Miehen sormet silittivät naisen vatsaa hellästi. Piirsivät siihen kuvioita ja kulkivat ihon pinnalla juoksevia verisuonia pitkin kuin kartalla, päämäärättä. Nainen hymyili hellästi ja tunsi kuinka sormenpäät kutittivat häntä. Varjot laskeutuivat lakanoille ja naisen oli turvallinen olla.
Jostain syystä tuo muistikuva oli palautunut yhä useammin naisen mieleen. Se teki ajatuksista ja päätöksistä aina vain kaukaisempia. Himoahan se oli. Hän yhä halusi miestä. Rakkautta se ei enää ollut. Mies oli paha ja hänestä piti pysyä kaukana. Nainen katseli vuodetta.
Samoilla lakanoilla nainen oli itkenyt ensimmäisen tappelun jälkeen. Samassa huoneessa pelännyt milloin mies lyö toisen kerran. Tässä kodissa seinien sisällä elämä oli muuttunut taivaasta helvetiksi ja takaisin liian monta kertaa. Ja liian monta kertaa oli aloitettu alusta vain jotta anteeksipyynnöt menettivät merkityksensä. Sillä että sanoo rakastavansa ei ole mitään tekemistä sen kanssa tarkoittaako sitä. Mutta sanoilla on aina tekoja pitemmät varjot, niillä voi hallita toista paremmin.
Edes vauvan odotus ei ollut muuttanut mitään. Pieni hetki vaaleanpunaisia unelmia, odotusta onnesta ja siitä että elämä alkaa ilman huutoa, mustelmia tai veren makua ja hajua. Ilman pelkoa. Pienen ohikiitävän hetken nainen oli riittänyt. Ollut tarpeellinen, yhtä tarpeellinen kuin vauvan tulo tasoittamaan tietä tulevalle. Kunnes mies oli taas ahdistunut, hermostunut jostain olemattomasta. Ja elämästä oli tullut punainen pilvi joka levisi lattialle.
Unelmien raiskaaminen sattuu eniten. Niiden murhaaminen. Ja se, ettei asiat muutu. Paljon voi antaa anteeksi, aina rakkauden nimeen. Näille lakanoille nainen oli vuotanut kohtunsa tyhjäksi. Sen se oli vaatinut, ettei enää osannut antaa anteeksi. Tai unohtaa.
Nainen sulki oven takanaan kiinni. Mies ei tulisi kotiin ennen iltaa eikä hän olisi odottamassa. Ei enää koskaan. Menisi aikaa ennen kuin nainen parantuisi, jos rikkinäistä astiaa enää elämä voisikaan liimata kokoon. Mutta siltikin. Epävarmuus tulevasta oli monin kerroin parempaa kuin illuusio rakkaudesta, jota ei koskaan ollutkaan.
Jostain syystä tuo muistikuva oli palautunut yhä useammin naisen mieleen. Se teki ajatuksista ja päätöksistä aina vain kaukaisempia. Himoahan se oli. Hän yhä halusi miestä. Rakkautta se ei enää ollut. Mies oli paha ja hänestä piti pysyä kaukana. Nainen katseli vuodetta.
Samoilla lakanoilla nainen oli itkenyt ensimmäisen tappelun jälkeen. Samassa huoneessa pelännyt milloin mies lyö toisen kerran. Tässä kodissa seinien sisällä elämä oli muuttunut taivaasta helvetiksi ja takaisin liian monta kertaa. Ja liian monta kertaa oli aloitettu alusta vain jotta anteeksipyynnöt menettivät merkityksensä. Sillä että sanoo rakastavansa ei ole mitään tekemistä sen kanssa tarkoittaako sitä. Mutta sanoilla on aina tekoja pitemmät varjot, niillä voi hallita toista paremmin.
Edes vauvan odotus ei ollut muuttanut mitään. Pieni hetki vaaleanpunaisia unelmia, odotusta onnesta ja siitä että elämä alkaa ilman huutoa, mustelmia tai veren makua ja hajua. Ilman pelkoa. Pienen ohikiitävän hetken nainen oli riittänyt. Ollut tarpeellinen, yhtä tarpeellinen kuin vauvan tulo tasoittamaan tietä tulevalle. Kunnes mies oli taas ahdistunut, hermostunut jostain olemattomasta. Ja elämästä oli tullut punainen pilvi joka levisi lattialle.
Unelmien raiskaaminen sattuu eniten. Niiden murhaaminen. Ja se, ettei asiat muutu. Paljon voi antaa anteeksi, aina rakkauden nimeen. Näille lakanoille nainen oli vuotanut kohtunsa tyhjäksi. Sen se oli vaatinut, ettei enää osannut antaa anteeksi. Tai unohtaa.
Nainen sulki oven takanaan kiinni. Mies ei tulisi kotiin ennen iltaa eikä hän olisi odottamassa. Ei enää koskaan. Menisi aikaa ennen kuin nainen parantuisi, jos rikkinäistä astiaa enää elämä voisikaan liimata kokoon. Mutta siltikin. Epävarmuus tulevasta oli monin kerroin parempaa kuin illuusio rakkaudesta, jota ei koskaan ollutkaan.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Mahtavaa. Tämä oli uskomattoman upean kaunis tarina. En osaa kuvailla sanoja, joita tämä, tämä teksti minussa aiheutti. Sanoinkuvaamatonta. Pidin aivan valtavasti. Niin kaunis, hento ja koskettava kertomus väkivaltaisesta suhteesta. Tämän olisi voinut pilata niin helposti, mutta sinä kuljetit tarinan varmin ottein, kertaakaan lipsumatta ja silti niin hienovaraisesti. Upea suoritus!
Täyskymppi.
Tämä oli omalla tavallaan hankala aihe ja vaikea tarina laittaa sanoiksi paperille, mutta joskus, toisinaan.. Sellaisistakin asioista pitää kirjoittaa.
Lämpimiä ajatuksia sinne jonnekin
Ellu
Hei!
Mielestäni teksti koskettaa, mutta ei jätä pahaa oloa, mikä on hyvä. Jotkut ihmiset eivät varmasti kestäisi sellaista raadollista tekstiä lukeakaan. Itse kuulun siihen ryhmään...ikävä kyllä. Hyvin kirjoitettu! Keep writing.