Eli mitä yliopistoa suosittelette? Turkuun ja Kuopioon olen ajatellut nyt keväällä hakea. Millälailla eri yliopistot ovat painottuneet? Turku ilmeisesti etiikkaan..? Mites Tampere ja Kuopio? Erityisesti opettajan työt kiinnostaisivat.
TTM-opinnot
H.Moilanen
6883
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eli Kuopiossa on ainakin varaa valita preventiivisen, opettajakoulutuksen sekä johtamiskoulutuksen väliltä. Kuopio painottunut aika pitkältä terveyden edistämisen tutkimukseen hoitotieteen alueella mutta toki muutakin löytyy, Tampereella on vallalla perhehoitotiede ja muista en niinkään tiedä.
Kuopio ainakin ihan kiva paikka. Painottuminen ei kuitenkaan loppujen lopuksi ole mikään rajoittava tekijä, kyllä itse saa pitkälti päättää ja jos haluaa gradun tehdä ihan jostain muusta kuin mitä laitoksella suositaan niin sekin onnistuu. Tuo painottuminen on vain lähinnä sellanen suuntaa antava juttu ja hiukan profiloi laitosten (tutkimus)toimintaa.
Opettajaporukkaan taitaa olla aina eniten hakijoita eli vaikein päästä, mutta kannattaa. Käy kattomassa yliopistojen sivuilta, muissa hoitotiede taitaa kuulua lääketieteelliseen tiedekuntaan, kuopiossa yhteiskuntatieteelliseen.
Turussa voi valita sivuaineeksi opettamisen tai johtajuuden ja asiantuntijuuden (joko akuutin tai geriatrisen)pääaine siis kaikilla hoitotiede. Turku on selkeästi painottunut enemmän etiikkaan kuin muut. Muistahan jo saitkin tietoa.
Kannattaa aina muistaa myös, että tutkimusten mukaan Turun hoitotieteenlaitos on rankattu Suomen parhaaksi...
Joo kun näin duunarin perspektiivistä katselee noita maistereita, niin huomaa ettei tuo ranking ole kovin korkea.
duunareitten panettelua, voivoi.
joo, katsos eihän se voikaan olla tuosta näkökulmasta. Duunarin näkökulma kun on siellä akselilla Vallila ja Käpylä...säälittävää.
juttu jo,että työhönsä leipiintyneet hoitajaduunarit sitten ovat kateellisia niille, jotka lähtevät opiskelemaan maisteriksi ja pystyvät ehkä jättämään tämän nykyaikana melko hemmetin raskaaksi käyneen osastotyön. Sitten siellä puhutaan kahvihuoneessa, että mikä se sekin luulee olevansa, että nyt pitää opiskelemaan lähteä ja ei sitä käytännön työ kiinnosta ja mitä ne sellaset maisterit, kuka tahansa sinne pääsee.
TURHAA P:N JAUHANTAA! Olen itse nyt jatko-opiskelijana huomannut, miten nuivasti ns. työtoverit tai muut sairaanhoitajat suhtautuvat siihen, kun joku "uskaltaa" lähteä kokeilemaan jotain uutta, kehittää itseään ja haluaa ehkä myös asiallisemman työn tulevaisuudessa. Sitten saa kuulla just tällasta. Kateellisia ollaan siitä kun ei itse rohjeta lähteä tavoittelemaan mitään parempaa vaan tehdään 30vuotta osastotyötä ja ei ihme jos sen jälkeen alkaa maisterit näyttää ei miltään, niin se näyttää varmaan kaikki muukin.
Ja tarkoitan tässä nyt nimenomaan niitä hoitajia, joilla siis tämä nuiva asenne on, ei toki kaikilla ole, tosin en ole vielä yhtäkään tavannut, joka olisi aidosti sanonut, että kiva kun pääsit ja toivottavasti tykkäät jne.
Noh, se on sellasta. Turha valittaa, jossei itse yritä asioilleen mitään tehdä.