Paimennusvietti

Minulla on pian 3v narttu, jolla on paimennusviettiä liian kanssa. Normaalia?? Koira on ensimmäinen lajiaan, joten hieman tässä opettelen. Muita koiria on ollut paljonkin, alkukantaisiakin (edelleenkin), joiden kanssa vastaavaa ongelmaa ei ole ollut. Koira paimentaa hevosia saamistaan potkuista huolimatta, käy rohkeasti kintereeseen (ja turpaan) kiinni. Ei usko hyvällä, ei pahalla! On suorastaan "transsissa" paimentaessaan. Joudun käskyttämään koko ajan, että koira pysyy vierelläni hevosta taluttaessani, jottei ole hevosen jaloissa kiinni. Saapuessani esim. autolla pihaan, tuloni havaitessaan koira hyökkä hevosten tarhaan "puolustamaan" minua (ajaa hevoset pois aidan lähettyviltä, pysyttelee auton ja hevosten välissä jne.). Muutaman kerran on saanut kunnon potkun, mutta ei ota opikseen. Pelkään että erään kerran koira vahingoittuu. Nyt sama ongelma on laajentunut toiseen koiraamme. Irti ollessaan (ovat usein kun asumme maalla) menee hyvin, mutta kun kutsun koiria luokseni, sakunarttu hyökkää toiseen kiinni ja alkaa repimään. Häkissä tai sisällä ollessaan eivät koskaan riitele. Olen ymmärtänyt että sakemannit voivat olla melkoisen mustasukkaisia, mutta onko tämä normaalia? Onko kellään ollut vastaavia ongelmia ja kuinka niistä olette selvinneet? Olen myös kuullut sanottavan, että puolipitkäkarvaiset olisivat lyhytkarvaisia energisempiä. Näinköhän? Omani on puolipitkäkarvainen, mutta tohdin epäillä että karvan laadulla olisi tekemistä energisyyden kanssa.
163044
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Minulla on samanikäinen saksanpaimen ja muutaman kuukauden on ilmennyt huonoa käytöstä. Kun joku vieras tulee minua puhuttelemaan saattaa se ihan yllättäen rähähtää samoin jos tuttukin koira tulee liian lähelle minua. Mielestäni se ei paimenna vaan kuvittelee että minua täytyy puolustaa. En tiedä olenko sen mielestä muuttunut jotenkin etten pysty itsestäni huolehtimaan. Joku väittää kuitenkin ettei koira pysty tuntemaan sellaista tunnetta kuin mustasukkkaisuus. Tuohon toiseen asiaan että puolipitkäkarvaiset olisivat vilkkaampia uskoisin sen täysin sillä omani on tosi HUIMAPÄÄ, huh,huh, mutta kuitenkin järki sanoo ettei se voi pitää paikkaansa.

Äänestä
  • vaistoa, että sinussa olisi jotakin? onhan niitä koiria, jotka haistavat mm. epilepsiakohtauksen, joka on tuloillansa ja käytöksellään "käskevät" omistajansa maahan makaamaan. meidän haukku on ainakin mustis. jos erehdyn lepertelemään kissalle, niin kyllä se väliin änkeää: hyvä ettei syliin hyppää!=D

    Äänestä

  • piinityty kirjoitti:

    vaistoa, että sinussa olisi jotakin? onhan niitä koiria, jotka haistavat mm. epilepsiakohtauksen, joka on tuloillansa ja käytöksellään "käskevät" omistajansa maahan makaamaan. meidän haukku on ainakin mustis. jos erehdyn lepertelemään kissalle, niin kyllä se väliin änkeää: hyvä ettei syliin hyppää!=D

    Siis ihmiset, oletteko ihan oikeasti todellisia???
    KUKA kasvattaja on myynyt teidänlaisillenne saksanpaimenkoiria???

    Todella huolestuttavaa. Edes koiran käyttäytymisen perusasiat eivät ole hallussanne, että voisitte luoda mitään muuta kuin mitä mielikuvituksellisempia teorioita asioista. :(

    Hankkikaa nopeasti ihan live-apua. Ei teitä kukaan pysty nettipalstalla auttamaan.

    Äänestä

  • todellisia??? kirjoitti:

    Odotinkin jo tämän kaltaisia viestejä (oletteko todellisia???) ja tulihan se sieltä. Kirjoituksen sisältö kertoo kirjoittajasta riittävästi, joten ei anna aihetta enempään spekulaatioon.

    Jokin ominaisuus on toisella koiralla siunaus, kun taas toisella koiralla eri tilanteessa ongelma. Itselleni oman koirani paimennusvietin vahvuus tuli täydellisenä yllätyksenä. Vaikka sakemanni paimenkoira onkin, en silti ole törmännyt kertaakaan tilanteeseen, jossa tätä monikäyttöisen rodun edustajaa olisi käytetty paimennustöissä karjatilalla.

    Koirani ei ole agressiivinen, ei edes paimentaessaan, vaikka saattaakin näpistää hevosta kintereestä tai turvasta. Mutta hevosten paimentaminen saa sen todelliseen hurmokseen ja silmissä on lasittunut katse kohdistettuna vain ja ainoastaan hevoseen. Sillä ei ole väliä onko hevonen tarhassa vai ihmisen talutuksessa / ajossa / ratsastuksessa. Olen käskenyt koiraa kulkemaan vierellä tai istumaan paikalla (menee perille), mutta kun annan "vapaa" käskyn, koira suunnistaa suoraan hevostarhaa kohti ja pistää "lauman liikkeelle". Kielto "ei" menee myös perille, mutta "unohtuu" jo seuraavan hevostarhan kohdalla. Muutama tälli on jo tullut, enkä haluaisi koiran loukkaantuvan. Onko paimennusviettiä mahdollista hillitä, onko kenelläkään kokemusta?

    Kukkanen 2:lla ja piinitytyllä oli ihan hauskoja ja realistisia vaihtoehtoja koirani käyttäytymiselle, kiitos kommenteistanne! Alkukantaisia laumanvartijakoiria kasvattaneena tiedän kuinka koira käyttäytyy kun sen vartiovietti herää. Tilanne tulee vain tiedostaa ja elää sen mukaisesti. Ei minunkaan lähelleni ole tulemista kun jokin vartijakoiristani on lähettyvilläni. Samoin auton ja asunnon ovet voivat olla aina lukitsematta. Mutta sakemannini toimii aivan toisin. Sillä ei ole tippaakaan agressivisuutta tai vartiointiviettiä. Se ottaa avosylin vastaan kaikki tulijat, ja etenkin lapset saavat sen suorastaan sekaisin.

    Mustasukkaisuus ilmenee vain toisen koiran läsnäollessa. Lenkillä sakemanni pysyttelee aina minun ja toisen välissä. Tai kun kutsun koiria, sakemanni yrittää estää toisen pääsyn luokseni ärhentelemällä ja repimällä tätä karvoista. Jos hellittelen toista koiraa, saku saa hepulin, alkaa ulista ja hyppiä, jne. Kyllä koirat osaavat tunteitaan näyttää, aivan kuten esim. hevoset ja lehmätkin.

    Virtaa tässä nartussa tuntuu riittävän aivan käsittämättömän paljon. Ja kun tekemisen puute iskee, se alkaa tehdä pahojaan; aukoo ovet (ikävää talvipakkasella!) ja kiusaa kissoja (istuu päälle, ajaa takaa tai ottaa varovasti pään suuhunsa ja alkaa vetämään pitkin lattiaa tai pihaa).
    Ei koirani ole mikään ongelmakoira, eikä arvojärjestyksestä ole tarvinnut kiistellä. Olin vain utelias kuulemaan, onko muilla ongelmaa liian innokkaasta paimentajasta tai liiasta energisyydestä. Ja neuvot / vinkit olisivat olleet ihan tervetulleita.

    Äänestä

  • paimentaminen kirjoitti:

    jotenkin itekin vähän kummastelin tuota... oletteko todellisia- kommenttia... nojoo, meitähän on moneen junaan. koiriahan on erilaisia, niinkuin meitä ihmisiäkin. toiset koirat on herkempiä kuin toiset ja toiset pistää vallan ranttaliksi tilanteessa kuin tilanteessa. meilläkin haukku puolustaa ihan selvästi omiansa. ei ihan kuka vaan saa tulla lähelle ( tunnen oloni ainakin turvalliseksi ) ja eikös saku ole sitä varten jalostettukin, siis suojeluskoiraksi? ja onhan sillä muunlaisiakin ominaisuuksia =). vahtiviettikin on valtava. kissoja kytätään tämän tästä =D. meillä lenkitys ja kepin heitto vie yli-innokkuutta ja agilitysta tykkää yli kaiken. kyllä nuo karvakorvat ihan selvästi tekemistä tarvii. joka päivä lenkillä harrastetaan tottista ja metässä heitellään keppiä =)...

    joo, tämä "oletteko todellisia" on niitä jotka tietävät kaiken. Älkäämme hänestä piitatko vaan nautitaan koiristamme kaikkine vikoineen ja hyvine puolineen, Edellämainittu on saanut ilmeisesti täydellisen koiran mutta onkohan siihen omaa osuutta.

    Äänestä

  • Kukkanen 2 kirjoitti:

    nyrkkiä pelkäävä tjn... mutta enpä mene kummemmin kommentoimaan. mitäs tässä viitsisi kukaan alkaa sen kummemmin hepuloimaan. meillä on omat persoonalliset haukkumme ja sillä sipuli =D... eihän me ihmisetkään mitään täydellisiä olla =)...

    Niin paljon kuin koiraani rakastan, siitäkin huolimatta se koettelee toisinaan hermojani toden teolla! Olen pähkäillyt että kuinka tällaisen kanssa voisi edes harkita asuvansa kerros- tai rivitalossa, ei sen energiaa saa puretuksi lenkittämällä. Ei, vaikka juoksisi hevosen mukana useita kilometrejä. Kaiken edellämainitun lisäksi se touhuaa omiaan, mm. kantaa halkoja puuliiteristä. Olenkin ajatellut että jos kouluttaisi sen kantamaan puita toivottuun paikkaan, niin olisi hyöty molemminpuolinen ;D

    Oletteko käyttäneet / ajatelleet käyttää koirianne luonnetestissä? Olen ajatellut testauttaa omani, sillä minua kiinnostaa tulokset etenkin puolustuksen osalta. Narttu on ihan ylitsevuotavan ystävällinen kaikille, mutta toisaalta erittäin rohkea kaikkea uutta kohtaan. Olen testauttanut tähän mennessä kaikki muutkin palveluskoirani.

    Äänestä

  • Kukkanen 2 kirjoitti:

    joo, tämä "oletteko todellisia" on niitä jotka tietävät kaiken. Älkäämme hänestä piitatko vaan nautitaan koiristamme kaikkine vikoineen ja hyvine puolineen, Edellämainittu on saanut ilmeisesti täydellisen koiran mutta onkohan siihen omaa osuutta.

    Niin, ja tähän ketjuun tähän mennessä osallistuvat ovat niitä, jotka valitettavasti eivät todellisuudessa tiedä asioista yhtään mitään.

    Äänestä

  • Kukkanen3 kirjoitti:

    Niin, ja tähän ketjuun tähän mennessä osallistuvat ovat niitä, jotka valitettavasti eivät todellisuudessa tiedä asioista yhtään mitään.

    tiedät sitten kaiken, niin anna tulla vaan. kyllä me luetaan ihan mielenkiinnolla.

    Äänestä

  • piinityty kirjoitti:

    tiedät sitten kaiken, niin anna tulla vaan. kyllä me luetaan ihan mielenkiinnolla.

    että uskoisiko siihen että koira kykenee tuntemaan mustasukkaisuutta...Mutta koirilla on elekäyttäytymisellään tapana tulla väliin "rauhoittelemaan" tilannetta.Esim. oletko koskaan kokenut vastaavia tilanteita kuin esimerkiksi jos halailet puolisoasi ja koiruus tunkee väliin vaikkä väkisin.Tämä on koiran tapa rauhoitella kenties uhkaavaa tilannetta.
    Jotkut saattavat kokea että se on mustasukkaisuutta, ehkä onkin...Tavallaanhan johtajan huomiosta taistellaan kynsin hampain.Mutta en usko että mustasukkaisuutta on olemassakaan koiramaailmassa.
    Mutta en ole mikään asian tuntija XP.

    Äänestä

  • Tirlittantaa kirjoitti:

    koiran mustasukkaisuudesta yleisesti jutellaan. ota nyt siitäkin selvää. meillä ainakin tungetaan välillä väliin, jos isännän kanssa halaillaan =P...

    Äänestä

  • piinityty kirjoitti:

    vaistoa, että sinussa olisi jotakin? onhan niitä koiria, jotka haistavat mm. epilepsiakohtauksen, joka on tuloillansa ja käytöksellään "käskevät" omistajansa maahan makaamaan. meidän haukku on ainakin mustis. jos erehdyn lepertelemään kissalle, niin kyllä se väliin änkeää: hyvä ettei syliin hyppää!=D

    no mille se epilepsiakohtaus sitte haisoo?hyvällekkö?Ota ny kuule järki kätehe.ja laita lääkitys kohdalleen

    Äänestä

Meillä ( tai siis koiralla... tai... ) on sangen "uusi" tilanne. Meidän haukku keksi yht´äkkiä ruveta suojelukoiraksi. Isäntä oli viemässä vanhempaa poikaa eskariin ja nuorempi jäi autoon odottamaan. Haukkuaväkytti siinä sitten kaikki ihmiset, jotka tulivat auton lähelle =O... eipä ole aikasemmin tuommosta tehny... eipähän ainakaan kukaan uskalla tulla autoon =P

Äänestä
  • Minäkin olen odottanut että milloinkahan tuo oppisi vartioimaan, mutta niin on kiltti ja ystävällinen kaikille, että vaikka varkaita tulisi niin avustaisi varmaan heitäkin. Tosin kaikki tulijat tarkastetaan niin innokaasti, että jotkut pelkäävät koiraa sen aktiivisen ja valppaan käyttäymisen vuoksi. Monenmoisia sakemanneja olen elämäni varrella tavannut, joista osa on vartioinut ja osa ei. Eräskin isäni koirista omi nuorimmaisen lapseni vauvana niin, ettei laskenut minua lapsen luo.
    Mikäpäs sen parempi turva kuin vartioiva koira!

    Äänestä

  • ongelmana kirjoitti:

    Minäkin olen odottanut että milloinkahan tuo oppisi vartioimaan, mutta niin on kiltti ja ystävällinen kaikille, että vaikka varkaita tulisi niin avustaisi varmaan heitäkin. Tosin kaikki tulijat tarkastetaan niin innokaasti, että jotkut pelkäävät koiraa sen aktiivisen ja valppaan käyttäymisen vuoksi. Monenmoisia sakemanneja olen elämäni varrella tavannut, joista osa on vartioinut ja osa ei. Eräskin isäni koirista omi nuorimmaisen lapseni vauvana niin, ettei laskenut minua lapsen luo.
    Mikäpäs sen parempi turva kuin vartioiva koira!

    on ainakin hyvin turvallinen olotila, kun sen kanssa tuolla tallustaapi =D... mutta ihan näin yht´äkkiä kekkasi tuon ja tyttö jo 5- vuotias =D... kaipa se vaan keksitty itellensä uuden hommelin tässä. on sekin yleensä morjestellu kaikkia, mutta sillai varovaisesti. nyt huudetaan kaikille, jotka kylään tulee =/...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ongelmana kirjoitti:

Minulla on pian 3v narttu, jolla on paimennusviettiä liian kanssa. Normaalia?? Koira on ensimmäinen lajiaan, joten hieman tässä opettelen. Muita koiria on ollut paljonkin, alkukantaisiakin (edelleenkin), joiden kanssa vastaavaa ongelmaa ei ole ollut. Koira paimentaa hevosia saamistaan potkuista huolimatta, käy rohkeasti kintereeseen (ja turpaan) kiinni. Ei usko hyvällä, ei pahalla! On suorastaan "transsissa" paimentaessaan. Joudun käskyttämään koko ajan, että koira pysyy vierelläni hevosta taluttaessani, jottei ole hevosen jaloissa kiinni. Saapuessani esim. autolla pihaan, tuloni havaitessaan koira hyökkä hevosten tarhaan "puolustamaan" minua (ajaa hevoset pois aidan lähettyviltä, pysyttelee auton ja hevosten välissä jne.). Muutaman kerran on saanut kunnon potkun, mutta ei ota opikseen. Pelkään että erään kerran koira vahingoittuu. Nyt sama ongelma on laajentunut toiseen koiraamme. Irti ollessaan (ovat usein kun asumme maalla) menee hyvin, mutta kun kutsun koiria luokseni, sakunarttu hyökkää toiseen kiinni ja alkaa repimään. Häkissä tai sisällä ollessaan eivät koskaan riitele. Olen ymmärtänyt että sakemannit voivat olla melkoisen mustasukkaisia, mutta onko tämä normaalia? Onko kellään ollut vastaavia ongelmia ja kuinka niistä olette selvinneet? Olen myös kuullut sanottavan, että puolipitkäkarvaiset olisivat lyhytkarvaisia energisempiä. Näinköhän? Omani on puolipitkäkarvainen, mutta tohdin epäillä että karvan laadulla olisi tekemistä energisyyden kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu