Tunisian matka

Olemme lähdössä kesällä tunisiaan ja kuulin että paikalliset miehet saattavat käyttäytyä törkeästi naisia kohtaan. olen menossa avopuolisoni ja vanhempieni kanssa. onko kellään kokemusta että pitääkö tämä paikkaansa vai onko se vain huhu puhetta?
81978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tunisiassa kahden viikon lomalla parisen vuotta sitten.
Mieheni ja tyttäreni kanssa.
Ihmiset kohtelivat ihan mukavasti.
Retkien tarjoajat (miehiä) meinasivat tosin tunkea liian liki tarjotessaan kaikenmaailman kamelisafareja.
Samoin basaarikauppiaat (miehiä). Huijaavat vaikka satakertaisen hinnan, jos ei kehtaa/halua tinkiä.
Joskus oli oltava oikeasti tyly, jotta jättävät rauhaan. Tai sitten kuljet siippasi käsipuolessa tiiviisti, silloin eivät tule liian liki tuputtamaan turistikrääsäänsä.
Huom! Tunisialaiset osaavat hyvin saksaa ja englantia.
Muuten ihan kiva aurinkoloma, rantojen siisteydessä oli toivomisen varaa.
Riippuu tietysti, mihin menette.

Mukavaa matkaa, nauttikaa.
Toisilla voi olla aivan muunlaiset kokemukset kuin meillä.
Ruoka kyllä oli hyvää ja levättiinkin kunnolla.

Äänestä
  • Kovimmat kähmijät ja sikamaisimmat kauppiaat
    löytyy Soussesta kun esim. Hammamet on mukavan
    rauhallinen paikka.

    Äänestä

  • paikasta kirjoitti:

    Kovimmat kähmijät ja sikamaisimmat kauppiaat
    löytyy Soussesta kun esim. Hammamet on mukavan
    rauhallinen paikka.

    vertailla, kun olen käynyt vain yhdessä kaupungissa koko Tunisiassa.
    Monet näyttävät kolunneen maan ristiinrastiin, kun osaavat sanoa, mikä on esim. ehdottomasti paras ranta tai hotelli.
    Me olimme Nabul-nimisessä kaupungissa, Soussen ja Hammametin pohjoispuolella.
    En tiedä, onko suomalaisilla sinne matkoja, todella vähän turisteja, hotellejakin sillon vain muutama kappale.

    Äänestä

  • paikasta kirjoitti:

    Kovimmat kähmijät ja sikamaisimmat kauppiaat
    löytyy Soussesta kun esim. Hammamet on mukavan
    rauhallinen paikka.

    Sousse oli todella hyvä lomapaikka. Kauppiaat eivät olleet ainakaan meille liian tuppaavia, kun pontevasti kieltäydyimme ostamasta. Basaareissa kuljimme melko vähän, mutta kaupoissa saimma rauhassa tehdä ostoksia. Hotellimme oli erittäin hyvä ja siisti ja ruoka erinomaista. Soussen rannat olivat myös mainioita. Paikalliset ihmiset olivat ystävällisiä ja auttavaisia, menemme varmasti Tunisiassa Sousseen vielä uudestaan.

    Äänestä

  • EI ne paikalliset kyllä SAKSAA puhu, vaan RANSKAA!

    Äänestä

  • matkailija:) kirjoitti:

    EI ne paikalliset kyllä SAKSAA puhu, vaan RANSKAA!

    meidän perheessämme ovat kotikielinä saksa, suomi ja englanti. Totesin vain, että paikalliset osaavat myös saksaa, ainakin kauppiaat. Muuankin mattokauppias oli saanut koulutuksensa Münchenissä. Vähän oli hankalaa suhista siipalle hampaiden välistä, että häivytään täältä, kun hän osaa ei osaa suomea. Myyjä oli heti kärppänä vieressä, että mitä rouva sanoikaan.

    Tunisia on entinen Ranskan siirtomaa, toki siellä ranskaa osataan hyvin.
    Mutta meillä sitä taitaa vain vanhepi tyttäremme ja hän ei silläkertaa ollut mukana.
    Joten piti pärjätä saksalla ja enkulla.

    On kiva kuulla, että jokainen on löytänt jotakin hyvää Tunisiasta.
    Kokemukset ja mielipiteet vaihtelevat.
    Muuan kirjoittaja kertoi käyneensä sisämaassa,
    meidänkin teki mieli Saharan-safarille, mutta kolme yötä, tyttärelle se olisi ollut liian raskas reissu.
    No, ehkä joskus.

    Ketjun aloittajalle edelleenkin antoisaa matkaa, aloitetaan leppoisasta sunnuntaista ;-)

    Äänestä

Heips! Tulin itse toissailtana Soussesta (kolmatta kertaa kyseisessä paikassa). Paikalliset miehet on melko "päällekäyviä" lähinnä länsimaalaisia kohtaan, mutta kun lähdet reissuun miehesi kanssa,tuskin kiinnittävät suurempaa huomiota. Eivätkä tunisialaiset törkeitä ole ollenkaan, päinvastoin.Lähinnä ns. yksinäiset naiset saa vähän liikaakin kiinnostusta paikallisilta miehiltä.. :/

Äänestä

tulin tänään hammametista.
täytyy sanoo, että kieltämättä oli todella päällekäyviä myyjiä paljon. Varsinkin medinassa.
Riippuu tietysti onko yksin, puolison kainalossa on varmasti turvallisempaa.
Itse kun olen nuori ja vaalea sain PALJON huomiota ja myyjiä kannoilleni. Kun vahvasti sanoo ei ja ei kiinnitä mitään huomiota vaikka he huutelis perään niin kyllä se siitä.
Muistakaa pitää laukuista kiinni, jotkut voi olla melkosia silmänkääntäjiä, yks kertoo ja esittelee tuotteita sillä aikaa kun toinen voi hyvinkin ketterästi saada käsiinsä esim kameran tai lompakon.

Kävin myös Nabeulissa (vai miten se ikinä kirjotetaankaan). Siellä myyjät ei olleet läheskään yhtä tungettelevia. Siellä tosin olikin tällaisia "oikeita" kauppoja, ei niin paljoa näitä basaarikojuja joissa myyjät on pahimpia. Eikä siellä tosiaan ole yhtä paljoa turisteja kun esim Hammametissa mikä saattaa vaikuttaa asiaan. Suhteellisen rauhassa sain Nabeulissa olla.
Kävin myös pitkällä sisämaassa. Aivan eri maailma. Kyllä myyjiä löytyy sielläkin ja TASKUVARKAITA LÖYTYY AINA, niiden suhteen kannattaa oikeasti olla varuillaan ihan missä liikkuukin.

Mitä suositumpi turistikohde, sitä tungettelevimpia myyjät on.

Tinkiminen kannattaa, vaikka kuinka ei kehtais. Tuotteella saattaa olla todella paljon ylihintaa ja voi saada monta kertaa halvemmalla kun pysyy lujana.

Kiihkeistä myyjistä huolimatta minä itse pidän Hammametista todella paljon, siis aivan älyttömästi. Hauskaa lomaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cyter kirjoitti:

Olemme lähdössä kesällä tunisiaan ja kuulin että paikalliset miehet saattavat käyttäytyä törkeästi naisia kohtaan. olen menossa avopuolisoni ja vanhempieni kanssa. onko kellään kokemusta että pitääkö tämä paikkaansa vai onko se vain huhu puhetta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu