnitelmissa, vaatii niihin aisallisesti lisäyksiä. Ja jos sos.tt toimii asiattomasti, valittaa esimiehelle tai sosiaaliasiamiehelle, muttei tuhlaa enempää voimavarojaan valituksiin vaan käyttää aikansa ja voimansa mielummin itse tavoitteen saavuttamiseen.
Täällä palstalla pyörineenä olen huomannut, että suuri osa biovanhemmista tuumaa huostaanoton alkujaan tapahtuneen väärin perustein.
Vielä suurempi osa vanhemmista on sitä mieltä että ainakin nyt lapsen paikka olisi jo omien vanhempien luona.
Olen tehnyt oman asiani vuoksi paljon tutkimusta siitä, mitä laki sanoo ja miten käytännössä asiat menee.
Sen voin sanoa, että lastensuojelulaki ei tunne muissa huostaanottoa koskevissa asioissa kuin kiireellisen huostaanoton voimassaolossa ja h.oton täytäntöönpanossa aikarajat.
Muissa asioissa laki ei aikarajoja aseta. Tämä mahdollistaa sen, että sos.tt voi viivyttää purkuhakemuksen tutkintaa ja sitä kautta sos.lautakunnan päätöksen saamista. Ja vasta tästä päätöksestä pääsee valittamaan hallinto-oikeuteen.
Vaikka laki ei muita aikarajoja tunne, voidaan nyrkkisääntönä myös sanoa, että lapsen asuttua kaksi vuotta sijaisperheessä, purku vaikeutuu merkittävästi, sos.toimi vetoaa lapsen kiinnittyneen sijaisperheeseen liian hyvin ja väittää näin purun olevan lain tarkoittamalla tavalla lapsen edun vastaista.
Jos(kun) asiastaan joutuu oikeuteen, on syytä pitää huolta, että asianajaja on tämän alan tuntija, sillä alkuperäisten syiden virheellisyyteen vetoaminen ei auta.
Vanhemman täytyy perustella, miksi huostaanotto tulisi purkaa, sos.toimen ei tarvitse perustella miksi jatkaa.
Huoltosuunitelmaneuvotteluissa tulisi puhua myös vanhemman tuesta ja kuntoutuksesta. Vanhemmalla kuuluu olla myös oma kuntoutussuunnitelmansa, jonka hän tekee oman sos.tt.nsä kanssa.
Ja jos alusta asti tajuaa purkua hakea, muistakaa, että oma sos.tt mukaan myös huoltosuunnitteluihin!
Näissä neuvotteluissa tulisi myös tarkastella sijoituksen kestoa ja tarvetta, mutta näinhän ei tehdä, ellei vanhempi sitä tiedä vaatia.
Ylipäätään voidaan sanoa, että sos.toimi ei tee mitään huostaanoton lopettamiseen tähtäävää, ellei vanhempi sitä osaa vaatia.
Ja näin päästäänkin aisan ytimeen: sos.tt:t rikkovat näissä asioissa hyvin usein lakeja ja säädöksiä ja toimivat hyvän tavan vastaisesti.
Tähän asiaan takertuminen vaan ei valitettavasti huostassapitoa lopeta, joten suosittelen, että jos huomaa puutteita huoltosuunnitelmissa, vaatii niihin aisallisesti lisäyksiä. Ja jos sos.tt toimii asiattomasti, valittaa esimiehelle tai sosiaaliasiamiehelle, muttei tuhlaa enempää voimavarojaan valituksiin vaan käyttää aikansa ja voimansa mielummin itse tavoitteen saavuttamiseen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
selitteinen huoltosuunnitelman lainmukaisessa laadinnassa.
Myös huostaanotetun lapsen sijoituksen kesto on mainittava jo huoltosuunnitelmassa.
Huoltosuunnitelman tarkistusten väli myös mainittava.
Voiko lapsen huostaanottoon liittyviä asioita enää yksioikoisemmin sanoa/kirjoittaa kenenkään huostaanottoon liittyvän
(lapsi, vanhemmat, sijoituspaikan henkilöt, sosiaaliviranomaiset)
osapuolen kannalta?
Lastensuojeluasetus 16.12.1983/1010
...
"Huoltosuunnitelma laaditaan yhdessä asianomaisten kanssa. Huoltosuunnitelmaan kirjataan ne olosuhteet ja asiat, joihin pyritään vaikuttamaan sekä keinot ja arvioitu aika, jonka kuluessa tavoitteet pyritään toteuttamaan. Suunnitelmasta on myös käytävä ilmi, kuinka usein suunnitelma on tarkistettava.
Huostaanotettua tai avohuollon tukitoimena sijoitettua lasta koskevaan huoltosuunnitelmaan kirjataan lisäksi sijoituksen tarkoitus ja tavoitteet, erityisen tuen ja avun järjestäminen lapselle, hänen vanhemmilleen ja häntä hoitaville ja kasvattaville henkilöille sekä se, miten yhteistoiminta ja yhteydenpito lapsen vanhempien ja muiden hänelle läheisten henkilöiden kanssa toteutetaan ja se, miten jälkihuolto toteutetaan. (15.6.1990/546)
Huoltosuunnitelmaa täydennetään tarvittaessa erillisellä hoito- ja kasvatussuunnitelmalla.
5 § "
Niin. Laki on yksiselitteinen, sinusta.
Minustakin laki on suhteellisen tarkka, tosin sitä, missä ajassa esim. purkuhakemuksen käsittely on tehtävä ei ole mainintaa. Myöskin lause "ellei se ole lapsen edun vastaista" jättää sos.toimelle huomattavan harkintavallan purkua harkittaessa.
Myös siitä, mitä huoltosuunnitelmassa tulee lukea, laki säätää melko tarkasti, mutta niinkuin aiemmassa viestissäni sanoin, lakia en valitettavasti aina noudateta.
Ongelmahan on juuri se, että asiakkaan eli vanhemman, pitäisi tuntea lakia melkoisesti voidakseen pitää huolen, että sos.toimi lakia noudattaa.
Monet ovat valitettavasti sen verran sinisilmäisiä, että uskovat sos.toimen toimivan lain puitteissa ja luottavat siksi sos.tt.n puheisiin ja siihen, että hän kirjaa, mitä laki edellyttää.
Monet jopa uskovat sos.tt.n neuvovan, jos asiakas ei jotain tilannettaan parantavaa pykälää tietäisi.
Tämä jättää sos.tt.lle tilaa kirjata suunnitelmat puutteellisesti siten, että hän saa ohjattua tapahtumien kulkua mieleiseensä suuntaan.
Surullista on myös se, miten vaikeaa näihin puutteellisiin suunnitelmiin on myöhemmin puuttua. Jos jotain on jätetty aikanaan tekemättä, se myös jää tekemättömäksi. Käytännössä lopputulos on se, että kun vanhempi oivaltaa olevansa oikeutettu saamaan kuntoutusta purun mahdollistamiseksi, on aikaa kulunut jo niin, että purkua voidaan pitää lasten edun vastaisena.
Tarinan opetus on se, että vanhemman pitää ymmärtää tutkia lastensuojelulakia heti, kun huostaanotto-sana on ensimmäisen kerran ääneen sanottu jotta hän osaa vaatia ja valvoa lain noudattamista oman tapauksensa kohdalta.
että ei huoltosuunnitelmaan välttämättä kirjata tukisuunnitelmaa myöskään sijaisvanhemmille.
Jos sijaisvanhemmat huomaavat uupuvansa, ei apua ole välttämättä saatavilla, niin kuin ei bioperheillekään ole vastaavassa tilanteessa.
Esim. viime vuonna Helsingissä lastensuojelun määrärahat loppuivat aikaisin keväällä.
Tällaisessa tilanteessa alkaa helposti sijoitetun lapsen laitoskierre, jolle ei ole loppua näkyvissä...
pitäisi nykyään olla "kävelevä lakikirja".
Sitä ei voi, eikä saakaan, keneltäkään "tavallaiselta kansalaiselta" vaatia!
Viranomaisen on aina noudatettava omissa virkatoimissaan
oman hallinnon alansa lakeja.
Lisäksi viranomaistoimintaa ohjaavat muut
yleistä hallintoa ja virkamiestoimintaa
määräävät Suomen lait.
Järkyttävintä tässä lasten huostaanottoasiassa on,
ettei edes lastensuojelulain määräämiä lain mukaisia perusasioita noudateta!
Tällä tavoin lakia noudattamatta jättämällä,
lastensuojelussa toimivat viranomaiset tekevät itsestään suorastaan rikollisia.
Vähintä mitä nyt voitaisiin tehdä olisi että,
oikeusasiamies tarkistaisi pikimmiten kaikkien näiden 15 000 huostaanotetun lapsen huoltosuunnitelmat;
että edes ne olisivat lainmukaisesti laaditut!
Jos ei tälläisen todella järkyttävän ja niin totaalisen äärimmäisen keinon kohdalla;
lapsen huostaanotto omasta perheestä,
noudateta edes lainmukaisissa perusasioissa Suomen lakeja. Kuinka kukaan voi uskoa tai luottaa, että huostaanottoprosessitkaan olisivat
huostaanotettujen lasten kohdalla tapahtuneet kokonaisuudessaan lakien mukaisesti.
Sosiaaliasiamies vähintään mukaan (automaattisesti)
tähän lastensuojelu prosessiin,
ihan heti ensimmäisestä sosiaalitoimiston yhteydenotosta lähtien.
Niinhän laki ja asetus sanoo: viranomaisen on kaikissa toimissaan lakia ja asetusta noudatettava. Mutta huostaanotto on niin laaja-alainen ja monimutkainen juttu, ettei valvonta ole pysynyt mukana huostaanottojen (huostassapitojen) lisääntyessä.
Tämän ovat huomanneet sos.tt.tkin. Pitää toki muistaa, että kun on kyse lapsista, voi sos.tt.lläkin olla tunteet pinnassa ja virheiden riskihän siinä kasvaa.
Mutta kyllä hyvin usein on kyse sos.tt.n tahallisesta pykälien kierämisestä ja säädösrikkomuksista. Parastahan näissä on se, että jos purkuhakemus päätyy hallinto-oikeuteen, se vatvotaan siellä ja palautetaan sos.virastoon kuulemisvirheiden vuoksi ja viivytys saadaan lautakunta käsittelyn jälkeen normaalista n. vuodesta, jolloin hal.oik asian käsittelee, venymään edes takas pallottelun vuoksi jopa kolmeen vuoteen.
lastensuojelun asiakkaita vastaanottaessaan
jakaa lastensuojelulaki asiakkailleen ihan ensimmäiseksi.
Näin jokainen lastensuojelun asiakas voisi itse valvoa omien asioidensa lainmukaisen käsittelyn.
Elämmeköhän oikeasti sivistysvaltiossa,
Suomessa, vuonna 2006,
jossa niinkin äärimmäisen vakavan viranomaiskäsittelyn,
kuin lapsen huostaanotto omasta perheestään,
"roiskastaan" viranomaisten käsittelyssä
vähän niinkuin "sinne päin".
Sosiaaliviranomaistenko
ei tarvitse Suomen lakeja noudattaa? Käsittämätöntä.
käytetään konkretiaa
inhimillisyyden sijaan
muka kokemuksesta.
muttei kaikilla ole kuitenkaan köyhää viinan takia,,, taikka
kaikki laki on vain rajana, siinä on
reikiä ja
asetuksia vastaan ei voi muuta kuin alistua että joku tulkinta oli niin ja näin.
esimerkiksi kahden-kolmen vuoden jälkeen. Mistähän tämä ko. aika on "vetäisty" laissahan ei ole mitään em. mukaista numerollista aikaa.
