Kun lapsenne oivaltaa jonkin aikuisen mielestä hauskan asian tai kertoo sen jotenkin hauskasti,nauratteko ääneen sille?Siis,että lapsi ei ole tarkoituksella kertonut vitsiä.
Joskus ihmetyttää,kun lukee näitä juttuja,että kun joku lapsi on ihan tosissaan kertonut jotain,niin sitten nauretaan tikahtuakseen.Mietin vain,että kuinka moni ajattelee sitä että lapsi voi loukkaantua,ei pieni lapsi ymmärrä sillain huumoria vaan ajattelee,että hän on naurettava,ellei sitten ole ihan tarkoituksella halunnut hauskuuttaa.
Kyllä itse ainakin yritän pitää pokkaa,jos lapseni kysyy jotenkin hauskasti jotain tai päästää jonkin sutkautuksen tarkoittamatta sitä vitsiksi tai hauskaksi jutuksi.
Joskus ihmetyttää,kun lukee näitä juttuja,että kun joku lapsi on ihan tosissaan kertonut jotain,niin sitten nauretaan tikahtuakseen.Mietin vain,että kuinka moni ajattelee sitä että lapsi voi loukkaantua,ei pieni lapsi ymmärrä sillain huumoria vaan ajattelee,että hän on naurettava,ellei sitten ole ihan tarkoituksella halunnut hauskuuttaa.
Kyllä itse ainakin yritän pitää pokkaa,jos lapseni kysyy jotenkin hauskasti jotain tai päästää jonkin sutkautuksen tarkoittamatta sitä vitsiksi tai hauskaksi jutuksi.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Niin, no usein jos lapsi sanoo tai tekee jotain hassua tai hauskaa ja varsinkin jos hän ei tarkoittanut sitä vitsiksi, niin yritän parhaani mukaan pitää naamani peruslukemilla. Myöhemmin tulee kyllä naurettua tuttavien kanssa lasten letkautuksille.
Monesti on naurettu lapsen kanssa yhdessä.
Kun lapsi itse hersyvästi nauraa mukana, niin on ihana sitä kuunnella.
Eikö olisi hyvä opettaa lapsille sitä itselleen nauramisen taitoakin?
Mutta riippuu tietenkin asiasta ja asiayhteydestä, nauretaanko vai ei.
Lapsi ei saa kokea tulleensa pilkatuksi.
Joskus repeää nauru väkisinkin! Saatan sanoa lapselle, että olit vitsikäs tai hassu. Selitän hänelle mikä minua naurattaa, useimmiten ainakin. Lapsetkin ovat huumorintajuisia.
Mutta jos lapsi vaikka vastaa väärin toisen esittämään kysymykseen, niin en kyllä naura. Sehän vaikuttaa itsetuntoon, ja siihen, ettei uskalla enää vastata kysymyksiin.
Muistan kerran esittäneeni ratkaisun johonkin pulmaan, jota aikuiset pohtivat. He nauroivat ja vähättelivät, "älä sinä puutu tähän".
Myöhemmin tehtiin juuri kuten olin ehdottanut. Kun sanoin siitä, vastattiin "höpöhöpö sun kanssas".
Kasvatusta sekin. Muistan sen aina, kun lapsi alkaa selittää innokkaasti mielipiteitään. Niitä on kunnioittavasti kuunneltava. Miten hän muuten oppisi kommunikoimaan?