Rautatiet

Muistaakseni Imatran kaupunki teetti isolla rahalla eräällä tunnetulla idän konsultilla selvityksen Kannaksen suunnan ratahankkeista. Mitään tietoa ei selvityksessä saatu selville, eli Venäjällä ei sen mukaan ratahankkeita ole. Mutta mutta. Nytpäs on. Muutama viikko sitten julkaistiin tieto merkittävistä hankkeista. Imatralaiset kaup. johtoporras ja älykkäät hallituksen jäsenet ne on foiksuja. Ko. konsultti tarvitsi rahaa. Tehään selvitys. Saadaan kaverille tuloja. Lakimieskin selvitteli silmät pyöreenä, että näin on. Voi v.
111027
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Myöskin Kouvola teetti oman selvityksen, mutta ilman konsulttia. VR oli siinä mukana.

Äänestä
  • Hyvä osoitus konsulttien tarpeellisuudesta. Imatran kaupunki maksoi venäjän rautateitä koskevasta konsulttisätöksestä 10000-20000 euroa.Mitään konkreettista hyötyähän siitä ei ollut.

    YIT osti taannoin ABB:ltä kunnossapitoliiketoiminnan. Liikevaihtoa ko. toiminnalla on enemmän kuin sata miljoonaa euroa vuodessa. Normaalisti tuon kokoluokan kaupassa paikalle viipeltää investointipankkiirikonsultit, jotka laskevat ostokselle hinnan. Ja laskuttavat selvityksestä suolaisen hinnan(1000000 euroa tai enemmän). No YIT:n toimitusjohtaja Hanhinen on järkevä ihminen. Hän kysyi, miksi ostaa noin kallis selvitys ulkopuoliselta konsultilta, kun oma talo on kuitenkin täynnä laskutaitoisia ihmisiä. Laskivat ostokselle hinnan ihan itse, ja säästivät ison summan konsulttipalkkioita. Kauppa onnistui todella hyvin.

    Samaa kysymystä kannattaisi pohtia kaupungin hallinnossakin. Miksi maksaa ulkopuolisille asioista, jotka pystyy paremmin tekemään itse?

    Äänestä

  • Päblo kirjoitti:

    Hyvä osoitus konsulttien tarpeellisuudesta. Imatran kaupunki maksoi venäjän rautateitä koskevasta konsulttisätöksestä 10000-20000 euroa.Mitään konkreettista hyötyähän siitä ei ollut.

    Kaveri tarvii rahaa ja Imatralla on rahaa ja meneviä johtajai ja johtajatar

    Onkohan tällä nykyisellä nimityspolitiikalla, jossa jäsenkirja kai tarpeellisin dokumentti, saatu laskutaitoista väkeä kunnallissektorille? Ei kannattavuus/kustannuslaskenta ole kuitenkaan ihan yksinkertaista.

    Äänestä

  • UPDATE_6565568 kirjoitti:

    Onkohan tällä nykyisellä nimityspolitiikalla, jossa jäsenkirja kai tarpeellisin dokumentti, saatu laskutaitoista väkeä kunnallissektorille? Ei kannattavuus/kustannuslaskenta ole kuitenkaan ihan yksinkertaista.

    Löytyihän se kaupunginhallituksen päätös rautatiestrategisen selvityksen tilaamisesta. Ja hinta oli 14000 eeroa. Kuten Anssi tuolla aiemmin totesi, Kouvolassa osattiin vastaava selvitys tehdä ilman konsulttien apua. Siis 14000 e kuin kankkulan kaivoon. Siinä olisi ollut paikka pienelle säästötoimenpiteelle. Osaisiko joku selittää minulle, kuinka tuohon selvitykseen sijoitettu raha auttaa kaupunkia perustehtävien hoidossa?

    http://www.imatra.fi/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames

    Mitä tulee kannattavuus/kustannuslaskentaan, niin sinäkin teet sitä joka päivä. Lasket mihin rahat riittää. Ei ole todellakaan niin monimutkaista. Konsulttien taktiikka on uskotella ihmisille, että juuri heidän tarjoama selvitys on niin vaikea tehdä, että se kannattaa ostaa "asiantuntijalta". Hyvin näyttää taktiikka purevan Imatralla.

    Äänestä

  • Pablo kirjoitti:

    Imatralla rata hommista rajan takana keskustelee kaupunki. Kehy on vielä siinä välissä. Toisena osapuolena federaatio vai mikä se nyt on. VR ei ollut mielestäni mitenkään mukana. Kaksoisraiteen tarpeestahan tässä kyse oli. Mutta niinkuin jo sanoin Kouvola on pitemmällä tässä Venäjän halki kulkevan radan hankkeessa. Mitäs jos ne keskittää matkustaja liikenteen Vainikkalaan. Jos Venäläiset tekee sen ilmoitus menettelyllä. Silloin Imatralle pitää tehdä suuret investoinnit. Turvallisuus syistä nestekuljetukset siirrettiin jo aikaisemmin pois täältä.

    Äänestä

  • anssi. kirjoitti:

    Minkälaisia investointeja ja tarvitseeko kaupungin/veronmaksajien osallistua niihin? Oletko kuullut, milloin Keyeast-yrityspuistoon tulee ensimmäinen yritys, vai pysyykö se vielä pitkäänkin pelkkänä puistona?

    Äänestä

  • Påblo kirjoitti:

    Ei vielä mitään. Sillathan tehtiin kaksois raidetta silmällä pitäen. Key-east puistossa on YIT-halli, joka toimii kehyn rakentamissa tiloissa vuokralla.

    Äänestä

  • anssi. kirjoitti:

    Ei vielä mitään. Sillathan tehtiin kaksois raidetta silmällä pitäen. Key-east puistossa on YIT-halli, joka toimii kehyn rakentamissa tiloissa vuokralla.

    Katohan ihmettä. Elinkeinopoliittiset ponnistelut ovat jo kantaneet hedelmää. No onhan tietysti se halli tyhjää parempi.

    Mutta kun siitä mahdollisesta logistiikkakeskuksesta höyryämistä on odotettavissa, niin kannattaa muistaa eräs pikkuseikka. Venäjällä on suuntaus tällä hetkellä siihen, että tavaravirrat ohjataan niiden omiin satamiin. Pietarin alueella rakennellaan uusia satamia otsat hiessä. Parinkymmenen vuoden kuluessa Suomen kautta kulkeva kauttakulkuliikenne Venäjälle tulee vähenemaan merkittävästi. Tiedätkö muuten, miksi venäläiset haluavat tällä hetkellä ajaa tuontitavaransa Suomen kautta? Vastaus on se, että Suomessa vientidokumentit jatkojalostetaan siten, että Venäjän tullille ei tarvitse maksaa tuontimaksuja. Tätä voisi joku laillisuusintoilija kutsua salakuljetukseksi. Joten kannattaa tarkkaan poohtia, ennenkuin näiden tavaravirtojen varaan aletaan logistiikkakeskuksia rakentelemaan.

    Äänestä

  • Pöblo kirjoitti:

    Tänään uutisissa kerrottiin, että Venäjä uskoo olevansa WTO:n(World trade organisation)jäsen jo vuoden kuluttua. WTO:n jäsenyys merkitsee tuontitullimaksujen poistamista tai ainankin merkittävää alentamista. Tällöin katoaa se ainoa syy, miksi venäläiset ovat ohjanneet tavaravirtoja Suomen kautta. Tullipapereiden tavaran arvoja ei tarvitse enää väärentää. Joten kauttakulkukuljetukset Suomen kautta tulevat loppumaan.

    Äänestä

No tuo konsultin hommahan vaikuttaa helpolta rahasammolta. Pitäneekin mennä tarjoamaan palveluksia kaupungintalolle, josko olisi konsultin tarvetta. Minähän konsultoin vaikka mistä aiheesta, kun tarpeeksi maksetaan!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kymsys kirjoitti:

Muistaakseni Imatran kaupunki teetti isolla rahalla eräällä tunnetulla idän konsultilla selvityksen Kannaksen suunnan ratahankkeista. Mitään tietoa ei selvityksessä saatu selville, eli Venäjällä ei sen mukaan ratahankkeita ole. Mutta mutta. Nytpäs on. Muutama viikko sitten julkaistiin tieto merkittävistä hankkeista. Imatralaiset kaup. johtoporras ja älykkäät hallituksen jäsenet ne on foiksuja. Ko. konsultti tarvitsi rahaa. Tehään selvitys. Saadaan kaverille tuloja. Lakimieskin selvitteli silmät pyöreenä, että näin on. Voi v.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu