Elikkäs minulla on nyt neljän kuukauden ikäinen kissan pentu. Ja se on ruennut välillä oksentelemaan. Oksentelu ei ole jokapäiväistä, mutta huolestuttaa silti. Soitin eläinl. ja hän ei osannut sanoa oikein mitään. Kissa on madotettu ja rokotettaan samalla ku leikkautetaan. Oksennus on joskus sulanutta ja joskus sulamatonta. Mihinkään ruokaan emme osaa sitä yhdistää. Neuvoja ja kokemuksia olisi kiva lukea.
oksentelua
korpien.kulkija
2438
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei sitten mahdollisesti olisi syönyt jotakin sopimatonta esimerkiksi roskan yms joka tukkisi suoliston? meillä kissalla on tapana kerätä kaikki mahdolliset pikkuroskat ja joskus olikin syönyt pienen palan foliota ja aloin ihmettelemään miksi ruoka ei maittanut ja kun sai jotakin syötyä oksensi sen saman tien. kyllä se foliokin sieltä tuli samalla kertaa ja aika yllätys tosiaan
Syitä oksenteluun voi olla monia ja näkemättä kissaa on vaikea arvailla mitään. Eläinlääkäri pystyy tutkimaan mahdollisen suolitukoksen ym.
Kissalla voi olla myös matoja, vaikka se onkin jo madotettu. Madot voivat aiheuttaa oksentelua/kakomista. Miten monta kertaa pentu on madotettu ja millä? Oliko se matoinen tullessaan? Oliko kissa ollut ulkona ennen teille tuloaan?
Liian kuuma/kylmä ruoka voi oksetuttaa heti ruuan jälkeen. Allergiakin voi olla yksi mahdollisuus mutta ei välttämättä vielä noin nuorella kissalla. Kurkkuun on voinut tarttua jotain mutta silloin kissa luultavasti kakoisi vähän väliä.
Rokotusta ei saisi antaa leikkauksen yhteydessä vaan joko ennen sitä tai sen jälkeen. Rokotus ja leikkaus yhdessä ovat liian suuri rasitus kissan elimistölle ja rokote voi aiheutta vaaratilanteen, jos kissalle tuleekin nukkuessa yliherkkyysreaktio.