Ympäristörikos

Mietin vain onko turha tehdä vai kuinka käy? Ostamani paikan vieressä on heitelty metsään kaikenlaista rautaromua ja lisäksi isoja rautatynnyreitä joissa on jotain, arvelen että jäteöljyä, koska ennen paikalla asunut on harrastanut autoja. Niistä mikään ei ole minun tontin puolella. Kuitenkin ennen kuin jätehuolto tuli pakolliseksi tällä paikalla asuneet ovat kaivaneet jätteitä maahan ja ne ovat yhä siellä ja nyt siis omalla tontillani. Jätehuollon aloitin heti tähän tultuani, joten yhtään itse en ole maahan kaivanut. Pelkkä ajatuskin kuulostaa hölmölle. Mutta nämä muiden näkyvät romut ovat tämän entisen kaivetun jätepaikan lähellä, eli varmaan siitäkin kiinnostuttaisiin. Jätehuollon laskuilla voin kyllä todistaa, että omat jätteeni on aina noudettu asiallisesti. Mitenkähän tässä kävisi?
3288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Tontin omistajana joudut todennäköisesti itse vastaamaan jätteiden poistosta.Riippuu tietenkin erittäin paljon siitä,mitä siellä loppujen lopuksi on.Tuon öljyn suhteen neuvon kyllä ottamaan pikaisesti yhteyttä ympäristöviranomaisiin.Siitä voi nimittäin tulla isokin ongelma.Öljy läpäisee esimerkiksi muovisen vesijohdon varsin helposti ja maaperästä riippuen se voi kulkeutua pohjavesien mukana myös sinun tontillesi.

Äänestä
  • joka on tontillani on pinnalla näkyvissä säilykepurkkeja,muovisia jogurttipurkkeja ja muovirasioita- ja pakkauksia. Tuulen riepoteltavat olen poistanut, mutta maa kätkee lopun alleen. Siis vaikuttaa olevan talousjätettä. Ne tynnyrit huolettavatkin, kun ruosteisiakin jo ovat, järjestän kyllä asian.

    Äänestä

Syyllinen on kaiketi se, joka on ne romut sinne maahan levitellyt ja peitellyt, edellinen omistaja ei selviä vastuustaan sillä, että onnistuu myymään sellaisen kiinteistön.

Poliisia voi aina kokeilla, tonkivat mielellään roskia. Kyseessähän ei ole asianomistajahomma vaan todella ympäristörikos.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Axi kirjoitti:

Mietin vain onko turha tehdä vai kuinka käy? Ostamani paikan vieressä on heitelty metsään kaikenlaista rautaromua ja lisäksi isoja rautatynnyreitä joissa on jotain, arvelen että jäteöljyä, koska ennen paikalla asunut on harrastanut autoja. Niistä mikään ei ole minun tontin puolella. Kuitenkin ennen kuin jätehuolto tuli pakolliseksi tällä paikalla asuneet ovat kaivaneet jätteitä maahan ja ne ovat yhä siellä ja nyt siis omalla tontillani. Jätehuollon aloitin heti tähän tultuani, joten yhtään itse en ole maahan kaivanut. Pelkkä ajatuskin kuulostaa hölmölle. Mutta nämä muiden näkyvät romut ovat tämän entisen kaivetun jätepaikan lähellä, eli varmaan siitäkin kiinnostuttaisiin. Jätehuollon laskuilla voin kyllä todistaa, että omat jätteeni on aina noudettu asiallisesti. Mitenkähän tässä kävisi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu