Se ei tunnu yhtään samalta kuin ennen, ei edes silloin kun menetin ensimmäisen veljistäni. Tai vanhempamme. Sisaremme, perheemme rakas pieni lemmikkimme on poissa. En tiedä miten voin ikinä tästä selvitä. On kuin koko maailmani olisi haudattu hänen mukanaan. En edes uskalla kuvitella miltä Jamiesta tuntuu. Hän menetti osan itsestään, kaksosensa.
Siinä hän on, sisaremme Dominique "Tino" Jonarez, pienenä ja villinä toiseksi vanhimman veljensä Gordonin sylissä. Tummat silmät loistaen hän katsoo poikaa joka yrittää pitää häntä aloillaan edes hetken. Taka-alalla äitimme laskee nukahtanutta Jamieta sänkyyn. Tuolloin kaikki oli vielä hyvin. Nuorimmat, Jose ja Doran, olivat vasta syntyneet ja tytöt lähentyivät neljättä vuottaan. Gordonkin oli vielä silloin kunnon poika, mutta sitten kadut veivät hänet mukanaan, niin kuin ne tekivät Tonyllekin. Ja sisarellemme.. Luulin pystyväni pitämään huolen Gordonista. Olinhan kaksi vuotta vanhempi häntä. Miten voin ajatella niin lapsellisesti? Minäkö muka olisin voinut estää häntä? Enhän pystynyt suojelemaan edes Tinoa, vaikka välillämme oli lähes vuosikymmen.
Tässä. Erittäin harvinainen kuva koko 11-henkisestä perheestämme vuotta myöhemmin. en edes uskonut omistavani tällaista kuvaa; vanhempamme seisomassa takana katsomassa rakastavasti toisiaan pitäen samalla nuorimmaisia sylissään; minä ylpeänä ja pitkänä 15- vuotiaana isämme vieressä; Gordon harmistunut ilme kasvoillaan oikealla puolellani; kolmanneksi vanhin Tony vanhempiemme edessä katsomassa odottavasti itseenänojaavaa Tinoa; Tonyn vieressä ensimmäiset kaksoset Bella ja Enrique, ja Jamie. Epäilen että toista tällaista kuvaa edes olisi. Joku oli aina pois. Yleensä se oli joku meistä vanhemmista. Tai sitten Tino. Hän oli niin vilkas lapsi. Ja niin jääräpäinen.
Tino ja häntä hieman vanhempi, ehkä Bellan ja Enriquen ikäinen, Daniel Martinez nojailemassa kirjoituksia täynnä olevaan seinään. On aurinkoinen ja lämmin kesäpäivä. Daniel oli sisarellemme tärkein ihminen koko hänen elämässään, hänen maailmansa. edes oma perhe ei merkinnyt Tinolle yhtä paljon kuin tuo poika. Tämä on viimeinen kuva jossa näen sisareni nauravan.
Kuva juuri vanhempiemme hautajaisten jälkeen. He kuolivat jossain niin turhassa auto-onnettomuudessa. Miksi heidänkin piti kuolla?! Tätä kaikkea ei olisi tapahtunut ilman sitä. Bella nojaa silmät tiukasti suljettuina Enriqueen, joka pitää käsiään tiukasti kiedottuina kaksosensa ympärillä. Jose ja Doran istuvat vaitonaisina lattialla ymmärtämättä miksi äiti ja isi eivät tulekaan enää kotiin. Toni ja Tino ovat häipyneet kaduille eivätkä olleet paikalla seuraavanakaan päivänä kun viranomaiset hakivat nuorimmat talteen minun ja Gordonin jäädessä kotiin. Tino oli silloin vasta 8-vuotias.
Toinen kuva Tinosta ja Danielista, tälä kertaa Danielin ison veljen puhuttelussa. Roberto varoitti heitä sekaantumasta asioihin, joiden kanssa heillä ei ollut mitään tekemistä. Kumpa he olisivat kuunnelleet edes kerran! Mutta ei. He olivat aina työntämässä nokkaansa joka paikkaan. Lopulta se kostautui. Se kauhea yhteydenotto, en halua edes muistella sitä. Daniel ammuttiin, vahingossa tai ei, ja Tony, tyhmä uppiniskainen Tony meni ja tapatti itsensä samalla. Se oli liikaa Tinolle. Hän ei kestänyt. Sisareni oli vasta vähän toisella kymmenellä ja hänestä olisi tullut kylmäverinen murhaaja ja rikollinen ellei häntä olisi estetty..
Viimeinen, virallinen kuva Tinosta ennen hänen lähettämistään Yhdysvaltoihin. Hän näyttää niin tyyneltä, poissaolevalta. Hänen katseensa on kylmä ja synkkä. Äitimme kotimaassa hän sai kuitenkin paremmat mahdollisuudet kuin täällä ja edes jonkin verran järjestystä elämäänsä, mutta en usko hänen sopeutuneen minnekään.
Nyt hän on poissa, lopullisesti. Levoton sisareni. Tulen aina kaipaamaan ja muistamaan hänet. Miksi hänen piti lähteä täältä niin varhain?! Mutta ehkä hänellä on viimein hyvä olla..

Vastaukset 3
Vanhimmat
olihan siinä pitkähkö elinkaari, mutta ei mitään juonta.
hirveesti nimiä noin lyhyessä tekstissä, menee sekaisin kuka kukin on.
"...jossain turhassa onnettomuudessa..." missä turhassa? voisit selvittää taustoja vähän enemmän.
kuka oli päähenkilö, siis kertoja ja missä hän oli? kenen kanssa vai ehkä yksin? kuinka kauan tapahtumista oli? jne.
Kiitoksia kommentistasi. Tuo on periaatteessa pelkkä alkunäytös tai alkusanat kohtalaisen pitkään(useampi sata sivua) pitkään tarinaan, enkä oikein halunnut paljastaa siinä kuin pienen osan, mitä tulee tapahtumaan. Päätarinassa kyllä selviää ihan kaikki. Sitä tosin koskaan tulee julkaistuksi yhtään missään. Edellyttäen tietenkin, että saan sen joskus loppuun asti.. :)
...yritykselle! Sinnikkäästi vain parantelet ja kirjoitat eteenpäin niin kyllä siitä valmista tulee! kirjoitappa sitte tänne, ootko saanu sitä julkastuks missään ja mitkä oli muiden kommentit valmiista tekstistä. :)