lakiehdotukseksi sekarotuisten pakollista rekisteröimistä, sekä paperittomien puhdasrotuisten koirien. Syynä tähän ovat jatkuvat eläinsuojelu kannalta katsottuna laiminlyönnit. Koira on hankittu tuotanto eläimeksi, nartut astutetaan joka juoksusta. Risteytys pentujen kohtalona kuten sekarotuisten usein joutua kiertopalkinnoiksi ja ennemmin tai myöhemmin teetteävät lisä työtä viranomaisille.
Ehdotukseen liittyy myös ns. sakkovero. Samoin pentueitten ilmoitusvelvollisuus.
Media tulee aikanaan tiedoittamaan lisää asiasta.
Allekirjoituksia on jo riittävästi.
Ehdotukseen liittyy myös ns. sakkovero. Samoin pentueitten ilmoitusvelvollisuus.
Media tulee aikanaan tiedoittamaan lisää asiasta.
Allekirjoituksia on jo riittävästi.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Herää jo päiväuniltasi.
ja mieti kuka eduskunnassa istuva koira ihminen on.
Ainakin minä olen allekirjoittanut aloitteen päättäjille, joskin sanamuoto oli erilainen. Pointti oli säästää eläinsuojeluviranomaisten työtä. Valvonta on silloin helpompaa. Ilmoitukset jostain määrätystä myyjästä ja tsekkaus tiedostoihin paljastaa paljon asioita. Verolle sellaiset. Johan toiminta helpoittaisi viranomaisten työtaakkaa ja säästäisi monta narttua joutumasta pennun tekokoneiksi. Pistäisi myös näitä tulevia "tuottajia" miettimään onkohan tarkoituksenmukaista ja vaivan arvoista touhua.
..eduskunnassa istuva koiraihminen, joopajoo
eduskunnassa olevan kansanedustajan kasvattavan erästä terrieri rotua ja on aktiivinen koira ihminen. kerää aina alueensa äänivyöryn.
kukaan kansanedustaja ei tänne kirjoita!!
Olen kanssasi aivan samaa mieltä ehdotus on erittäin hyvä. Varmaan se vähentäisi pentutehtailua ja koirien "kierrätystä" Hyvä Marjaana
Voisitko tarkemmin selittää tällaiselle tyhmälle ja yksinkertaiselle ihmiselle, että mitenkä esim. se sekarotuisten "rekisteröiminen" vähentäisi niiden kierrätystä... Siis hei, öhöm ei vaan me jakeluun.....
Hah! Tuossa lukee tämän viikon paras vitsi!