Intian MAUSTEET

Kertokaapa yleisimpiä mausteita mitä intialaisissa ruuissa on. Löytyyköhän kaikkea niiitä Suomesta?
3835
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minusta tuntuu, että Intiassa käytetään kaikkea mahdollista. Iloisesti vaan meillä tutut lihan ja leivonnaisten mausteet sekaisin, chiliä niskaan ja alkaa maistua intialaiselta! No tuo nyt oli vähän liioiteltua. Kyllä siinä tietysti joku logiikkakin on. Netistä vaikka löytyy ohjeita.

Ja kaupoistakin alkaa löytyä useimpia mausteita, ainakin isommista ja erikoistuneista.

valkosipuli
inkivääri
chili
korianteri
chilijauhetta
kurkumaa
kardemummaa
mustapippuria
korianteria
kuminaa
neilikkaa
kanelia
valko- ja muita pippureita
laakerinlehteä
jusutokuminaa
korianterinsiemeniä
muskottia
garam masalaa, löyty valmiina sekoituksena.

Äänestä

Melkein kaikkea löytyy esim. pääkaupunki seudulta. Mustaa ja vihreää kardemummaa olen ostanut Intiasta sekä tietty täyttänyt maustevarastoja kaikilla muilla mausteilla.

Intialaiset keittiön perusmausteita ovat mm., sinapin siemenet, chili, inkivääri, korianteri, juustokumina eli jeera. Tällä pääsee jo pitkälle.

Äänestä

jos matkustat intiaan tai joku tuttusi menee, niin tilaa myös chickenmasalaa ja hajupihkaa. gheetä eli suolatonta ja puhdistettua voita mutta sitä voit "pestä" itsekkin tavallisista kaupoista löytyvästä voista. Vanhemman polven ihmiset osaavat kertoa voin pesusta enemmän...sun jälkeen vielä voi ja hera erotellaan sulattamalla. menee mukavasti kahteen eri kerrokseen mutta älä anna voi kiehua, sulaa vain nestemäiseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jeeeih kirjoitti:

Kertokaapa yleisimpiä mausteita mitä intialaisissa ruuissa on. Löytyyköhän kaikkea niiitä Suomesta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu