Olen sivusta seurannut ystävättäreni ja miesystävänsä "yritystä" elää yhdessä - yritystä siitä syystä, että uusperheessä on kuusi lasta - kolme kummankin edellisistä liitoista. Osa lapsista jo teini-ikäisiä, osa vielä tarhaiässä. Aikamoista sumplimista näyttää elämä olevan, kun molemmilla on vielä yhteishuoltajuus eli lapset ovat viikko kerrallaan äidin ja isän luona. Ystävättäreni onkin sanonut, että yhteistä, kahdenkeskistä aikaa ei heille juurikaan jää, mikä on tylsää, kun pitäisi tavallaan viettää vielä kuherruskuukautta...
Eli paineet uusioliiton onnistumiselle ovat huomattavasti kovemmat kuin ensimmäiselle liitolle? Toisaalta - tällaisessa liitossa ei ainakaan pysytä vain lasten takia...
Eli paineet uusioliiton onnistumiselle ovat huomattavasti kovemmat kuin ensimmäiselle liitolle? Toisaalta - tällaisessa liitossa ei ainakaan pysytä vain lasten takia...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Varmasti on tosiaan sovittelemista. Jos ei olla yhdessä lasten takia, niin tapella ainakin voidaan "lasten takia" ja vaikka erotakin "lasten takia". Vitsi.
Jotain tiedän asiasta ja sanonpahan vaan, että metsään menee niin, että paukkuu, jos luullaan, että eron jälkeen on kaikki hyvin. Ongelmat vain vaihtuu toisiksi ;/ Voihan tietysti käydä niin hyvä säkä, että miesystävä tai -ystävä on erikoisen lapsirakas ;)
moisen katraan kanssa on.
Tuosta lapsi rakkaudesta voisin kuitenkin kommentoida sen verran että, jos uusioperheessä on teini-ikäisiä lapsia niin sellainen rakkauden / kaveruuden tai minkä tahansa huomion osittaminen on vaikeaa, jonka tuo nuori hyväksyy.
biologisetkin vanhemmat on kovilla, tasapainoillesaan jäkikasvun kanssa, jos vielä biologinen side puutuu on todella vaikea asettua aikuiseksi uusioperheeseen vaikka halua olisikin.
tuohon sumplimiseen ja siihen ettei toisella enää riittänyt aikaa/tarmoa/halua hoitaa parisuhdetta, joka kuitenkin on minun mielestäni se KAIKKEIN TÄRKEIN SUHDE uusperheessä. Erottiin ystävinä (ei tarkoita etteikö olisi ollut vaikeaa ja sattunut molempiin) ja vitsillä on todettu näin puolitoista vuotta jälkeenpäin, että katotaan uudestaan kun ollaan molemmat vapaita. Siihen on vielä 4-5 vuotta... mutta liekki kytee edelleen.
Tapasin miehen, jolla on viisi lasta kuten minullakin..Hänellä omansa joka toinen viikonloppu. Puoli vuotta sinnittelin.Hän tuli lastensa kanssa minun luokseni...passattaviksi koko porukka ja minun jääkaapilleni...puolessa vuodessakin oli jo liikaa...oli kamalaa!!!
niin aikas hankalaa näyttää olevan.
Tuntuis, että onnistumisen edellytykset olis paremmat, jos molemmilla edes samalla vuosikymmenellä syntyneitä lapsia.
Jos miehellä/naisella ei ole ollenkaan lapsia tai ovat jo lentäneet omiin pesiinsä, on hän sinkun asemassa.
Eikä suhtaudu riemusta kiljuen toisen vielä esim. kouluikäisiin lapsiin. (tämä oma kokemukseni, ei yleistys)
Siinä tulee helposti eteen kysymykset; lomalle kahdestaan, ulos kahdestaan, kotona kahdestaan. Näin pitää ehdottomasti välillä ollakki! Mutta ei pääsääntöisesti, en ainakaan itse voi niin toimia.
Eli ei tämäkään asetelma ole helppo...
heikkohermoisia ihmisiä varten. Siinä jos missä, punnitaan ihmisen henkinen puoli.
Olen itsekin seurannut paria uusperheyritystä vierestä ja tuntuu olevan tosi kinkkistä.
Tuli mieleen, että olisko niin, ettei niitä toimivia pelisääntöjä olis vielä keksitty?
Ehkä vuosien tai vuosikymmenten mittaan sellaiset keksitään, kun uusperheistä on enemmän kokemusta ja ne ovat enempi arkipäivää.
Nyt on usein vielä niin, että on sun lapset ja mun lapset. Miten sellainen voi olla perhe?
Tiedän toki, että toisen lapsia voi olla vaikea ottaa "omiksi" - monestakin syystä. Tämä onkin mielestäni yksi kysymys. Pitäisikö toisen lapset ottaa omiksi? Voiko niitä ottaa omiksi?
Jos ei olla perhe, niin mitä silloin ollaan? Ja kuka määrää säännöt ja miten kaikki saadaan niitä noudattamaan?
Tää on juttu, jota ihmiskunnan täytyy vielä hyvän aikaa harjoitella:)
ydinperheessäkään aina niitä samoja sääntöjä ja saatikka sitten pystytäänkö niistä sopimaan. Toisaalta uusperheessä asioista keskustelemisen tärkeys ehkä korostuu. Niin ja tietysti pienemmät lapset ottavat luonnollisesti helpommin vastaan uudet ihmiset perheeseen.
Kokemukseni ja huomioni lähipiirisstä mukaan uusperheen suhde ei ole sen vaikeampi kuin muutenkaan perheessä naisen ja miehen välillä. Puhua täytyy pystyä muuten metsään menee.