USKOMATONTA!

Katsoin kerran Dr. Philiä. Vieraana oli nainen. Hän oli asunut vanhempiensa luona 26-vuotiaaksi asti ja saman ikäisenä hän meni naimisiin ja muutti vihdoin miehensä kanssa asumaan. Samana iltana kun nainen oli muuttanut, soitti hän kotiin isälleen ja itkien pyysi tätä hakemaan hänet takaisin kotiin. Ihan vain sen takia että oli ikävä vanhempia.

Us-ko-ma-ton-ta. 26-vuotiaan olisi jo vuosia sitten pitänyt itsenäistyä ja painua omilleen äöidin helmoista. Miten jotkut vanhemmat antavatkin jotain tuollaista tapahtua, jälkikasvusta tulee riippuvaisia NÖSSÖJÄ!
61381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

jokainen on myös vastuussa itsestään.

Äänestä
  • Mutta totuushan on, ettei lapsi osaa pitää itsestään huolta tai ottaa vastuuta teoistaan, jos vanhemmat tämän tekee puolestaan. Ei sitä tuosta vain yksin opita, se täytyy oppia.

    Omat vanhempani tökkivät mua maailmalle, mutta samalla kuitenkin ovat valmiit lainaamaan rahaa jotta siellä pärjää ja sanovat että takaisin voi aina tulla jos ei onnistukaan. Eri asia pitää lapsi väkisin kotona saatikka sitten olla edes kertomatta vaihtoehdosta ettei kotona tarvitse olla.

    26-vuotiaan pitäisi tulla toimeen jo omillaan. En ymmärrä näin vanhoja ihmisiä jotka elävät vanhempien suojissa.

    Satuin muuten joskus katsoaan ohjelmasta jakson, jossa nainen meinasi jättää miehensä ja lapsensa homomiehen takia ;)

    Äänestä

Onneksi minulle ei ainakaan ole tuota ongelmaa. En itkenyt äitiä edes silloin kun menin pienenä ipanana päiväkotiin ensimmäistä kertaa. :)

Tunnen ihmisiä, jotka ovat asuneet kotona 30-vuotiaaksi. Aika kummallista.

Äänestä

siis ihan kaikki on mahdollista! Mutta kullä tälläsiä tapauksia varmasti muualtakin löytyy.

Äänestä

Kyllähän minultakin lähti sisko kotoa vasta 37-vuotiaana...

Äänestä

nuoren aikuisen omalla vastuulla muuttaa kotoolta pois eikä vanhempien. Normaalisti ihmiseltä löytyy siinä iässä jo sen verran haluakin lähteä läksimään...

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


tikahdun kirjoitti:

Katsoin kerran Dr. Philiä. Vieraana oli nainen. Hän oli asunut vanhempiensa luona 26-vuotiaaksi asti ja saman ikäisenä hän meni naimisiin ja muutti vihdoin miehensä kanssa asumaan. Samana iltana kun nainen oli muuttanut, soitti hän kotiin isälleen ja itkien pyysi tätä hakemaan hänet takaisin kotiin. Ihan vain sen takia että oli ikävä vanhempia.

Us-ko-ma-ton-ta. 26-vuotiaan olisi jo vuosia sitten pitänyt itsenäistyä ja painua omilleen äöidin helmoista. Miten jotkut vanhemmat antavatkin jotain tuollaista tapahtua, jälkikasvusta tulee riippuvaisia NÖSSÖJÄ!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu