Viimeinkin

MBnetin uutiset 2.3.2006:
F-Secure toi virukset maailmankartalle

Palvelun avulla voi tarkastella virustilanteen vakavuutta eri puolilla maailmaa.
F-Secure on julkaissut internetissä maailmankartan, josta näkee koko maailman virustilanteen kertasilmäyksellä.
Palvelu on tarkoitettu alkujaan F-Securen tutkimusyksikön käyttöön. Nyt yhtiö on päättänyt avata työkalun internetissä suurelle yleisölle, ja se on saatavilla saksaksi, ranskaksi, suomeksi ja englanniksi.

Kartan avulla virustilannetta voi tarkkailla paitsi koko maailman laajuudessa myös alueellisella tasolla. Kartta on väritetty virustilanteen vakavuuden mukaan, ja haluamansa alueet voi valita ja tarkentaa hiiren klikkauksella.

Lisäksi palvelusta löytyy mittareita ja kaavioita, joiden avulla voi saada tarkemman kuvan virusten leviämiseen. Sekä yksittäisten virusten leviämistä että kokonaistilannetta voi tarkastella aikajanalla, joka skaalautuu aina tunneista koko vuoteen.

- Viruskartta on erinomainen työkalu, jolla voidaan nopeasti hahmottaa virustilanne mihin tahansa vuorokaudenaikaan. Työkalu on erinomainen lähtökohta ihmisille, jotka haluavat tietää viruksista enemmän kuin mitä uutisissa kerrotaan, F-Securen tutkimuspäällikkö Mikko Hyppönen kertoo.

Suomenkielinen versio viruskarttapalvelusta
http://worldmap.f-secure.com/vwweb_1_2/fi/previous_day
1219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kommentoi aloitusta

voi katsoa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu