(Jos minulla olisi enemmän valtaa, olisi erittäin todennäköistä, että tekisin jotakin radikaalia niiden yritysten suhteen, jotka soittavat klassista musiikkia pullamainostensa taustalla.)
Hiljaa eli piano
Vajota ja unohtaa. Pimeys on niin upottavaa, ettei sieltä tahdo päästä pois. Vain korvat aistivat: ainoa kosketukseni todellisuuteen, joka sekin sekoittuu musiikkiin. Silmät suljettuina kykenen näkemään kuvat sisälläni. Kuinka mones etydi tämä on? Ei, tämä onkin jo sonaatti: mahdottomat yhdistelmät ovat tänään mahdollisia. Kadotan itseni värähdysten maailmaan. Jokainen huopapäällysteisen vasaran isku saa sieluni liikahtelemaan levottomasti. Sävelet kaivertavat itsensä iholleni.
Hämärässä huoneessa ei ole muuta huomiota herättävää kuin piano, mutta se riittääkin kaikkeen. Mustatakkinen mies soittaa. Hänellä on pitkät ja hoikat sormet. Kenelläkään muulla ei voi olla sellaisia käsiä, joiden avulla tunne siirtyy ihmisestä ympäröivään ilmaan. Musiikki ei soi. Sitä soitetaan. Koskettimien liikkeet näkyvät. Tiedän, millainen kahahdus kuuluu jokaisesta sormen painalluksesta. Tiedän, että hän ei kuule niitä, koska sellaisia ääniä ei kuunnella silloin, kun soitetaan jotain itsestään ulos.
En pysty tuntemaan hänen ajatuksiaan, aavistan vain itsestäni. Ääni, joka pyörteilee ympärilläni loihtii näkyville kuvan jokaisesta tunteesta. Siinä on jotain hyvää tekevää, vaikkakin se herättää halun juosta pois ruumiistaan. Fysiikan lait säilyttävät muotonsa: ihminen ei mene musiikista rikki. Hänen vahvat sormensa tottelevat saumattomasti. Sellainen, joka luo sävelistä asioita, joita on olemattomassa, ei voi elää vanhaksi. Ei hän eläkään. Minä muistan. Hän aavistaa. Ainakin se on hänen soitossaan, se ja kaikki.
Yhtäkkiä minut leikataan irti ja liimataan takaisin sänkyni päälle omaan makuuhuoneeseeni. CD-soittimessa palaa punainen valo. Se tarkoittaa, että levy on pyörinyt loppuun. Jos haluan kuulla myös konsertot, minun täytyy vaihtaa tilalle toinen. Kömmin vastentahtoisesti ylös. Varmuuden vuoksi katselen itseäni hetken peilistä. Mikään ei ole ratkaisevasti muuttunut. Päiväpeiton taitos on painanut kasvojeni poikki punaisen juovan. Syötän CD- soittimeen uuden levyn, sillä haluan kuulla myös konsertot.
Hiljaa eli piano
Vajota ja unohtaa. Pimeys on niin upottavaa, ettei sieltä tahdo päästä pois. Vain korvat aistivat: ainoa kosketukseni todellisuuteen, joka sekin sekoittuu musiikkiin. Silmät suljettuina kykenen näkemään kuvat sisälläni. Kuinka mones etydi tämä on? Ei, tämä onkin jo sonaatti: mahdottomat yhdistelmät ovat tänään mahdollisia. Kadotan itseni värähdysten maailmaan. Jokainen huopapäällysteisen vasaran isku saa sieluni liikahtelemaan levottomasti. Sävelet kaivertavat itsensä iholleni.
Hämärässä huoneessa ei ole muuta huomiota herättävää kuin piano, mutta se riittääkin kaikkeen. Mustatakkinen mies soittaa. Hänellä on pitkät ja hoikat sormet. Kenelläkään muulla ei voi olla sellaisia käsiä, joiden avulla tunne siirtyy ihmisestä ympäröivään ilmaan. Musiikki ei soi. Sitä soitetaan. Koskettimien liikkeet näkyvät. Tiedän, millainen kahahdus kuuluu jokaisesta sormen painalluksesta. Tiedän, että hän ei kuule niitä, koska sellaisia ääniä ei kuunnella silloin, kun soitetaan jotain itsestään ulos.
En pysty tuntemaan hänen ajatuksiaan, aavistan vain itsestäni. Ääni, joka pyörteilee ympärilläni loihtii näkyville kuvan jokaisesta tunteesta. Siinä on jotain hyvää tekevää, vaikkakin se herättää halun juosta pois ruumiistaan. Fysiikan lait säilyttävät muotonsa: ihminen ei mene musiikista rikki. Hänen vahvat sormensa tottelevat saumattomasti. Sellainen, joka luo sävelistä asioita, joita on olemattomassa, ei voi elää vanhaksi. Ei hän eläkään. Minä muistan. Hän aavistaa. Ainakin se on hänen soitossaan, se ja kaikki.
Yhtäkkiä minut leikataan irti ja liimataan takaisin sänkyni päälle omaan makuuhuoneeseeni. CD-soittimessa palaa punainen valo. Se tarkoittaa, että levy on pyörinyt loppuun. Jos haluan kuulla myös konsertot, minun täytyy vaihtaa tilalle toinen. Kömmin vastentahtoisesti ylös. Varmuuden vuoksi katselen itseäni hetken peilistä. Mikään ei ole ratkaisevasti muuttunut. Päiväpeiton taitos on painanut kasvojeni poikki punaisen juovan. Syötän CD- soittimeen uuden levyn, sillä haluan kuulla myös konsertot.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.