Olen pian kuusitoistavuotias flikka, ja olen seurustellut kauan (monta vuotta) yhden ihanan pojan kanssa! Luulin hänen olevan jo 'Se oikea', mutta mieleeni palautui kolmen vuoden takaa eräs asia. Silloin poika oli ihastunut yhteen kaveriini, ja kysyi tältä voiko hän alkaa. Mutta kamuni seukkasi, joten suhdetta ei syntynyt. Olin aiemmin (ennen, kun poika yritti aloittaa jotain kamuni kanssa) kysynyt pojalta onko hänellä tunteita minuun, ja poika vastasi, ettei yhtään. Mutta seuraavana päivänä kun kaverini oli antanut hänelle pakit, poika kysyi minulta alanko, kuin olisin ollut toinen vaihtoehto! Vaikka se oli loukkaavaa, suostuin, en kyllä tiedä miksi.
Kun puhumme ajoista, jolloin aloimme seurustella poikakaverini vaikenee. Tämä asia todella vaivaa minua! On meillä tietty kolmen vuoden aikana ollut väliaikaisia eroja.
Pitäisikö vain jättää hänet, vai antaa anteeksi? Asia vaivaa minua (kuten olette jo huomanneet).
Apua? Mitä teen? on tietty sanottu, että rakkaus antaa jotain anteeksi.. mutta kun asia on painottava & stressaava. Voinko katsoa poikakaveriani silmiin tuntematta olevani kakkonen, toinen vaihtoehto?
Kun puhumme ajoista, jolloin aloimme seurustella poikakaverini vaikenee. Tämä asia todella vaivaa minua! On meillä tietty kolmen vuoden aikana ollut väliaikaisia eroja.
Pitäisikö vain jättää hänet, vai antaa anteeksi? Asia vaivaa minua (kuten olette jo huomanneet).
Apua? Mitä teen? on tietty sanottu, että rakkaus antaa jotain anteeksi.. mutta kun asia on painottava & stressaava. Voinko katsoa poikakaveriani silmiin tuntematta olevani kakkonen, toinen vaihtoehto?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Istut joskus pojan kanssa alas ja juttelette kunnolla. Ei ole reilua sinua kohtaan, että tunnet olevasi vain kakkonen. Eikä reilua poikaa kohtaan pitää häntä väkisin suhteessa, jos hän kerta olisi mieluummin jonkun muun kanssa.
Mikäli et kuitenkaan saa juteltua pojalle, on ehkä teidän parempi elää erillänne. Pysykää vielä kavereina, mutta niin, että molemmat saavat viettää aikaa toisen sukupuolen edustajien kanssa ilman minkäänlaisia kahleita tai velvoitteita. Palatkaa sitten vaikka yhteen, jos se tuntuu oikealta. :)
Hetkinen, hetkinen. Mitä sinä nyt olet antamassa anteeksi? Sitäkö, että poikaystäväsi kysyi ensin kaveriasi seurustelemaan? Ei hän kuule silloin ollut sinulle tilivelvollinen mistään nokkimisjärjestyksestä, ja itse hyväksyit tilanteen suostumalla. Joten se että harkitset antavasi anteeksi kuulostaa hieman... öh... erikoiselta. Ei pojalla ole mitään anteeksi pyydettävää! Vaikeneminen on tietysti ikävää, mutta ymmärrän jos toinen ei halua jauhaa vuosien takaisia asioita vain jotta sinä voisit harkita annatko anteeksi jotain mihin ei ole aihetta =)
Minä aloin tapailla miestäni sen takia, että silloin tuntui että piti olla "joku". Mies taas otti minut kainaloonsa lohdutusleluksi edellisen suhteen päättymisen jälkeen. Molempien motiivit oli tyhmiä, emme tunteneet toisiamme ja niin edelleen. Mutta mitä siitä, nyt 7 vuotta myöhemmin olemme onnellisia, joten mitä väliä sillä on mistä suhde alkoi? Eikä ole käynyt mielessänikään että miehen pitäisi pyytää anteeksi sitä, että hän hyödynsi minua korvikkeena tai että minun pitäisi pahoitella sitä että halusin vain "jonkun". Lopputulos on aivan ihana, joten miksi tonkia vanhoja läjiä?