Kummallista että metsästystä ei saisi kritisoida, http://www.erasivut.net kuvagalleriassa on kuvia jotka mun mielestä ei oo mitään ylpeilyn aiheita vaikka metsästäjät selvästikin itse niin ajatteleekin. Alussa oleva kuva, jossa kaks itteensä tyytyväisen näköstä miestä pitelee mäyrää seinälle naulattujen muiden raatojen edessä, on mun mielestä hirveä, eikä kauniimpi ole sekään kuva jossa on kolme ketunpentua ja emo vainaina. Miks ns. pienpetoja pitää metsästää? Onko syynä se että muuten ne söis pienriistaa joka onkin ihmisille tarkoitettua? Metsästäjät kun eivät vastaa(jostain kumman syystä...), sanovat vain että niistä on vahinkoo. Mun mielestä se on niin ontuva selitys, vahinkoa kelle? Ihmiselle jonka pitää saada hallita kaikkea? Naapurin muksuistakin saattaa olla vahinkoo, silti se hyväksytään osana elämää.
Hienoo?
amatsoni
294287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
"Miks ns. pienpetoja pitää metsästää?"
Pienpetopyynnillä parannetaan huomattavasti lintukantoja ja lintujen pesinnän onnistumista.
Esimerkiksi, vaikka tämä brutaalilta kuulostaakin, nämä vierasperäiset petolajit, kuten villiminkit ja supikoirat, pitäisi pyytää Suomesta pois, sillä ne eivät kuulu Suomen luontoon ja aiheuttavat pahaa tuhoa lintukannoille ja lintujen pesinnän onnistumiselle!
Kettua, näätää ja muita lajeja, jotka oikeasti kuuluvat Suomen luontoon, pitää pyytää taas kohtuudella, koska ne ovat Suomen "alkuperäislajeja", toisin kuin minkit ja supikoirat.
Vaikka pienpetojen pyynnillä parannetaan lintukantoja huomattavasti, silti minkinloukut ym. loukut kokevat useasti kohtalonsa, jonkun luonnosta ymmärtämättömän toimesta. Valitettavasti.
Ymmärräthän nyt Amazoni pienpetopyynnin tärkeyden?
pienpetojen metsästäminen on kivaa ja ampuminen kans
vastata...
Metsästystä saa kritisoida, aivan kuten kaikkea muutakin luontoon liittyvää kuten ekoterrorismiä, lintujen bongausta, globalisaatiota yms.
jos kuvat ko. sivustolla ovat hirveitä, älä katso niitä. en kyllä itsekään ymmärrä trofeita, taikka turkistarhausta, joten en tue niitä. ottavat ihmiset kuvia monesta muustakin turhasta...
jos sen turkin joku haluaa, niin hakekoon metsästä.
jos pienpetojen metsästys ihmetyttää, niin ajattele vaikka siltä kannalta että yhden minkin hengenmenetys säästää useita lintupoikueita.
on se eläin söpö, mutta taatusti tappaa. pätee muuten myös irtokissoihin. ehkä jotkut säästävät lintujen henkiä tappamalla petoja. (jotta saisivat itse tappaa lintuja, seuraavassa viestissä lukee)
ainakin ihmistä vastaan linnuilla on hyvät mahdollisuudet. minkkiä vastaan ei sorsapoikueella ole mitään. nähty kyllä se meininki.
Pedoista on vahinkoa niiden saaliseläimille.
helvatin paljon hyödyllisempää pienpetojen metsästys ainakin on kuin lintulahtien totaalirauhoitus... asiaa on jopa tutkittu, ja näin on todettu.
naapurin muksut taas ei metsästykseen pahemmin liity, vaikka saattavathan ne jonkun linnunpesän puusta pudottaa.
lisää perusteluja tulee, toivottavasti.
pienpetopyynti, loukuilla ja jopa haaskakyttäyksellä, soittavat poliisille aina mennessään kytikselle, ettei tule turhia hätäsoittoja kaupunkialueella kuuluvista laukauksista. Ja tämä pyynti sai siunauksensa myös luonnonsuojelujärjestöiltä, koska Viikin kosteikkojen lintupesimiset eivät oikein onnistuneet pienpetojen runsauden takia. Kyseessä kun on kaupunkialue, niin metsästystä ei siellä ole voitu suorittaa. Tämä projekti on pari vuotta jatkunut, ja nyt on jo näkynyt tuloksia pesinnän onnistumisesta.
Pienpedot runsastuvat ihmisten asutusten nurkilla, koska ruokaa on aina tarjolla, ja tätä kautta niiden kanta ei putoa vaikka söisivät sen oman luonnollisen ravintonsa yhdettömiin, niinkuin joillain alueilla tapahtuukin. Ihminen kun vääristää luonnon luontaista toimintaa niin monella tapaa. Suuri alueellinen ihmiskeskittymä vetää puoleensa pienpetoja, koska ihminen takaa niille "ilmaisen ruokapöydän" Tätä kautta taaantuvat sitten lintukannat joille ihmisestä ei ole niinkään hyötyä, päinvastoin.
Kirjoittajat tuossa jo pienpetopyyntiä perustelivatkin.
Metsällä ja muuten luonnossa liikkuessani olen kyllä monesti nähnyt luonnon omiakin väkivaltaisia tapahtumia. Ne ovat raaempia kuin metsästyksessä ihmisen toimesta tapahtuva eläimen surmaaminen. Ei ole järin kaunista katseltavaa, kun esim. kanahaukka surmaa saaliseläimensä.
Eiköhän se kaikki, myös metsästys, ole kuitenkin luonnon ravintoketjuun kuuluvaa. Kun itse näkee, ymmärtää ravintoketjun merkityksen. Ihminen kuuluu tähän systeemiin yhä ja tulee kuulumaan, vaikka maailma on toki monella tapaa muuttunutkin.
asiallisista vastauksista, ymmärrän kyllä nyt syyn (vaikken välttämättä hyväksykään sitä), mutta vieläkin mietityttää metsästystavat, mm jalkanarut yms. Tuntuu että eikö olisi kivuttomampaa tapaa jos kerran vaikkapa kettuja on pakko pyytää? Ja onko sitten niin paha asia jos pienpedot saalistaa lintuja, sehän on ihan järkeenkäypää? Luonto pitäisi huolen kantojen säätelystä tuolla tapaa? Vai olenko väärässä?
Eli kyllähän myös maamme alkuperäiset pienpedot kuuluvat luontoon. Pienpetopyynnin tarkoituksenahan ei ole hävittää maamme alkuperäistä pienpetokantaa (esim. kettu), vaan pitää se kohtuullisella tasolla. Luontaisia vihollisia ei niillä oikein ole, paitsi taudit. Kun kanta kasvaa tasapainoon nähden liian suureksi, harventaa esim. kettukantaa kapi. Kapiin menehtyminen on jalkanarupyyntiinkin verrattuna tuskallinen. Toki parempiakin keinoja ketunpyyntiin mielestäni on.
Muita tartuntoja ovat mm. loiset ja vesikauhu. Jälkimmäistä on joskus ilmennyt itärajan pinnassa.
Tietysti nuo kotimaista alkuperää olevat pienpedot sinne luontoon kuuluvat. Liialliseksi paisuessaan ne verottavat kuitenkin kohtuuttomasti niin riista-, kuin muitakin lintu- ja eläinkantoja. Ilman pienpetojen pyyntiä luonto tietysti ennenpitkää "hoitaisi" ongelman tautien avulla. Rohkenen kuitenkin väittää, että pienpetojenkin kannalta tuo metsästys on aika tavalla armeliaampaa.
minkki samoin kuin supikoira ja kissa eivät ole alkuperäislajeja, joten kaipa voisi sanoa että ihmisen virheitä siinä paikataan. ei paljon ole huolta vesikosta, jonka minkki syrjäytti, tai naalista, joka tuntuu jäävän ketun jalkoihin.
jalkanaru ei ole tietääkseni kovinkaan kivulias pyydys, jos se on oikein viritetty. väärin viritetyt erikseen, mutta laista löytyy määräykset näitä koskien. kaipa tiedät kuinka se toimii? (ei loukkaus, mutta varmistus?)
kivuttomampaa on varmaankin ainoastaan suora ampuminen. kun ei niitä eläinlääkärin piikille saa, pyydystämättä niitä ensin.
lueskelin palstaa eteenpäin, ja taas alkaa kuultaa kirjoittajien henkinen ikä...jotta asiasta voi väitellä, täytyy siitä tietää edes vähän. edes erottaa tavi sorsasta.
Pienpedoille linnut on ruokaa, esim. Ruotsissa kauris levisi vasta kun sinne tuli suuri kapiepidemia joka vei ketut metsästä. Ketun persiiseen kun meni 90% kauriin vasoista syntymän jälkeen. Yleensä luonnon säätelytavat ovat aika äärimmäisiä, tauti vie vuosiksi sen eläinkannan aivan pohjalukemiin. Usein sillä on myös sivuvaukutuksia ihmisten pitämille kotieläimille, joten ihminen säätelijänä katsototaan olevan parempi ratkaisu. Mutta esim. ketunpyynti on kyllä harvojen harrastus, ei moni metsästäjä viitsi, koska se on usein paljon aikaa vievää ja voi olla vaativaa pyyntinä. Kun siitä ei saa mitään pataan pantavaa. niin ei sitä viitsitä pyytääkään. Sodan jälkeen hyvästä ketunnahasta maksettiin n. 2vk:n keskipalkan verran, kettukanta pysyi kurissa, ja olipa sen pyynti joillekin harvoille ammatti. Turkistarhauksen myötä on ketun nahan hinta pudonnut olemattomiin, joten kettukannat ovat pyyntivähyyden takia nousseet ylitiheiksi. Ja ne pysyvätkin ilman pyyntiä sellaisina. Koska kettuhan säätelee poikueen kokoa niinkuin muutkin pienpedot, ruokatilanteen mukaan. Se on luonnon tapa säädellä niitä kantoja. Hyvinä myyrävuosina oli poikueen koko +6 pentua, ja huonoina vain 2. Nykyään ihmisten yltäkylläisyyden aikana tämä luonnon oma säätely ei toimi koska pienpedot asustavat ihmisasutusten läheisyydessä ja mikäs siinä on asuessa kun ilmaista lounasta on tarjolla kaiken aikaa, silti ne pyytävät edelleen yhtä tehokkaasti luontaista ruokaansa, ja se ketun luontainen ruoka ei taas saa ihmisestä niinkään tukea kannanvahvistumista varten.
Lapissahan luonnonsujelijat ehdottivat puolenkymmentä vuotta sitten erikoislupaa ketun kelkkapyynnille, koska kettu runsastui niin että naalia uhkasi täydellinen häviäminen, kun kettu vahvempana valtasi naalien reviirit. Ei kait kelkoilla kumminkaan pyydetty, mutta joku tietty määrä kettuja poistettiin niiltä alueilta, ja saiko metsästäjät siitä bensarahat.
No jalkanaru on lähinnä pohjois suomen pyydys, koska etelässä ei sellaisia talvia juuri ole, milloin jalkanarua voisi käyttää. Sinänsä se narulenkki ei saa puristaa ketun jalkaa, joten siitä ei ruumiillista kipua synny. Sitä käytetään juuri noilla saloseuduilla, joilla ketun pyynti muutoin olisi hyvin hankalaa ja kallista pitkien etäisyyksien vuoksi.
olet kyllä.
"Ja onko sitten niin paha asia jos pienpedot saalistaa lintuja, sehän on ihan järkeenkäypää?"
mitä eroa tuossa on siihen että ihminen saalistaa pienpetoja,sehän on ihan järkeenkäypää?
"Luonto pitäisi huolen kantojen säätelystä tuolla tapaa? Vai olenko väärässä?"
ihminenkö ei sitten kuulu luontoon?minne se sitten kuuluu,betonikylän lähiöön kyttäämään naapureitaan?eikö ihminen osana luontoa saisi osaltaan hoitaa kantojen säätelyä jo pelkästään sen luontaisen (ilmeisesti eräillä pahoin hämärtänyneellä)saalistusvietin voimalla?olis mielenkiintoista tietää käykö kaupunkilaistollojen lisääntymisvietin samalla tavalla kuin saalistusvietin se hämärtyy kunnes sitä ei enää ole,tosin tästähän on jo todisteita kun vertaa väestönkasvua kehitysmaissa ja sivistysvaltioissa.
Pöyristyttäviä kuvia. Metsokukko ensin kuvattuna elävänä ja sitten surmattuna varvistossa. Ihmispetoja hymyilemässä lukemattomien kuolleiden eläinten ääressä. Luontoon kuulumattomia taantuneita susia - koiria -, joita metsästäjät hyysäävät.
Kettuperheen lisäksi oli surmattu lintuemo poikasineen (ílmeinen rikos?), ammuttu . 40 kyyhkystä jne. Makaaberiksi nämä kuvat tekee asettelu, jossa eläinvainahat on aseteltu geometriseen muotoon ja lisäksi kuvassa on ase.
Normaali ihminen saa tällaisista kuvista pahan olon. Metsästäjä saa....?
Metsästysaika on syksyllä. Silloin poikaset ovat jo täysikasvuisia. Lintuemon erottaminen poikasista metsästysaikaan vaatii esim. saaliiksi saadun heinäsorsan kohdalla kokemusta ja asiantuntemusta.
Että eipäs nyt sentään ihan mitä tahansa päästellä, vaikket metsästystä itse hyväksykkään.
jotain tiettyä kuvaa satojen joukosta. Mutta pohjoisesta näkyy olevan ainakin valtaosin nuo kuvat. Päivämäärät ei ainakaan ole tapahtumahetkiltä. Ei Suomesta niin pohjoista paikkaa löydy jossa koirat kahlaa lumessa heinäkuun loppupuolella. Samaten ei tenonjokivarressa ole lehdet puissa maaliskuun aikana, eikä lohi nouse Tenoon siihen aikaan vuodesta. Näkyi muissakin kuvissa ettei kuvan alla oleva päivämäärä täsmää ollenkaan kuvan vuodenaikaan, monessakaan mielessä.
Nuo saaliskuvat ovat toki yksitoikkoista katsottavaa, muille kuin kuvanottajalle itselleen, ja useinmiten metsästäjät aikuisiän saavutettuaan keskittyvät muihin kuvakohteisiin.
En kyllä ymmärrä jos noin riepoo, niin miksi ihmeessä käyt kyseisen kaltaisilla sivuilla?
Jonkinlaista sairautta tuollainen on. Jos jostain asiasta ei pidä, sitä normaalisti vältetään. Minä inhoan kaalisoppaa, niin en sitä syö, sinä varmaan samassa tilanteessa ahmisit sitä saadaksesi lisäinhoa kaalisoppaa kohtaan.
Aika outoa.
Lajitunnistusta:)
Toukokuu tunn kuvan kohdalla tarkoittaa sitä, milloin kuva on lisätty. Ei sitä, milloin otettu.
Ellei asia lintukirjan avulla aukene, selvennän sitten:)
Jos en tiedä milloin kuva lisätty. Hyvä kun selvitit, sillä oletin sinun luulleen että eläimet on metsästetty toukokuussa. Asia on siis kunnossa, mitään laitonta ei kuvissa ole.
Kysynkin vielä, miksi mokomia katselet, kerran asia sinua ilettää??????
"En kyllä ymmärrä jos noin riepoo, niin miksi ihmeessä käyt kyseisen kaltaisilla sivuilla?
Jonkinlaista sairautta tuollainen on. Jos jostain asiasta ei pidä, sitä normaalisti vältetään. Minä inhoan kaalisoppaa, niin en sitä syö, sinä varmaan samassa tilanteessa ahmisit sitä saadaksesi lisäinhoa kaalisoppaa kohtaan.
Aika outoa"
Eli poissa silmistä poissa mielestä-se onkin todella rakentava keino tiedostaa yhteiskunnan epäkohtia ja olla muuttamassa niitä. Mitäköhän teet kun näet telkusta kuvia nälkään kuolevista Afrikkalaislapsista? Käännät kanavaa!
Pomminvarmaa, ettei tuo suurin noista ole noiden pienempien emolintu koska kuvassa on kahta eri sorsalajia. Eli tunnistappa linnut!
Päätelmä, mitkä noista linnuista mahdollisesti voisivat olla emolintuja tai keväisiä poikasia ei onnistu kuvasta vaan vaatisi lähempää tarkastelua.
Kuva on elo-syyskuun vaihteen tienoilta. En ole väittänytkään kuvan olevan toukokuulta.
Sehän selvisi, sanopa nyt oikeasti mitä itse teet kun näet telkussa nälänhätää? Montako pikkulasta olet pelastanut nälkäkuolemalta?
Sinun olisi parempi keskittyä koulunkäyntiin ja opiskeluun. On sitten mahdollisuus pyrkiä töihin vaikka johonkin avustusjärjestöön ja päästä sinne auttamaan. Noilla teidän nimi addresseilla nyt ei konkreettisesti vaikuteta yhtään mihinkään.
Metsästys taas ei ole yhteiskunnallinen epäkohta, vaan hyväksytty ja lailla turvattu harrastusmuoto. Noilla päivittelyillä saat itsellesi vain pahan mielen.
Nähtävästi jokaisessa sukupolvessa löytyy pieni vähemmistö jonka pitää vähän hihhuloida. 60-70-luvun Taistolaiset oli sitä aikanaan, palavasti uskoivat asiansa oikeuteen ja yleismaailmalliseen solidaarisuuteen. Oli hauska dokumentti siitä hiljan, haastateltiin joitain niitä silloin kiihkeimpiä, ja he vähän vaivaantuneina köhivät "no oltiin nuoria, se nyt oli sellasta" tyyliin. Joten aika se rauhoitti osaa heistäkin. Nykyään sama ilmiö näkyy tuossa teidän touhussa. Kunhan vastustetaan, ja imetään itseensä kaikenlaista roskaa. Eihän se mitään jokaisella on oikeus, kunhan ei mennä laittomuuksiin. Se on sikäli ikävää, jos joutuu kiinni näistä ylilyönneistä, niin voi monta elämän ovea sulkeutua sen tuomion myötä.
Kaalisoppa ja varsinkin kaalilaatikko ovat helvetin hyviä ruokia.
Ku sen kaalisopan tekee riistasta niin a vot ktllä maistaa nam
elämä julmaa.
javascript:;
toimineeko linkki.mutta samoilla sivuilla oli kammottava kuva;helekasen mehtäukot oli liimannu jäniksen puulevyyn ja panneet istumaan nurkkaan
Kaaseeta,todella moitittavaa
se linkki,mutta voi helekatti että ol kaaseeta.
..mutta mikä helvetin pakko sinun on siellä vierailla?
Tässäpä linkki, jossa ei myöskään ole ylpeilyn aihetta, mutta taitaa toisia kiinnostaa: www.seta.fi.
Muuten, en tiedä sivujen sisältöä, mutta rohkenen epäillä niiden sopimattomuutta, ainakaan normaaleille ihmisille.
harva asia on kaunista. Ei ole pakko vierailla millään sivuilla, mutta koska haluan tietää asioista ja vahvistaa omia mielipiteitäni niin siksi kerään kaiken mahdollisen tiedon kiinnostavista asioista. On mielestäni hyvä ottaa selvää asioista, onpahan sitten faktatietoa kun jollekin tietämättömälle joutuu kertoa elämän totuuksia.
Setan sivut ovat varmaan ihan hyödylliset seksuaali-identiteettiään etsiville, jotka muuten ovat ihan normaaleja ihmisiä.
Kun osaa kysyä ja myös kyseenalaistaa asiat, niin siitä on pohja löytää OMA mielipide.
Keskusteluksi nimitetään ajatusten ja mielipiteiden vaihtoa, ei niinkään toisten haukkumista tai nimittelyä. Kiitoksia hyvistä kysymyksistä.
On hyvä, ja myös yhteiskunnankin toimivuudenkin kannalta välttämätöntä, ettei kaikista asioista olla samaa mieltä. Demokratiaksi sitä kait nimitetään. Näillä sivuilla vain harva on tuon keskustelutaidon pystynyt sisäistämään.
Joten kiitos vielä aloittajalle asiallisesta ajatustenvaihdosta.
Etovien kuvien joukossa on mm. se, jossa surmatun rastaan (rauhoitettu eläin) peräaukkoon on työnnetty kuusen havun.
Siinäpä metsästäjien tyyliä ja karaktääriä!
hihihihiiii Havuja perseessä.. hehehehe
metsästys on parasta