Ongelmia

Pj.

Ajattelin tässä kysellä että onko muilla ollut vastaavia ongelmia?
Perustimme erään yhdistyksen 5 vuotta sitten. Alku oli vähän hankalaa kun oltiin "kilpaileva" yhdistys jo olemassa olevan vanhan yhdistyksen silmissä.
2 vuoden kuluttua tuli aika valita uusi puheenjohtaja ja eräs kaveri halusi alkaa kyseiseen tehtävään. Sikäli ongelmallinen kun hänen vaimo oli seuran sihteeri ja rahaston hoitaja.
Tilanne meni äkkiä siihen että koko yhdistyksen valta oli yhdellä perheellä ja kauhukseni huomasin että johtokunta ei välittänyt asioista ollenkaan. Budjetti oli jo alkuvuodesta 700€ miinuksella (oli velkaa ja lyhennykset piti hoitaa). Huomasin että yhdistyksen rahoista maksettiin löyhin perustein erinlaisia maksuja tietyille henkilöille ja kun otin asian puheeksi niin minua syytettiin riidan haastajaksi ja tilanne meni siihen että jouduin eroamaan johtokunnasta huhtikuussa.
Kesä meni että vilahti ja silloinen pj. lomaili eikä kantanut mitään vastuita eikä mitään suunnitelmia talouden kuntoon laitosta.
Elokuussa aloimme vaatia johtokunnalta toimia ja vastaus tuli syyskuussa. Koko johtokunta erosi pj myöten. erokirjeet olivat kaikilla samanlaiset. Emme hyväksy johtokunnan toimia joten eroamme tehtävästä. Eli jättivät yhdistyksen tuuliajolle. Jäsenkokouksessa lupauduin hoitamaan pj. tehtäviä syyskokoukseen asti.
Tutkittuani asioita tarkemmin huomasin että Yhdistyksen talous oli 1000€ miinuksella. Lisäksi otin erikois syyniin kirjanpidon ja paljastui lähes 500€ hävikki jotka olivat 10-100€ asioista koostuneita.
Käytännössä yhdistyksessä ei eroni jälkeen ollut johtoportaassa mitään toimintaa. puheenjohtaja ja hänen vaimo saivat 4-5 kk aikaan kyseisen hävikin aikaiseksi.
Itse sain budjetin kasaan vuoden loppuun mennessä eli oli selviydytty siitä vuodesta.
Seuraavaksi 2 vuotis kaudeksi minut valittiin pj. ja tein 3 vuotis budjetin joka oli 6000€ ylijäämäinen (hankintoja varten).
Tilintarkastaja suositti ettei edellisen johtokunnan toimista nosteta meteliä koska summa oli kuitenkin aika pieni. Nyt oma pestini pj toimessa olisi jo loppunut mutta jatkajaa ei löytynyt joten jouduin jatkamaan.
Mitä budjettiin tulee niin loppuvuodesta tavoitellut varat on kasassa.
Eli yhteenveto kun johtokunta ei suhtautunut asioihin vakavasti ja pj. veätti kotiinpäin minkä kerkesi seura oli ajautua taloudellisiin vaikeuksiin. Tältä onneksi vältyttiin.
Kiinnostaa tietää onko muilla sattunut vastaavaa vai oliko tapauksemme yksittäinen ja johtui siitä että alun alkaenkin yhdistykseemme tuli hemkilöitä jotka tavoittelivat vain omaa etua.

3

641

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • peejii

      itse olen toiminut puheenjohtajana sekä myös muissa hallitustehtävissä useissa aattellisissa yhdistyksissä parinkymmenen vuoden ajan. samaten olen toisaalla toiminut myös muutaman yhdistyksen tilintarkastajana.

      Asiaan.

      Tileistä ja hallinnosta.
      eittämättä on selvää, että yhdistyksessänne ei tileja ja hallintoa ole suoritettua asiaan kuuluvalla tavalla.

      Muutamia asioita jotka eivät selvinneet kirjoituksestasi:

      oma eroamisesi: kuka myönsi eron? hallituksen jäsenyydestä voi eron myöntää vain yhdistyksen kokous.

      koko johtokunnan eroaminen: kuka myönsi eron? hallituksen jäsenen eron voi myöntää edelleen vain ja ainoastaan yhdistyksen kokous.

