Järviset [osa 2]

Niin Jennin vanhemmat erosivat. Kului vuosi ja toinen. Taaperot kasvoivat lapsiksi. Tainalla on syntymäpäivä 2 päivän päästä, silloin hän kasvaa aikuiseksi. He olivat suunnittelemassa juhlia kun postilaatikkoon ilmestyi kortti.
– Mitä siinä lukee? Taina kysyi
– Se on kutsu Mummi ja pappa kutsuvat meidät heidän häihinsä, Jenni vastaa
– Häihin sepä hienoa, milloin ne ovat, Jussi sanoo
– Kahden päivän päästä, Jenni vastaa
– Silloin on minun syntymäpäivä, Taina sanoo
– Me päästään mummille! Me päästään mummille, Kaksoset iloitsevat.
Niin he lopettivat valmistelut ja lähtivät kaupunkiin hankkimaan lahjaa. He sulloutuivat autoon ja lähtivät. He ostivat kauniin kukkakimpun ja ottivat samalla mallia omaan yritykseen. Aikaa vierähti pari päivää.’
– Mehän myöhästymme kohta, Jenni hössötti
– Ota ihan rauhallisesti, Taina sanoi ja jatkaa: Minä muuten muutan huomenna kotoa.
Jennin korviin jäi kaikuman sanat: Minä muuten muutan huomenna
--------------------------------------HÄISSÄ------------------------------------------------------Tahdotko ottaa Iinan vaimoksesi, Jaska? Pappi kysyy
– Tahdon, Jaska vastaa
Sitten pappi kysyy Iinalta:
– Tahdotko ottaa Jaskan aviopuolisoksi, Iina?
– Tahdon, Iina vastaa
– Julistan teidät nyt mieheksi ja vaimoksi, Pappi kailottaa ja jatkaa
– Voit suudella morsianta
Se olikin oikein romanttinen pusu. Häiden jälkeen he menivät Jennille, hän tarjosi kakkua.

Anteeksi näin lyhyt jatko mä jatkan kyl viel jos joku haluu mut voin lopettaa tähänki
6219
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Joo, kyllä sä nyt jatkat! Mä päätin niin... :P

Äänestä
  • heh heh mä jatkan kiva ku joku tykkää seuraava osa ehkä huomenna

    Äänestä

otsikko kertoo kaiken!!!!!!!!!!

Äänestä
  • *otsikko* koska hänen tarina oli matkittu kuulemma hänen itsensä mukaan monista eritarinoista,ei vaan yhdestä..mutta tuossa sun tarinassa ei ollut yhtään mitään matkittua,aidot tarinat ovat aina parempia!

    Äänestä

  • ..... kirjoitti:

    *otsikko* koska hänen tarina oli matkittu kuulemma hänen itsensä mukaan monista eritarinoista,ei vaan yhdestä..mutta tuossa sun tarinassa ei ollut yhtään mitään matkittua,aidot tarinat ovat aina parempia!

    UPEETA! SIIS AIVAN MAHTAVAA! JATKA, JATKA, JATKA, JATKA! Tykkäättekö sit muka enemmän tosta ja pyh. Älä jatka, tee palvelus.

    Äänestä

(OTSIKKO SANOI JO MITÄ MUN PITI SANOO..)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tarinoiden rustaaja kirjoitti:

Niin Jennin vanhemmat erosivat. Kului vuosi ja toinen. Taaperot kasvoivat lapsiksi. Tainalla on syntymäpäivä 2 päivän päästä, silloin hän kasvaa aikuiseksi. He olivat suunnittelemassa juhlia kun postilaatikkoon ilmestyi kortti.
– Mitä siinä lukee? Taina kysyi
– Se on kutsu Mummi ja pappa kutsuvat meidät heidän häihinsä, Jenni vastaa
– Häihin sepä hienoa, milloin ne ovat, Jussi sanoo
– Kahden päivän päästä, Jenni vastaa
– Silloin on minun syntymäpäivä, Taina sanoo
– Me päästään mummille! Me päästään mummille, Kaksoset iloitsevat.
Niin he lopettivat valmistelut ja lähtivät kaupunkiin hankkimaan lahjaa. He sulloutuivat autoon ja lähtivät. He ostivat kauniin kukkakimpun ja ottivat samalla mallia omaan yritykseen. Aikaa vierähti pari päivää.’
– Mehän myöhästymme kohta, Jenni hössötti
– Ota ihan rauhallisesti, Taina sanoi ja jatkaa: Minä muuten muutan huomenna kotoa.
Jennin korviin jäi kaikuman sanat: Minä muuten muutan huomenna
--------------------------------------HÄISSÄ------------------------------------------------------Tahdotko ottaa Iinan vaimoksesi, Jaska? Pappi kysyy
– Tahdon, Jaska vastaa
Sitten pappi kysyy Iinalta:
– Tahdotko ottaa Jaskan aviopuolisoksi, Iina?
– Tahdon, Iina vastaa
– Julistan teidät nyt mieheksi ja vaimoksi, Pappi kailottaa ja jatkaa
– Voit suudella morsianta
Se olikin oikein romanttinen pusu. Häiden jälkeen he menivät Jennille, hän tarjosi kakkua.

Anteeksi näin lyhyt jatko mä jatkan kyl viel jos joku haluu mut voin lopettaa tähänki

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu