isä hoitaa

mielenterveydellisistä syistä (varsinkin) löytyvät viranomaisten arkistoista pitkään.

Jollei sopimusta synny lastenvalvojan luona, yksinkertaisesti kannattaa mennä oikeutaan, missä viimekädessä punnitaan äidin sairaus/paraneminen/uudelleen sairastumisriskit.



Ja lopuksi, enenkuin joku telaketjufemakko älähtää kaljabassolla:

Ymmärrän kyllä äidin halun nähdä ja olla lasten kanssa, mutta sairastuminen mielenterveydellisesti on valitettavasti senlaatuinen riski, jossa kannattaa edetä tapaamissa pienin askelin, kohti "normaaleja" (jos sellaisia on) tapaamisoikeuksia.

Meilläkin äidillä alko liiraamaan melko usein, pitkässäniemessä jokunen kk ja sitten kotiin. Sairaalassaoloajan hoiti isä, siis minä, lasta, eikä siinä mitään ongelmia ollut, äiti hoiti taas sitten lasta, kun oli siviilissä. Eipä muuten tullut koskaan mieleen, että (hullusta) äidistä olis voinut erota ja jättää sinne niemeen loppuiäkseen. Oli kai senverran hyvä äiti että sai pitää äidinpaikkansa, jonka hyvin täytti ja hoiti.
Tuolloin en ollut kertaakaan sos.viranomaisten kanssa tekemisissä, aloin sitä juuri tässä ihmetteleen.
Olen kyllä sitä mieltä, ettei vanhat sairaudet eikä muutkaan teot saisi vaikuttaa edessä olevaan elämään, se mikä on jäänyt taakse, pysykööt siellä. Siinä olen nimettömän perheen äidin kanssa samaa mieltä.
Sairaus ei koskaan saisi olla syynä siihen että äidiltä (tai isältä) viedään lapset. Sairaskin äiti on lapsilleen äiti ja sairaallakin äidillä on äidin tunteet.
Toki kaikki riippuu onko äiti väkivaltainen, tms, asiat eivät ole aina yksinkertaisia, niinkuin meistä jokainen tietää.

jonkinlaista yhteistyötä lasten äidin kanssa.
Viranomaiset todella ovat vain viranomaisia!

Mikäli saat vaimollesi viranomaistaholta holhoojan, joka hoitaa vaimosi puolesta hänen asioitaan, voi tällainen holhooja myös allekirjoittaa papereita vaimosi nimissä.

Holhoojan saaminen ei välttämättä ole vaikeaa: mutamia pahoja laiminlyöntejä eri maksuissa, laiminlyöntejä oman hyvinvoinnin hoitamisessa tai lasten kanssa niin a vot! Siinähän se.