      Kolmas asia: eron perustelut: hallituksesta eroamiseen pitää olla painavat syyt.

      hallitus vastaa aina toimistaan, myös taloudellisista vastuistaan. yksittäinen jäsen voi vapautua vastuusta esittämällä eriävän mielipiteen kokouksen pöytäkirjaan. Toinen vaihtoehto on vastalauseen jättäminen. vastalause on astetta ankarampi kuin eriävä mielipide. milloin jostain asiasta (esim. talouden hoitamisesta9 on tehty vastalause, kokouksen puheenjohtaja määrää (ja se kirjataan pöytäkirjaan) mihin mennessä vastalause on jätettävä. tällöin vastalauseen esittäjällä on mahdollisuus esittää perusteensa kirjallisesti vastalauseen perusteille.

      yhdistyksenne hallinto sekä tilit on syytä tarkastaa perusteellisesti ilmapiirin puhdistamiseksi ja epäilyksen varjon pois saamiseksi nykyisen hallinnon päältä. Tämä on ehdottoman tärkeää, jotta asioilta ja huhuilta katkaistaan siivet ja jotta toiminta voi jatkua puhtaalta pöydältä ja ettei tapahtuma sen koomin haittaa yhdistyksen toimintaa..

      joka tapauksessa on erittäin vastuutonta tilintarkastajalta esittää asian lakaisemista "maton alle". hallitukselle ei missään tapauksessa tule antaa tili- ja vastuuvapautta. mitään asiakirjoja ei pidä sormeilla.

      taloudelliset tappiot ja virheellisten toimien aiheuttamat kulut kannattaa selvityttää; joko tilintarkastajalla tai sitten kayttää jotain ulkopuolista.

      Toimintamalleja on sen jälkeen nähdäskeni pari:

      1. vaatia vahingon auheuttaineita korvaamaan vahinko; entinen pj, sihteeri, rahastonhoitaja... tämän jälkeen kuntappio on paikattu, on perusteita, että tilintarkastus saadaan asianmukaisesti suoritettua ja tili ja vastuuvapaus myönnettyä

      2. tehdä asiasta poliisitutkinta.

      yhdistystoiminnassa on aina mukana ihmisiä, joile yhteisen hyvän eteen toimiminen pelaa alussa, mutta jossain vaiheessa oma etu ajaa yhteisen edun edelle.

      [email protected]

      • pj.

        Voi olla ettei eroamiseni mennyt ihan oikeiden sääntöjen mukaan.
        Tilanne meni siihen että muu johtokunta piti kokouksen jossa he tulivat siihen tulokseen että se olen minä joka aiheutan ongelmia.
        Esim. vaadin että kaikki kuitit ja laskut käsitellään johtokunnassa. siihen ei silloinen pj. suostunut vaan sanoi että käsitellään sitten maksujen jälkeen (unohtuivat melkein kaikki)ja puhui muun johtokunnan puolelleen.
        Lisäksi oli ollut muitakin taloudellisia epäselvyyksiä joita kaivoin esille (esim. erään kurssin tuotto katosi kokonaan)ja sain siitäkin syyt että kaivoin vanhoja asioita jne.
        Vaadin rahastonhoitajalle 3 kohdan sääntöä. 1. konttoritarvikkeet kirjekuoret, postimerkit jms. 2. jo päätetyt sopimukset, vuokrat, hallimaksut jne. 3. johtokunnassa hyväksytyt laskut ja maksut.
        Näitä ei muu johtokunta hyväksynyt millään. Jos olisin tehnyt asiasta julkisen eli vaatinut jäsenkokouksen kutsumista niin olisin saanut yhdistyksellemme negatiivista julkisuutta joka olisi vahingoittanut seuraa. Olimmehan ns. kilpaileva seura paikkakunnalla.
        Kun loput johtokunnasta erosi kutsuimme jäsenkokouksen ja valitsimme uuden tilapäisen johtokunnan ja pj. Tilintarkastajaksi hommasin paikallisen ison tilitoimiston loppukaudeksi. Samalla totesimme että edellinen johtokunta ei ajatellut seuran etua.
        Mainittakoon että yksikään silloisesta johtokunnan jäsenestä ei ole enään yhdistyksen jäsen. Itse ajoin läpi välittömasti 3 kohdan säännön rahastonhoitajalle joka toimii oikein hyvin.
        Ostin ongelma aikana yhdistystoiminnan käsikirjan josta kerroin muulle johtokunnalle mitenkä pitää toimia mutta eivät välittäneet asiasta.


