pentu läähättää

Mistä moinen johtuu...koira alkaa yöllä kävellä edestakaisin ja läähättää. Voi olla mate ja läähättää. Tätä on jatkunut jo varmaan 4kk. Päivällä kaikki on kunnossa, mutta kun se herää yöllä eka kerran, niin se läähätys alkaa ja jatkuu aamun asti. Takapihalla se käy aina makoilemassa, ei sillä tarvehätä sinne ole, kunhan pääsee tuulettumaan. Aina en jaksa edes laskea ulos koska en uskalla sitä sinne pitkäksi aikaa laskea ja nukkumaan minunkin on päästävä. Mutta siis onko muilla moisia vaivoja pennun yöläähätyksestä? Ja mikä avuksi?
43423
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

patterit todella kuumalla yöllä?
Voi olla että patterit kuumenee kun yöllä tulee enemmän pakkasta ja näin koiran tulee kuuma, varsinkin jos on pitkä/paksu turkki. Siltä se vähän kuulostaisi.
Kokeile pienentää patterien lämpötilaa josko helpottaisi.

Äänestä

Onko koirasi jo oppinut sisäsiistiksi ja sillä on hätä eikä tahdo tehdä tarpeitaan sisälle? Oma koira läähättää ainakin, jos sillä on kova hätä ulos; maha sekaisin tai juonut vesiastian tyhjäksi.

Äänestä

ollut näitä tosi paksuturkkisia rotuja ja tuo on yleensä eka merkki siitä ollut että alkaa mittari sisälämpötiloja kohtaan täyttymään jolloin olen laittanut(kun meillä iso kylmä eteinen)pennun sinne nukkumaan ja jo on läähätykset loppuneet.läähätyshän saattaa merkitä ulos pyytöä,mutta ollessaan kerta muutenkin mielellään tuulettumassa niin uskon olevan kapinaa liian kuumaa oloa vastaan =)

Äänestä

käynyt eläinlääkärillä tuon asian takia..läähätykseen voi olla monta syytä. Kuuma turkki, pissahätä, ikävöinti, epilepsia(en tiedä tuleeko se ihan noin nuorille kylläkään)...etc..

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyytöpentu kirjoitti:

Mistä moinen johtuu...koira alkaa yöllä kävellä edestakaisin ja läähättää. Voi olla mate ja läähättää. Tätä on jatkunut jo varmaan 4kk. Päivällä kaikki on kunnossa, mutta kun se herää yöllä eka kerran, niin se läähätys alkaa ja jatkuu aamun asti. Takapihalla se käy aina makoilemassa, ei sillä tarvehätä sinne ole, kunhan pääsee tuulettumaan. Aina en jaksa edes laskea ulos koska en uskalla sitä sinne pitkäksi aikaa laskea ja nukkumaan minunkin on päästävä. Mutta siis onko muilla moisia vaivoja pennun yöläähätyksestä? Ja mikä avuksi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu