Onko Ok..?

Olemme seurustelleet avomieheni kanssa kohta viisi vuotta. Miehelläni on edellisestä suhteesta yksi 8v lapsi, joka vierailee meillä säännöllisesti. Emme tule edellisen naisen kanssa toimeen ja ns. "ongelma" on että mieheni vanhempien luona on seinällä kuvia tästä exästä. Eli onko minun hiljaa siedettävä asia, vaikka aina anoppilassa käydessä kirpaisee nähdä tästä entisestä suhteesta kuvia?
Itse olen huolehtinut ettei entisen mieheni kuvia ole sukulaisillani esillä, minusta se olisi aika loukkaavaa toista kohtaan..
Mitä mieltä olette..?
Ongelma ei ole iso, mutta ikävä..
281850
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Minun vanhempani pitivät veljeni eroon päätyneestä avioliitosta hääkuvaa esillä, koska äitini halusi tämän ko. parin lasten näkevän isänsä ja äitinsä mummolan seinällä onnellisena yhdessä. Ne on siellä lasten takia!! Kyseessä on siis kunnioitusta lasten biologista äitiä kohtaan. Sinä olet uusin nainen, joka ei ole liittynyt sukuun samalla lailla kuin tuo lasten äiti. Hänellä tulee aina olemaan asema, johon sinä et koskaan yllä. Tämän pitäisi riittää sinulle, sillä se tuo myös helpotusta asemaasi. Saat olla juuri se kuka olet, ja tulet hyväksytyksi sellaisena kuin olet.

Äänestä
  • Varmasti se ärsyttää ja saa ärsyttääkin.

    Mutta heti kun veri taas vitutukselta kiertää.. ;)

    ...niin ajattele, että exät ovat exiä syystä. On varmasti ihan järkeenkäypiä syitä sille, miksi he eivät enää ole yhdessä. Ja yhtä päteviä syitä sille miksi te olette.

    Meillä on sukulaisilla kuvia sellaisestakin avioliitosta, jossa mieheni poseraa lapsettomaksi jääneen liiton aikaisissa kuvissa. (Nyt meillä on yksi yhteinen, hänellä välissä olleesta avoliitosta yksi ja minulla edellisestä avoliitosta kaksi)

    Nouse tavanomaisen yläpuolelle ja usko teihin. :)

    Äänestä

Ehkä voisit sopivassa kohtaa mainita miehellesi harmituksestasi, hän voisi varmasti ottaa asian esille vanhempiensa kanssa, esim. kysyä näiltä suoraan kuvien esilläolon merkitystä. Tai sitten voit vain nostaa pään pystyyn, ja odottaa ajan ruostuttavan taulujen kiinnitysnaulat irti...Hyviä hetkiä anoppilaan joka tapauksessa!

Äänestä

Länsimaisissa demokratioissa ihmisillä on sanan ja ilmaisun vapaus. Isovanhemmilla on täysi oikeus ja jopa rehellisyyden vuoksi myös velvollisuus ilmaista suruaan päättyneestä liitosta tai kertoa kuvilla, ketä he pitävät lapsensa oikeana puolisona (niinkuin isäni tekee). Aivan samoin teillä itsellänne on vaikkapa avioliiton solmimisen kautta oikeus ilmaista kuuluvanne yhteen. Typerää on olettaa, että koko ympäristönne pitäisi ajatella teidän asioista samalla lailla kuin te itse. Kaikkien on kunnioitettava toistensa mielipiteitä. Elämä ei ole siloista ja yksinkertaista. Myös lapset saavat rähistä ja olla hyväksymättä vanhempiensa uusperheitä, eikä todellakaan kaikkea lasten pahaa mieltä voi laittaa murrosiän piikkiin. Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön. Älä vain ryhdy pikkusieluiseksi.

Äänestä

Oletpa saanut mukavia vastauksia.

Minun mieheni isän luona oli myös joskus seinällä mieheni ja hänen exänsä hääkuva. Seuraavan kerran mennessämme käymään, kuva oli seinältä kadonnut.

Mieheni äiti on kuollut ja isä on uudestaan naimisissa. Tämä isän uusi vaimo fiksuna ja ajattelevaisena ihmisenä oli kuvan seinältä poistanut.

Annoimme heille tyhjäksi jääneeseen kohtaan kehystetyn kuvan mieheni lapsista ja se siellä seinällä nykyään komeilee.

Ehkäpä sinäkin voisit ratkaista ongelman lahjoittamalla appivanhemmille kuvan teistä kaikista?

Äänestä

Lasten äiti on aina ykkönen anoppilassa, sitä ei muuta mikään. Lasten mummi osoittaa näin lapsille, että heidän äitinsä on hänelle myös tärkeä ja se oikea miniä. Toisia ja kolmansia saa tulla, mutta kukaan ei vie paikkaa siitä enimmäisestäminiästä eikä lasten äidistä. Totuus sinuun sattuu, mutta muuta et voi!

Äänestä
  • Ei se ensimmäinen miniä jokapaikassa ole se ykkönen. Naurettavaa väittääkkin niin. Itse olen anoppilassani järjestysnumero kaksi ja tiedän olevani silti se ykkönen. Myös veljeni kolmas vaimoke tuntuu olevan vanhemmilleni se ykkönen. Johtuisikohan kaikki vaan näistä paljon puhutuista henkilökemioista, ei järjestysnumeroista ja lapsiluvuista?

    Äänestä

  • Pistätkö/-tekö muuten joskus toistenkin päin noita provoja? Esim. "Onneksi mies tajusi vaihtaa uuteen, parempaan, kauniimpaan ja fiksumpaan vaimoon, hoitaa lapsetkin paremmin kuin heidän äitinsä, eipä ihme että lapset pitävät uudesta äidistään enemmän kuin vanhasta!" ? :D Saisit/-te takuuvarman mylläkän aikaiseksi, sitähän täältä haet/-te provojutuilla. No, tapansa kullakin. ;)

    Äänestä

  • Hauska provo kirjoitti:

    Pistätkö/-tekö muuten joskus toistenkin päin noita provoja? Esim. "Onneksi mies tajusi vaihtaa uuteen, parempaan, kauniimpaan ja fiksumpaan vaimoon, hoitaa lapsetkin paremmin kuin heidän äitinsä, eipä ihme että lapset pitävät uudesta äidistään enemmän kuin vanhasta!" ? :D Saisit/-te takuuvarman mylläkän aikaiseksi, sitähän täältä haet/-te provojutuilla. No, tapansa kullakin. ;)

    Olen vain tätä mieltä, ettei minua ukkoni nykyiuset korvaa anoppini mielestä. Anoppini on mun ykkösnainen äitini jälkeen ja olemme enemmän kuin ystävät, olemme kuin äiti ja tytär. Vaikka ukko jätti perheensä, anoppi ja appi ei meitä jättänyt! Taitaapi olla niinpäin, että jättivät poikansa uuden naisen mitään sanomattomaan arvoon, tuskin tapaavat heh hee.. Ja sekös minusta on imartelevaa..No syytön minä olen tilanteeseen, mutta appivanhemmat näin halusivat pitää minut suvussaan kunniapaikalla!

    Äänestä

  • enkä Lassukka kirjoitti:

    Jos et ole Lissukka, niin miksi sitten yleistät tahallisesti provosoiden "Lapsen äiti on AINA ykkönen anoppilassa..." "...se OIKEA miniä..." "...kukaan ei vie paikkaa siitä siitä ensimmäisestä miniästä eikä lasten äidistä. Totuus sinuun sattuu, mutta muuta et voi!". Jos et olisi lissukka, kertoisit että näin näyttää olevan sinun tapauksessasi. Tuskimpa ihan niin naivi olet, että luulet tälla tavoin olevan jokaisessa avioeroperheessä. Minun appivanhempani esimerkiksi kertoivat minulle, miten ihanaa on että heidänkin poikansa on vihdoinkin onnellinen ja anoppilan seinällä komeilee ihan meidän hääkuva, kyllä lapset kuvia äidistään voivat katsella ihan jossain muuallakin kuin juuri isän vanhempien luona. Lähinnä kuullostaa appivanhempien näpäytykseltä pojalleen, josta ohessa sitten ottaa itseensä tai on ottamatta pojan uusi kumppani, mikäli nyt rikki menneen liiton kuvaa on pakko seinällä pitää.

    Joihinkin muihin täällä kirjoitettuihin teksteihin palatakseni, pitää kyllä sanoa, että ompa laimea tekosyy pitää siksi hajonneen liiton kuvaa seinällä, etteivät lapset muka muuten tunnistaisi alkuperäänsä. Jos se pelkästä kuvasta on kiinni, eikä siitä mitä lasten kanssa keskustellaan, niin on se nyt naurettavuuden huippu! :D Eiköhän lapsilla voi olla vaikka omassa huoneessaan kansio, jossa on kuvia heidän lapsuutensa siltä ajalta, jolloin vanhemmat vielä olivat yhdessä, niillä kuvilla oikeasti voi lapsille itselleen olla merkitystä. Yksittäinen hääkuva mikä muistuttaa aina siitä että jokin meni pahasti pieleen kun "onni ei kestänyt" on minusta ennemminkin veitsen kääntämistä haavassa. Mutta ehkäpä joku senkin sitten tärkeäksi kokee... Ihan kaikkea ei kannattaisi kuitenkaan pistää sen piikkiin että ajatellaan vain lasten parasta, kun kysymyksessä on tosi asiassa ihan jokin muu vaikutin, eikä sillä ole mitään tekemistä lasten kanssa. ;)

    Äänestä

  • tapauksessasi kirjoitti:

    Pyydän anteeksi, jos artikuloin väärin. Mutta meillä anoppilassa on edelleen kuin ennenvanhaan. Kumpainekin puhuttelee miniänä edelleen. Kaikki on samanlaista kuin ennen, mikään ei ole muuttunut meidän välillämme.
    Meidän perhekuvamme on yhä tallessa, eikä uusien naisten kuvia ym näy missään. Se on myös aihe josta anoppilassa pistämme välillä vitsiksikin, ja naureskelemme uuden naisen toilauksia.
    Ovat he sanoneetkin minulle, että ainoa oikea miniä olet sinä. Minua he auttavat, kuin minä heitä.
    Suvun kaikkiin juhlin olen edelleen tervetullut ja tiedän olevani kunniavieras. Paremmuutta ei voi koskaan vähätellä, ja toki nautin siitä täysin.
    Uutta naista ei aina edes kutsuta, onneksi, ja olemme edelleen kuin yhteinäinen perhe.
    Appivanhemmat sanoivatkin, että toivottavasti se meidän poika ei enää niitä uusia lapsia tee, sillä heille meillä ei ole aikaa, eikä ne tunnukkaan samoilta kuin nämä jotka ovat syntyneet ensimmäisinä, nämä ovat aina ne rakkaimmat. Että tuntuu hyvältä. Luulenpa että useimmat ajattelevat samoin, että vaikka niitä syntyisi sieniä sateella, ei kukaan korvaa niitä ensimmäisiä, ei miniöitä, ei vävyjä, appeja, lapsia, ei ketään.

    Äänestä

  • mutta useimmilla sitten kirjoitti:

    narsismi on sairaus..ja erolle löytyy aina syylliset molemmista osapuolista. Ikävää on se ettei sinulla ole omaa elämää, näköjään roikut ikuisesti kiinni vanhassa elämässäsi. Niin ja voipi olla, että myös sinulle nauretaan mutta et vain sitä hyväuskoisena hölmönä ymmärrä.

    Teillä onkin varmaan hyvät välit olleet anoppilassa alusta asti, hienoahan se on, että niin jatkuukin, miksipä sen pitäisi eron myötä muuttua. Ilmeisesti appivanhempasi eivät ole tyytyväisiä poikansa tapaan toimia teidän erotapauksessanne, eikä poika ole tainnut esittää muutenkaan mitään selkeästi vakavasti otettavaa uutta kumppaniaan siellä anoppilassa. Ja tuskimpa siellä tulisikaan sellaista esittelemään, jos omat vanhemmat ovat noin selkeästi sinun puolellasi. Onhan niitäkin tapauksia nähty tosiaan, että aikuisen lapsen välit omiin vanhempiinsa likipitäen katkeavat eron vuoksi, koska häntä ei tueta (syystä tai toisesta) omassa lapsuudenkodissaan. Harvemmin se silti siihen vaikuttaa, miten se aikuinen lapsi elämäänsä sen jälkeen elää ja keneen mahdollisesti sitoutuu, tai kuinka hänen omassa arvomaailmassaan nämä ykkös-asiat menevät. Sillä kai hänen tulevaisuutensa kannalta on kuitenkin enemmän merkitystä mitä itse haluaa ja kaipaa, ei sitä kukaan vanhempiensa miellyttämisen vuoksi tärkeitä elämänratkaisujaan tee. Että sikäli alkuperäisen kirjoittajan on turha murehtia siitä, mitä anoppilan seinällä mahdollisesti roikkuu.

    Äänestä

  • että tämä kirjoitti:

    narsismi on sairaus..ja erolle löytyy aina syylliset molemmista osapuolista. Ikävää on se ettei sinulla ole omaa elämää, näköjään roikut ikuisesti kiinni vanhassa elämässäsi. Niin ja voipi olla, että myös sinulle nauretaan mutta et vain sitä hyväuskoisena hölmönä ymmärrä.

    Minulla ei ole mitään syytä, miksi huolisin entistäni takasin! Rakkaus on kuollut, ja mies on täysin vapaa tekemään tyhmyyksiänsä edelleen. Käyn appilassa koska he sitä haluavat, minä haluan ja lapset haluaa. En riistä heiltä mummolaa, vain siksi että isä jätti. En hylkää appivanhempiani, koska syy ei ole heidän. Ja viihdyn heidän kanssaan, he kuuluvat meidän perheeseen edelleen.
    Asuvatpa tuossa vajaan kilometerin päässäkin, jotta tulee käytyä lähes päivittäin.
    En edes ajattele että heidän poikansa on olut mun mies ja ollut lastemme isä! Enemminkin he ovat ystäviäni tai toiset vanhemmat mulle. Ja kolmanneksi, aika varakkaita, joten kannattaa senkin takia olla väleissä. Aina rahallista apua löytyy kun raha pula iskee, ja useasti iskeekin.

    Äänestä

  • en roiku! kirjoitti:

    Käyt appilassa kun sitä itse heidän rahojen takia haluat.
    Viihdyt heidän kanssaan kun onneton luulet heidän muistavan sinua testamentissaan.
    Olet siis täysin vilpitön heidän suhteen!
    Yäk!

    Äänestä

  • Varakas kirjoitti:

    heidän varakkuutensa! Heh... olen ollut heidän seurassaan lähes parikymmentä vuotta, jotan ajattelen muutakin kuin rahaa, mutta tottakai, raha on meille kaikille tärkeetä. Kaikille lapsille lupasivat aikanaan ajokortit maksaa ja auttaa opinnoissa rahallisesti, ja toki minäkin saan ajaa heidän maasturillaan aina kun parempaa autoa tarvitsen.
    Vaikei mua muista testamentissaan, muistaa ainakin lapsiamme, ja hyvin muistaakin. On rahaa ja mökkejä, autoja ja taloja, joten lapsilla tulee menemään hyvin. Olen siitä onnellinen.

    Äänestä

  • nostit esiin ainoastaan kirjoitti:

    otit esille äskeisessä viestissäsi.
    Siinähän ei paljoa rahasta puhuttukaan?
    Säälittävää luuhata toisten nurkissa rahan takia.
    No, vanhoja ihmisiä on helppo vetää nenästä ja uskotella heille olevansa ystävä.
    Ehkä heidänkin silmät aukeavat jonain päivänä.

    Äänestä

  • mutta useimmilla sitten kirjoitti:

    Pyydän anteeksi, jos artikuloin väärin. Mutta meillä anoppilassa on edelleen kuin ennenvanhaan. Kumpainekin puhuttelee miniänä edelleen. Kaikki on samanlaista kuin ennen, mikään ei ole muuttunut meidän välillämme.
    Meidän perhekuvamme on yhä tallessa, eikä uusien naisten kuvia ym näy missään. Se on myös aihe josta anoppilassa pistämme välillä vitsiksikin, ja naureskelemme uuden naisen toilauksia.
    Ovat he sanoneetkin minulle, että ainoa oikea miniä olet sinä. Minua he auttavat, kuin minä heitä.
    Suvun kaikkiin juhlin olen edelleen tervetullut ja tiedän olevani kunniavieras. Paremmuutta ei voi koskaan vähätellä, ja toki nautin siitä täysin.
    Uutta naista ei aina edes kutsuta, onneksi, ja olemme edelleen kuin yhteinäinen perhe.
    Appivanhemmat sanoivatkin, että toivottavasti se meidän poika ei enää niitä uusia lapsia tee, sillä heille meillä ei ole aikaa, eikä ne tunnukkaan samoilta kuin nämä jotka ovat syntyneet ensimmäisinä, nämä ovat aina ne rakkaimmat. Että tuntuu hyvältä. Luulenpa että useimmat ajattelevat samoin, että vaikka niitä syntyisi sieniä sateella, ei kukaan korvaa niitä ensimmäisiä, ei miniöitä, ei vävyjä, appeja, lapsia, ei ketään.

    Aluksi olin ihmeissäni tekstistäsi...muttamutta.

    Oliko tämä mies pettänyt sinua, ehkä jopa sen uuden naisen kanssa? Siinä tapauksessa tuo anopin suhtautuminen olisi "ymmärrettävää" kuten sinunkin katkeruus. Varsinkin jos erosta aikaa ja lapset sinulla. Haluaisivat tavallaan osoittaa etteivät hyväksy poikansa tekoa. Ja jos tuollainen käytös auttaa sinua pääsemään yli tapahtuneesta niin tee noin, lapsille ei tuossa kohtaa hyvä, mutta ehkä sitten myöhemmin jos pääset asian yli.

    Mutta jos noin ei ole, niin itselleni olisi todella vaikeaa hyväksyä vanhempieni käytöstä jos eivät hyväksyisi nykyistä vaimoani/rakastani. Tietenkin lasten äitiä ei tarvitse pyyhkiä olemattomiin, mutta inhottaisi jos tietäisin exäni ja oman äitini puhuvan selän takana mauttomasti pahaa vaimostani. Sellainen kuuluu roskasakille.

    Äänestä

  • Varakas kirjoitti:

    otit esille äskeisessä viestissäsi.
    Siinähän ei paljoa rahasta puhuttukaan?
    Säälittävää luuhata toisten nurkissa rahan takia.
    No, vanhoja ihmisiä on helppo vetää nenästä ja uskotella heille olevansa ystävä.
    Ehkä heidänkin silmät aukeavat jonain päivänä.

    me puhumme kaikista asiista, ei rahasta yhtääne enempää tai vähempää. Raha on kuitenkin se joka meitä pyöruittää. Ei siitä puhuminen pitäisi olla kiellettyä.
    En ole ketään ryöstämässä, eikä se ole appivanhemmilta pois, jos olen heidän kanssaan ystäviä! Se olisi pois, jos en olisi. Ja mitä se ketään liikuttaa, jos jollain on varaa? Se on itse ansaittua ja säästettyä, ja luulenpa että mielellään auttavat, kun tietävät että olen kuitenkin tosi hyvä ihminen.

    Äänestä

  • rahasta, jokainen kirjoitti:

    olevan tosi "hyvä" ihminen, tosin en sinua ihmiseksi edes kutsuisi. Loinen voisi olla sulle hyvä nimi. Taidat tosiaan olla RIESA..

    Äänestä

  • tunnut kirjoitti:

    olevan tosi "hyvä" ihminen, tosin en sinua ihmiseksi edes kutsuisi. Loinen voisi olla sulle hyvä nimi. Taidat tosiaan olla RIESA..

    enää erosn jälkeen appiperheeseen? Älä suotta,kaikki kuule lähtee itsestään! Olisit käyttäytynyt hyvin, niin sinullakin olisi ollut paikka, mutta kun tekee tyhmyyksiä, kaikki kostautuu itselleen!

    Äänestä

Isäni sisarukset antoivat vanhemmilleen hääpäivälahjaksi aikoinaan omat perhepotrettinsa. Kun vanhempani myöhemmin erosivat, minusta oli mukava, kun kuva säilyi serkkujeni perheiden joukossa mummolan seinällä. Taisinpa joskus itse sanoa mummolle, että tuo on minun oikea perhe. Luulen, että sillä mitä sanoin, oli jopa osuutensa mummon päätökseen pitää kuvat seinällä. Kehyksiin ei koskaan vaihdettu uutta kuvaa. Isovanhemmatkaan eivät aina voi olla kaikille mieliksi. Kun toiselle kumartaa, niin toiselle pyllistää. Isovanhemmat olisivat pyllistäneet minun ja siskoni ikuisille lapsuushaaveille saada oma perheemme takaisin, jos olisivat vaihtaneet kuvan uusperhekuvaan.

Äänestä
  • Mietin, mahtuuko mummolan seinälle kuitenkin myös sen parin/perheen kuva, mistä mahdolliset uudet mummon kullat ovat peräisin? Eli olisihan aika eriarvoista jättää uusperheeseen syntyneiden, uuden parin lapset ilman omien vanhempien onnen ajan potrettia...

    Äänestä

Tämä on tietysti vain henkilökohtainen makuasia, mutta olen ihmetellyt, olenko tosiaan ainoa ihminen tässä maassa, jonka mielestä valokuvat seinillä ovat KAMMOTTAVAT TAPA? Minun seinälleni voisi korkeintaan päästä jokin oikein vanha tyylikäs kuva taiteellisten arvojen perusteella. Mutta että seinilläni roikkuisi siskonlasten koulukuvia sun muuta kirjavaa sälää - YÄK!

Sori jos loukkasin, tämä on tosiaan vain yhden Siisselin henk.koht. trauma :)

Äänestä
  • Ei meidänkään seinille mitään kuvia asetella. Hyi hitto; kammottava tyylivirhe! Ei vaan oikeastikin, on se tyhmän näköistä.

    Meillä anoppilan seinät on täynnä lapsen äidin maalauksia ja piirroksia. Kuvia on hyllyssä monta kappaletta. Anoppi soittelee ko naiselle monta kertaa viikossa. Miehen sisko lähettelee kirjeitä ja terveisiä varmaan enemmän kuin minulle. Aluksi se tuntui minusta aika loukkaavalle ja mauttomalle. Mutta enpä siitä jaksa -ainakaan enää- pulttia nostaa. Tajusin sen aika nopeasti, että mieheni ei koskaan ole rakastanut ketään niinkuin minua. Ja mikä tärkeintä, minä en ole koskaan rakastnut ketään kuten miestäni. Se mitä anoppi haluaa kotonaan tehdä ja seinillään riiputtaa ei ole minun asiani. Itse en halua, että hän puuttuu meidän sisustukseen, joten mitä ihmettä minä puuttuisin hänen seiniinsä?!

    Äänestä

Me olemme suerustelleet 2 vuotta ja puolisollani on 10 vuotias tyttö.Anoppilassa on kuvia ja mieheni tyttö puhuu välillä niistä ajoista ku "heidän"perhe asui vielä yhdessä ja heidän entinen talo on samassa kylässä missä nykyään asutaan,niin tyttö aina näyttää taloa ohimennessä ja muistelee niitä aikoja.Se ei ole kivaa ja kun anoppilassa ollaan anoppi saattaa puhua mieheni ex:stä tosin asia silloin koskee tätä tyttöä.Mutta ei se ole kivaa kuunnella noita juttuja että ne on vaan hiljaa siedettävä.

Äänestä
  • Varsinkin tytön täytyy voidakin puhua ajoista, jotka hyvin muistaa lapsuudestaan, se on hänen surutyötään ja surun muuttamista muistoiksi lapsuudestaan. Hänelle se perhe on ollut ainoa kokonainen lapsuudenperhe, seuraavan oman kokonaisen perheensä hän saa vasta kun on tarpeeksi vanha sellaisen itse perustamaan. Ei tyttö tarkoita sinulle pahaa kun sellaista muistelee. Se on sama kuin sinä muistelisit lapsuudenaikojasi tai menneyttä elämääsi ennen nykyistä miestäsi. Minusta se on hienon luottamuksen merkki sinua kohtaan, että läsnäollessasi voi muistella noitakin asioita, sinä olet onnistunut olemaan turvallinen aikuinen tytölle, kun hän näitä sinunkin kuullesi miettii.

    Äänestä

Olisiko teillä joku perhe, joka on tuttu sinun "menneisyytesi kautta" ja jossa vierailette? Pyydäpä vaivihkaa heitä pistämään näkyville kuva sinusta ja exästä, kun menette miehen kanssa vierailulle. Sitten voisit ainakin havainnoida, häiritsisikö se miestäsi. Lapsellista mutta ehkä voisi toimia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Janet kirjoitti:

Olemme seurustelleet avomieheni kanssa kohta viisi vuotta. Miehelläni on edellisestä suhteesta yksi 8v lapsi, joka vierailee meillä säännöllisesti. Emme tule edellisen naisen kanssa toimeen ja ns. "ongelma" on että mieheni vanhempien luona on seinällä kuvia tästä exästä. Eli onko minun hiljaa siedettävä asia, vaikka aina anoppilassa käydessä kirpaisee nähdä tästä entisestä suhteesta kuvia?
Itse olen huolehtinut ettei entisen mieheni kuvia ole sukulaisillani esillä, minusta se olisi aika loukkaavaa toista kohtaan..
Mitä mieltä olette..?
Ongelma ei ole iso, mutta ikävä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu