Olen jo pitkään pohtinut, että mahtaako monella olla samanlaista ongelmaa kuin meidän perheellä. Musta nimittäin tuntuu, että meidän neuvola on ihan yhtä tyhjän kanssa, paikka, jonne mennään vaan saamaan strategiset mitat tarpeen mukaan. Neuvolan täti on ihan kiva vanhempi ja varmasti kokenutkin terkka, mutta jotenkin aina tullaan kotiin tyhjin käsin. Musta tuntuu, että koskaan ei kysytä kuin pakolliset miten teillä on mennyt, oletteko olleet terveitä, onko tullut hampaita yms. Kertaakaan ei ole kysytty miten vanhemmat jaksaa, vaikka musta sekin olis ihan tärkeä kysymys. Tuntuu että raapaistaan pintaa ja huokaistaan helpotuksesta, kun kaikki menee hyvin eikä tule esiin mitään erikoista.(ei meiltä ehkä vielä onneksi tulisikaan hehe) Sitten vaan äkkiä puntarille ja piikille ja uutta aikaa neuvolakorttiin parin kuukauden päähän.
Meillä varmaan osasyynä tähän "puhumattomuuteen" on se, että olen itse saman kunnan alueella lääkärinä ja lastenneuvolatyötäkin teen. Ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että minulla olisi aukottomat tiedot lapsen kasvattamisesta ja -hoidosta. Koulutus antaa kyllä tietoa lapsen kasvusta ja kehityksestä, mutta tuo käytännön elämä tulee opittua vasta oman lapsen myötä. Muutenkin oman lapsen kanssa haluaa olla neuvolassa äitinä, ei lääkärinä. Sitä paitsi mieheni on ihan maallikko ja ainakin hän haluaisi tulla kohdelluksi sellaisena.
Me ei olla saatu mitään ohjelappusia, mitä muille jaetaan, vaikka enpä nyt esim. hammasasioista niin perillä ole ammatinkaan puolesta. Aina jos kysytään jotain, niin saadaan niin ympäripyöreitä vastauksia, että ollaan yhä enemmän ymmällään, kun tullaan kotiin. Terkka vaikuttaa tosi kiusaantuneelta, kun kysyn jotain. Enhän mä tietenkään mitään tenttiä hänelle pidän, kysyn, jos en ihan oikeasti jotain tiedä tai tarvitsen neuvoa. Toisaalta mun pitää myöntää, että ihan täysin en kyllä hänen ammattitaitoonsa luota. raskausaikanakin sitkeästi väitti vauvan olevan oikein päin, vaikka epäilin muuta. Lopulta yksityisesti todettiin perätila. Neuvolalääkärille en päässyt, koska olin muissa asioissa menossa TYKS:iin äitipolille ja sen katsottiin riittävän. No, olisihan se perätila siellä todettu, mutta kas kun satuin synnyttämään ennen vastaanottoaikaa. Harmitti, kun tuntui siltä, että jouduin ottamaan lääkärin roolin ja kävin neuvolassa vaan "pissalla".
Jaahas, kai tässä on tullut taas parjattua tarpeeksi. Onneksi on tämä palsta. Kiitos tuhannesti kaikille, jotka olette vastanneet ahkerasti täällä niihin kysymyksiin, joihin en saanut neuvolasta apua! En tiedä miten oltaisiin muuten saatu niin hyviä neuvoja unikouluista, ruokailuista yms.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Samoja ongelmia olemme myös me havainneet täällä Turussa. Nyt lasten neuvolapuolella sentään keskustellaan niitä näitä niiden mittausten lisäksi, mutta äitiyspuolella todellakin VAIN pissattiin purkkiin ja mitattiin verenpaine, ei mitään jutustelua tai yleistä raskauden edistymisestä keskustelua. Lopuksi aina töksähtävä kysymys: "no, onko jotain kysyttävää?" Ei ollut koskaan, eihän meillä ollut "tiedon puutetta", vaan olisimme kaivanneet ihan vain keskustelua asioista.
Jotenkin tulee mieleeni, että onko tässä kyse siitä, että niin kuin sinäkin, mekin olemme akateemisesti koulutettuja ihmisiä. Voiko olla niin, että terveyden hoitaja kokee, ettei korkeasti koulutettujen vanhempien kanssa kehtaa/osaa ottaa puheeksi asioita? En tiedä, mutta turhilta nämä käynnit ovat tuntuneet ja tuntuvat edelleen.
Kirjoitit näin: "Musta tuntuu, että koskaan ei kysytä kuin pakolliset miten teillä on mennyt, oletteko olleet terveitä, onko tullut hampaita yms. Kertaakaan ei ole kysytty miten vanhemmat jaksaa, vaikka musta sekin olis ihan tärkeä kysymys. Tuntuu että raapaistaan pintaa ja huokaistaan helpotuksesta, kun kaikki menee hyvin eikä tule esiin mitään erikoista."
Olet mielestäni osittain oikeassa, mutta toisaalta kun ajattelee niin neuvolassa käy päivittäin monta lasta. Eihän neuvolatäti voi jäädä jokaisen kanssa juttelemaan vanhempien voinneista yms... Ja jos neuvolatäti kysyy kuitenkin "miten teillä on mennyt" niin siinähän on sitten mahdollisuus kertoa jos on väsynyt ja tuntuu ettei jaksa. Tai ehkä olet kuitenkin pirteän oloinen, eikä sitä senkään takia kysytä!
Ja tottahan toki ovat tyytyväisiä jos kaikki menee kaikinpuolin hyvin...!
Me asutaan tosi pienellä paikkakunnalla ja täällä neuvolatätinä on sellanen eläkeikää lähestyvä tosi hiljanen ja ujon tuntuinen tapaus. Ei oikeastaan koskaan katso edes silmiin puhuessaan. Ei ikinä kysele mitään ja kun minulla on kysymyksiä, tuntuu ettei niihin saa kunnon vastauksia. Joskus jouduin (pääsin) käymään isommassa lähipaikkakunnassa neuvolassa, neuvolatätimme ollessa lomalla. Ja vasta silloin tajusin, kuinka erilailla meihin suhtauduttiin näissä kahdessa neuvolassa. Siellä oltiin tosi avoimia, iloisia ja kyseltiin kovastikin kuulumisia ja vointeja. Siis täysin eri meininki!! Ja useilta kavereiltakin kuulee, kuinka ihania ihmisiä heidän neuvolatätinsä ovat. Kyllä olen kateellinen! Niin olenkin miettinyt, voiko neuvolassa käydä jossain muualla kuin oman paikkakunnan terkkarissa?? En nyt ihan kehtaa sitä omasta neuvolasta kysyä...
Ja tosiaan, perätila oli mullakin. Esikoista odotin, joten asiasta ei ollut kokemusta, mutta koko ajan itse tätä epäilin. Terveydenhoitaja oli eri mieltä, mutta pääsin kuitenkin tämän saman terveyskeskuksen lääkärille raskauteni loppu vaiheessa. Lääkäri koitti alakautta ja sanoi, että pää täällä on. Siihen sitten luotin. No, synnytykseen mennessä huomasivat että pyllyhän se sieltä on tulossa... Tuntuu välillä, ettei oikein asiantuntemusta ole.
Mulla on kyllä pelkkää hyvää sanottavaa neuvolasta ja oon ollut kahdella eri paikkakunnalla odotusaikana. Kaikki on mennyt hyvin ja ollaan saatu kaikenlaista apua neuvolasta. Sinne on ollut helppo soittaa heti kun on tullut jotain kysyttävää.
Ja muuten tuo koulutus ei ole ainakaan meillä tullut koskaan edes puheeksi... vai näkyykö se jostain paperista. Oon itsekin yliopiston kahlannut... meillä varmaan sitten toi miehen ammatti on kiinnostavampi, kun siitä on kyllä keskusteltu, mutta mun ammatistani ei oo ollut mitään puhetta :)
Mun onni on tietenkin vielä se että eräs hyvä kaverini on terkkari lasten puolella niin voin häneltäkin kysellä kaikenlaista.
Kyseenalaistetaan ja udellaan ihan muutako lapsen vointia. Joka ikisellä kerralla muistetaan kysyä missä lapsen isä vaikka olen tehnyt selväksi aikoja sitten että siitä asiasta ei puhuta eikä kysellä turhia.
Viime kerralla punnitiin ja mitattiin ja sitten kehotettiin mennä käytävälle pukemaan, eikä puhettakaan että olisi voinut kysyä jotain. Yleensä jos jotain kysyy, tulee vastaus, kyllähän se pitäsi tietää!
Lapseni pääsi vasta 6kk:n iässä neuvolalääkärille, kun on niin kiirettä ettei vastata puhelimeen eikä vastata soittopyyntöihin.