Servo-ongelma

Tervehdys.

Minulla on mielenkiintoinen ja hieman kiusallinen ongelma tullut tuon Kauppa Auki-lisäosan mukana. Rakensin similläni robotteja ja jonkin ajan kuluttua pystyin rakentamaan Servoja (niitä palvelusrobotteja The Sims 1:stä). Innostuin ja rakensin niitä lisää.

No minulla oli sitten kolme Servoa. Katsoin niitä ja huomasin, että pystyisin ne aktivoimaan. No aktivoin kaikki kolme ja muutaman kysymyksen jälkeen perheessäni oli kolme Servoa. Ne siis tulivat perheeseeni ja niillä pystyy pelata.

Sikäli aika hyvä juttu. Ne ei vanhene, ne voivat mennä töihin, ne ei syö jne. Siihen se oikeastaan jäikin. Ne eivät oikeastaan muuta tehdä kuin olla. Kyllä ne voivat mennä keskenään naimisiin, mutta eivät voi hankkia lapsia (mistäköhän syystä :) ).

Ongelmani on nyt tämä: Haluaisin poistaa ne perheestäni, mutta en saa niitä tuhottua. Eivät syttyneet leijan avulla tuleen, vamppyyrinä (tosiaan muutin yhden vamppyyriksi) ei tuhoudu auringonvalossa. Niitä ei voi myös aktivoimisen jälkeen myydä.

Onko ehdotuksia miten saisin ne pois? No saisihan ne muuttamalla pois talosta ja siten poistamalla. Mutta olisi olemassa "tyylikkäämpää" keinoa?
5357
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Jos kokeilisit vaikka boolProp testingCheatsia... sieltä vaikka kärpäshyökkäys tai meteori. Onnistuiskohan rikkominen? Muuten rakennetaanko noita Putsitroneja sillä missä aluksi saa rakennettua sen pienen "lelun"? Se robottirakennin siis...

Äänestä
  • ...ihan periaatekysymyksen vuoksi.

    Putsitroneja ja muita robotteja rakennetaan robottienrakennuspöydällä. Jotta voisi rakentaa Servon vaaditaan kultatason robotinrakennustaito. Putsitronissa kai pronssi.

    Äänestä

  • robotkiller kirjoitti:

    ...ihan periaatekysymyksen vuoksi.

    Putsitroneja ja muita robotteja rakennetaan robottienrakennuspöydällä. Jotta voisi rakentaa Servon vaaditaan kultatason robotinrakennustaito. Putsitronissa kai pronssi.

    Olen siis sekoittanut robotit. En ole koskaan rakentanut muuta kuin sen ensimmäisen mitä siinä saa rakennettua. Sori!

    Äänestä

Eli itsekkin mietin tuota, kunnes keksin erään keinon. Minuakin muuten harmittaa, kun Servo ei voi pelehtiä, saada vauvoja ym.

Siis, siihen keinoon:

Napsautat vaan tietsikasta taikka sanomalehdestä että "Etsi oma kämppä" (Siis laitat Servon etsimään.)

Sitten se muuttaa pois, ja on perhevalikossa. Voit sitten poistaa sen "Servo-perheen" sieltä. Ok? xD

Äänestä
  • Niin elikkä kyseisellä perheellä on yritys, mutta se on entisen omistajan kuoltua siirtynyt Servolle. Jos muutatat sen muualle, niin miten käy yrityksen? Siirtyykö omistajuus toiselle?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


robotkiller kirjoitti:

Tervehdys.

Minulla on mielenkiintoinen ja hieman kiusallinen ongelma tullut tuon Kauppa Auki-lisäosan mukana. Rakensin similläni robotteja ja jonkin ajan kuluttua pystyin rakentamaan Servoja (niitä palvelusrobotteja The Sims 1:stä). Innostuin ja rakensin niitä lisää.

No minulla oli sitten kolme Servoa. Katsoin niitä ja huomasin, että pystyisin ne aktivoimaan. No aktivoin kaikki kolme ja muutaman kysymyksen jälkeen perheessäni oli kolme Servoa. Ne siis tulivat perheeseeni ja niillä pystyy pelata.

Sikäli aika hyvä juttu. Ne ei vanhene, ne voivat mennä töihin, ne ei syö jne. Siihen se oikeastaan jäikin. Ne eivät oikeastaan muuta tehdä kuin olla. Kyllä ne voivat mennä keskenään naimisiin, mutta eivät voi hankkia lapsia (mistäköhän syystä :) ).

Ongelmani on nyt tämä: Haluaisin poistaa ne perheestäni, mutta en saa niitä tuhottua. Eivät syttyneet leijan avulla tuleen, vamppyyrinä (tosiaan muutin yhden vamppyyriksi) ei tuhoudu auringonvalossa. Niitä ei voi myös aktivoimisen jälkeen myydä.

Onko ehdotuksia miten saisin ne pois? No saisihan ne muuttamalla pois talosta ja siten poistamalla. Mutta olisi olemassa "tyylikkäämpää" keinoa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu