Kun nyt olemme saaneet tämän osaston, sitä pitäisi käyttää kanssa. Minä kaipaan viestejä ulkosuomalaisista esim Ranskasta, Englannista, Kauko-Idästä ja missä te sitten olettekaan.
Kertokaa ihmeessä meille Pohjolan suomalaisille, millaista elämä on jossain aivan toisenlaisessa ympäristössä.
Australaista kiinnostaisi kuulla kenguruista ja papukaijoista. Hyppivätkö kengurut kaupungeissakin ja näkyykö kauniita papukaijoja puistoissa ja puutarhoissa.
Se voisi pikkuisen helpottaa tämän aina pimeämmäksi käyvän syksyn ja talven aikaa.
Kertokaa ihmeessä meille Pohjolan suomalaisille, millaista elämä on jossain aivan toisenlaisessa ympäristössä.
Australaista kiinnostaisi kuulla kenguruista ja papukaijoista. Hyppivätkö kengurut kaupungeissakin ja näkyykö kauniita papukaijoja puistoissa ja puutarhoissa.
Se voisi pikkuisen helpottaa tämän aina pimeämmäksi käyvän syksyn ja talven aikaa.
Vastaukset 7
Vanhimmat
HeIii!!
Täällä opiskelija Englannista, kirjoittelen kampukselta. aikamoinen kulttuurishokki, eeerillaista on yliopistoelämä!!! Ryypätään enemmän kun suomessa kun kampus täynnä baareja ja alkoholi virtaa joka kulmassa! Se on ihan laatua :)
Keväiset terveiset sinne pohjolan syksyyn. Täälläkin sataa (vihdoinkin) kun meinaavat laittaa vesisäännöstelyn meille Melbournessa. Me olemme riippuvaisia sadevedestä, porakaivosta ei tule muuta kuin suolavettä, joka ei kelpaa muuhun kuin tulipalon sammutukseen.
Puutarha piristyy nyt huomattavasti sateen jälkeen, useimmat hedelmäpuut ovat jo kukkineet. Ainakin nektariini ja viikuna ovat jo työntämässä uutta hedelmää. Oli meillä mantelipuukin Ja hyvin tekin manteleita mutta-mutta kun ne papukaijan peijakkaat tiesi tarkalleen milloin ne on kypsiä. Niitä tuli suuri parvi aamun sarastuksessa ja hetkessä puu oli kuin pyörremyrskyn piiskaama, ei niin mantelin mantelia.
Chatmorsa kyseli niistä kenguruista. Kyllä niitäkin joskus eksyy tänne laitakaupungille. Pari viikkoa sitten luin lehdestä että yksi oli loikannut talon ikkunasta sisää, repinyt itsensä lasinsirpaleissa. Poliisit tuli ja lopetti sen. Surkea loppu elukalle.
Eniten pelkään käärmeitä, niitäkin joskus näkee täällä samoin myrkkyhämähäkkejä. Niitten kanssa on vaan totuttava elämään.
Kirjoitellaan lisää toisten. Hyvää vointia kaikille.
Rion 80 km pitkät rannat ovat yllättävän siistejä. Roskakoreja löytyy joka paikasta ja muutenkin rannoista pidetään huolta. Kaikki palvelut ovat kädenulottuvilla; kioskit, ravintolat ja wc:t. Rannoilla meitä myös tarkkaillaan jatkuvasti. Helikopterilennot ovat arkisinkin katkeamattomia, mutta poliisin ilmalaivan olen nähnyt vain viikonloppuisin. Miehittämätöntä ilmalaivaa ohjataan kuulemma maista ja se on täynnä valvontakameroita.
Rion turvallisuus puhuttaa. Viime maanantain kaltaiset ulkoliikkumisvaroitukset ovat kuitenkin harvinaisia. Näin laajoja alueita rikollisjengit eivät ole aiemmin uhkailleet. Kaupunki hiljeni, kun jengit kiertelivät kaduilla kertomassa ihmisille, että on syytä pysytellä kotona tämä päivä. Ne halusivat osoittaa kaikille kuka kaupungin asioista oikeasti määrää...
Presidentinvaalit ovat ensi sunnuntaina. Kaikkien rekisteröityjen kansalaisten on pakko äänestää. Jos et sitä tee, on annettava selvitys. Melkoista demokratiaa siis:).
Hökkelikylien olemassaolon voi hyvin unohtaa, kun ei vaan koskaan mene Rion pohjoispuolelle. Käytännössä tämä on kuitenkin mahdotonta, ainakin, jos saapuu maahan lentämällä - kansainvälinen lentokenttä kun sattuu olemaan juuri pohjoisessa. Favelat ovat huumekartellien työkenttiä. Slummien läpi arvioidaan kulkevan joka viikko jopa 1300 kg kokaiinia.
Kaikesta huolimatta - elämä jatkuu. Kevät on tullut ja saimme nauttia jo yhdestä kesäisen helteisestä päivästä. Täysin tyynen päivän korkein lämpötila mitattiin klo 15. Elohopea oli kiirinyt 35 asteeseen. Eikä illallakaan tarvinnut palella, klo 23 lämmintä oli vielä 29 astetta. Jään mielenkiinnolla odottamaan kesän jatkuvia hellepäiviä...
Täällä Kanadassa alkaa myöskin tulla syksy.
Eilen oli lämmintä enää noin 10C ja aloimme laittamaan meidän kukkasaareketta takapihalle.
Minä tein siihen saarekkeen viereen ison tuulimyllyn, se on noin 2½ metriä korkea Hollantilainen tuulimylly. (voin lähettä kuvan siitä jos joku haluaa)
Sitten siinä saarekkeen sisäpiolella on ornamentti pikkutyttö ja poika on suihkulähteellä
ja juovat vettä siitä suihkusta, alle siihen kuuluu pieni vesipumppu joka ruiskuttaa sitä vettä niiden lapsien suuhun.
Kyllä oli raskasta työtä kun teimme paksuista lankuista 4x4 tuumaisista ne kehikot siihen saarekkeen ympärille, Ja sitten vaimoni maalasi ne harmaaksi.
Nyt ensi kesällä täällä alkaa Suomalaisten suurjuhlat, Festivaalit. Ja sinne minä teen kaksi tuulimyllyä ja vien ne sinne myytäväksi.
Kun ne samat juhlat oli Suomalaisille South Dakotassa tässä yksi kesä, teki ne sinne ison saunan. Siihen mahtui 600 ihmistä ja oli siellä kolme kiuasta johon lyötiin löylyä.
Ne olivat saaneet jostakin suihkulentokoneen moottoreita, joita he olivat laittaneet sinne kolme, yksi kullekin kiukaalle. Ja nämä kolme suihkukoneen moottoria lämmitti ne kiukaat.
Tämän kertoi meille ystävämme jotka eivät valehtele, he itse olivat siellä.
Laulu: Se Ameriikan maa, se ompi ihme maa.
Eikähän se muuten oiskaan Ameriikan maa.
Kanatkin kun sahajauhoja syömään erehtyy,
niin pian ne lautalankkuja munimaan erehtyy.
Jaa , jaa , jaa, se ompi ihmemaa, mut eipähän se muuten oiskaan Ameriikan maa.
Olavi
Olen neljännen polven Amerikkalainen,nuori nainen.
Ensimmäistä kertaa tänä kesänä kävin Suomessa,esi-
isieni maassa.Ja voi,kuinka tunsin kaiken puhtauden,kauneuden,metsissä ,meressä,järvissä ja ihmisten sydämissä.Olen vähän katkera kun ajattelen että tämä kaikki voisi olla minun elämää!Vaan,minut on vanhempieni mukaan mentävä mihin ikinä ovat asettuneetkin.Olisivatpa he tulleet suomeen,edes käymään.
Olen opiskellut neljä vuotta suomenkieltä yliopistossa.Onneksi olen kuullut vähän suomea,
lapsena.Niin se on auttanut kielen oppimiseen aika lailla ,luulisin.
Täällä New Yerseyssä ei ole mahdollista puhua suomea kuin muutaman vanhemman ihmisen kanssa,
ja heidän suomenkieli on huonompaa kuin omani.
Rakastan teitä Suomalaiset!Tunnen olevani yhä enempi ei-amerikkalainen.Jospa joskus tulevaisuudessa voisin tehdä työtä ja asua suomessa!
Kaikkea hyvää ja nähdään ,nyt Ensi Jouluna!
Amy
Hei Amy!
kirjoitin tässä kirjettä eräälle ystävälleni, kun kuulin napsauksen tietokoneestani, ja ajattelin että nyt tuli kirje jostakin, ja kun avasin, niin siellä oli kirje sinulta Amy.
Ja huomasin että sinullakin on ikävä Suomeen.
Ja Suomi on ihana maa, ja kaunis maa. Ja minä synnyin Imatran kosken suussa, ja ensimmäinen ääni mikä tuli korviini kun olin syntynyt, oli valtava Imatran kosken pauhu. Se vesi virtasi niin kovalla voimalla että ne laineetkin ja kuohut olivat noin 5-6 jalkaa korkeat, ja ääni oli niinkuin suurten vetten pauhu. Minä olin pieni vaava, enkä silloin ymmärtänyt sitä ääntä.
Mutta nyt minä rakastan kaikkia koskia, koska olin syntynyt Imatran kosken suussa. Ja nytkin minä asun tässä kosken varressa. Jossa myöskin vesi virtaa kovaa vauhtia. mutta ei ole kovia kuohuja niinkuin oli Imatralla.
Mutta joskus tulee kova ikävä Suomeen.
Ja olen ajatellut ensi kesänä taas lähteä sinne
noin kuukaudeksi.
Terveisin Olavi
Ostahan Suomesta seuraavan niminen kirja: Vilhelm Moberg: "Maastamuuttajat". Siihen on jatkoa: "Uuteen maahan" ja "Raivaajat". Jos kiinnostaa Ruotsista ja Suomesta Amerikkaan muuttaneiden tarinat. Se tulee olemaan terapiaa sielulle. Kuvaa hyvin maasta muuton kokemuksia. Olen itse asunut vain Ruotsissa.