      • Nimetön
        pj. kirjoitti:

        Voi olla ettei eroamiseni mennyt ihan oikeiden sääntöjen mukaan.
        Tilanne meni siihen että muu johtokunta piti kokouksen jossa he tulivat siihen tulokseen että se olen minä joka aiheutan ongelmia.
        Esim. vaadin että kaikki kuitit ja laskut käsitellään johtokunnassa. siihen ei silloinen pj. suostunut vaan sanoi että käsitellään sitten maksujen jälkeen (unohtuivat melkein kaikki)ja puhui muun johtokunnan puolelleen.
        Lisäksi oli ollut muitakin taloudellisia epäselvyyksiä joita kaivoin esille (esim. erään kurssin tuotto katosi kokonaan)ja sain siitäkin syyt että kaivoin vanhoja asioita jne.
        Vaadin rahastonhoitajalle 3 kohdan sääntöä. 1. konttoritarvikkeet kirjekuoret, postimerkit jms. 2. jo päätetyt sopimukset, vuokrat, hallimaksut jne. 3. johtokunnassa hyväksytyt laskut ja maksut.
        Näitä ei muu johtokunta hyväksynyt millään. Jos olisin tehnyt asiasta julkisen eli vaatinut jäsenkokouksen kutsumista niin olisin saanut yhdistyksellemme negatiivista julkisuutta joka olisi vahingoittanut seuraa. Olimmehan ns. kilpaileva seura paikkakunnalla.
        Kun loput johtokunnasta erosi kutsuimme jäsenkokouksen ja valitsimme uuden tilapäisen johtokunnan ja pj. Tilintarkastajaksi hommasin paikallisen ison tilitoimiston loppukaudeksi. Samalla totesimme että edellinen johtokunta ei ajatellut seuran etua.
        Mainittakoon että yksikään silloisesta johtokunnan jäsenestä ei ole enään yhdistyksen jäsen. Itse ajoin läpi välittömasti 3 kohdan säännön rahastonhoitajalle joka toimii oikein hyvin.
        Ostin ongelma aikana yhdistystoiminnan käsikirjan josta kerroin muulle johtokunnalle mitenkä pitää toimia mutta eivät välittäneet asiasta.

        sinä ainakin olet osaltasi menetellyt oikein. siitä ei voi moittia. Yhdistystoiminnan käsikirja on yksi parhaita alan teoksia suomessa.

        Peejii


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      169
      10672
    2. Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta

      Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t
      Maailman menoa
      90
      7515
    3. Se oli Orpo joka rynni Eagle S -alukselle

      Vastoin kaikkia kansainvälisen merenkäynnin sääntöjä. Kunpa olisi ollut purjehtija Harkimo Suomen johdossa silloin. ht
      Maailman menoa
      3
      7366
    4. Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta

      Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t
      Maailman menoa
      27
      7358
    5. Demarikultin uhri kertoo

      Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa
      Maailman menoa
      88
      5743
    6. Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?

      Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus
      Maailman menoa
      49
      5221
    7. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      31
      4966
    8. Giorgia Meloni vs Riikka Purra

      Kyllä Italian pääministeri on kauniimpi ja seksikkäämpi, kuin Suomen valtiovarainministeri Riikka Purra. Mitä jotkut näk
      Maailman menoa
      12
      4781
    9. Suomen velka kasvoi ennätysvauhtia - Mäkynen repostelee

      – Velka kasvoi eniten tilaston historiassa, Mäkynen kirjoittaa. – Vuoden 2025 toisella neljänneksellä selvästi eniten k
      Maailman menoa
      3
      2132
    10. Ei muuta kun kylärinkiä ajamaan!!!

      Huomenta! Tuossa ku kylän pinnassa asunu koko iän, nii viime vuosina nii harmittanu ku viikonloppusin niin hiljasta, sil
      Hyrynsalmi
      36
      1583
    Aihe