Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Äidin kaveria...

Äitilläni oli viini-juusto-bileet ja minut oli "nakitettu" kuskaamaan kaikki naiset kotiin illan päätteeksi.
Kun bileet loppuivat noin yhden aikoihin, oli osa jo häipyneet taksilla tai omilla kyydeillään.
Minun tehtäväkseni jäi kuitenkin kuskata kolme äitini ystävää kotiin.
Kaksi naista kälättivät ja nauroivat koko matkan ajan, mutta kolmas oli suhteellisen hiljainen koko matkan ajan.
Vein kaksi pirteämpää naista ensin ja jätin hiljaisen viimeiseksi, koska naisen talolta oli lyhyempi matka kotiin.
Kun saavuimme pihaan, huomasin että nainen nukkui takapenkillä.
Koitin herätellä ja sanoin, että ollaan kotona, nyt nukkumaan.
Nainen mutisi ja katsoin parhaaksi viedä hänet taloon sisään.
Kaivoin hänen taskustaan avaimen ja hän mutisi taas jotain, en saanut selvää mitä hän sanoi.
Menin avaamaan oven ja riskinä sällinä nostin hänet autosta pois ja kannoin hänet taloon sisään.
Hän oli todella sekaisin ja vein hänet makuuhuoneeseen.
Talossa ei ollut ketään muita kuin me kaksi, hänen miehensä oli kuollut ja lapset ovat muuttaneet kotoa.
Olin jo jättämässä häntä nukkumaan, mutta yht'äkkiä kuulin hänen mumisevan taas jotain.
Istuin sängyn laidalle ja kuuntelin hänen puhettaan, hän sanoi että minun pitäisi riisua hänet, hän ei voinut nukkua vaatteet päällä.
Tein työtä käskettyä ja otin kengät pois jaloista. Tämän jälkeen otin paidan hänen päältään ja sieltä paljastuivat mustat rintaliivit joiden sisällä olivat suhteellisen kookkaat rinnat.
Otin myös housut pois ja sieltä paljastui mustat stringit rintaliivien seuraksi. Sydämeni alkoi pamppailla ja kiusaus oli suuri poistaa myös rintaliivit ja stringit häneltä.
Nyt huomasin, että hän nukkui/oli sammunut.
Käänsin hänet kyljelleen ja avasin rintaliivit, rinnat valahtivat pois liiveistä ja katseeni nauliintui niihin.
Aikani tuijoteltuani niitä otin myös stringit pois ja sieltä paljastui täysin posliiniksi ajeltu pillu. Tunsin sykähdyksen kullissani.
Työnsin sormeni hänen pilluunsa ja katsoin miten hän reagoi.
Hän hymisi ja pillu alkoi tulla kosteammaksi.
Työnsin toisen sormen sisään ja aloin liikutella niitä edestakaisin.
Hän hymisi enemmän ja pillu alkoi sykkiä, hän sai orgasmin.
Otin sormet pois hänen pillustaan ja painoin pääni naisen jalkoväliin.
Aloin nuolla klitorista ja nainen hiukan vääntelehti onnessaan.
Nuolin tovin ja taas tunsin hänen pillunsa sykähtelevän.
Otin housuni pois ja esiin ponnahti 16cm sykkivää miehuutta.
Kävin naisen päälle pidätellen itseäni ilmassa käsilläni, tämän jälkeen työnnyin naiseen ja hän vavahti, pelkäsin että hän herää.
Vedin kullini ulos ja työnnyin sisään uudestaan, nainen ei herännyt ja tämän jälkeen aloin nussia häntä.
Naisella oli tiukka pillu, vaikkakin hän oli jo lähemmäs 40-vuotias.
Nussin aikani häntä ja pian hänen pillunsa taas kerran alkoi sykkiä, nyt en voinut enää pidätellä lastiani, vaan annoin tulla suoraan hänen sisäänsä.
Menin vessaan pesemään kullini ja puin päälleni.
Pesin myös naisen pillun kostealla pyyhkeellä.
Suutelin vielä häntä, laitoin oven lukkoon ja lähdin menemään kotia kohti.
616504
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

...jo lähemmäs 40-vuotias, ja lapset jo muuttaneet kotoa pois. Jep.

Äänestä

Se sinun äitisi kaveri on täytynyt tehdä lapset, aikassta nuorena! Tän tarinan olisit voinut sepittää toiselle palstalle!!

Äänestä
  • tuo totta oli!!! epäilen kyllä...
    mutta voi 40 lapset olla muuttaneet kotoa pois!
    ihan hyvin! se ei ole mikään mahdottomuus että hän on "aloittanut" esim. 18 vuotiaan lasten teon jo! tai 19...tai 20:täkin! jah monikin muutta heti täytettyään 18 tai aikaisemmin jos vanhemmat luvan antavat!
    kaverinikin on muuttanut kotoa pois, ja hänen äitinsä on 41! ja kaverini on 19... eli 22 vuotiaana on hän saaanut kaverini!

    mutta en kyllä silti väitä että tuo tarina olisi totta!! koska en itsekkään oikein tahdo uskoa..mutta väliäkö sillä on, onko se totta vai ei!

    Äänestä

Viet viimeiseksi sen joka asuu lähimpänä,sullahan fiksu taktiikka on??
Ja melkien 40 ja lapset pois kotoa,toinen kohta mikä mättää...
Voi pojua ja sen pikkupiliä...

Äänestä

tottamaar hänellä on tiukka pillu, jos ei ikää ole vielä tuon enempää
ja kyllä meidän lapset ovat jo muuttaneet kotoa, vaikka olemme vaimoni kanssa alle nelikymppisiä

Äänestä
  • ...tuohon tarinaasi. Runkkaile vaan kotona lehtiä lueskellen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pete kirjoitti:

Äitilläni oli viini-juusto-bileet ja minut oli "nakitettu" kuskaamaan kaikki naiset kotiin illan päätteeksi.
Kun bileet loppuivat noin yhden aikoihin, oli osa jo häipyneet taksilla tai omilla kyydeillään.
Minun tehtäväkseni jäi kuitenkin kuskata kolme äitini ystävää kotiin.
Kaksi naista kälättivät ja nauroivat koko matkan ajan, mutta kolmas oli suhteellisen hiljainen koko matkan ajan.
Vein kaksi pirteämpää naista ensin ja jätin hiljaisen viimeiseksi, koska naisen talolta oli lyhyempi matka kotiin.
Kun saavuimme pihaan, huomasin että nainen nukkui takapenkillä.
Koitin herätellä ja sanoin, että ollaan kotona, nyt nukkumaan.
Nainen mutisi ja katsoin parhaaksi viedä hänet taloon sisään.
Kaivoin hänen taskustaan avaimen ja hän mutisi taas jotain, en saanut selvää mitä hän sanoi.
Menin avaamaan oven ja riskinä sällinä nostin hänet autosta pois ja kannoin hänet taloon sisään.
Hän oli todella sekaisin ja vein hänet makuuhuoneeseen.
Talossa ei ollut ketään muita kuin me kaksi, hänen miehensä oli kuollut ja lapset ovat muuttaneet kotoa.
Olin jo jättämässä häntä nukkumaan, mutta yht'äkkiä kuulin hänen mumisevan taas jotain.
Istuin sängyn laidalle ja kuuntelin hänen puhettaan, hän sanoi että minun pitäisi riisua hänet, hän ei voinut nukkua vaatteet päällä.
Tein työtä käskettyä ja otin kengät pois jaloista. Tämän jälkeen otin paidan hänen päältään ja sieltä paljastuivat mustat rintaliivit joiden sisällä olivat suhteellisen kookkaat rinnat.
Otin myös housut pois ja sieltä paljastui mustat stringit rintaliivien seuraksi. Sydämeni alkoi pamppailla ja kiusaus oli suuri poistaa myös rintaliivit ja stringit häneltä.
Nyt huomasin, että hän nukkui/oli sammunut.
Käänsin hänet kyljelleen ja avasin rintaliivit, rinnat valahtivat pois liiveistä ja katseeni nauliintui niihin.
Aikani tuijoteltuani niitä otin myös stringit pois ja sieltä paljastui täysin posliiniksi ajeltu pillu. Tunsin sykähdyksen kullissani.
Työnsin sormeni hänen pilluunsa ja katsoin miten hän reagoi.
Hän hymisi ja pillu alkoi tulla kosteammaksi.
Työnsin toisen sormen sisään ja aloin liikutella niitä edestakaisin.
Hän hymisi enemmän ja pillu alkoi sykkiä, hän sai orgasmin.
Otin sormet pois hänen pillustaan ja painoin pääni naisen jalkoväliin.
Aloin nuolla klitorista ja nainen hiukan vääntelehti onnessaan.
Nuolin tovin ja taas tunsin hänen pillunsa sykähtelevän.
Otin housuni pois ja esiin ponnahti 16cm sykkivää miehuutta.
Kävin naisen päälle pidätellen itseäni ilmassa käsilläni, tämän jälkeen työnnyin naiseen ja hän vavahti, pelkäsin että hän herää.
Vedin kullini ulos ja työnnyin sisään uudestaan, nainen ei herännyt ja tämän jälkeen aloin nussia häntä.
Naisella oli tiukka pillu, vaikkakin hän oli jo lähemmäs 40-vuotias.
Nussin aikani häntä ja pian hänen pillunsa taas kerran alkoi sykkiä, nyt en voinut enää pidätellä lastiani, vaan annoin tulla suoraan hänen sisäänsä.
Menin vessaan pesemään kullini ja puin päälleni.
Pesin myös naisen pillun kostealla pyyhkeellä.
Suutelin vielä häntä, laitoin oven lukkoon ja lähdin menemään kotia kohti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu