Etsiskelen tässä koirille hoitajaa, satunnaisten reissujen ajaksi. Kiirettä ei ole, vaan tarkoitus olisi, että rauhassa tutustuisi koiriin ja meidän muuhunkin perheeseen. Toivomuksena olisi melko pitkä kokemus koirista ja täysi-ikäisyys (meille tullessa tarvitaan autoa). Koiria on kolme (roduista kerron sitten sähköpostitse) ja vaikka ovatkin ihan lutusia, osaavat olla myös hyvin itsepäisiä ja hankalia. Eli jämäkkää tyttöä/tätiä etsitään! Toivmuksena olisi, että hoitaja voisi yöpyä talossamme silloin, kun olemme reissussa. Oman koiran voi meille toki ottaa mukaan. Saatan jatkossa tarvita apua myös näyttelyissä. Palkasta sovitaan, jos vain sopiva hoitaja löytyy.
Koirille luotettavaa hoitajaa Joensuusta?
5
541
Vastaukset
- mie85
olisin kiinnostunut laittaisitko sähköpostiosoitteesi niin voisin ottaa yhteyttä..
- mie85
kokemusta on sekä isoista että pienistä koirista ja olen tuttavien koiruuksia hoitanut. Minulla on tällä hetkellä 3vuotias narttukoira. Lisäksi harrastan koiranäyttelyitä.
- mie85
mie85 kirjoitti:
kokemusta on sekä isoista että pienistä koirista ja olen tuttavien koiruuksia hoitanut. Minulla on tällä hetkellä 3vuotias narttukoira. Lisäksi harrastan koiranäyttelyitä.
sähköpostiosoitteni on [email protected], ajokorttikin löytyy.
mie85 kirjoitti:
sähköpostiosoitteni on [email protected], ajokorttikin löytyy.
Laitoin postia kummallekin vastanneista, palaillaan asiaan!
Hei.
Täällä voisi olla kiinostunut tyttö.
Kokemusta löytyy niin isoita kuin pienistäkin koirista,ja itseltä löytyy rottweiler.
Täysi-ikäinen olen,ja ajokortikin pitäisi olla tässä kuussa taskussa,jos hyvin käy..;)
Missäs päin Joensuuta asutte?
Laitahan mailia [email protected] niin jutellaan lisää..=)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 62988
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla313911- 60790
- 55693
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k96613- 25592
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai46591- 57590
- 79564
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,14548