Ja mitähän nämä noin 50 000 Ruotsissa sodan aikana "sijoitettuna" ollutta lasta nyt kertoisivat,
jos heille olisi sanottu,
kun Suomeen lähdettiin takaisin,
että Sinun etusi onkin olla täällä Ruotissa;
ei ollenkaan enää koskaan kotiin!
Sehän se, laki ei sano aikaa, ei sitä voisi sanoakaan, sillä lapset ovat -niinkuin tilanteetkin- yksilöitä. Mutta käytännössä tilanteen on huomattu olevan se, että kaksi vuotta sijoitettuna asunut täyttä keskimäärin nämä sossun kriteerit niin tiiviistä kiinnittymisestä sijaisperheeseen, että purkua voidaan pitää heistä lapsen edun vastaisena... suorastaan yhtä tarumaattisena kuin uutta huostaanotton (!) tämän lainasin suoraan yhdeltä sij.äidiltä ,mutta sos.ttn olen kuullut käyttävän samaa.
tehty tutkimus
vai onkohan taas mutu-sosiaalivirkailijan tietoa.
Ja lapsia on kohdeltava yksilöinä ja yksilöllisesti myös huostaanottotapauksissa.
Eikä kuin jotain "karjalaumaa";
kaikille sama kohtelu.
Mutta eikö lapsen huostaanotto omasta perheestään ole jo alunperinkin lapselle ja hänen perheelleen VÄLIAIKAINEN RATKAISU.
Jo huoltosuunnitelman teossakin on otettava huomioon suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti,
että lapsen sijoitus oman perheensä
ulkopuolelle on vain väliaikainen ratkaisu.
Ja vielä viitaten tuohon sotalasten takaisin tuloon omaan kotiinsa.
Televisio dokumentissa esiintyi Rouva,
joka tuli hyvistä ja vauraista Ruotsin oloista
todella köyhiin ja kurjan näköisiin oloihin kotiinsa Suomeen.
Mutta hän piti tärkeänä, että pääsi kotiinsa ja omiensa luo, kaikesta hyvästä ja vauraudesta huolimatta.
Sijaisperhe voisi olla lapselle vähän samanlainen kuin perhepäivähoito. Lapsi menee sinne hoitoon mutta on siellä myös yöt. Uusi asenne on se, että huoltaja saa olla edelleen vanhempi lapselleen, pitää yhteyttä lapsen ja oman tarpeensa mukaan. Yhteyttä ei yritetäkään rajoittaa. Huoltajus ja vanhemmuushan eivät häviä mihinkään.
Tämä vaatii sijaisvanhemmilta myös uutta asennetta, mutta uskon, että heitä löytyy, jotka eivät ole heti omimassa lasta itselleen, vaan ottavat lapsen vaan pitkäaikaiseen hoitoon.
Lapsen kotiuttaminen on helppoa, kun häntä ei olla revitty kodista kokonaan irti. Silloin ei vanhempienkaan elämä romahda ja he pystyvät kuntoutumaan.
Tämä malli sopisi useimpiin tapauksiin.
jotka tulevat aika usein sen jälkeen, kun lapsi on sijoitetttu.
Oma isä on ollut sotalapsena Ruotsissa. Ei ole puhunut koskaan pahaa perheestä, missä oli, eikä ole puhunut koskaan pahaa siitä, että palasi kotiin. Jossain määrin ehkä traumaattinen kokemus on ainoastaan ollut se, että joutui kotoa lähtemään, mutta ymmärsi sen, että se on vain heidän parhaaksensa ollut. Koskaan ei ole siitäkään sanonut, että kielitaidottomuus olisi ollut ongelma.
kyllä tota puhut,
on kuitenkin aivan mahdotonta että
hyväksyisi kaiketi
jos lakia rikotaan
tahtoa
täytyy
hakea apu mistä vain,
jos lapsen etu vanhemman mielestä on vääristelty, pois perheeltä