Kylmää täällä on ja hiljaista. Pelloon piipahtavalle on tarjolla vierasta sirkushuvia ja kireää, jatkuvaa pakkasta, eipä paljon muuta. Kunnan päättäjien piiri näyttää pyörivän tällä kertaa päiväkodin ympärillä - Jokos se lukio meni jo ulos?
Ymmällä ollaan, miten mahdatte pitää kylänne pystyssä. Mitä laskelmat sanoo: montako teitä on vuonna 2010, montako työikäistä on muuttanut Pelloon viime vuosina, montako lasta täällä on syntynyt viime vuosina?
Minulla on täällä vielä pieni metsätilkku, jonka aiomme panna sisarusten kanssa myyntiin, kun paperit valmistuu. Meneeköhän?
Jokivarren helmi
6
1341
Vastaukset
- Eräs pellolainen
Eipä Pelloon tule paljon uutta. Omistus on yksissä käsissä. Kylässä on yks sellanen jarrumies ja jarrumiehen apumiehet jotka yhessä päättää kuka saa yrittää.
Työikänen väki vähenee koko ajan.
Vaikea varmaan maitansa myydä. Kiinteistöjäkin on melkein enemmän myynnissä ku Helsingissä.- tukea
Pellossa näyttää olevan kolme paikkaa, joihin tunturimatkalaiset pysähtyvät: Tuomaan tupa napapiirillä Juoksengissa, S-market Pellossa, Joppari-kahvila Pellossa ja Vihreä pysäkki.
Jos täällä saa ennustaa, on tämän valtatien varrella vain napapiirin palveluilla Juoksengissa mahdollisuus kasvuun. Pellossa on asiat niin, että napapiirin merkitystä ei ole mahdollisena matkailullisena menestystekijänä (vrt. Rovaniemi) vieläkään osattu ymmärtää. Pitäisi pikaa saada Juoksengin napapiirillä matkailijoille tarjottu palvelurakenne laajentumaan, esimerkiksi elämyksiin ja tuotannolliseen toimintaan: pajakylä, safarit ja luontomatkailu kaikkinensa. Siis tarvitaan yhteistyökykyä ja -halua - voittamaan kateutta. Eikö myös tähän kehittämistyöhön ole kuntien palkkaamia henkilöitä. Kunta on aiemminkin voinut tukea palvelurakenteen kehittämistä. Jääkö Juoksenki edelleen tätä ilman?
Napiirin ylitys on elämys - Lapin portti, joka halutaan viestittää ystäville ja sukulaisille, läpi Euroopan. Lisäksi Juoksengissa tämä portti on kehittämisen suhteen liikenteellisesti ylivertaisella paikalla (vrt. esim. Vihreä pysäkki).
Napiiriä ei voi siirtää kuntakeskukseen, vaikka kuinka haluaisi. Sen matkailullisen tenhovoiman voi kyllä saada tuhottua - vääristävällä tukipolitiikalla - hajoitustyöllä. - henkilö noiden
tukea kirjoitti:
Pellossa näyttää olevan kolme paikkaa, joihin tunturimatkalaiset pysähtyvät: Tuomaan tupa napapiirillä Juoksengissa, S-market Pellossa, Joppari-kahvila Pellossa ja Vihreä pysäkki.
Jos täällä saa ennustaa, on tämän valtatien varrella vain napapiirin palveluilla Juoksengissa mahdollisuus kasvuun. Pellossa on asiat niin, että napapiirin merkitystä ei ole mahdollisena matkailullisena menestystekijänä (vrt. Rovaniemi) vieläkään osattu ymmärtää. Pitäisi pikaa saada Juoksengin napapiirillä matkailijoille tarjottu palvelurakenne laajentumaan, esimerkiksi elämyksiin ja tuotannolliseen toimintaan: pajakylä, safarit ja luontomatkailu kaikkinensa. Siis tarvitaan yhteistyökykyä ja -halua - voittamaan kateutta. Eikö myös tähän kehittämistyöhön ole kuntien palkkaamia henkilöitä. Kunta on aiemminkin voinut tukea palvelurakenteen kehittämistä. Jääkö Juoksenki edelleen tätä ilman?
Napiirin ylitys on elämys - Lapin portti, joka halutaan viestittää ystäville ja sukulaisille, läpi Euroopan. Lisäksi Juoksengissa tämä portti on kehittämisen suhteen liikenteellisesti ylivertaisella paikalla (vrt. esim. Vihreä pysäkki).
Napiiriä ei voi siirtää kuntakeskukseen, vaikka kuinka haluaisi. Sen matkailullisen tenhovoiman voi kyllä saada tuhottua - vääristävällä tukipolitiikalla - hajoitustyöllä.päättäjien mielestä taisi panna aikoinaan Tuomaan pajan pystyyn. Teki sen omalla työllään ja ideoillaan, ilman kunnan isien tukimarkkoja. Kun sitten alkoi menestyä eikä herrat päättäjät päässeet sorkkimaan ja pätemään väliin, niin sehän ei ole passannut.
Jos vielä on sanonut muutamia valittuja ajatuksiaan ääneen kunnan herrojen läsnä ollessa, niin senhän tietää miten siinä Pellossa käy. Kunnan johto on yrittänyt näyttää, mistä se kana oikein pissii. Sillä eihän se sovi, että joku muukin voi ajatella omilla aivoillaan kuin kulloinkin vallassa olevat suurvisiirit.
Juoksenki ja Napapiiri ovat olleet paitsiossa, kun matkailuelinkeinoa on Pellossa kehitetty. Vihreään Pysäkkiin on kyllä syydetty rahaa.
Se on huomattu moneen kertaan, että Pellossa ei ole tapana nähdä omaa napaa pitemmälle. Tässä tapauksessa se napa on Pellon kylä ja Vihreän pysäkin seutu. - Kaasumies
Se jarrumies?
Pistä nimi tiedoksi... - poikkeuksellinen ole
henkilö noiden kirjoitti:
päättäjien mielestä taisi panna aikoinaan Tuomaan pajan pystyyn. Teki sen omalla työllään ja ideoillaan, ilman kunnan isien tukimarkkoja. Kun sitten alkoi menestyä eikä herrat päättäjät päässeet sorkkimaan ja pätemään väliin, niin sehän ei ole passannut.
Jos vielä on sanonut muutamia valittuja ajatuksiaan ääneen kunnan herrojen läsnä ollessa, niin senhän tietää miten siinä Pellossa käy. Kunnan johto on yrittänyt näyttää, mistä se kana oikein pissii. Sillä eihän se sovi, että joku muukin voi ajatella omilla aivoillaan kuin kulloinkin vallassa olevat suurvisiirit.
Juoksenki ja Napapiiri ovat olleet paitsiossa, kun matkailuelinkeinoa on Pellossa kehitetty. Vihreään Pysäkkiin on kyllä syydetty rahaa.
Se on huomattu moneen kertaan, että Pellossa ei ole tapana nähdä omaa napaa pitemmälle. Tässä tapauksessa se napa on Pellon kylä ja Vihreän pysäkin seutu.Päänaukominen herroille ei yleensä kannata missään, oli kunta mikä hyvänsä.
Joten se siitä viisaudestasi.
Rovaniemeen on kyllä paha verrata, kun siellä on ihan eri liikennemäärät kuin jokivarren tiellä. Roihin lennätetään ulkomaita myöten turisteja. Mistä niitä riittäisi Pellon napapiirille?
Autoilijoista ei ole iloa, heitä riittää hätnäppää pari kuukautta kesäisin. Sillä ei kukaan pelkästään elä.
Tuntureille menijät eivät juuri jää kuppaamaan napapiirille. Osa pysähtyy vähäsen ylös mennessä. Alasmenijöistä ei juuri kukaan, eihän Ylläkseltä lähtiessä ole mennyt vielä kuin tiima biilissä istuessa.
Kyllä se Tuomaan paja tossa laajuudessa taitaa olla kehityksen maksimi näillä reunaehdoilla. Turha vonkua jotain suurempaa. Tai mikäs siinä, paskaakos vongutte. Kaivakaa kuvetta kuten Myllymäen Tuomas aikoinaan ja satsatkaa vaikka velkarahalla. Katsokaa, menestyykö ideanne. Tuskin kunta sitä vastustaa, että investoitte.
Tyhjä huutelijoita ja kunnanisien "neuvojia" on Tornionlaaksossa jo aivan riittävästi. - Eräs pellolainen
Kaasumies kirjoitti:
Se jarrumies?
Pistä nimi tiedoksi...Ei nimiä kannate mainita. Sellaiset viestit yleensä poistetaan tältä palstalta.Tiedät varmaan kyseisen pohatan. Jollet ole itse ????
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1287736Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?947262Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit317182Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t186532Marinin tuhojen korjaaminen kestää kahdeksan vuotta
Nyt on vasta neljännes mennyt ja ensimmäiset korjausliikkeet saatu liikkeelle. Innokkaimmat olivat odottaneet että jo t736341Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik1115687Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?465468Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv195445Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa745321Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus475190